Kepun vallanvaihto Lahdessa - miksi se ei onnistunut?

Keskiviikko 6.5.2026 klo 15.44

Olen seurannut Keskustan sisäistä elämää poikkeuksellisen pitkältä ajalta. Oma poliittinen polkuni alkoi jo vuonna 1968 teinikunnassa ja jatkui 1970-luvulta lähtien puolueen luottamustehtävissä. Näihin vuosikymmeniin mahtuu monenlaista valtakamppailua ja suunnan hakemista. 

Nyt minulla on aikaa ajatella, pohtia koettua elämää ja kirjoittaa ajatuksiani julki. Tämä kaikki on enemmän tai vähemmän koettua. Nyt on pelko ja huoli, että poliittisesti minua kantaneella aatteella ei ole enää riittävää painoarvoa yhteiskunnassamme näinä vaikeina aikoina. 

Yksi kovimmista koitoksista oli vuoden 1981 Kuopion ylimääräinen puoluekokous, jossa presidenttiehdokkaaksi valittiin Johannes Virolainen Ahti Karjalaisen sijaan. Myöhemmin 1980-luvun lopulla Liberaalinen Kansanpuolue sulautui vähitellen Keskustaan – ratkaisu, jonka uskottiin vahvistavan kannatusta erityisesti kaupungeissa.

              Kaupunkikannatus - ikuinen haaste

Keskusta on vuosikymmeniä yrittänyt murtautua suurten kaupunkien puolueeksi – vaihtelevalla menestyksellä. Erityisesti pääkaupunkiseutu on pysynyt vaikeana. Liberaalien mukaan tuloa pidettiin aikanaan käännekohtana, mutta odotettu nousu jäi lopulta vajaaksi.

Samalla puolueen nuoremmat sukupolvet veivät Keskustaa liberaalimpaan ja vihreämpään suuntaan. Perinteinen alkiolaisuus ja köyhän asian ajaminen jäivät taka-alalle. Monelle pitkäaikaiselle keskustalaiselle tämä muutos ei ollut kivuton.

              Lahden puoluekokous 2010 – ratkaisu ilman sovintoa

Vuoden 2010 Lahden puoluekokous oli yksi näistä vedenjakajista. Taustalla painoi vaalirahakohu, joka kiristi tunnelmaa entisestään. Olin itse tuolloin aktiivisesti mukana puolueen päätöksenteossa, piirimme pj, puoluehallituksen ja -valtuuston jäsen. Ilmapiiri oli aistittavissa - jännitteitä oli.

Kokouksessa tehtiin täydellinen vallanvaihto. Suurimman  henkilökohtaisen pettymyksen koki puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hän ehti kehittää kaudellaan puoluetta kypsäksi 2000-luvulle. Mari Kiviniemen puheenjohtajakausi alkoi vaikeissa olosuhteissa.  Lähtötilanne ei luvannut helppoa tietä.  Mielestäni varsinainen ongelma ei ollut pelkästään vallanvaihto, vaan tapa, jolla se tehtiin.

            Keskusta ei osaa hävitä eikä voittaa arvokkaasti

Keskustan pitkäaikainen ongelma on ollut kyvyttömyys hoitaa muutostilanteet arvokkaasti. Henkilövalinnat eivät synny avoimen keskustelun kautta, vaan kulisseissa. Kun ratkaisut tehdään, voittajat eivät rakenna siltoja hävinneisiin. Monien puoluekokousten alla termi ”pitkien puukkojen yö” on meille senioreille tuttu käsite. 

Lahdessa tämä näkyi kahdella tavalla:

• väistyville ei annettu arvokasta ulospääsyä
• ei kiitosta, ei positiivista palautetta
• uusi johto rakensi omaa asemaansa osin vanhaa johtoa arvostelemalla

Tällainen toimintatapa karkottaa väkeä. Politiikka on kilpailua, kyllä – mutta Suomessa sitä on perinteisesti käyty tietyillä pelisäännöillä. Lahdessa nämä säännöt venyivät äärimmilleen.

                    Mitä jäi käteen?

Puoluekokouksista jää tavalliselle äänestäjälle usein ohut muistijälki. Henkilövalinnat, johtajan nimi ja ehkä jokin yleisluonteinen ohjelma muistetaan. Syvemmät linjakeskustelut eivät kanna kentälle asti.

Siksi Keskustalla on nyt keskeinen kysymys edessään. Kuka pystyy kiteyttämään puolueen suunnan niin selkeästi, että jokainen suomalainen sen ymmärtää? Vaaliohjelmiin tarvitaan konkretiaa. Entisillä teemoilla ei menestytä. 

     Kadonneet äänestäjät on saatava takaisin

Keskustan kannatus romahti Sipilän hallituskauden jälkeen, eikä sitä ole saatu kunnolla palautettua. Suuri haaste on saavuttaa  nuorempien sukupolvien luottamus, mutta vielä suurempi tehtävä on vanhojen äänestäjien takaisin saaminen.

Tässä kohtaa puolueen sisäinen linjajako nousee jälleen esiin. Perinteisen maalaisliittolaisen ajattelun edustajia on eduskuntaryhmässä vähän, ja heidät usein muokataan liberaalimman linjan mukaisiksi. Kyllä minä petyin, kun edustaja Tuomas Kettunen ei enää asetu ehdolle varapuheenjohtajakisaan. Onneksi meidän vaalipiiristä, edustaja Markku Siponen ilmoitti eilen tavoittelevansa puolueen varapuheenjohtajuutta. 

                       Lopuksi

Keskustan ongelma ei ole pelkästään linja, vaan tapa toimia. Ilman keskinäistä kunnioitusta ja kykyä käsitellä erimielisyyksiä rakentavasti puolue ei pysty uudistumaan.

Vallanvaihto Lahdessa oli mahdollisuus. Se jäi vajaaksi, koska sovinto jäi tekemättä. Siellä vaihdettiin johto, mutta ei toimintatapaa. Siksi muutos jäi puolitiehen.

Vaa`ankielen voima - opiskelijapolitiikkaa Turussa 1970-luvulla

Lauantai 2.5.2026 klo 9.45

 

Tämän vapun tunnelmissa palasin yli viidenkymmenen vuoden taakse Turun opiskelijapolitiikkaan. Se oli vahvaa vaikuttamisen aikaa. Opiskelijaliike oli voimissaan. 

1970-luvun alkupuolen opiskelijapolitiikka Turun Yliopiston Ylioppilaskunnassa (TYY) oli kaikkea muuta kuin harmaata hallintoa. Se oli ideologioiden taistelukenttä, jossa marxismi, leninismi ja käytännön valtapolitiikka kohtasivat päivittäin. Se oli nuorelle keskustalaiselle yläsavolaiselle teinikunnassa aatteellisesti heränneelle opiskelijalle aivan uusi monisäikeinen toimintaympäristö. 

Ylioppilaskunnassa yhteisten asioiden hoitoon osallistuivat  äänekkäät taistolaiset ja niin sanotut revisionistit, joista kumpikin näki maailman omalla tavallaan. Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue oli merkittävä voima. Toisella laidalla Kansallinen Kokoomus kokosi suurimman yksittäisen ryhmän TYY:n edustajistossa. Sitten välissä olimme me - Suomen Keskustan opiskelijat, 4-5 edustajiston jäsenen aktiivisella ryhmällä.

Me keskustaopiskelijat toimme päätöksentekoon ja toimintaamme desentralismin unohtamatta alkiolaisuutta. ”Vihreä aalto” muistutti jo tuolloin keskustalaisista arvoista yhteiskuntaa kehitettäessä. 

          Pieni ryhmä, suuri vaikutus

Olimme määrältämme pieni ryhmä, mutta asemamme oli strateginen. Olimme usein se kuuluisa vaa’ankieli, jonka ratkaisuilla oli merkitystä. Se opetti nopeasti yhden asian. 

Politiikassa voima ei ratkaise, vaan miten pystytään tekemään yhteistyötä muiden ryhmien kanssa. 

Keskustalaisina lähdimme liikkeelle omasta ajattelustamme: hajauttamisesta, yhteistyöstä ja käytännöllisyydestä. Emme lähteneet ideologiseen huutokilpailuun, vaan pyrimme rakentamaan siltoja. Kunnioitimme yhteistyökumppaneidemme näkemyksiä, mutta samalla puolustimme omaa arvomaailmaamme  sekä olimme valmiita kovienkin vääntöjen jälkeen kompromisseihin. 

Harjoitimme silloin valtakunnan poliittisen linjauksen vuoksi sitä, mitä silloin kutsuttiin kansanrintamayhteistyöksi – kuuntelimme vasemmalle, mutta emme sulkeneet korviamme oikealle. Keskusteluyhteys Kokoomuksen suuntaan oli meille tärkeä, vaikka näkemykset monista asioista erosivat. Minusta joskus tuntui, että turkulaisen tuhatkuntalaisen kehitysalue alkoi jo Aurajoen pohjoispuolella (tois puol jokkee)! 

Juuri tämä tasapainottelu yhteisten asioiden hoidossa mahdollisti sen, että pystyimme vaikuttamaan enemmän kuin ryhmämme koko olisi antanut olettaa.

         Vastuuta ja vaikuttamisen paikkoja

Yhteistyö ja luottamus avasivat myös ovia. Keskustalaisilla opiskelijoilla oli merkittäviä tehtäviä ylioppilaskunnassa:

-  ylioppilaslehden päätoimittajuus

-  TYY:n pääsihteerin tehtävä

-  omalla kohdallani mahdollisuus toimia

 TYY:n hallituksen varapuheenjohtajana ja vielä sen puheenjohtajana keväällä 1976. Lisäksi toimin kaksi vuotta ison opiskelijaravintolan Iskeri Oy:n hallituksen puheenjohtajana. 

Erityisenä muistona on vappupuhe Taidemuseon mäellä. Edessäni oli 8500 - 9000 valkolakkipäistä kuulijaa – nuorta ja myös varttuneempaa Suomea, joka uskoi tulevaisuuteen, kukin omasta aatteellisesta kulmastaan. He olivat tulleet kuuntelemaan vappupuhetta. 

Opiskeluajan poliittinen toiminta opetti myös nöyryyttä. Vaikka näkemykset erosivat, olimme kaikki saman yhteisön jäseniä.

        Ideologioiden keskellä – yhteinen etu

Jälkikäteen ajatellen yksi asia nousee yli muiden. Vaikka ympärillä käytiin kovaa ideologista kamppailua, pystyimme silti ajamaan konkreettisia opiskelijoiden asioita:

-  opintotukea

-  asumista

-  opiskelijoiden arkea helpottavia ratkaisuja

-  uudistaa hallintoa 

-  otimme vahvasti kantaa kansainväliseen ja 

    kotimaan politiikkaan

Ne eivät olleet vasemmiston tai oikeiston kysymyksiä. Ne olivat yhteisiä asioita. 

           Oppi, joka kantaa edelleen

Tuon ajan tärkein oppi ei ollut yksittäinen päätös tai puhe, vaan toimintatapa. Yhteistyö ei ole heikkoutta – se on vaikuttamisen edellytys. Sitten omilla tahoillamme verkostuimme keskustan nuorisojärjestöjen kautta valtakunnallisesti myös muiden puolueiden vastaavien elinten kautta. Tuolloin syntyneet verkostot ovat olleet iso rikkaus kunta- ja maakuntatasolla koko poliittisen urani ajan. Nyt seniorina voidaan muistella menneitä.

Kun ei lukkiudu omaan poteroonsa, voi saada aikaan enemmän. Pienikin ryhmä voi olla ratkaiseva, jos se osaa kuunnella, neuvotella ja nähdä kokonaisuuden. Siinä myös poliittinen hoksnokka kehittyy. 

Ehkä juuri sitä nykyinenkin keskustelu kaipaisi: vähemmän poteroita, enemmän toistemme kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä kokoussaleihin. 

Niin ja oppisimme somesta sen hyvät puolet. Kritiikkiä tuli yhteistyökumppaneilta ennekin. Ei aina osannut arvata, millaista pleijaria kaduilla ja jopa luentosalien penkeille levitetään. 

1970-luvulla Turun yliopiston ylioppilaskunnassa pieni  keskustalainen porukka pystyi vaa’ankieliasemasta käsin rakentamaan ratkaisuja vasemmiston ja oikeiston puristuksessa. Ei siksi, että olisimme olleet viisaampia – vaan siksi, että uskalsimme tehdä yhteistyötä ja olimme sitkeitä neuvottelijoita. 

Erityisesti muistan Samuli Pohjamon taktiikkapalaverit ennen neuvotteluja. Teimme askelmerkit. Hänestä tulikin myöhemmin europarlamentaarikko. Lauri Palmusen veimme eduskuntaan. Mieleen jäivät myös Kaarina Kaunismaa, Elisa Mikola ja Jukka Kaikkonen (Antin isä) ja monet muut keskustalaiset ja muiden puolueiden toimijat. Erityisesti muistan taistolaisten Aki Lindenin, jonka kanssa vaihdoin usein ajatuksia Siun sote vuosien aikana. Hänhän on nykyään SDP:n sote-ammattilaisia. 

Tänään tuntuu siltä, että liian moni haluaa mieluummin olla oikeassa kuin saada aikaan. Poteroista huudetaan, mutta sillanrakentajia on vähän.

Politiikka ei kuitenkaan ole huutokilpailu. Se on tuloslaji. Lisäksi sen opin haluan muistettavan.

Vaikuttaminen ei synny äänenvoimasta – vaan kyvystä tehdä toisten kanssa. 

Pohjois-Karjalan työttömyys ei hellitä- tosin valoa vähän jo näkyvissä

Lauantai 25.4.2026 klo 14.56

Pohjois-Karjalan työttömyystilanne jatkuu edelleen vaikeana. Maaliskuun lopussa maakunnassamme oli 11 141 työtöntä työnhakijaa, mikä tarkoittaa 15,5 prosentin työttömyysastetta työvoimasta. Vuodentakaiseen verrattuna työttömien määrä on kasvanut noin 300 henkilöllä eli kolmella prosentilla.

 https://pohjois-karjala.fi/2022/04/tyonvalitystilasto/

Erityistä huolta herättää nuorten tilanne. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 1 421 – noin 150 enemmän kuin vuosi sitten. Vielä synkempi kuva avautuu pitkäaikaistyöttömyyden kohdalla: pitkäaikaistyöttömiä on jo        4 761, kasvua lähes 20 prosenttia vuodessa. Tämä on luku, jonka äärelle ei voi olla pysähtymättä.

Myös lomautettujen määrä on kasvanut ja oli maaliskuun lopussa 1 136. Se kertoo työmarkkinoiden epävarmuudesta, vaikka tilanteessa on nähtävissä myös pieniä valonpilkahduksia.

             Pieniä myönteisiä merkkejä

Kun tarkastelen omia tilastojani tämän vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä, löytyy kuitenkin myös varovaista myönteistä kehitystä. (Vuodenvaihde 25/26.  https://www.mattikamarainen.com/blogi/2026/01/31/50159 )

Työttömien määrä on vuodenvaihteesta vähentynyt 203 henkilöllä eli 1,8 prosenttia. Erityisesti lomautettujen määrä on pienentynyt 59 henkilöllä (–4,9 %), mikä viittaa siihen, että osa lomautetuista on päässyt takaisin töihin. Nämä ovat pieniä, mutta tärkeitä signaaleja siitä, että aivan kaikki ei ole menossa huonompaan suuntaan.

           Seutukuntien erot kasvavat

Maakunnan sisällä erot ovat edelleen suuria. Joensuun seutukunnassa työttömyysaste oli maaliskuussa 14,6 prosenttia (Juuka mukana 14,8%), kun taas Keski-Karjalassa se nousi 18,1 prosenttiin ja Pielisen Karjalassa jo 19,0 prosenttiin (ilman Juukaa 18,4%).

Vuodenvaihteeseen verrattuna kehitys on ollut kaksijakoista. Joensuun seutukunnassa työttömyys väheni 216 henkilöllä (–2,5 %), mutta Keski-Karjalassa (16/1,5%) se kasvoi hieman ja Pielisen Karjalassa (29/1,7%) niin ikään.

Yksittäisenä myönteisenä huomiona nostan esiin Nurmeksen, jossa työttömyys on laskenut 13 henkilöllä kolmessa kuukaudessa.  Työttömyysaste on nyt 15,2 prosenttia, mikä on maakunnan viidenneksi alhaisin. Tämä osoittaa, että myös vaikeissa oloissa voidaan saada aikaan oikeansuuntaista kehitystä.

            Itä-Suomen viesti otettava vakavasti

Koko Itä-Suomen tasolla työttömyyden suunta on samankaltainen. Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat kasvaneet kaikissa maakunnissa.

Kun vertaamme tilannetta laajemmin, Pohjois-Karjala on edelleen vaikeimmassa asemassa. Työttömyysasteemme on korkeampi kuin esimerkiksi Kainuussa (11,6 %), Pohjois-Savossa (13,0 %) tai Etelä-Savossa (12,9 %). Lähellä perässä tulee maamme peränpitäjä, Päijät-Häme, jossa työttömyysaste on 15,6 prosenttia. Olemme ylempänä nipin napin. 

Siksi katseet kohdistuvat nyt vahvasti valtion ratkaisuihin. Itäisen Suomen tukipaketista on käyty tiukkaa keskustelua, ja toivo elää sen varassa, että kehysriihessä esillä olleet investoinnit myös toteutuvat.

                Lopuksi

Tilannekuva on ristiriitainen: samaan aikaan kun näemme pieniä parannuksia, kokonaisuus on yhä huolestuttava – jopa raskas.

Työttömyys ei ole vain tilasto. Se on ihmisten arkea, epävarmuutta ja usein myös hiljaista huolta tulevasta. Siksi jokainen pieni parannus on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on, että suunta kääntyy pysyvämmin parempaan.

Työttömyyden kanssa ei saa oppia elämään niin, että siihen vain totutaan. Jos näin käy, olemme jo hävinneet enemmän kuin tilastot kertovat.

Lopuksi minulla on  vielä kysymys kaikille: onko meillä tahtoa tehdä päätöksiä, jotka oikeasti muuttavat suunnan ja turvaavat maamme tasa-puolisen kehittämisen vai jatkammeko vuodesta toiseen tätä samaa huolestunutta tilastojen selittelyä ilman riittäviä tekoja? 

Valoa itään - nyt jotain konkreettista

Torstai 23.4.2026 klo 9.23

 

Niin se vaan on: seebra ei pääse raidoistaan. Syntymäpäiväaamunakin heräsin aikaisin ja kirjoittelin tuntemuksia eilisestä Orpon hallituksen kehysriihestä nyt positiivisella asenteella.

Eilen valmistunut hallituksen kehysriihi toi pitkästä aikaa myös Pohjois-Karjalaan ja laajemmin itäiseen Suomeen uutisia, joita voi pitää aidosti myönteisinä. On rehellistä todeta, että viime vuodet ovat monin paikoin tuntuneet siltä, että tämä kulma Suomesta on jäänyt liian vähälle huomiolle. Siksi nyt tehdyt linjaukset ja investointipäätökset ovat enemmän kuin tervetulleita.

Erityisesti toivoa herättää pitkään odotettu erityistalousaluekokeilu. Se ei vielä itsessään ratkaise mitään, mutta avaa oven uudenlaiselle ajattelulle – sellaiselle, jota itäinen Suomi kipeästi tarvitsee koettujen vaikeiden vuosien jälkeen. Nyt ratkaisevaa on, että valmistelu ei jää puolitiehen ja että kokeilualueet myös nimetään. Liian monta hyvää hanketta on Suomessa kaatunut siihen, että päätöksiä ei lopulta uskalleta tehdä.

On myös paikallaan sanoa kiitos. Olen itsekin vuosien varrella arvostellut – välillä ehkä kovinkin sanoin – maakunnan edunvalvojia. Nyt on kuitenkin syytä tunnustaa, että työtä on tehty ja tuloksia saatu aikaan. Itäisen Suomen saavutettavuuden parantaminen ja energiamurroksen vauhdittaminen eivät tapahdu puheilla, vaan investoinneilla. Ja investoinnit synnyttävät sitä, mitä täällä nyt eniten kaivataan: uskoa tulevaan.

Ennen sanottiin, että vasaran kalke kylällä on elämän merkki. Se pitää edelleen paikkansa.

         Työ ei lopu tähän – eikä arki saa unohtua

Samalla kun iloitaan näistä päätöksistä, ei pidä sulkea silmiä todellisuudelta. Suomen taloustilanne on edelleen vaikea. Työttömyys on korkealla, eikä ole lainkaan varmaa, että kasvu lähtee toivotulla tavalla liikkeelle.

Siksi katse pitää suunnata jo seuraavaan vaalikauteen. Vaalien lähestyessä puheet kovenevat. Sen olemme ennenkin nähneet ja jotkut nahoissaan tuta. Suomi ei tarvitse lisää huutelijoita. Suomi tarvitsee päättäjiä, jotka kykenevät yhteistyöhön, rakentavat siltoja ja vievät asioita eteenpäin yhdessä.

Tämä koskee erityisesti itäistä Suomea. Me emme pärjää vastakkainasettelulla, vaan sillä, että löydämme yhteisen suunnan ja pidämme siitä kiinni yli puoluerajojen.

         Nyt toimeen – suunnitelmista toteutukseen

Kehysriihen kirjauksissa on Pohjois-Karjalan kannalta merkittäviä liikennehankkeita ja muita linjauksia: Karjalan radan parannuksia etelään ja pohjoiseen, valtateiden kehittämistä, maakuntalentojen jatkoa sekä askelia energiamurroksen suuntaan. Myös kotitalousvähennyksen pieni korottaminen on keskustankin ohjelmissa. Nämä eivät ole pieniä asioita.

          Mutta yksi asia ratkaisee kaiken: toteutus.

Liian usein Suomessa jäädään suunnittelemaan, selvittämään ja arvioimaan – ja lopulta aika kuluu ohi. Nyt siihen ei ole varaa. Tarvitaan aikataulut, päätökset ja ennen kaikkea tekeminen. Koneet käyntiin, kuokat maahan.

Sillä loppujen lopuksi kyse ei ole papereista eikä puheista, vaan siitä, syntyykö tänne työtä, elinvoimaa ja tulevaisuutta.

Ja sen aika on nyt.

Trump ei ole oikea henkilö lopettamaan Iranin sotaa

Lauantai 18.4.2026 klo 12.41

 

Maailmanpolitiikassa eletään jälleen aikaa, jossa harkinta on harvinaista valuuttaa ja kärsivällisyys lähes kadonnut hyve. Presidentti Donald Trump näyttää ajautuvan rooliin, jossa hänestä on tulossa pikemminkin rauhan este kuin sen rakentaja. Sodat hän kyllä osaa aloittaa. 

Trumpin tapa esiintyä ja viestiä varsinkin  sosiaalisen median kautta heijastaa huolestuttavaa piittaamattomuutta vastapuolen kunnioituksesta.Hänen viestintä on  kuin yksisuuntaista huutelua megafoniin. Vastapuoli punnitsee Trumpin viestinnän jokaisen sanan. Kun diplomatian perusasiat unohtuvat tai niitä ei hallita, seuraukset näkyvät nopeasti. Asemat lukkiutuvat ja mahdollisuudet rauhaan kapenevat.

Iranin tilanteessa kokonaiskuva on nyt poikkeuksellisen sekava. Taustalla näyttää olevan monenkeskinen neuvotteluprosessi, jossa Pakistan toimii eräänlaisena sillanrakentajana. Mukana on myös Yhdysvaltojen edustajia ilman itse Trumpia. Lisäksi Kiina todennäköisesti seuraa ja vaikuttaa kulisseissa, kuten suurvallan asemassa on odotettavissa. 

Tämä asetelma kertoo paljon. Yhdysvaltojen presidentti ei ole tilanteen keskiössä, vaan pikemminkin sen reunalla. Tähän on varmaan USA:n ulkopoliittisen johdon siunaus.  Kyllä USA:ssa jo ymmärretään sodan pitkittymisen kielteiset vaikutukset maailman talouteen. Syntynyt kehitys on poikkeuksellista ja samalla huolestuttavaa. Suurvallan johtajan tehtävä olisi tuoda vakautta, ei lisätä epävarmuutta.

Trumpin toiminta muistuttaa ajoittain uhmaikäisen lapsen kiukuttelua, jossa nopeat, huonosti valmistellut kannanotot korvaavat pitkäjänteisen strategian. Erityisesti hänen suhtautumisensa NATO-liittolaisiin on herättänyt kysymyksiä. Yhteistyö ei tunnu kelpaavan, jos kaikki eivät toimi hänen odotustensa mukaisesti heti alusta lähtien.

Siksi katse kääntyy nyt muihin maailman johtajiin. Nyt tarvitaan harkintaa, yhteistä rintamaa ja ennen kaikkea kykyä viestiä myös Washingtoniin päin. Se on tehtävä hienotunteisesti mutta selkeästi. On tehtävä ymmärrettäväksi, että rauhaa ei rakenneta impulsiivisilla julistuksilla, vaan kärsivällisellä neuvottelutyöllä. Trumpin somen käyttöä voi vähän rajoittaa?

Yhdysvalloissakin on jo havaittavissa merkkejä siitä, että kaikki eivät jaa presidentin linjaa. Keskustelu virheistä on alkanut, ja vaihtoehtoisia näkemyksiä nousee esiin. 

Lopulta on vain yksinkertainen mutta painava kysymys: kuka kantaa vastuun, jos rauhan mahdollisuus hukataan kiireeseen ja harkitsemattomuuteen?

Tässä ajassa ei tarvita kovinta ääntä  - vaan viisainta päätä.

Asianharrastajana piirikokouksessa - pitkästä aikaa

Sunnuntai 12.4.2026 klo 14.45

 

Piipahdin eilen Keskustan Pohjois-Karjalan piirin vuosikokouksessa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin puhtaasti asianharrastajana. En siis minkään luottamustoimen ”rasittamana”, vaan kokeneena seuraajana, jolla on yhä kiinnostus ja ehkä ripaus huoltakin puolueen ja maakunnan suunnasta.

Lähdin kokoukseen odottavaisin ja myönteisin mielin. Jo kokousta ennen kahvikupin äärellä kavereiden kanssa tietoja tasattaessa aisti kokouksen leppoisan hengen. 

Terveiset puoluejohdolta toi varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen, jonka  esiintymisessä on miellyttävää yhdistelmää vanhaa maalaisliittolaista juurevuutta ja tämän päivän poliittista otetta.

                   Tunnelma korkealla 

Piirin puheenjohtaja viritti kokousväen hyvään tunnelmaan. Taustalla vaikutti tuore gallup, jossa Keskusta oli pitkästä aikaa noussut perussuomalaisten ohi. Se näkyi ja tuntui.

Erityisen ilahduttavaa oli nähdä mukana uusia, nuoria kasvoja. He eivät ehkä vielä ole hioutuneita poliittisia puhujia, kun parin minuutin puheeseen pitää saada kaikki sanottava sisällytettyä. Tärkeintä on into ja halu vaikuttaa sekä ottaa asioihin kantaa.  Juuri siitä syntyy tulevaisuus. 

              Kritiikkiä hallituksen suuntaan

Kettusen puhe upposi kokousväkeen. Hän nosti esiin pitkän listan asioita, joissa Orpon hallitus ei ole onnistunut tai joissa päätösten vaikutukset kohdistuvat kohtuuttomasti itäiseen Suomeen                                              

Kritiikin kärki osui muun muassa:

-  korkeaan työttömyyteen

-  leikkausten kohdentumiseen heikoimmassa asemassa oleviin

-  valtionosuusjärjestelmän puutteisiin

-  hankintalain ongelmiin pienissä kunnissa

-  keskeneräiseen sote-rahoitukseen

Erityisen kipeästi maakunnassa koetaan palvelujen jatkuva keskittäminen. Reuna-alueilta palvelut katoavat, ja jopa seutukaupungeista toimintoja siirretään maakuntakeskuksiin.

Lisäksi hallituksen päätös siirtää 300 miljoonan euron itäisen Suomen kehittämispotti puolustusvalmiuden vahvistamiseen herätti kritiikkiä. Raja-aita ei tuo pysyviä työpaikkoja.

                Kentän ääni: huolta arjesta ja investoinneista

Kansanedustajat Hannu Hoskonen ja Hanna Räsänen käyttivät vahvat puheenvuorot. Hoskonen nosti esiin pankkien varovaisen rahoituslinjan: tulosta tehdään, mutta riskiä ei oteta. Se näkyy suoraan mm. maatilojen ja taloyhtiöiden investointikyvyssä. Kun samaan aikaan kustannukset – polttoaineet ja lannoitteet – nousevat, tilanne kiristyy nopeasti. Räsänen puolestaan toi viestin puolustusvaliokunnasta. Itä-Suomen erityistoimet eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Hänen arvionsa mukaan Kokoomus toimii pitkälti Riikka Purran selän varjossa.

      Vilkas yleiskeskustelu

Kokouksen kaksituntinen yleiskeskustelu oli vilkas ja paikoin huolestunut. Omassa puheenvuorossani nostin esiin karun kehityksen:

Vuosina 2017–2025 Keskustan äänimäärä on laskenut kuntavaaleissa maakunnan pienissä kunnissa ja myös seutukaupungeissa 15-38 prosenttia. Poikkeuksia ovat vain Joensuu (+6 %) ja Kontiolahti (+1,5 %).

Saman suuntainen kehitys koskee myös SDP:tä ja PS:ä. Näin puolueiden valtasuhteissa ei tapahtunut kovin suuria muutoksia. Erot tosin kapenivat. Taustalla vaikuttavat:

-  alhainen äänestysaktiivisuus

-  tyytymättömyys politiikkaan

-  väestön ikääntyminen

Kannattajakunta painottuu yhä vahvemmin senioreihin, joista monet eivät jaksa äänestää. Moni on myös menettänyt uskonsa politiikkaan jatkuvien leikkausten aikana eikä lähde äänestämään. Tämä on tosiasia, jota ei voi ohittaa.

             Herätetään nukkuvat – ja nuoret mukaan

Ratkaisu ei löydy selittelystä vaan tekemisestä.

Nyt Keskustan on panostettava ainakin nukkuvien äänestäjien herättämiseen ja määrätietoiseen nuorisotyöhön. Myös srategian ja vaaliohjelman on oltava lähellä tavallisen ihmisen arkea ja sen on oltava realistinen. Ilman näitä ei synny käännettä.

           Oppositiossa selkärankaa – ei arkailua

Keskustan on nyt tehtävä aktiivista ja realistista oppositiopolitiikkaa. Liiallinen myötäily ei tuo uskottavuutta – ei etenkään liikaa suhteessa Kokoomukseen, jonka kanssa yhteistyö on historiassa usein syönyt keskustan kannatusta.

Toisaalta myöskään yksipuolinen sitoutuminen vasemmistoon, kuten Sanna Marinin kaudella, ei ole ollut keskustalle helppo tie.

           Suunta on nyt varovaisen toiveikas

Kaikesta huolimatta kokouksesta jäi seniorillekin varovaisen toiveikas olo. Ilmassa on liikettä – ehkä jopa käänteen aineksia.

Tulevissa vaaleissa Keskustan on saavutettava sellainen kannatus, että se voi jälleen tavoitella keskeisiä paikkoja hallituksessa.

Suunta näyttää nyt oikealta, mutta työ on vasta alussa.

Budjettikuri ja ihmisen mitta

Lauantai 4.4.2026 klo 18.18

 

Luettuani tänä aamuna HS:n Kuukausiliitteen henkilökuvan VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelästä mieleeni nousi monenlaisia ajatuksia. Ensimmäinen tunne oli arvostus: tehokas, määrätietoinen ja hyvin osaava virkamies. Suomi tarvitsee tällaisia osaajia, mutta heti perään tuli toinen ajatus - ehkä iän ja kokemuksen tuoma varovaisuus. Kovin helpolta hänestä vaativa tehtävä vaikuttaa.                  https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011868776.html

           Sailaksen perintö ja uusi aika

Muistan hyvin ajan, jolloin Raimo Sailas oli valtiovarainministeriön budjettipäällikkönä. 1990-luvun lama oli kova koulu, ja Sailaksen rooli siinä keskeinen. Hän kävi myös meillä Pielisen Karjalassa puhumassa Pielisen Karjalan liiton talousseminaarissa Lieksassa. Realismi oli silloin kovaa valuuttaa, mutta samalla ymmärrettiin, mitä ihmiset ja alueet jaksavat toteuttaa.

Nyt samaa virkaa hoitaa Lieksasta maailmalle lähtenyt Mika Niemelä. Aika on toinen, mutta tehtävä yhtä vaativa – ehkä vaativampikin. Edessä on jopa 8–11 miljardin euron sopeutustarve. Se ei ole enää juustohöylää, se on rakenteiden uusiksi laittamista.

         Tehokkuus ei ole ainoa mittari

Niemelän ajattelua kuunnellessa tunnistan jotain tuttua omasta työurastani. Nuorena olin työyhteisössä, jossa ensimmäinen esimieheni oli poikkeuksellisen tehokas – lähes kone. Tulosta syntyi, mutta kaikki eivät pysyneet mukana. Välillä räiskyi ja kipinöi. Osa väsyi.

Myöhemmin esimiehenä itse opin, että ihmiset ovat erilaisia. Toinen tekee 80 prosentin panoksella 120 prosentin tuloksen – ja jaksaa elää muutakin elämää. Toinen antaa kaikkensa, mutta jää silti tavoitteista ja uupuu. Tämä on tärkeä muistaa myös valtion taloudellisia kehyksiä laadittaessa. Ihmiset eivät ole koneita. Yhteiskunta ei ole vain suoritusmittari.

       Vastuu yksilölle – mutta kuinka paljon?

Niemelä korostaa yksilön vastuuta enemmän esimerkiksi koulutuksessa ja sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ajatus ei ole väärä. Vastuuta pitääkin olla. Mutta samalla herää kysymys: missä kulkee raja?

Suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu ajatukselle, että kaikilla on mahdollisuus – ei vain niillä, jotka jaksavat, osaavat tai pärjäävät kilpailussa. Kun vastuuta siirretään yksilölle, kasvaa väistämättä myös eriarvoisuus. Ja sitä meillä on jo nyt liikaa.

        Alueiden Suomi unohtuu helposti

Olen nähnyt läheltä Siun soten rakentamisen kuntayhtymäajoista alkaen ja sen synnytystuskat. Kyllä valuvioista puhujia oli, mutta ei sieltä juuri toteuttamiskelpoisia apuja tullut.

Tiedän myös, miten paljon resursseja olisi voitu käyttää viisaammin, jos esimerkiksi valtakunnassa erikoissairaanhoitoa olisi voitu yksissä tuumin keskittää rohkeammin ja syntyneillä säästöillä olisi panostettu alueiden peruspalveluihin.Raha vaan ei yksinkertaisesti kaikkeen riitä. Olisiko ammattilaisia kannattanut kuulla?

Nyt pelkään, että tulevat ratkaisut tehdään liikaa excel-taulukoiden ja liian vähän arjen todellisuuden pohjalta. Suomi ei ole vain kasvukeskuksia. Se on myös kuntia, pitäjiä, kyliä ja seutukaupunkeja, joissa arki on aivan toisenlaista.

         Vaalilupaukset ja todellisuus

Samaan aikaan kun virkamiehet rakentavat jo tulevan hallituksen talouskehyksiä, puolueet laativat vaaliohjelmiaan. 

Jos luvataan liikaa, hallituksen muodostaminen vaikeutuu. Tässä on ristiriita. Kun todellisuus lopulta kohtaa lupaukset, seurauksena on pettymys ja usein myös liian kovia sopeutustoimia. Velkajarru on hyväksytty. Liikkumavara on rajallinen. Tämä pitäisi uskaltaa sanoa suoraan myös vaalikentillä.

            Hyvän kansalaisen mitta

Niemelä pohtii haastattelussa “hyvää kansalaista”. Ajatus on sinänsä kaunis, mutta samalla hieman huolestuttava.

Kaikki eivät voi olla huippusuorittajia. Kaikki eivät jaksa kilpailla. Kaikilla ei ole samoja lähtökohtia. Tämä vertailu pätee myös erilaisiin kuntiin.  Hyvä yhteiskunta ei mittaa kansalaisia vain tehokkuuden kautta.

           Summa summarum

Suomi tarvitsee uudistuksia ja talouden tasapainottamista. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta yhtä tärkeää on muistaa inhimillisyyden rajat.

Jos politiikka kovenee liikaa, seurauksena on vielä syvempi kahtiajako ihmisten ja alueiden välillä. Siksi toivon, että sekä virkamiehet että poliitikot pysähtyvät hetkeksi. Niin ja kaikkea, mikä on tehokasta, ei kannata tehdä, jos hinta on liian kova.Meidän pitää rakentaa Suomea, jossa ihmiset myös jaksavat elää.

Ja sanon tämän nyt suoraan, näillä vuosilla ja näillä kokemuksilla: Suomea ei pelasteta pelkillä exceltaulukoilla eikä virkamiesten tehokkuusajattelulla. Sitä ei pelasteta myöskään vaalilupauksilla, joiden kaikki tietävät olevan katteettomia jo niitä kirjoitettaessa.

Jos puolueet nyt lupaavat liikaa, ne pettävät äänestäjät – ja tekevät seuraavan hallituksen työn lähes mahdottomaksi jo lähtöviivalla.

Ja jos sopeutus tehdään kylmästi ylhäältä alas, ilman ymmärrystä ihmisten arjesta, lasku tulee takaisin. Se tulee uupumisena, syrjäytymisenä ja alueiden hiljenemisenä. Sitä laskua ei makseta budjettikirjassa, vaikka se on ohjekirja hallituksen toiminnalle.  Se maksetaan ihmisten elämässä. Olen nähnyt tämän ennenkin.

Nyt tarvitaan selkärankaa sanoa totuus: kaikkea ei voida luvata, kaikkea ei voida leikata  ja kaikkea ei voida mitata rahassa. Hyvä yhteiskunta ei synny pelkästä kurista. Se syntyy oikeudenmukaisuudesta. Ja jos tämä unohtuu, silloin ollaan väärällä tiellä, vaikka luvut näyttäisivät kuinka hyviltä.

Syntyvyys on edelleen tärkeä Pohjois-Karjalalle

Sunnuntai 29.3.2026 klo 12.54

Itäisen Suomen maakunnat ovat edelleen hiljaisen mutta vakavan kysymyksen äärellä: ketä täällä asuu, elää ja rakentaa tulevaisuutta 2050-luvulla?

Väestömme ikääntyy vauhdilla ja syntyvyys on jo pitkään ollut maan alhaisimpia. Tämä ei ole enää vain tilastokysymys – tämä on koko Pohjois-Karjalan elinvoiman ydinkysymys.

           Maahanmuutto ei yksin riitä

Olen aiemmin korostanut maahanmuuton merkitystä ratkaisuna väestön vähenemiseen. Se on edelleen osa kokonaisuutta, mutta ei yksin riittävä.

Tänään todellisuus on muuttunut. Pohjois-Karjalassa työttömyys on korkealla tasolla. Olemme nähneet, kuinka esimerkiksi ukrainalaisia on alkanut muuttaa maakunnasta työn perässä. Samalla olemme kouluttaneet hoitajia ja ravintola-alan osaajia ulkomailta. Nyt heitä, kuten suomalaisiakin, lomautetaan yt-neuvottelujen seurauksena. Myös konkurssit ovat lisääntyneet viime vuonna.

Tämä ristiriita on karu. Se tulee olemaan myös poliittisesti herkkä asia ensi kevään vaaleissa. Perussuomalaiset varmasti nostavat maahanmuuton vahvasti esille. Näin oletan, että vakava työllisyystilanteemme tuo muiltakin puolueilta uusia avauksia maahanmuttopolitiikkaamme. Tämä keskustelu saa ihan uusia muotoja, jos Iranin sotaa ei saada loppumaan ja Hormuzinsalmen lisäksi myös Suezin kanavaa rahtiliikenne ei uskalla käyttää.

                 Katse takaisin syntyvyyteen

Siksi on rehellistä todeta: meidän on nostettava syntyvyyden vahvistaminen uudelleen keskustelun keskiöön. Jos lapsia ei synny, eivät auta työvoimapoliittiset ohjelmat, eivätkä alueelliset kehittämishankkeet. Ilman lapsia ei ole tulevaisuuden työntekijöitä, veronmaksajia eikä kylissä elämää.

                 Koulut ja kylät hiljenevät

Syntyvyyden lasku näkyy jo nyt konkreettisesti. Monissa kunnissa perusopetus on keskitetty kuntakeskuksiin. Kyläkoulut ovat kadonneet yksi toisensa jälkeen.

Tämä kehitys ei ole vain hallinnollinen ratkaisu. Se on merkki yhteisöjen hiljaisesta hiipumisesta, jonka seurauksena päättäjät muokkaavat palveluverkon tarvetta vastaavaksi.

        Päätös lapsista on henkilökohtainen - ilmapiiri     yhteinen

On selvää, että lasten hankkiminen on aina henkilökohtainen päätös. Siihen ei politiikalla suoraan puututa eikä pidäkään.

Mutta siihen voidaan vaikuttaa, millaisessa toimintaympäristössä päätöksiä tehdään.

Jos nuoret kokevat tulevaisuuden epävarmaksi, työelämän pirstaleiseksi ja arjen liian raskaaksi, ei perheen perustaminen houkuttele. Jos taas usko tulevaan on vahva, syntyy myös rohkeutta rakentaa elämää ja perhettä.

                 Yhteiskunta voi kannustaa

Suomessa on jo tehty paljon. Äitiyspakkaus, vanhempainvapaat ja lapsilisät ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten yhteiskunta tukee perheitä.

                   Riittääkö tämä enää?

Kuntien rooli on tässä keskeinen. Päivähoidon saatavuus, toimivat koulut, turvallinen elinympäristö ja kohtuuhintainen asuminen ovat asioita, joilla oikeasti on merkitystä arjen valinnoissa.

Kyse ei ole siitä, että lapsia hankittaisiin taloudellisen tuen vuoksi. Kyse on siitä, kokevatko nuoret perheet, että elämä kantaa myös lasten kanssa.

              Tarvitsemme uudenlaista rohkeutta

Pohjois-Karjala tarvitsee nyt rehellistä keskustelua ja rohkeita ratkaisuja.

Meidän on yhtä aikaa:

-  vahvistettava työllisyyttä

-  pidettävä kiinni jo täällä olevista ihmisistä

-  houkuteltava uusia tulijoita

-  ja ennen kaikkea luotava ilmapiiri, jossa perheen perustaminen tuntuu mahdolliselta ja turvalliselta valinnalta

Syntyvyys ei nouse käskemällä. Mutta se voi nousta, jos tulevaisuus näyttää valoisalta.

Lopulta kysymys on yksinkertainen ja samalla kaikkein vaikein: Uskovatko nuoremme siihen, että Pohjois-Karjalassa kannattaa rakentaa elämää ja perhettä?

Jos vastaus on kyllä, meillä on toivoa.

Jos ei, meillä on kiire. 

Eläkekatto - keskustelunarvoinen, mutta väärä lääke

Sunnuntai 22.3.2026 klo 11.25

 

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen avasi kuluneella viikolla keskustelun eläkekatosta. Ajatus sinänsä on ymmärrettävä. Miten suuria eläkkeitä tulisi tarkastella aikana, jolloin julkinen talous on paineessa ja kansalaisilta vaaditaan sopeutumista.

Kaikkonen kysyy, mitä ihminen tekee esimerkiksi kymmenen tuhannen euron kuukausieläkkeellä. Kysymys on retorisesti vahva – ja varmasti monen mielestä perusteltu. Samalla on kuitenkin syytä tarkastella asiaa hieman syvemmältä kuin pelkän oikeudenmukaisuuden tunteen näkökulmasta.

Kokemusta menneestä – ei aivan uusi idea

Eläkekatto ei ole Suomessa uusi ajatus. Se oli pöydällä jo 1980-luvun alussa, jolloin Keskustapuolue  esitti eläkekaton tasoksi 5000 markkaa kuukaudessa. Muistan tuon ajan hyvin. Toimin tuolloin työpaikkani Akavan pääluottamusmiehenä ja osallistuin aihetta käsitteleviin koulutuksiin. Jo silloin esitys kohtasi vahvaa kritiikkiä – eikä syyttä.

Tuohon aikaan verotus oli nykyistä selvästi kireämpää, ja erilaiset luontaisedut kuten ”edulliset” työsuhdeasunnot lisäsivät jo korkeaa verotusta. Marginaaliveroprosentit olivat työelämäni alkupuolella ihan eri luokkaa kuin nykyään.

Periaatekysymys: eläkemaksut ja vastine

Keskeinen ongelma on periaatteellinen. Työeläke perustuu ansaintaan ja maksettuihin maksuihin. Suurituloiset maksavat työuransa aikana enemmän eläkemaksuja ja kerryttävät siten suuremman eläkkeen. Jos eläkkeille asetetaan katto, looginen seuraus olisi, että myös maksupuolta pitäisi muuttaa. Miksi maksaa enemmän, jos vastinetta leikataan?

Tällainen muutos johtaisi nopeasti tilanteeseen, jossa hyvätuloiset siirtäisivät eläketurvaansa yksityisiin vakuutuksiin. Samalla byrokratia kasvaisi ja järjestelmä monimutkaistuisi ilman, että julkinen talous olennaisesti vahvistuisi.

Vaikutukset olisivat hitaita – ja osin näennäisiä

On myös muistettava, että työeläkkeet eivät ole valtion budjettivaroja. Ne ovat rahastoituja ja perustuvat yksilön ansaitsemaan oikeuteen. Perustuslaillinen omaisuudensuoja ulottuu jo ansaittuihin eläkkeisiin, eikä niitä voida jälkikäteen leikata.

Eläketurvakeskus arvioi jo vuonna 2014, ettei eläkekatto ole toimiva ratkaisu. Selvityksen mukaan vaikutukset työeläkemenoihin olisivat hitaita, ja siirtymävaiheessa paine kohdistuisi jopa eläkemaksujen korottamiseen.

Todelliset ongelmat ovat muualla

Jos tavoitteena on oikeudenmukaisuus, keinoja on jo olemassa. Progressiivinen verotus kohtelee suuria eläkkeitä ja palkkoja muita ankarammin. Sitä voidaan tarvittaessa säätää ilman, että rikotaan ansaintaperiaatetta.

Eläkekatostako toinen raippavero?

Eläkekaton esittäjiltä on unohtunyt, että meillä on jo ns. raippavero. Se on eläketulon 5,85 % lisävero, jota maksetaan suurista eläketuloista. Tänä vuonna vero koskee eläketuloa, joka ylittää 60 000 euroa vuodessa.

Sitä säädettäessä 2013 puhuttiin veron määräaikaisuudesta Kataisen hallituksen aikoihin. Toisin kävi! Vero on saanut kritiikkiä, sillä sitä peritään vain eläkeläisiltä, ei palkansaajilta, ja se nostaa suuria eläkkeitä saavien kokonaisveroprosenttia merkittävästi

Keskustelussa ei myöskään pidä unohtaa todellisia kipukohtia. Suomessa on edelleen paljon pieniä eläkkeitä, erityisesti yrittäjillä. Moni joutuu turvautumaan kansan- ja takuueläkkeeseen, jotka rahoitetaan verovaroin.

Yrittäjyyden edellytyksiä on vahvistettava niin, että myös YEL-järjestelmän kautta kertyy riittävä eläketurva. Tämä vaatii sekä kannustimia että selkeää ohjausta jo yrittäjyyden alkuvaiheessa.

Lopuksi – kaksi painavaa huomiota

Eläkekatto kuulostaa oikeudenmukaiselta, mutta se on enemmän tunne- kuin talouspolitiikkaa.

Niin ja sanon sen vielä suoremmin, jos ansaintaan perustuvaa eläkejärjestelmää aletaan murentaa poliittisilla kattoehdotuksilla, murennetaan samalla luottamus koko järjestelmään. Ilman luottamusta ei ole kestävää eläketurvaa – eikä lopulta myöskään sitä oikeudenmukaisuutta, jota nyt tavoitellaan.

Mitä saamme vielä odottaa Trumpilta?

Maanantai 16.3.2026 klo 22.15

Maailmanpolitiikka on viime kuukausina saanut käänteitä, joita on yhä vaikeampi ymmärtää. Yhdysvaltain presidentti Trump näyttää johtavan suurvaltaa tavalla, jossa impulsiivisuus korvaa diplomatian.

Toisen presidenttikautensa alussa Trump kehuskeli  toimineensa rauhan lähettiläänä ja lopettaneensa konflikteja. Välillä hän suoraan esitti vinkkinä maailmalle jopa ansaitsevansa Nobelin rauhanpalkinnon. Viime aikojen tapahtumat näyttävät kuitenkin kulkevan aivan toiseen suuntaan.

Jo ennen toisen kautensa kriisiä Trump arvosteli toistuvasti eurooppalaisia NATO-liittolaisia liian pienistä panoksista puolustusliiton ylläpitoon. No USA on todella sen suurin rahoittaja. Hän heitti ilmoille ajatuksen, että Yhdysvallat voisi ottaaGrönlannin haltuunsa jopa väkivalloin, vaikka kyse on liittolaismaan alueesta. Ajatus oli niin absurdi, että moni piti sitä huonona vitsinä. Valitettavasti se ei ollut vitsi.

                Ukraina jäi varjoon

Ukrainan sodassa Yhdysvaltojen tuki on ratkaisevaa. Samalla Trumpin läheiseksi kuvattu suhde Venäjän presidenttiin Putiniin on herättänyt perusteltua huolta.

Euroopassa näyttää siltä, että Trump painostaa Ukrainan presidentti Zelenskyä hyväksymään rauhan, joka olisi Ukrainalle katkera. Samalla Venäjä voisi julistaa itsensä voittajaksi ja jatkaa painostustaan. Kun maailman huomio kääntyy muualle, Putin saa juuri sen mitä haluaa - aikaa ja tilaa jatkaa sotaa.

            Iran – kriisi, joka räjähti käsiin

Tilanne kärjistyi, kun Yhdysvallat hyökkäsi yhdessä Israelin kanssa Irania vastaan. Israelin pääministeri Netanyahu ja Trump näyttivät uskovan, että Iran antautuisi nopeasti ja hallinto romahtaisi.

Historia opettaa, että Lähi-idässä mikään ei ole yksinkertaista.

Iran vastasi sulkemalla Hormuzinsalmen, maailman tärkeimmän öljykuljetusreitin. Seurauksena on ollut raju öljykriisi, joka heiluttaa koko maailmantaloutta. Öljyn hinta nousee ja sen mukana inflaatio.

Ironista kyllä, vaikutukset tuntuvat myös Yhdysvalloissa. Bensiinin hinta nousee amerikkalaisille äänestäjille juuri ennen vaaleja. Se taitaa ollakin juurisyy, joka on saanut Trumpin hermostumaan. Marrasvaalit luovat paineita. Trumpin kannatus on alhaalla. 

           Nyt pyydetään NATOa apuun

Kun tilanne karkasi käsistä, Trump kääntyi eilen Euroopan puoleen. Nyt hän painostaa eurooppalaisia lähettämään NATO-joukkoja turvaamaan öljykuljetuksia Hormuzinsalmella.

Tässä kohtaa moni vähänkin maailman politiikkaa seuraava eurooppalainen kysyy:

miksi tästä ei keskusteltu liittolaisten kanssa ennen sodan aloittamista? NATO on puolustusliitto. Ei sen ensisijainen tehtävä ole mennä yhden jäsenmaan johtajan käynnistämään hyökkäyssotaan mukaan. 

Jos keskustelu olisi käyty laajemmalla foorumilla, koko sotaa ei ehkä olisi syntynyt. Lisäksi huomio siirtyi nyt Ukrainasta Lähi-itään. Tämähän sopii hyvin Putinille.

                 Diplomatia puuttuu

Trump on vähätellyt eurooppalaisten huolia toteamalla, että Yhdysvallat ei tarvitse Persianlahden öljyä samalla tavalla kuin Eurooppa. Se on kylmä lohdutus eurooppalaisille, joiden talous on paljon riippuvaisempi energian hinnasta. Nyt on löydettävä keinot antaa Trumpille rukkaset hänen sitä tajuamatta. 

Diplomatia näyttää puuttuvan kokonaan. Sen tilalla on kovaa retoriikkaa, nopeita ratkaisuja ja jälkikäteen syntyviä ongelmia.

                Vaarallinen peli

Jos Nato ajautuu sotilaallisesti mukaan Persianlahden konfliktiin, riski tilanteen laajenemisesta kasvaa nopeasti. Historia opettaa, että suurten sotien alku ei useinkaan näytä suurelta sodalta ennen kuin on liian myöhäistä.Siksi on aiheellista kysyä, onko maailmanpolitiikkaa viisasta johtaa näin arvaamattomasti?

Olen seurannut jonkin verran kansainvälistä politiikkaa yli puolen vuosisadan ajan. Monenlaisia johtajia on tullut ja mennyt. Silti harvoin on nähty tilannetta, jossa suurvallan päätökset näyttävät syntyvän näin yksin ja näin nopeasti.

Maailmanpolitiikka ei ole kiinteistökauppaa eikä televisioshow. Kun suurvallan johtaja pelaa riskillä, panoksena eivät ole vain gallupit, vaan rauha, talous ja ihmishenget. Siksi maailmalla on oikeus kysyä, kuka voi vielä hillitä Trumpia?

Jos suurvaltaa johdetaan kuin reality-ohjelmaa, seuraava jakso voi olla arvaamaton. Valitettavasti maailmanpolitiikassa katsojat eivät voi vaihtaa kanavaa.

Yksi asia on pysynyt samana: suurvaltojen johtajilta on vaadittu malttia. Siksi toivon, että maailmassa on vielä tarpeeksi viisautta hillitä sitä vauhtia, jolla Donald Trump nyt kulkee.

Viime aikojen tapahtumat eivät lupaa maailmalle hyvää. Mitähän kaikkea saamme vielä Trumpilta odottaa. Euroopan on nyt tormistauduttava. 

Biokaasu saa tuulta siipiensä alle - jopa sodan varjossa

Perjantai 13.3.2026 klo 16.16

Pohjois-Savon Kiuruvesi ja Lapinlahti sekä Pohjois-Karjalan Nurmes ovat saamassa merkittävät uudet biokaasulaitokset. Hankkeesta vastaa Suomen Lantakaasu Oy. Pian valmistuviin laitoksiin kohdistuu maaseudulla paljon toiveita. Tarkalla korvalla seurasin yhtiön osakkaiden (St1 ja Valio) laitosesittelyä Nurmekseen. 

Kyse ei ole vain yhdestä energiainvestoinnista. Biokaasu voi parhaimmillaan tuoda maataloudelle uuden tulolähteen, vahvistaa alueiden elinvoimaa ja lisätä Suomen energiaomavaraisuutta.

          Maatalouden uusi tulonlähde

Vielä muutama vuosi sitten biokaasua pidettiin monilla tiloilla lähinnä kokeiluna tai sivutoimena. Nyt näkymä on muuttumassa. Itäisessä Suomessa yksittäiset tilat pitivät oman laitoksen rakentamista liian kalliina. 

Biokaasulaitos voi tosin parantaa maatilan taloudellista tulosta saamani materiaalin mukaan ihan tuntuvasti. Tarkoittaa siis kannattavaa toimintaa. Tuotto syntyy useasta lähteestä: omien energiakustannusten säästöstä, energian myynnistä sekä siitä, että biokaasuprosessi parantaa lannan lannoitearvoa.

Investoinnit eivät kuitenkaan ole pieniä. Biokaasulaitoksen rakentaminen maksaa yleensä 0,5–3 miljoonaa euroa. Siksi hankkeet vaativat usein useiden tilojen yhteistyötä sekä merkittäviä investointitukia. 

Ilman tukia harva maatila lähtisi näin suuriin hankkeisiin. 

          Energian hinta ratkaisee

Biokaasun kannattavuus kulkee pitkälti käsi kädessä energiamarkkinoiden kanssa. Viime viikkoina maakaasun futuurihinta nousi hetkellisesti noin 65 euroon megawattitunnilta, kun ennen Lähi-idän sotatoimien kärjistymistä taso oli noin 32 euroa. Hinta on korkeimmillaan sitten vuoden 2023 alun.

Koska biokaasun markkinahinta seuraa usein maakaasun hintaa, fossiilisen energian kallistuminen parantaa myös biokaasun kilpailukykyä.

    Sota muistuttaa energian haavoittuvuudesta

Maaliskuussa 2026 kärjistynyt Iranin sota on jälleen muistuttanut siitä, kuinka herkkä energiajärjestelmä on maailmanpolitiikan kriiseille.

Kun öljyn ja maakaasun hinnat nousevat konfliktien seurauksena, kasvaa samalla kiinnostus kotimaiseen energiaan. Biokaasulla on tässä tilanteessa kolme vahvaa etua: se on kotimaista, uusiutuvaa ja hajautettua tuotantoa. Toisin sanoen – se parantaa huoltovarmuutta.

Pian valmistuvat laitokset osana suurempaa kokonaisuutta

Täällä koko biokaasutuotannon käynnistymisen kannalta on tärkeää, että Lantakaasu Oy vakavaraisena toimijana on lähtenyt rakentamaan isompia laitoksia, jolloin yksittäisten tilojen isohkot investoinnit jäävät pois. Se rakentaa tuotantoketjua, jossa useat laitokset toimivat yhdessä. Raaka-aine ajetaan useammalta tilalta tuotantolaitokseen.

• Kiuruvesi toimii päälaitoksena, jossa biokaasu nesteytetään.

• Nurmes ja Lapinlahti toimivat satelliittilaitoksina.

Satelliittilaitoksissa tuotettu kaasu kuljetetaan Kiuruvedelle jatkokäsittelyyn. Tuotannon arvioidaan käynnistyvän molemmilla paikkakunnilla vuonna 2026.

Kun suunnitelmat toteutuvat, kyseessä on yksi merkittävimmistä maatalouden energiaan liittyvistä investoinneista tällä alueella. Lantakaasu Oy:llä on laitos valmistumassa myös Nurmossa.

      Mahdollisuus, johon kannattaa tarttua

Biokaasu ei yksin ratkaise maaseudun haasteita. Mutta se voi olla yksi niistä palasista, jotka tuovat uutta taloudellista toimintaa maatalouteen ja maaseudulle.

Samalla on hyvä muistaa, että biokaasuinvestoinnit ovat pitkäjänteisiä. Niiden kannattavuus riippuu energian hinnasta, tukipolitiikasta ja teknologian toimivuudesta.

             Silti suunta näyttää selvältä.

Kun maailma ympärillämme käy epävarmemmaksi, kotimaisen energian arvo kasvaa. Siksi ei ole yhdentekevää, rakennetaanko biokaasulaitoksia maaseudulle – vai jäävätkö ne rakentamatta.

Kiuruvedellä ja Nurmeksessa  tähän mahdollisuuteen on päätetty tarttua.

Sote-keskusteluun tarvitaan nyt yhteistä tahtoa

Torstai 5.3.2026 klo 10.33

 

Eilen YLE:n uutiset ja niitä seurannut A-studio tarjosivat poikkeuksellisen selkeän ja tiiviin katsauksen hyvinvointialueiden tilanteeseen. THL:n tutkimusprofessori Liina-Kaisa Tynkkynen avasi ymmärrettävästi hyvinvointialueiden ongelmien taustaa ja mittasuhteita.

Oli virkistävää kuulla analyysi, jossa ei sorruttu yksinkertaistuksiin.

Itsekin olen kirjoittanut turhan yksiviivaisesti siitä, että hyvinvointialueiden määrän vähentäminen olisi keskeinen ratkaisu. Keskusteluissa tämä ajatus nousee usein esiin – ja ymmärrettävästi, koska talousluvut huolestuttavat. Mutta kuten Tynkkynen perustellusti toi esiin, pelkät pakkoliitokset ja arviointimenettelyt eivät yksin ratkaise ongelmaa.

Pahimmillaan ne voisivat lisätä kustannuksia, sekoittaa hallintoa vuosiksi ja heikentää erityisesti sosiaali- ja perusterveydenhuollon palveluja.

Suuruuden ekonomia ei toimi kaikessa

Erikoissairaanhoidon näkökulmasta alueita voisi olla vähemmänkin. Siellä teknologia, vaativa osaaminen ja kalliit hoidot puoltavat keskittämistä ja tiivistä yhteistyötä – jopa nykyistä vahvempaa integraatiota yliopistollisten keskussairaaloiden välillä.

Mutta perusterveydenhuollossa, vanhuspalveluissa ja sosiaalipalveluissa suuruuden ekonomia ei toimi samalla tavalla. Lähipalvelut ovat luonteeltaan toisenlaisia. Ne vaativat saavutettavuutta, jatkuvuutta ja paikallistuntemusta.

Viimeisten lähes kahden vuosikymmenen aikana erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kustannuksella. Sote-uudistuksen keskeinen tavoite oli vahvistaa perustason palveluja, mutta ohjaus on edelleen ollut liiaksi erikoissairaanhoidon näkökulmasta tapahtuvaa.

        Tässä on korjausliikkeen paikka.

Maailman kriisit, turvallisuustilanteen muutos ja teknologian kallistuminen merkitsevät sitä, että erikoissairaanhoidon kustannuspaine kasvaa jatkossakin. Juuri siksi peruspalveluiden vahvistaminen, ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja vanhusten hoiva ovat myös taloudellisesti järkevää.

      Vihdoin parlamentaarinen työryhmä

Myönteistä on, että Petteri Orpo on vihdoin suostunut asettamaan parlamentaarisen työryhmän kehittämään hyvinvointialueiden toimintaa. Tämä on tärkeä suunnanmuutos.

Sote on liian suuri ja pitkävaikutteinen kokonaisuus ratkaistavaksi hallitus–oppositio-asetelmassa. Tulokset ulottuvat seuraavalle vaalikaudelle ja sen yli. Siksi tarvitaan yhteinen näkemys.

Nyt olisi syytä tehdä täydellinen “trippimittarin nollaus”. Eduskunnan ja sosiaalisen median kovasanainen keskustelu on unohdettava. On löydettävä yhteinen tahtotila. Muuten vaarana on, että vuoden päästä vaalitaistelu äityy niin veriseksi, että hallitusyhteistyön rakentaminen käy mahdottomaksi.

Silloin sopeutustyö voisi pahimmillaan ajautua virkamieshallituksen tehtäväksi. Aikaa ei ole hukattavaksi riitelyyn.

        Talous realiteettina – ei lyömäaseena

On rehellistä todeta, että nykyhallitus jättää seuraajalleen vaikean perinnön. Valtion velka kasvaa edelleen, ja Riikka Purran valtiovarainministerikaudella velkaa on otettu enemmän kuin koskaan. Suomi on EU:n tarkkailuluokalla, ja maan luottoluokitusta on laskettu.

Juuri tässä tilanteessa olisi ollut viisasta ottaa opposition vaatimus parlamentaarisesta talouden sopeuttamisen valmistelusta vakavasti jo aiemmin. Sama koskee sotea. Kun rakenteet ovat näin suuria ja vaikutukset ulottuvat vuosikymmeniksi, tarvitaan laajaa sitoutumista.

                   Yhteinen vastuu

Hyvinvointialueiden ongelmat eivät ratkea yhdellä hallituskaudella. Ne eivät ratkea yhdellä puolueella. Ne eivät ratkea pelkillä rakenteellisilla pakkoliikkeillä.

            Ratkaisu löytyy tasapainosta:

– erikoissairaanhoidon järkevästä yhteistyöstä ja keskittämisestä

– peruspalvelujen vahvistamisesta

– talouden realismista

– ja ennen kaikkea poliittisesta yhteistyöstä.

Meillä ei ole varaa epäonnistua. Maakunnissa – myös täällä Itä-Suomessa – seuraukset tuntuvat ensimmäisinä.

Nyt tarvitaan vähemmän poteroita ja enemmän vastuunkantoa.

Pohjois-Karjalan vuoro - tuleeko sitä koskaan?

Lauantai 28.2.2026 klo 11.34

 

Jatkan edellisen kirjoituksen aihetta, kun luin  tällä viikolla Karjalaisesta pääministeri Petteri Orpon nimeämän Itä-Suomen erityisedustaja Harri Bromanin esityksen pitkään odotetuksi Itä-Suomi-ohjelmaksi. Moni meistä Pohjois-Karjalassa odotti, että nyt viimein tulisi konkreettisia toimia ja selkeä aikataulu maakuntamme tilanteen helpottamiseksi. Esitys ei kuitenkaan saa hyppimään riemusta.

Pohjois-Karjala ei pääse mukaan mahdolliseen erityistalousalueeseen ensimmäisessä vaiheessa. Tukitoimet kohdistuvat ensin Kainuuseen ja Imatran seudulle. Meidän vuoromme siirtyy tulevaisuuteen – jälleen kerran. Kysymys kuuluu: Tuleeko sitä vuoroa koskaan? Saammeko taas pettyä?

Valitettavasti hallituksen aiemmat ratkaisut eivät anna vahvaa luottamusta siihen, että lupaukset konkretisoituisivat. Olemme nähneet tämän ennenkin. Karjalan radan korjausrahat löytyvät hallitusohjelmasta, mutta käytännön etenemistä ei ole näkynyt. Samoin Karvion kanavan sillasta on puhuttu pitkään ilman rahoituspäätöstä. Epävarmuus nakertaa uskoa.

      Vakava tilanne vaatii vahvaa valtiota

Itäisen Suomen tilanne on kiistatta vakava. Väestön väheneminen ja työttömyyden kasvu ovat jatkuneet. Useat viime vuosien kriisit ovat osuneet erityisen kovaa itäisiin maakuntiin. Geopolitiikan muutos uhkaa jäädä pysyväksi ja on muuttanut rajaseudun arkea ja taloudellista toimintaympäristöä. 

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat antoivat tammikuussa yhteisen kannanoton, jossa korostettiin tilanteen vakavuutta ja vaadittiin konkreettisia toimia. Viesti on selkeä: vain asuttu raja turvaa Euroopan unionin itärajan. Tämä ei ole aluepoliittinen iskulause, vaan turvallisuuspoliittinen tosiasia.

Huippukokouksessa Levillä 14.–15.1. mukana olivat Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. Maakunnat muistuttivat myös pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityistuesta (NSPA), joka ei ole kansallinen toive, vaan osa Suomen EU-jäsenyyden ehtoja. Sen heikentäminen seuraavalla rahoituskaudella vaarantaisi investointeja, huoltovarmuutta ja koko maan kokonaisturvallisuutta.

    EU:n rajamäärittely herättää kysymyksiä

Huolta herättää myös EU-komission tapa määritellä itärajan alueet. Komission tiedonannossa itärajan alueiksi on hallinnollisin perustein luokiteltu Suomessa peräti 12 maakuntaa – osa alueesta ulottuu aina Turkuun saakka. Tässä taitaa näkyä Orpon hallituksen kansallinen ohjaus? Karttaa tarkastellessa herää väistämättä kysymys, hämärtyykö todellisen rajaseudun erityisasema, jos määrittelyä laajennetaan näin väljästi. 

Kun rajaseudun erityisolosuhteet laimenevat hallinnolliseen yleisluokitteluun, vaarana on, että kaikkein konkreettisimmat haasteet jäävät taka-alalle. Pohjois-Karjalassa rajan läheisyys on arjen todellisuutta.

      Elinvoiman ydin on tuotannossa

Maakuntamme tulevaisuus ei rakennu yksinomaan tukijärjestelmien varaan, mutta ilman valtion vahvaa mukanaoloa kehityksen suuntaa on vaikea kääntää. Metsäteollisuus on ollut kansantaloutemme selkäranka. Jos sen toimintaedellytyksiä heikennetään samaan aikaan kun energia- ja raaka-ainemarkkinat mullistuvat, seuraukset näkyvät nopeasti myös maakunnissa.

Uimaharjun tehtaan tulevaisuus puhuttaa aiheellisesti. Suuret metsäyhtiöt ovat varoittaneet kehityssuunnasta, jossa arvokasta puuraaka-ainetta ohjautuu kiihtyvällä vauhdilla polttoon. Kansantalouden näkökulmasta on perusteltua kysyä, käytämmekö rajalliset resurssimme viisaasti.

Palokin voimalaitoksen purkaminen on ollut näkyvä hanke. Se herättää paikallisesti voimakkaita tunteita, sillä aikanaan laitos rakennettiin turvaamaan itäisimmän Suomen sähkönsaantia ja tuomaan kunnille vakaata omistajatuottoa. Moni kokee, että valtion kiinnostus maakuntaan näyttäytyy helpommin purkamisena kuin rakentamisena. Onko Palokki ainut Orpon hallituksen ykkösasia maakunnassamme? Uusia kansallispuistoja myös puuhaillaan. Näin metsiä saadaan pois teollisuudelta!

            Yhteinen asenne ratkaisee

Itä- ja Pohjois-Suomen viesti on lopulta yksinkertainen: tarvitsemme määrätietoista, pitkäjänteistä politiikkaa. Koheesiorahoitus, NSPA-tuki ja kansalliset investoinnit eivät ole vastakkain muun Suomen kehityksen kanssa. Ne ovat osa koko maan etua.

Myönteinen muutos lähtee asenteesta ja yhteisestä tahdosta. Kuuden – nyt seitsemän – maakunnan yhteinen viesti tulisi ottaa vakavasti. Itäisen Suomen vahvistaminen ei ole alueellinen erityispyyntö, vaan strateginen valinta.

Pohjois-Karjala ei pyydä etuoikeuksia. Pyydämme tasapuolista mahdollisuutta rakentaa tulevaisuutta - ennen kaikkea konkreettisia tekoja, ei pelkkiä kirjauksia.

Itä-Suomen erityistalousalue ei etene

Perjantai 20.2.2026 klo 15.49

 

Eduskunnan eilinen kyselytunti osoitti, että Itä-Suomen asema on noussut valtakunnan politiikan ytimeen – mutta ratkaisut ovat yhä auki. Keskustelua hallitsi kysymys Itä-Suomen erityistalousalueesta, jonka eteneminen näyttää ainakin toistaiseksi hidastuneen.

                  Ministeri Purra tylynä

Valtiovarainministeri Riikka Purra totesi, ettei hallituksella ole tällä hetkellä suunnitteilla erityistalousalueeseen liittyviä merkittäviä uusia toimenpiteitä kevään kehysriihessä. Hallituksen linja painottuu koko maata koskeviin veronalennuksiin ja kasvutoimiin. Purra myös muistutti, että erityistalousalue oli esillä jo edellisellä hallituskaudella ilman konkreettista läpimurtoa.

Taustalla on edellisen hallituksen keväällä 2024 käynnistämä Itäisen Suomen ohjelma, jossa tarkastellaan muun muassa puhtaan energian mahdollisuuksia, turvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamista sekä kestävän matkailun kehittämistä. Ohjelmassa todetaan, että erityistalousalueen mahdollisuutta selvitetään. Minusta kyselytunnin viesti viittaa siihen, ettei asia etene nopealla aikataululla.

             Broman etenee maltilla

Pääministeri nimesi viime keväänä erityisedustajaksi joensuulaisen liikemies Harri Bromanin. Hän ei tulkitse ministerin lausuntoa erityistalousalueen hautaamiseksi, vaan pikemminkin viestiksi siitä, ettei hanketta erikseen vauhditeta. Hänen mukaansa työ jatkuu valtioneuvoston kanslian strategiapuolella. Näin usko etenemiseen säilyy, vaikka aikataulu on epäselvä. Kokeneena yrittäjänä ja maakunnan erityisedustajana Broman on ottanut maltillisen linjan eikä yhdy poliitikkojen käyttämään terminologiaan. 

Etenkin Keskustan ja myös muun opposition puolella tulkinta on selvästi kriittisempi.  Eritistukialue nähdään keskeisenä välineenä Itä-Suomen elinvoiman vahvistamisessa ja hallituksen varovainen linja koetaan pettymyksenä. Erityistalousalue mahdollistaisi alueellisesti kohdennetut vero- ja investointikannustimet, joita on pidetty merkittävänä vipuvartena investointien houkuttelemiseksi. Näin on toimittavakin. Vaalit ovat jo ensi keväänä. Täällähän jaetaan jo ministerin paikkoja seuraavaan hallitukseen sanomalehtien pääkirjoituksissa. 

       Elävä Itä-Suomi osa maan turvallisuutta

Keskustelu laajeni kyselytunnilla elinvoiman ja kokonaisturvallisuuden suhteeseen. Esille nousi ajatus siitä, että maanpuolustustahto rakentuu myös meidän arjesta, työstä, palveluista ja tulevaisuudenuskosta. Puolustusministeri Antti Häkkänen korosti, ettei maanpuolustustahtoa tule sitoa suhdanteisiin, vaikka myönsikin Itä-Suomen kehittämisen olevan pitkäaikainen haaste. Hänen mukaansa ratkaisut löytyvät yrittäjyydestä, koulutuksesta, liikenneyhteyksistä ja investoinneista.

Kokonaisuutena kyselytunti paljasti kaksi asiaa. Ensinnäkin Itä-Suomen asema turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tunnistetaan laajasti. Toiseksi konkreettiset talouspoliittiset ratkaisut, erityisesti alueelliset verokannustimet, jakavat hallituksen ja opposition näkemyksiä. Erityistalousalue ei ole virallisesti haudattu, mutta sen eteneminen näyttää siirtyvän odottavaan vaiheeseen.

Itä-Suomen kannalta ratkaisevaa on, jääkö ohjelmatyö yleisiksi linjauksiksi vai synnyttääkö se todellisia, alueellisesti kohdennettuja päätöksiä. Elinvoima ei vahvistu pelkällä selvittämisellä. Se vaatii rohkeutta tehdä myös poikkeuksellisia ratkaisuja.

Toivon, että Itä-Suomen asiat pidetään nyt vahvasti esillä eikä siitä tehdä selvästi vaalien alla oppositio - hallitusdebattia.  Se on koko Suomen yhteinen asia. Minulla on seuraavan kirjoituksen lähdemateriaalina  äskettäinen FCG:n tutkimus Suomen kuntakentästä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perusteella. Ensilukemalta sain tuloksista vaikutelman, että tulevaisuuden ennusteet ja tilastot alkavet ohjata voimakkaasti kuntalaisten mielipiteitä. Siellä valtaosa Pohjois-Karjalan kunnista on listan häntäpäässä. Usko politiikkaan on horjunut. 

Maakuntamme yritysten liikevaihdot hienoisessa laskussa 1-6/2025

Torstai 12.2.2026 klo 21.04

 

Pakkaspäivinä olen lueskellut maakuntaliiton julkaisuja. Nyt tarkastelen viimeisen Trendit-julkaisun antia viime vuoden alkupuoliskolta. 

Vuoden 2024 loppupuolella nähty varovainen kasvu ei enää kantanut vuoden 2025 puolelle. Tilastokeskuksen suhdannetietojen mukaan Pohjois-Karjalan yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli vuoden 2025 alkupuoliskolla 4,24 miljardia euroa. Se merkitsi 39,6 miljoonan euron laskua eli 0,9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Valtakunnallisesti yllettiin samaan aikaan noin prosentin kasvuun, vaikka keväällä hallitus ja tutkimuslaitokset arvioivat talousnäkymien kohentuvan laajemminkin. Pohjois-Karjala jäi siis hieman koko maan kehityksestä.

Metsäsektori kannatteli – koneet ja rakentaminen painuivat

Toimialoittain erot olivat suuria. Vahvinta kasvu oli metsäsektorilla:

-  Puun sahaus +48 miljoonaa euroa

-  Metsätalous lähes +14 miljoonaa euroa

Myös kaivostoiminta jatkoi vahvassa vedossa. Sen sijaan merkittävimmät liikevaihdon laskut nähtiin:

-  Koneiden ja laitteiden valmistuksessa    −35,5 miljoonaa euroa

-  Rakentamisessa −24,5 miljoonaa euroa

Muutos on huomattava ja kertoo siitä, kuinka suhdanneherkkiä nämä alat ovat.

Pielisen Karjala maakunnan valopilkku

Seutukunnista vain yksi ylsi kasvuun: Pielisen Karjala. Yritysten liikevaihdot kasvoivat siellä 5,0 prosenttia, kun Joensuun seutukunnassa laskua tuli 1,5 prosenttia ja Keski-Karjalassa 2,2 prosenttia.

Pielisen Karjalan kasvun moottorina olivat metsään kytkeytyvät toimialat:

-  Puun sahaus, höyläys ja kyllästys +23 %

-  Puutavaran, puutuotteiden ja huonekalujen valmistus +16,8 %

-  Metsätalous ja puunkorjuu +12 %

Lieksa ja Nurmes muodostavat virallisen Pielisen Karjalan seutukunnan. Olen toisinaan kirjoituksissani liittänyt myös Juuan tähän kokonaisuuteen – historiallisista ja taloudellisista syistä. Virallisesti Juuka kuuluu Joensuun seutukuntaan, mutta käytännössä se hankkii yrityspalveluja nykyään Nurmeksen kehitysyhtiö PIKESistä.

Lieksa ja Nurmes hyvässä vedossa

Lieksassa yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 5,7 prosenttia vuoden takaisesta. Teollisuus veti vahvasti: +11,3 prosenttia. Muilla toimialoilla kehitys jäi lievästi miinukselle (−2,1 %), mutta kokonaisuus kääntyi selvästi plussalle.

Nurmeksessa kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi noin seitsemällä miljoonalla eurolla (+3,9 %). Teollisuus kasvoi 3,3 miljoonalla eurolla (+5,8 %).

Huomionarvoinen seikka 

On mielenkiintoista – ja aluepoliittisestikin merkittävää – että sama seutukunta, joka menetti viime vuonna eniten väestöä maakunnassa, oli yritystoiminnan kehityksessä selkeä ykkönen.

Tämä kertoo, että elinkeinoelämä voi kehittyä, vaikka väestökehitys on heikko. Metsään ja jalostavaan teollisuuteen nojaava rakenne voi toimia myös vaikeassa suhdannetilanteessa. Sieltä Suomi on ponnistanut historiassa nousuun. 

Koko Trendit-julkaisu tarjoaa paljon tarkempaa tietoa toimialoittain ja kunnittain. Suosittelen tutustumaan aineistoon kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä:

https://pohjois-karjala.fi/wp-content/uploads/2025/10/Trendit-2_2025.pdf

Punamullan vuosikymmenet - uskallammeko oppia historiasta?

Lauantai 7.2.2026 klo 11.02

Elämme hyvin haastavia aikoja. Maailmaa johdetaan nyt mielikuvilla, uhkailuilla ja voimalla. Diplomatia tuntuu jääneen taka-alalle. Kansainvälinen yhteistyö rakoilee, suurvallat mittaavat toisiaan ja epävarmuus heijastuu myös Suomeen.

Tällaisina hetkinä ajatukset palaavat väistämättä niihin vuosikymmeniin, jolloin Suomessa tehtiin suuria, kestäviä ratkaisuja vaikeissa oloissa. Suomettuminen oli myös jonkinlainen kirosana. 

1960–80-luvuilla elettiin puna-multahallitusten aikaa. Keskustan ja SDP:n yhteistyö rakensi maata määrätietoisesti. Tuolloin itsekin aktivoiduin politiikassa teinikunnassa ja ylioppilaskunnassa. Sain omakohtaisesti kokea sen, miten yhteiskunta avasi ovia tavallisille nuorille. Tuolloin ei ollut itsestään selvyys, että Pörsänmäeltä kahdeksan lapsisesta perheestä lähdettiin 500 km:n päähän opiskelemaan. Se oli nousun aikaa – ei helppoa, mutta päämäärätietoista.

    Teollistuva Suomi ja suuret uudistukset

Suomi alkoi teollistua jo sotakorvauksia maksaessaan. Se oli raskas velvollisuus, mutta samalla sysäys teolliselle kehitykselle. Suurille ikäluokille oli luotava mahdollisuudet opiskella ja työllistyä kotimaassa. Ruotsiin muutto työn perässä haluttiin pysäyttää – ja siinä myös pitkälti onnistuttiin.

Puna-multayhteistyö tuotti ratkaisuja, jotka muuttivat Suomen suunnan. Alla ihan muutama keskeinen uudistus:

- Sosiaaliturvaa kehitettiin määrätietoisesti.

- Peruskoulu-uudistus loi tasa-arvoisemman koulutusjärjestelmän.

-  Kansanterveyslaki toi perusterveydenhuollon koko maahan.

-  Keskiasteen koulutusta laajennettiin maakuntiin lähelle nuoria.

-  Uusia yliopistoja perustettiin eri puolille Suomea.

-  Aluepoliittisilla ratkaisuilla työpaikkoja koko Suomeen.

-  Opintotuen valtiontakausjärjestelmä mahdollisti opiskelun myös vähävaraisille

-  Työelämän uudistukset, jotka ulottuivst aina yliopistojen hallintoon asti.

Näillä ratkaisuilla rakennettiin yhtenäistä Suomea. Aluepolitiikka ei ollut pelkkää rahan jakamista, vaan strategiaa: koko maa haluttiin pitää asuttuna, osaavana ja työllistyvänä.

Ymmärrän hyvin, ettei entiseen aluepolitiikkaan ole paluuta. Rahaa ei voida jakaa holtittomasti. On katsottava työvoiman saatavuutta ja elinvoiman edellytyksiä. Nopeat kulkuyhteydet – tie-, rata- ja digiyhteydet – ovat nyt ykkösasioita.  Perusajatus on edelleen ajankohtainen: Suomea ei rakenneta vain muutaman kasvukeskuksen varaan. 

            Keskusta vedenjakajalla

Politiikan asetelmat elävät. Gallupeissa Keskusta meni taas perussuomalaisten ohi – pieni, mutta symbolisesti tärkeä askel. Samaan aikaan vasemmisto kasvattaa kannatustaan. SDP:n tuki pysyy yli 25 prosentin, vaikka julkisuus ei aina ole ollut heille suotuisaa.

Nousee väistämättä kysymys: olisiko jälleen puna-multayhteistyön aika?

Jos lasketaan yhteen SDP 25 %, Keskusta 14,3 % ja vasemmistoliitto 11,1 %, päädytään jo yli 50 prosentin tasoon. Historiallisesti ajatus ei ole vieras. Lähes samalla koalitiolla Suomea johdettiin Karjalaisen II hallituksesta Sorsan II hallituksen loppuun saakka vuosina 1970 –1983.

Politiikan historia opettaa myös realismia. Vuonna 1987 syntyi sinipuna, kun Kokoomus ja SDP muodostivat hallituksen. Keskusta jätettiin oppositioon. Se muistetaan yhä.

Siksi kysymys ei ole vain matematiikasta. Se on kysymys suunnasta, luottamuksesta ja uskalluksesta.

           Mitä Keskustan on nyt tehtävä?

Itse seuraan politiikkaa jo senioriporukoista käsin. Tietoisesti annamme tilaa uudelle johdolle ja tuemme sitä, mutta luomme kannanotoillamme painetta muistaa myös historiasta jotain. Asiakokonaisuudet on vaan päivitettävä tähän päivään. Keskustan on nyt ensi kevään vaalien ohjelmaa hioessaan puhuttava kansankieltä, joka ymmärretään. Tekoäly sitä ei tee.

On tuotava selvästi esiin Suomen tämänhetkinen tilanne ja ainakin alla mainitut teemat, jotka koskettavat ihmisiä arjessa:

-   hoiva ja sote

-   koulutus

-   työllisyys

-   turvallisuus

-   ihmisten ja alueiden tasa-arvo

Täällä Pohjois-Karjalassa tiedämme, mitä tarkoittaa väestön väheneminen ja talouden kiristyminen. Suomen asuttuna pitäminen ei ole iskulause – se on elinvoimapolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa.

Puna-mullan vuosikymmeninä uskallettiin tehdä suuria ratkaisuja vaikeina aikoina. Nytkin elämme murroskautta. Kysymys kuuluu: löytyykö samanlaista kykyä yhteistyöhön ja vastuunkantoon?

Historia ei toista itseään, mutta se antaa mittasuhteet.

Historiasta löytyy myös Keskustalle vakava varoitus. Veikko Vennamo nosti 1970 esiin ”talonpojan tappolinjan” ja vei SMP:n suureen vaalivoittoon – nimenomaan Keskustan kustannuksella. Sama ilmiö toistui Timo Soinin jytkyssä 2011. Tuolloin isku osui Keskustan lisäksi myös SDP:hen. Kun maaseudun, pienituloisten ja syrjäseutujen ihmisten kokemus oikeudenmukaisuudesta horjuu, protesti löytää väylänsä.

Keskustan on muistettava, että jos se ei itse puolusta omia ydinkannattajiaan ja heidän arkeaan, joku muu tekee sen – usein kovemmalla äänellä ja yksinkertaisemmalla populistisella viestillä.

Ehkä nyt olisi jälleen aika rakentaa enemmän kuin repiä.

Työttömyys on vakava viesti

Lauantai 31.1.2026 klo 17.13

Työttömyys aina vakava asia. Se koskettaa yksilöä, perhettä ja koko yhteisöä. Siksi käsittelen aihetta maltillisesti. En etsi nyt syyllisiä, vaikka toisaalla olen Orpon hallitusta arvostellut saamattomuudesta. Tilastot puhuvat puolestaan – ja niiden viestiin on reagoitava. 

              Työttömyys jatkaa nousuaan

Joulukuun tuoreet luvut kertovat karua kieltään. Pohjois-Karjala jakaa nyt Suomen korkeimman työttömyysasteen epäedullisen kunnian Keski-Suomen kanssa: 15,8 prosenttia.

Koko maassa kuntien työllisyyspalveluissa oli joulukuun lopussa 351 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 29 800 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli 13,0 prosenttia.  Nousua vuodessa on yksi prosenttiyksikkö. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoon.

Pohjois-Karjalassa työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa 11 344. Heistä noin 1 200 oli lomautettuja. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli vain 11 enemmän, mutta lomautukset vähenivät 274 henkilöllä. Kokonaiskuva ei siis ole yksiselitteinen.

Maakunnan sisällä erot ovat suuria. Lieksassa työttömyys oli noin 21 prosenttia – korkein maakunnassa. Kontiolahdella vastaava luku oli noin 10 prosenttia eli maakunnan matalin. Joensuussa työttömyysaste oli noin 16 prosenttia.

                Seutukunnittain tarkasteltuna

Tarkastelen maakuntaamme myös seutukunnittain. Omissa laskelmissani Juuka kuuluu Pielisen Karjalaan. Se on Siun soten pohjoista aluetta ja käyttää Nurmeksen kehittämisyhtiö Pikesin palveluja.

Joensuun seutukunnan (Joensuu, Heinävesi, Ilomantsi, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi) työttömyysaste oli joulukuussa 15,1 prosenttia. Keski-Karjalassa (Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi) luku oli 18,1 prosenttia.

Pielisen Karjalassa (Juuka, Nurmes ja Lieksa) työttömyysaste oli 18,4 prosenttia. Ilman Juukaa prosentti olisi 18,2.

Alueelliset erot kertovat rakenteellisista haasteista. Työpaikkojen määrä, toimialarakenne ja väestökehitys vaikuttavat voimakkaasti työllisyyteen.

                Nurmes näyttää suuntaa

Kuntakohtaisissa luvuissa yksi havainto ansaitsee erityishuomion. Nurmeksen työttömyysaste oli joulukuussa 15,5 prosenttia – maakunnan neljänneksi alhaisin.

Koivujen kaupungin elinkeinorakenne on monipuolinen eikä yhtä herkkä suhdannevaihteluille kuin monella muulla paikkakunnalla. Luku kertoo myös pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Elinkeinoyhtiö Pikes, yrittäjät, yrittäjäjärjestö ja kaupunki ovat tehneet määrätietoista työtä elinvoiman eteen.

Muistamme, että syksyllä 2022 työttömyysaste oli Nurmeksessa alle kymmenen prosenttia. Se osoittaa, että nytkin parempi on mahdollista. Olkoon tuo taso tavoitteena jatkossakin.

                  Kysyntä puuttuu

Pellervon taloustutkimus arvioi, että työttömyys jatkaa Suomessa kasvuaan. Nuorilla on nyt erityisen vaikeaa. Työvoiman tarjontaa on, mutta kysyntä ei vedä.

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä työllisyys kasvoi hallinto- ja tukipalveluissa, ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa sekä majoitus- ja ravitsemusalalla. Sen sijaan informaation ja viestinnän ala oli laskussa.

Tämä kertoo rakennemuutoksesta – ja siitä, ettei työpaikkojen synty jakaudu tasaisesti. 

Työttömyys ei ole vain tilasto. Se on mittari alueen elinvoimasta ja tulevaisuuden uskosta. Pohjois-Karjalassa meillä on syytä huoleen, mutta myös syytä määrätietoiseen työhön. Tilanne ei parane syyttelemällä, vaan rakentamalla – yhdessä.

Maakuntamme väkiluku jatkaa tasaista laskuaan

Keskiviikko 28.1.2026 klo 15.29

 

Olen seurannut itäisen Suomen maakuntien väestönkehitystä tiiviisti koko tämän vuosituhannen ajan. Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemat kuntakohtaiset väestötiedot vahvistavat sen, minkä olemme Pohjois-Karjalassa jo pitkään tienneet. Väestö vähenee, vaikka kuinka sen jarruttamiseksi töitä tehdään. 

Maakuntamme väkiluku väheni viime vuonna 590 asukkaalla. Väestömäärään suhteutettuna lasku oli 0,4 prosenttia – täsmälleen samaa tasoa kuin edellisvuosina. 2020-luvulla Pohjois-Karjala on menettänyt keskimäärin noin 500 asukasta vuodessa. Pitääkö tähän normaaliin tottua?

Alhainen syntyvyys ja jatkuva muuttotappio

Pohjois-Karjalassa syntyi viime vuonna vain 992 lasta, kun kuolleita oli 2 028. Luonnollinen väestönlisäys on syvässä miinuksessa, eikä tilanteessa näy nopeaa käännettä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että maakuntamme väestö vähenee, vaikka muuttoliike saataisiin nollaan.

Myöskään kuntien välinen muuttoliike ei tarjoa lohtua. Pohjois-Karjalasta muutti muualle Suomeen 944 ihmistä enemmän kuin maakuntaan muutti. Kyse ei ole enää yksittäisten nuorten lähtemisestä opiskelemaan, vaan laajemmasta rakenteellisesta ongelmasta: työ, koulutus ja palvelut vetävät pois.

Maahanmuutto piti viime vuonna tilastot siedettävinä. Ulkomailta muutti Pohjois-Karjalaan 1 391 ihmistä enemmän kuin täältä muutti pois. On kuitenkin syytä huomata, että vain noin kahdeksan prosenttia tästä muuttoliikkeestä tuli EU-maista tai Pohjoismaista. Ilman maahanmuuttoa maakunnan väestökehitys olisi ollut suorastaan raju. Tämä on tosiasia, josta keskustellaan yhä liian varovaisesti.

     Joensuu vetää – reuna-alueet menettävät

Joensuun väkiluku kasvoi 464 asukkaalla ja on nyt 79 205. Kaupunki lähestyy 80 000 asukkaan rajaa ja toimii yhä selvemmin koko maakunnan veturina. Pohjois-Karjalassa on kuitenkin 13 kuntaa, ja Joensuun lisäksi asukasluku kasvoi vain Liperissä, jossa lisäys oli 74 asukasta.

Kontiolahti, joka vielä hiljattain kasvoi vauhdilla, kääntyi viime vuonna hienoisesti miinukselle. Asukasmäärä väheni 18 henkilöllä. Vaikka luku on pieni, viesti on selvä: kasvu ei ole itsestäänselvyys edes kehyskunnissa.

Maakunnan pohjoisosissa kehitys on selvästi synkempää. Nurmes menetti 221 asukasta. Se oli absoluuttisesti maakunnan suurin miinusluku. Lieksa menetti 199. Lieksan väkiluku painui samalla ensimmäistä kertaa alle 10 000 asukkaan – symbolinen mutta pysäyttävä rajapyykki.

       Pielisen Karjala ylittää jo hälytysrajat

Pielisen Karjalan väestönkehitys on kokonaisuutena huolestuttavaa. Alueen kolmessa kunnassa väestö väheni viime vuonna yhteensä 524 asukkaalla. Kun muutosta tarkastellaan prosentteina, tilanne näyttää vielä vakavammalta.

Monet väestötutkijat pitävät miinus kahta prosenttia hälytysrajana, jota seutukaupunkien ei tulisi alittaa. Viime vuoden luvut kertovat karua kieltään: Juuka −2,7 prosenttia, Nurmes −2,5 prosenttia ja Lieksa −2,0 prosenttia. Uskon, että noitten lukujen selättäminen on esillä uusien kuntastrategioiden valmistelussa. 

Vuoden 2020 alussa toteutui Nurmeksen ja Valtimon kuntaliitos. Aiemmat liitosyritykset kariutuivat. Valtuustotasolla ei löytynyt yhteistä säveltä. 

      Käyrät eivät enää kohtaa – aika ei odota

Tämän vuosituhannen aikana Lieksan asukasluku on laskenut prosentuaalisesti selvästi enemmän kuin Nurmeksen. Vielä pari vuotta sitten väestökehityksen käyriä tarkastellessa näytti mahdolliselta, että ennen vuotta 2030 Nurmeksen asukasluku ohittaisi Lieksan.

Jos viime vuoden kaltainen kehitys jatkuu, käyrät eivät kohtaa – ne erkanevat.

Väestökehitys ei ole luonnonilmiö. Se on seurausta tehdyistä ja tekemättä jätetyistä päätöksistä niin valtakunta- kuin kuntatasolla. Myös kunnan pito- ja vetovoima vaikuttaa olennaisesti ihmisten päätöksiin. Nurmes pystyi selättämään 90-luvun taantuman ja kaupunkia koetelleen Nurmeksen Sähkön jupakan. Toivotaan, että viime vuosi oli vain tilapäinen notkahdus. Nyt kaupunki tarvitsee myönteistä pöhinää.

Trump ja poukkoilevat markkinat - ohjataanko maailman pörssejä uhkailuilla?

Perjantai 23.1.2026 klo 7.15

Donald Trumpin toimet ja lausunnot eivät jää vain politiikan areenalle. Ne heijastuvat suoraan maailman talouteen ja erityisesti sijoitusmarkkinoille. Seuraan orastavaa talouden elpymistä ja kysyn: onko kyse hallitsemattomasta poukkoilusta vai tietoisesta tavasta heiluttaa markkinoita?

Trump on liikemies ja sijoittaja. Hän on rakentanut huomattavan omaisuuden erityisesti kiinteistöalalla, usein aggressiivisilla ja riskialttiilla keinoilla. Sama ajattelutapa näkyy hänen tavassaan käyttää julkisuutta. Kautensa alkuvaiheessa hänen lausuntonsa ja vihjauksensa nostivat esimerkiksi bitcoinin hetkellisesti nopeaan nousuun. Markkinat reagoivat, kuten ne aina reagoivat epävarmuuteen ja vallankäyttäjän puheisiin.

       Epävakaus ruokkii tiettyjä toimialoja

Yhdysvalloissa erityisesti tekoälyä ja muuta huipputeknologiaa kehittävät yhtiöt ovat viime vuosina tuottaneet sijoittajille erinomaisia tuottoja. Nyt nousussa ovat myös sotateollisuutta palvelevat yritykset. Sama ilmiö näkyy myös Suomessa. Lisäksi kaivosteollisuus on ollut monille sijoittajille myönteinen kokemus.

Epävakaassa maailmassa raaka-aineet, aseet ja teknologia vetävät pääomia puoleensa. Sijoittaja hakee turvaa ja tuottoa sieltä, missä poliittinen riski muuttuu rahaksi.

Arvaamattomuus strategiana – vai vaarallisena pelinä?

Trumpin ongelma – tai ehkä hänen tarkoituksensa – on arvaamattomuus. Yllättävät lausunnot tulleista, liittolaisista ja vihollisista saavat pörssit heilahtelemaan. Kaava toistuu. Ensin kovia uhkauksia, sitten perääntyminen tai linjan pehmeneminen. Markkinat reagoivat joka kerta.

Suomessa Trumpin Grönlannin "valloituspuheet” nostivat viikolla tuntuvasti kaivososakkeita. Esimerkiksi Sotkamo Silver nousi lähes 25 prosenttia ja palasi entiselle tasolle Trumpin peräännyttyä tullipuheistaan. Useat teollisuusosakkeet taas kokivat notkahduksen. Tämä ei ollut poikkeus, vaan esimerkki siitä, miten yksittäinen poliittinen signaali voi liikuttaa pääomia salamannopeasti.

Toissapäivän tapahtumaketju herättää väistämättä kysymyksen, onko kyse vain harkitsemattomasta retoriikasta vai tietoisesta markkinoiden manipuloinnista?

Korkopaine ja keskuspankin riippumattomuus

Jos Trump jatkaa tällä linjalla, eurooppalaiset sijoittajat alkavat todennäköisesti vetää sijoituksiaan pois Yhdysvaltojen markkinoilta. Johtavien tekoäly-yhtiöiden arvostustasot ovat erittäin korkealla. Nyt voittojen kotiuttaminen on monille rationaalinen päätös. Tämä voi tarjota Trumpille perustelun uusille vastatoimille – esimerkiksi tullien nostamiselle tai kauppapoliittisille kiristyksille pian uudelleen. Syyt hän kyllä toimillensa etsii. 

Trump on uhannut keskuspankin johtaja Jerome Powellia jopa rikostutkinnalla, kun hän ei ole suostunut korkojen laskuun. Trumpin vaatimukset eivät liity ensisijaisesti pitkän aikavälin investointeihin, vaan poliittiseen ja markkinataktiseen hyötyyn. Alemmat korot tukevat osakekursseja, velkavetoista kasvua ja riskipitoisia sijoituksia – juuri niitä mittareita, joilla hän mielellään mittaa “onnistumistaan”.

Uhkailemalla keskuspankkia Trump pyrkii murentamaan sen riippumattomuutta ja ohjaamaan rahapolitiikkaa lyhyen aikavälin nousuun, vaikka se kasvattaisi inflaatio- ja velkariskejä myöhemmin. Todellinen tarkoitus on näyttää nopeaa talousmenestystä ja vahvistaa omaa poliittista asemaa. Seuraukset saa maksaa seuraava hallinto.

 Taloussota, jossa piensijoittaja maksaa laskun

Kyse ei ole enää vain politiikasta tai taloudesta, vaan jonkinlaisesta taloussodasta. Sanoilla ja uhkauksilla liikutellaan pääomia, horjutetaan luottamusta ja testataan, kuka kestää epävarmuutta pisimpään. Yleensä tavalliset piensijoittajat ja kansalaiset maksavat hinnan, kun markkinoista tulee vallankäytön väline.

Maailman talous tarvitsee vakautta ja ennustettavuutta. Trump tarjoaa niukasti kumpaakin. 

Milloin maailma saa tarpeekseen Trumpin kiukuttelusta?

Tiistai 20.1.2026 klo 13.48

Donald Trumpin johtamistyyli ja vallankäyttö alkavat mennä sietokyvyn yli kaikissa niissä maissa, joissa on totuttu edes jonkinlaiseen demokratiaan, ennustettavuuteen ja oikeusvaltion kunnioittamiseen. Kyse ei ole enää yksittäisistä ulostuloista tai karkeasta retoriikasta, vaan järjestelmällisestä piittaamattomuudesta kansainvälisiä sopimuksia, instituutioita ja yhteisiä pelisääntöjä kohtaan.

Yhdysvallat irtautuu tai uhkaa irtautua kansainvälisistä järjestöistä, joiden tehtävänä on edistää globaalia kehitystä, terveyttä ja vakautta. Tämä ei ole vain USA:n sisäinen linjavalinta, vaan koko maailman kannalta vaarallinen signaali: suurvalta, joka on ollut luomassa sääntöihin perustuvaa järjestelmää, purkaa sitä nyt itse.

          Oikeusvaltion koetinkivi

Erityisen huolestuttava on Yhdysvaltain oikeuslaitoksen asema. Presidentille myönnetty laaja syytesuoja oli virheratkaisu. Se on antanut kuvan, että presidentti on lain yläpuolella. Trump on käyttänyt tätä mielikuvaa häikäilemättä hyväkseen.

Trumpin johtamistyyli on jäänne autoritäärisestä kulttuurista, jossa vallankäyttö perustuu pelkoon, uhkailuun ja vastakkainasetteluun. Hän ajaa omia tavoitteitaan kiristämällä liittolaisia ja rankaisemalla eri mieltä olevia. Neuvottelu ei ole yhteisten ratkaisujen etsimistä, vaan toisen osapuolen alistamista.

USA:n korkein oikeus on ajettu vaikeaan asemaan. Jos se tekee päätöksiä, joita Trump ei aio noudattaa, seuraukset ovat kohtalokkaat koko oikeusvaltion uskottavuudelle. Ehkä juuri siksi päätöksiin jätetään tarkoituksella tulkinnanvaraa ja porsaanreikiä. On vähemmän nöyryyttävää oikeuslaitokselle, että presidentti ”tulkitaan väärin”, kuin että hän rikkoo lakia avoimesti.

               Pelolla johtamisen tie

Trumpin politiikka on pelolla johtamista sekä kotimaassa että ulkopolitiikassa. Silti luulisi maailmasta löytyvän sen verran yhteisöllisyyttä ja selkärankaa, että tälle kehitykselle asetetaan rajat. Euroopalta odotan johtajuutta. Muuten seuraukset ovat selvät. Yhdysvallat alkaa hajota sisältä, instituutio kerrallaan. Se ei ole kenenkään etu. 

Tuore esimerkki järjettömyydestä  on Trumpin uhkaus asettaa Ranskalle kovat tullit, mikäli se ei peräänny kielteisestä päätöksestään osallistua Syyrian ja Gazan rauhanneuvostoon. Kutsun neuvostoon on saanut noin 60 maata. Kyse ei ole enää diplomatiasta, vaan suorasukaisesta painostuksesta.

Milloin maailma sanoo, että nyt riittää? Kuinka paljon vahinkoa ehtii syntyä ennen kuin yksi presidentti saadaan tajuamaan syntyvät vakavat globaalit vauriot?