Oli rentouttavaa  tehdä vaihteeksi sellaista työtä, josta jää näkyvää jäljelle. Parin kokousmatkoilla vierähtäneen viikonlopun jälkeen suuntasin eilen varhain kohti syntymäkotiani Pörsänmäelle. Siellä Jouni-veljen kanssa jatkoimme keittiön ja yhden kamarin peruskorjausta. Kroppakin on kipeä sopivasti - ihan kuin olisi jäänyt täryjyrän alle. Mieli on kuitenkin virkeä ja voi aloittaa huomenna työviikon rutiinien kanssa trippimittari nollilla.

Tähän viikonloppuun kuului villotusta, ikkunakarmien tilkitsemistä ja levytystä sekä saumausta. Sähköasentajalle teimme myös valmistelevia piuhoituksia ja rasioiden asennuksia.

Keittiön vanha rossipohja oli joskus 50-luvun alkupuolella valettu laataksi. Se oli murtuillut useammasta kohdasta. Sementtiä on varmaankin säästetty sodan jälkeen.  Niinpä kaivoimme riittävästi alta massoja pois ja laitoimme taas rossipohjan.

Keittiön seinillä oli neljä erilaista pahvikerrosta. Hirsien välit oli täytetty savilaastilla heti veiston jälkee. Näin seinä oli sileä. Pintaan oli vedetty kalkki. Sillä oli peitetty noki hirsien pinnalta. Huone on toiminut ruokailutilana aina 1860-luvulta asti. Seinähirret olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Pari pätkää alajuoksuihin jouduttiin vaihtamaan. 

Olimme suunnitelleet, että saamme keittiön valmiiksi vielä jouluksi. Vanhan korjaamisessa tulee aina ylimääräisiä töitä. Onneksi meillä ei ole tiukkaa aikataulua. Tärkeintä on, että lopputulos on hyvä.