Trump, uhmakkuus ja oikeusvaltion esimerkki maailmalle

Perjantai 9.1.2026 klo 12.55

 

Trumpin puheet menevät päivä päivältä hulluimmiksi. Huolestuttavinta on, että myös hänen käytöksensä näyttää yhä useammin irtautuvan sekä kansainvälisistä pelisäännöistä että Yhdysvaltojen omasta valtiosäännöllisestä perinteestä.

Kun hän ei ole onnistunut Ukrainan eikä Gazan rauhantyössä sillä nopeudella ja niillä näyttävillä tuloksilla, joita hän on omille kannattajilleen ja maailmalle luvannut, on etsittävä uusia “kovia tekoja”. Ulkopoliittinen uhmakkuus näyttää nyt korvaavan diplomatian. Kyse ei ole niinkään ratkaisuista kuin mielikuvista siitä, miltä vahva johtaja näyttää.

Toivottavasti Donald Trump jää amerikkalaisille varoittavaksi esimerkiksi eikä pysyväksi malliksi. Mahdollisesti syksyn välivaalit tarjoavat vielä toivonkipinän siitä, että vallan tasapaino ja oikeusvaltioperiaate  kestävät tämänkin myrskyn.

Grönlanti, Nato ja vaarallinen ajattelu

Trumpin tuore haastattelu The New York Timesille on tästä kehityksestä pysäyttävä esimerkki. Presidentti totesi, että Naton ja Grönlannin välillä saatetaan joutua tekemään valinta. Ajatus on jo itsessään absurdi. Grönlanti ei ole nappula suurvaltojen pelilaudalla, vaan osa Tanskaa ja Eurooppaa, kansainvälisen oikeuden piirissä!

Erityisen huolestuttavaa on Trumpin tapa perustella Grönlannin “haltuun saamisen” tärkeyttä psykologisilla syillä ja omistajuuden eduilla. Yhdysvalloilla on saarella jo sotilaallinen tukikohta. Se ei kuitenkaan näytä riittävän. Nyt puhutaan suoraan omistamisesta - ikään kuin 1800-luvun imperialismi olisi jälleen salonkikelpoista.

Kun Trump vielä toteaa, etteivät kansainväliset lait estä häntä toimimasta globaalilla kentällä haluamallaan tavalla ja että ainoa todellinen rajoite on hänen oma moraalinsa, ollaan jo vaarallisilla vesillä. Tämä ei ole pelkkää retoriikkaa. Tämä on suora haaste koko sodanjälkeiselle kansainväliselle järjestelmälle.

Kongressi vastaan presidentti

Tilannetta ei rauhoita se, että Trump ei vaikuta lainkaan huolestuneelta helmikuussa raukeavasta Venäjän ja Yhdysvaltojen ydinasesopimuksesta. Päinvastoin näyttää, että välinpitämättömyys strategisesta vakaudesta tuntuu olevan osa hänen poliittista tyyliään.

Ironista kyllä, samaan aikaan Yhdysvaltain senaatti hyväksyi päätöslauselman, jolla pyritään estämään presidenttiä käynnistämästä uusia sotilasoperaatioita ilman kongressin hyväksyntää. Tämä kertoo siitä, että huoli ei ole vain Euroopassa, vaan se on syvällä myös Yhdysvaltojen omassa järjestelmässä.

Saa nähdä, kuinka kauan amerikkalainen oikeusvaltio kestää, jos presidentti ei piittaa kongressin tahdosta. Onko edessä vielä jonkinlainen uusi Capitol – tällä kertaa poliittisena, ei fyysisenä tapahtumana?

Mikä on Suomen ja Euroopan vastuu?

Ymmärrän Suomen varovaisen linjan. Pienen maan on harkittava sanansa tarkkaan. Presidentti Alexander Stubb avasi viikolla Euroopan johtajien yhteisiä näkemyksiä. Se oli tarpeellista. Suomen on oltava yhtenäinen Euroopan kanssa ja uskallettava puolustaa kansainvälistä oikeutta – myös silloin, kun se on epämukavaa.

Sen sijaan ulkoministeri Elina Valtosen toteamus siitä, että Suomen pitää “ottaa vakavasti” Trumpin puheet Grönlannista, jää löperöksi. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Nyökätään ja todetaan tapahtuneen? Vakavasti ottaminen ilman kannanottoa ei ole politiikkaa, se on vain varovainen huomio.

Tässä ajassa tarvitaan muutakin kuin tilannekuvia. Tarvitaan selkeitä periaatteita. Kansainvälinen oikeus ei ole mielipidekysymys, eikä sitä voi soveltaa tilanteen ja vallanpitäjän mielialan mukaan.

Trumpin puheet eivät ole vain sanoja. Ne testaavat järjestelmää, liittolaisia ja lopulta koko käsitystä siitä, elämmekö vielä sääntöihin perustuvassa maailmassa vai palaammeko aikaan, jossa voima määrittää oikeuden.

Kansainvälinen oikeus vai valikoiva realismi?

Maanantai 5.1.2026 klo 13.39

 

Ulkoministeri Elina Valtosen kannanotto 3.1. Viestipalvelu X:ssä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin Venezuelassa toteuttamiin toimiin on muodoltaan huoliteltu ja diplomaattinen. Se sisältää tutut elementit EU:n aiemman arvion Maduron hallinnon legitimiteetin puutteesta, viittauksen demokraattiseen kehitykseen sekä muistutuksen kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta.

             Olennainen jää avoimeksi

Hyväksyykö Suomi – tai Euroopan unioni – sotilaallisen voimankäytön toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumiseksi silloin, kun perusteena ovat epädemokraattinen hallinto, huumekauppa tai suurvallan omat turvallisuuspoliittiset ja jopa imperealistiset intressit? Vai onko kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen periaate häilyvä, kun sääntöjä rikkoo liittolainen? Tähän kysymykseen Valtosen lausunto ei vastaa.

Juristina Martti Koskenniemi (istuimme muutaman vuoden opiskeluaikana TYY:n edustajistossa, Kokoomus) on ottanut asiassa huomattavasti selvemmän kannan. Kansainvälinen oikeus ei tunne poikkeusta, jonka nojalla sotilaallinen puuttuminen olisi sallittua vain siksi, että kohdemaa on autoritaarinen, epäonnistunut tai epämiellyttävä. Jos tällainen periaate hyväksytään, sääntöpohjainen maailmanjärjestys lakkaa olemasta sääntöihin perustuva ja muuttuu voimapolitiikan kieleksi.

                     Vähän muistelua

Olen elänyt kylmän sodan ajan. Olin mukana teini- ja ylioppilaspolitiikassa vuosina 1968–1976. Olen kokenut suomettumisen. Sitä etenkin oikeisto ja osa Euroopan maista pitivät Suomen poliittisen johdon varovaisuutena, mutta myös sen sisäisenä itsesensuurina, jota ei aina haluttu myöntää.

Suomen linja Unkarin kansannousun murskaamisessa 1956 ja Tsekkoslovakian miehityksessä 1968 oli lopulta selkeä: miehitykset tuomittiin YYA-sopimuksesta huolimatta. Presidentti Kekkosen johdolla Suomi piti kiinni kansainvälisen oikeuden periaatteista, vaikka liikkumatila oli ahdas ja paine idästä todellinen.

Ajan oikeisto piti tätä linjaa liian löysänä. Se vaati jyrkempiä kannanottoja Neuvostoliittoa vastaan. Pääministeri Koivisto kuvasi myöhemmin vilpittömästi järkytystään kuultuaan Tsekkoslovakian miehityksestä. Itse kuuntelin tuota uutista teini-ikäisenä sorsametsällä. Nuoren miehen alun maailma tuntui muuttuvan lopullisesti!

Kekkoselle miehitys merkitsi silloin hetkellistä elämäntyön romahtamista. Hänellä oli tuolloin jo haaveet vuonna 1975 toteutuneessa ETYKissä.

                      Pelon realismi

Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen. Nykyinen oikeisto ei noudata omaa vuoden 1956 ja 1968 perintöään. Silloin vaadittiin jyrkkää kansainvälisen oikeuden puolustamista. Nyt tyydytään toteamuksiin, joissa periaatteet kyllä mainitaan, mutta niiden rikkomista ei nimeltä sanota, kun rikkojana on Yhdysvallat ja presidenttinä Donald Trump.

Tätä kutsutaan arvopohjaiseksi realismiksi. Mutta rehellisempää olisi puhua pelon realismista.

Luotetaan siihen, että liittolainen toimii oikein. Uskotaan, että sääntöpohjainen maailmanjärjestys kestää, vaikka sitä koetellaan yhä avoimemmin. Vältetään selkeää kielenkäyttöä, koska se voisi olla poliittisesti epämukavaa.

Historia kuitenkin opettaa, että kansainvälisen oikeuden rapautuminen ei ala yhdestä suuresta romahduksesta, vaan pienistä myönnytyksistä, vaikenemisesta ja kaksinaamaisuudesta.

Tämä muistelu on minulta kova. Mutta juuri siksi se on tarpeellinen. Vuosien saatossa kovettuu.Ilman muistia periaatteet muuttuvat helposti tilannekohtaisiksi selityksiksi. Silloin emme enää puolusta sääntöjä, vaan totuttelemme niiden ohittamiseen. Totuttelemme uuteen normaaliin.

Huumeet on torjuttava - se ei saa olla suoja imperialistisille tavoitteille

Sunnuntai 4.1.2026 klo 16.10

Huumeet on yksiselitteisesti tuomittava. Niiden torjunta on välttämätöntä. Siitä meillä on kansainvälisesti yhteinen vastuu. Huumeet tuhoavat yhteisöjä, rapauttavat valtioita ja vievät tulevaisuuden kokonaisilta sukupolvilta. Tästä ei ole kahta mielipidettä.

Ongelmaksi asia muuttuu silloin, kun huumeiden vastainen taistelu otetaan tekosyyksi ja varjoksi suurvaltapolitiikalle. Yhdysvallat on Trumpin johdolla ottanut itselleen oikeuden toimia yksipuolisesti, ohittaen kansainvälisen oikeuden ja sopimukset eri tahoilla.

Huumeista on tullut kätevä moraalinen kilpi, jonka suojassa ajetaan aivan muita tavoitteita. Tosiasia on kuitenkin, että Trumpin toteuttama isku Venezuelaan on yksiselitteisesti ja täysin kansainvälisen oikeuden vastainen.

Venezuela ja Ukraina – sama kaava, eri näyttämö

Venezuelassa kyse ei ole ollut vain huumeista tai demokratiasta, vaan öljystä ja muista luonnonvaroista. Samalla logiikalla Ukrainassa rauhanpuheet peittävät alleen kiinnostuksen mineraaleihin, harvinaisiin maametalleihin ja jälleenrakentamisen valtaviin taloudellisiin mahdollisuuksiin. Rauha nähdään välineenä, ei päämääränä. 

Trump toi tämän ajattelun esiin jo varhaisessa vaiheessa. Yhdysvaltojen taloudellinen hyöty asetetaan etusijalle. Jälleenrakentamisesta, investoinneista ja raaka-aineista pyritään tekemään osa diiliä. Ukraina ei ole neuvottelupöydässä subjekti, vaan kohde ja sivustakatsoja Euroopan kanssa.

Joulun alla Euroopan, Ukrainan ja USA:n neuvottelijat toivat rauhan esityksen, jonka Trumpikin joutui hyväksymään. Sota kuitenkin jatkuu. Venezuelan äskeisillä tapahtumilla Trump pyrkii kasvattamaan kolhiintunutta egoaan usalaisten ja myös koko maailman poliittisena johtajana. Mitähän saamme vielä nähdä. Kauden toinen vuosi on vasta alkamassa. Rauhan Nobelin Trump voi unohtaa.

Putin toimii täsmälleen samalla imperiaalisella logiikalla. Alueellinen laajentuminen, luonnonvarojen hallinta ja vaikutusvallan kasvattaminen ovat hänen politiikkansa ydintä. Trumpin ja Putinin tavoitteet eivät ole vastakkaiset.  Ne ovat samansuuntaiset, vaikka keinot ja retoriikka poikkeavat toisistaan.

           Euroopan heräämisen paikka

Eurooppa on vaarassa jäädä tässä kehityksessä sivustakatsojaksi ja maksajaksi. Sota käydään Euroopan mantereella, mutta ratkaisuja valmistellaan muualla. Jos Eurooppa ei rakenna omaa yhtenäistä poliittista ja taloudellista linjaansa, sen rooli kaventuu pelkäksi rahoittajaksi suurvaltojen välisissä diileissä.

Huumeiden torjunta on tärkeää. Rauha on välttämätöntä. Mutta kumpaakaan ei saa käyttää tekosyynä valtapolitiikalle, jossa kansainvälinen oikeus sivuutetaan ja luonnonvarat asetetaan ihmisarvon edelle. Kestävä rauha syntyy vain oikeudenmukaisuudesta – ei imperiumien varjossa.

Kiitos lukijoille - vuosi muutoksen ja vapauden äärellä

Lauantai 20.12.2025 klo 11.39

Haluan näin vuoden lopussa kiittää lämpimästi kaikkia blogini lukijoita kuluneesta vuodesta. Kiitos myös lukuisista yhteydenotoista, kommenteista ja kirjoitusaihe-ehdotuksista. Tämä vuosi on ollut minulle poikkeuksellisen merkityksellinen.

               Uusi arki, uusi rytmi

Eläkkeelle siirtyminen on muuttanut arkeani enemmän kuin ehkä osasin odottaa. Saan nyt itse päättää aikani käytöstä – ilman sidonnaisuuksia ja kalenterin pakottavia rajoja. Olen ottanut uuden eläkeläisen roolin vastaan levollisin mielin. Olen matkustellut, tavannut vuosien varrella kertyneitä ystäviä ja ehtinyt tehdä myös monia sellaisia töitä, jotka aiemmin jäivät kiireessä rästiin. Niitä riittää edelleen, mutta niistä ei kannata ottaa stressiä. Päivään on jäätävä tilaa myös löhöilylle, lukemiselle ja kirjoittamiselle.

         Ajatuksia yhteisistä asioista

Huomaan muuttuneeni myös ajattelussani. Politiikka ja yhteisten asioiden hoitaminen ovat ennen kaikkea joukkuepeliä. Aiemmin tärkeintä oli saada yhdessä sovittu päätös maaliin. Nyt tarkastelen asioiden kulkua vapaammin ja yleisemmällä tasolla. Annan kiitosta, kun siihen on aihetta – tarvittaessa myös kritiikkiä. Kehitys pysähtyy, jos vain kehumme toisiamme, oli nuorempana mottoni. 

         Huoli ja kiitollisuus joulun alla

Suurin huoleni koskee yhteiskunnan eriarvoistumista. Se näkyy sekä alueiden että ihmisten välillä. Näin joulun alla on puhuttu paljon lapsiperheköyhyydestä. Omalta osaltani annoin parille perheelle lahjakortteja – pienenä kiitoksena alueelle, jossa olen saanut tehdä elämäntyöni. Töitä on ollut koko ajan enemmän kuin olen ehtinyt tehdä. Siitä olen kiitollinen. Läheisen sodan tilaan emme juuri voi vaikuttaa. Muutaman joulukuusen järjestin Nurmeksessa asuville ukrainalaisperheille. 

               Katse eteenpäin

Ihmettelen joulun alla myös VM:n ja Suomen Pankin negatiivisten talousennusteiden ajoitusta juuri joulun alle ja niiden vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen jouluostoksilla. Kyllä vähemmästäkin kotimainen kysyntä pysähtyy koko kevääksi 2026.

Kaikesta huolimatta uskon, että avoin keskustelu ja asioiden rehellinen tarkastelu ovat edelleen tarpeen myös maamme talouspolitiikassa. 

Ystävät ovat kyselleet, aionko kirjoittaa muistelmat. Blogi elää ja lukijat lisääntyvät. Kirjoittaminen pitää mielen virkeänä – ja ehkä joskus parhaista paloista syntyy vielä kansien väliin koottu kokonaisuus.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2026.

Pysytään terveinä.

Hyvinvointialueiden kriisi ei ole sattuma - se on poliittinen valinta

Lauantai 13.12.2025 klo 12.18

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 10.12.2025, ”Sote-uudistus ei kannusta säästöihin”, oli virkistävä poikkeus pitkään jatkuneessa hymistelyssä. Kirjoitus osui olennaiseen: nykyinen rahoitusmalli ei ohjaa hyvinvointialueita järkeviin ratkaisuihin eikä todellisiin säästöihin. Silti pääkirjoituksesta puuttui yksi ratkaiseva näkökulma – Helsingin erityisasema ja se, miten pääkaupunki hyötyy sote-rahoituksesta tavalla, josta muu Suomi voi vain haaveilla.

Olen keskustalaisena pyrkinyt toimimaan sovittelevaan sävyyn omieni keskuudessa. Nyt, kun koko kaari on nähty ja harjoitetun politiikan seuraukset realisoituvat reuna-alueilla, ei vaikeneminen ole enää vastuullista. Terve itsearviointi ja avoin kritiikki puolueen toimintaa kohtaan on ainoa tie takaisin uskottavuuteen.

Itäsuomalaisena ja keskustalaisena en voi osoittaa syyttävää sormea vain nykyiseen Orpon hallitukseen. Kyllä vastuuta on myös Marinin hallituksella – ja aivan erityisesti Keskustalla, joka oli myös keskeisessä roolissa sote-lainsäädännön valmistelussa. Eniten hoivaa ja hoitoa tarvitsevien alueiden puolustaminen jäi silloin pahasti vajaaksi.

Lisäaikaa ilman lisärahaa – tie kriisiin

Orpon hallitus antoi hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Rahaa ei kuitenkaan tullut euroakaan lisää. Samalla poliittinen todellisuus on tämä: SDP ja Keskusta eivät ole valmiita puuttumaan hyvinvointialueiden määrään tai keskussairaaloiden palvelutasoon. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kriisihyvinvointialueilla toteutetaan mittavat yt-neuvottelut.

Kokemus kertoo, mihin tämä johtaa. Eniten supistetaan perusterveydenhuollosta, ja kaikkein eniten kärsivät reuna-alueet – harvaan asutut, ikääntyneet ja jo ennestään palveluköyhät seudut. Juuri ne alueet, joiden vuoksi koko sote-uudistusta alun perin perusteltiin. Todennäköinen tie on kuitenkin arviointimenettelyjen kautta HVA:n vähentämiseen. Sen toteuttaa maamme  seuraava hallitus. 

Helsingin rahavirrat vaietaan kuoliaaksi

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ei sanallakaan käsitelty sitä, miten Helsinki rahoittaa omat sote-palvelunsa – tai oikeammin, miten anteliaasti valtio niitä rahoittaa. Kun HS kirjoittaa rahoituslain epäkohdista, katse kohdistuu muuhun Suomeen. Helsinki jää tarkastelun ulkopuolelle, vaikka juuri siellä rahoitusmallin vinoumat näkyvät räikeimmin.

Helsingin kaupunki saa vuonna 2026 siirtymätasausta yli 116 miljoonaa euroa. Lisäksi Helsinkiä ei koskenut vuokra-asetus 3+1, joka toi muille hyvinvointialueille yli sadan miljoonan euron lisäkustannukset. Tämäkin on puhdasta säästöä Helsingille.

Vuonna 2024 Helsingissä asui yli 142 000 vieraskielistä. Heistä maksetaan kaupungille noin 122 miljoonaa euroa. Ruotsinkielisyys tuo lähes 20 miljoonaa. Lisäksi yliopistosairaalalisä on vielä 28 miljoonaa euroa ja  jokainen vieraskielinen asukas tuo Helsinkiin 4 504 euroa.

Yhteensä Helsinki saa vieraskielisyydestä vuonna 2026 yli 639 miljoonaa euroa. Summa on vain hieman pienempi kuin koko Etelä-Savon hyvinvointialueen valtionrahoitus.

Kasvu palkitaan, kurjistuminen ei

Helsingin väkiluku kasvoi vuonna 2024 yli 9 500 henkilöllä. Se tarkoittaa yli 42 miljoonan euron lisärahaa kaupungin kassaan. Samalla monet Itä- ja Pohjois-Suomen alueet menettävät väkeä – ja rahoitusta – vuosi toisensa jälkeen. Malli palkitsee kasvun ja rankaisee taantumasta, vaikka palvelutarve usein kasvaa juuri siellä, missä väki vähenee ja ikääntyy.

Helsinki teki ainoana hyvinvointialueena ylijäämää vuonna 2023, reilut 40 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – se sai vuonna 2025 muiden alueiden 1,4 miljardin euron alijäämien vuoksi yli 138 miljoonaa euroa lisää rahoitusta. Tätä logiikkaa on tavallisen kansalaisen vaikea ymmärtää.

Miksi rahoituslakia ei korjata?

Kun tämän kokonaisuuden hahmottaa, on helppo ymmärtää, miksi Kokoomus ei ole ollut innokas korjaamaan hyvinvointialueiden rahoituslakia. Helsingin saamat rahat ovat erittäin hyvä peruste olla koskematta järjestelmään.

Ilman Helsingissä asuvia 142 000 vieraskielistä kaupungin väkiluku olisi noin 540 000. Lähes kolmannes pääkaupunkimme asukkaista on vieraskielisiä – ja tämä näkyy suoraan rahoituksessa.

Keskustan karvas perintö

Kaiken tämän toteutti Marinin hallitus, jossa myös Keskustalla oli vahva rooli. Valtionvarainministerinä toimi Annika Saarikko, Keskustan puheenjohtaja. Hänen tukenaan olivat koko Keskustan hallitusryhmä Kaikkonen, Kurvinen, Honkonen, Leppä, Lohi  ja ministeri Lintilä sekä hänen valtiosihteeri Aula. Sote-lakeja sorvattiin hartiavoimin. 

Uskallan sanoa, että tämä on oman poliittisen urani aikana Keskustan suurin Helsingin eteen tehty työ. Mitä saimme vastineeksi? Tällä hetkellä Keskustalla ei ole yhtään kansanedustajaa Helsingistä ja vain kaksi kaupunginvaltuutettua. Kiitos tuli nopeasti – SDP:ltä ja Kokoomukselta.

Sote-uudistuksen suurimmat häviäjät löytyvät reuna-alueilta. Suurimmat voittajat löytyvät Helsingistä. Tätä asetelmaa ei enää voi sivuuttaa, jos hyvinvointivaltiosta halutaan pitää kiinni koko Suomessa – ei vain pääkaupungissa.

HVA:ta on liian monta - ammatillinen näkökulma sote-rakenteeseen

Keskiviikko 10.12.2025 klo 17.43

 

Olen aiemmissa kirjoituksissani todennut pettymykseni siihen, että PARAS-hanke aikanaan  kaatui. Tuolloin tavoitteena oli keskittää erikoissairaanhoitoa suurempiin yksiköihin, jolloin olisi voitu vapauttaa resursseja perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisyyn sekä pitää palvelut saatavilla myös reuna-alueilla. Se olisi ollut kansanterveyden ja kustannusten kannalta järkevä suunta.  

Sen sijaan Sipilän ja Marinin hallitukset päätyivät poliittiseen ratkaisuun. Hyvinvointialueita  oli oltava enemmän. Tiedeyhteisö ja monet asiantuntijat näkivät  jo tuolloin tarpeen harvemmalle erikoissairaanhoidon verkostolle, kuten aiemmin ERVA-alueita oli viisi.

Sinulla on kaksi lonkkaa. Niihin jaksaa hakea uudet nivelet kaempaakin. Tärkeintä on työn korkea laatu. Sama on tilnne monen muunkin vaativan hoidon osalla.  

     Mikään ei ole muuttunut – paitsi kiire

Nyt sama asia tulee pöydälle uudestaan. Uusin työryhmäraportti arvioi, että 6–11 hyvinvointialuetta riittäisi Suomessa sote- ja pelastustoimen järjestämiseen.Tällä hetkellä alueita on 21.

Raportin keskeinen havainto on karu, mutta selkeä. Väestöpohjat ovat kansainvälisesti hyvin pieniä.

EU-maissa terveydenhuollon järjestäjien väestöpohja on keskimäärin noin 890 000 ja mediaani noin 530 000 asukasta. Suomessa vain neljä hyvinvointialuetta yltää yli puolen miljoonan väestöön.

Kun väestö vähenee ja ikärakenne vanhenee, tämän rakenteen ylläpitäminen käy yhä kalliimmaksi. Pienillä alueilla ei ole riittävästi hartioita tuottamaan palveluita – ei taloudellisesti eikä osaamisen näkökulmasta.

Erikoissairaanhoito, tutkimus ja osaaminen keskitettynä

Myös lääketieteellisessä opetuksessa ja tutkimuksessa on esitetty samoja ajatuksia. Suomi kouluttaa lääkäreitä liian monessa yliopistossa? Ikääntyneiden määrä alkaa vähentyä suurten ikäluokkien poistuessa. Nykyään ja tulevaisuudessa moniammatillinen työnjako vähentää lääkäritarvetta.

Siksi osa professoreista on jo lähinnä suullisissa kommenteissa pienissä porukoissa  esittänyt, että erikoistumisen ja tutkimuksen kannalta olisi järkevää nähdä siirtymävaiheessa kolme kampusta:

-  Helsinki,

-  Kuopio ja Oulu yhdessä sekä

-  Turku ja Tampere yhdessä

Kilpailu tutkimusrahoituksesta kiristyy. Jokaisessa tiedekunnassa halutaan julkaisuja johtaviin kansainvälisiin  lääketieteellisiin ammattilehtiin. Se edellyttää riittävän suuria tutkimusympäristöjä ja osaamiskeskittymiä, ei pirstaleista verkkoa. 

Muutos on välttämätön – vain aikataulu on epäselvä

Raportti ehdottaa, että alueiden määrää on arvioitava jo ennen vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Päätöksen lykkääminen ei poista ongelmia – se vain nostaa niiden hintaa. Tiedämme, että poliittisesti tämä ei ole helppo asia. Esimerkiksi Keskusta ei ole halukas tukemaan alueiden yhdistämistä. Minulle ratkaisun suunta on ammatillisesti selvä.

Pienillä alueilla ei ole varaa eikä mahdollisuutta ylläpitää laajaa erikoisosaamista.

Kustannukset kasvavat väestöpohjan pienentyessä. Kansalaiset ansaitsevat vaikuttavat palvelut, jotka perustuvat osaamiseen – ei postinumeroon.

Katson  tätä aihetta ammatillisista lähtökohdista, en puoluepoliittisista.Sote-järjestelmän pitää olla kestävä, vaikuttava ja tasa-arvoinen koko maassa. Siksi olen sitä mieltä, että hyvinvointialueiden määrää on pakko vähentää.

    Löytyykö poliittista tahtoa lähipalveluille?

Viime vuoden 26 miljardin euron sote-kuluista 2–3 miljardia tulisi asiantuntijoiden mukaan suunnata lähipalvelujen vahvistamiseen. Se, tehdäänkö tämä rahoitusta lisäämällä vai erikoissairaanhoitoa keskittämällä, jää poliitikkojen ratkaistavaksi. Tiedämme, että poliittista tahtoa on vaikea löytää äskeiselle työryhmän esitykselle. Näin reuna-alueiden lähipalveluiden keskittäminen jatkuu, koska kymmenen prosentin lisärahoitusta perusterveydenhoitoon ei löydy. 

Kysymys ei ole siitä, kuka menettää mitäkin, vaan siitä, että Suomi pystyy jatkossakin hoitamaan omat kansalaisensa – myös siellä, missä välimatkat ovat pitkiä ja väestö ikääntynyttä.

Kuntaliiton valtuuskunta ry:n Keskustan ryhmän kannanotto

Tiistai 9.12.2025 klo 16.48

 

Viime vaalikaudella käytin paljon aikaani Kuntaliiton kautta edunvalvontaan. Sain kuntaliiton valtuuskunnan jäsenenä liiton virkamiesten ja ryhmäni kautta hyvän kuvan Suomen kuntakentän tilasta ja suurimmista haasteista lähitulevaisuudessa ja vähän kaemmaksikin. Seuraan edelleen  mielenkiinnosta itäisen Suomen vinkkelistä,  kuinka Orpon hallituksen kuntakentän asioiden hoito luonnistuu. Helppoa työ ei millekään hallitukselle ole näinä aikoina.

Alla esittelen uuden Kuntaliiton luottamushenkilöjohdon  keskeisimmät valinnat viime viikolla olleessa valtuuskunnan kokouksesta. Onnea heille työhön. 

Pohjois-Karjalasta ei ole nyt Keskustalla edustusta valtuuskunnassa. Kokoomuksen Timo Elo Joensuusta johtaa puhetta valtuuskunnan kokouksissa. PS:n Outi Mara myös Joensuusta on maakuntamme toinen valtuuskunnan jäsen. 

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunnan 4.12. valintoja kuntavaalikaudelle 2025–2029:

Maakuntaneuvos Markku Rossi (kesk.) Kuopiosta  jatkaa Suomen Kuntaliitto ry:n hallituksessa – yhteiskuntatieteiden tohtori Terttu Ruotsalainen Lapinlahden Varpaisjärveltä on valittu Kuntaliiton valtuuston keskustaryhmän varapuheenjohtajaksi ja ryhmän puheenjohtajaksi liiketoiminnanjohtaja, yrittäjä Jukka Rantala Raisiosta.

Tampereen pormestari Ilmari Nurminen (sdp) on valittu Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajaksi

Hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Henrik Vuornos (kok) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.).

Valtuuskunnan puheenjohtajaksi on valittu hallintopäällikkö Timo Elo (kok) Joensuusta, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Mikko Valtonen (sdp) Porvoosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Olga Oinas-Panuma (kesk.) Pudasjärveltä.

Keskustan valtuuskuntaryhmän kannanotto:

            Hallitus kriisiyttää kunnat

Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä on pettynyt valtionosuusuudistuksen kariutumiseen. Sen myötä ongelmat siirtyvät seuraavalle vaalikaudelle.

Valtionosuusuudistuksen vesittyminen jättää kunnat pulaan. Kuntien taloustilanteen kriisiytyminen useissa kunnissa tarkoittaa kuntapalveluiden heikentämistä, keskittämistä ja jopa alasajoa. Samalla pitkäjänteinen suunnittelu ja kehittäminen kunnissa on mahdotonta. 

Nykyisen kuntien valtionosuusjärjestelmän yksi räikeimmistä esimerkeistä on muutaman kunnan negatiivinen valtionosuus. Ei ole oikein, että kahdeksan kuntaa joutuu maksamaan valtiolle yhteensä 15 miljoonaa euroa kuntapalveluiden järjestämisestä. 

Keskustan valtuuskuntaryhmä painottaa, että negatiivinen valtionosuus tulee korjata välittömästi tämän hallituskauden aikana.

Gallup herätti - kenelle Keskusta nyt puhuu?

Torstai 4.12.2025 klo 14.15

 

Aamun Ylen puoluegallup ei ollut meille kepulaisille päivän parasta luettavaa. Elokuussa orastanut nousu ei ole jatkunut toivomallani tavalla. Tosin nyt on nousua 0,1 prosenttia marraskuusta. Perussuomalaiset ovat painelleet ohi, olemme neljäs.

Haaveet vuoden 2027 pääministeripuolueesta ovat tällä hetkellä enemmän uskon asia kuin realistinen tavoite kannatuksen nykyisellä kasvuvauhdilla. Puoluevaltuuskunnan viesti ei ole saavuttanut entisiä puolueemme äänestäjiä.

Puoluevaltuuskunnan tuore kärkiviesti keskittyy keskituloisten veronkevennyksiin. Jopa tuhat euroa lisää vuodessa 2 500–6 000 €/kk ansaitseville.

Mutta pysähdytään hetkeksi. Tilastojen mukaan puolet suomalaisista tienaa vähemmän kuin 2 500 €/kk. Kenen ääntä nyt kuunnellaan? 

Keskusta – ketä varten?

Maaseudulla ja reuna-alueilla, keskustan perinteisillä vahvoilla alueilla, pienituloisuus on pääkaupunkiseutua yleisempää. Keskustan äänestäjä on totuttu näkemään kokoomuslaista ja demaria pienituloisempana – etenkin täällä Pohjois-Karjalassa.

Siksi on vaikea ymmärtää, että viesti suunnataan nyt hyvätuloiselle keskiluokalle.

Nyt ei tiedosteta, että 6 000 €/kk tienaava kuuluu suurituloisimpaan kymmenykseen. Suurin osa suomalaisista, 35,5 prosenttia, ansaitsi 20 000–39 999 euroa vuodessa. Seuraavaksi eniten ihmisiä, 34,5 prosenttia, oli kaikkein pienimmässä tuloluokassa. Heidän vuositulonsa jäivät alle 19 999:ään euroon. Tiedot ovat vuoden 2023 tilastoista. 

Onko puolueesta tulossa vain ylemmän keskiluokan veropuolue? Euroopasta löytyy tästä varoittavia esimerkkejä – liberaalipuolueet, jotka ovat kutistuneet pieneksi porukaksi menetettyään juurensa.

Meidän uskollisin kannattajajoukkomme on ikääntynyt, maakunnissa asuva ja usein pienituloisempi. Moni on jo jättänyt äänestämättä. Tämä on nähtävissä tilastoista vaalien 2017 jälkeen.

Mihin Keskustan tulisi tarttua?

Koko maan tasapainoiseen kehitykseen. Väestö keskittyy hurjaa vauhtia Helsinki–Tampere–Turku -kolmioon. Se ei ole terve kehityssuunta. Samalla matalapalkkaiset työt pakkautuvat yhteen nurkkaan Suomea ja reuna-alueiden palvelut heikkenevät. Keskustan näköala on koko Suomessa – ei vain kasvukolmiossa.

Perustulo tukisi pienyrittäjyyttä ja pientiloja. Se antaisi mahdollisuuden kokeilla ja rakentaa omaa toimeentuloa ilman pelkoa pohjan katoamisesta.

Työttömyysturvalla ja asumistuella sinnittelevät tarvitsevat saamansa joka sentin. He eivät ole laiskoja, vaan arki on kireää.

Hyvinvointialueet kriisissä – rahoitus on korjattava

Talousahdingossa olevien hyvinvointialueiden ongelma ei ratkea viivyttämällä. Aito ratkaisu saadaan vain, jos kaikki todelliset sairaudet – mukaan lukien pitkäaikaissairaudet – huomioidaan rahoitusperusteissa.

Johtoportaassamme tarvitaan myös parempaa ymmärrystä rahoituksen teknisestä puolelta. Yksikin virhe tiedon keräämisessä voi maksaa satoja miljoonia euroja alijäämänä. Se on nähty Lapissa.

Paluu juurille – muuten menetämme suunnan

Keskustalla on edelleen tärkeä tehtävä. Arjen turva ja koko Suomen puolustaminen. Mutta jos puolue profiloituu jatkossa vain ylemmän keskiluokan veronalennusten puolueeksi, se unohtaa suuren osan omasta väestään.

Meidän pitää muistaa, ketkä meitä ovat vuosikymmenet kannatelleet – ja kenelle olemme olemassa.

Itä-Suomen tilanne huutaa tekoja - ei enää pelkkiä puheita

Sunnuntai 30.11.2025 klo 10.25

 

Aloitin tämän kirjoituksen eilen junamatkalla poikani konserttiin Helsinkiin. Konsertti irroitti minut alla olevan blogitekstin sisällöstä. Nyt paluumatkalla junassa kohti Joensuuta totean, että Pohjois-Karjalan Keskustan piirikokouksessa käytetyistä puheenvuoroista pursunnut teksti on edelleen ajankohtainen

Itä-Suomen maakunnat ovat vaikeassa tilanteessa, mutta hallitus ei ole lunastanut vaalipuheiden lupauksia. Talous sakkaa, työttömyys kasvaa ja ihmisten arki käy yhä epävarmemmaksi. Pohjois-Karjalassa monen huoli omasta työpaikasta ja toimeentulosta on arkipäivää – eikä kulutusta voi lisätä, jos rahat eivät riitä välttämättömiin menoihin.

Sote-palvelut ovat ajautuneet kaaokseen keskittämispäätösten ja tiukan alijäämien kattamisvelvoitteen vuoksi. 

Onneksi maamme hallitus antoi jatkoaikaa alijäämien kattamiseen. Nyt on hyvinvointialueilla toimittava kuitenkin vastuullisesti. Tuottavuusohjelmia tehtäessä on pidettävä huoli, että peruspalvelut turvataan myös hyvinvointialueiden reuna-alueilla henkilöstöä kuullen. 

Samalla Itä-Suomen erityistalousalue on jäänyt puheiden tasolle, vaikka juuri nyt tarvittaisiin rohkeita rakenteellisia uudistuksia ja kasvua tukevia investointeja.

Suomen talouskasvu syntyy maakunnissa, ei keskittämällä. Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä on vahvistettava.  Itä- ja Pohjois-Suomeen suunnattuja EU- ja rakennerahastovaroja ei tule siirtää Etelä-Suomeen. Rajamaakunnille on myös kompensoitava Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset – tähän on saatavissa käsitykseni mukaan EU-tukea, jos hallitus vain toimii.

Pohjois-Karjalalla on vahvuuksia: osaaminen, puhdas luonto, kulttuuri, paljon vahvoja yrityksiä ja matkailun mahdollisuudet. Niiden hyödyntäminen edellyttää vakaata toimintaympäristöä, toimivaa rahoitusta ja sitä, että maatalous pysyy kannattavana. Maatalouden kriisiin, viljelijöiden vahinkoihin ja yleiseen turvallisuuteen liittyvät ongelmat on ratkaistava kiireesti.

Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka tukevat koko Suomen kasvua – myös idässä. Hallituksen on siirryttävä lupauksista tekoihin.

Kuntien kohtalonkysymykset odottavat ratkaisuja

Keskiviikko 26.11.2025 klo 22.11

Orpon hallitukselta on jäämässä kesken kolme koko kuntakentän kannalta ratkaisevaa uudistusta: sote-rahoituslain oikaisu, valtionosuusuudistus ja juuri nyt keskusteluun noussut hankintalaki. Nämä kysymykset koskevat erityisesti pieniä maakuntien reuna-alueiden kuntia, joissa väestö ja veronmaksajat vähenevät sekä talouspohja kapenee. Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka kantavat yli vaalikausien.

Kuntien rahoitus on arvioitava kokonaisuutena

Valtionosuusuudistus on aloitettava parlamentaarisesti, mikäli aiotaan saada jotain valmista. Kyse ei ole vain peruspalvelujen valtionosuuksista, vaan kuntien koko rahoitusjärjestelmästä: valtionosuuksista, maksuista ja veroista. Kuntien väliset erot kasvavat nyt nopeasti, eikä nykyjärjestelmä enää takaa tasapainoista kehitystä. Osa kunnista joutuu jo maksajiksi valtionosuuksissa. Tämä kummallisuus on selvä merkki siitä, että järjestelmässä on nyt jotain pahasti pielessä.

         Veroprosenttien repeämä uhkaa

Maamme kuntaveroprosentit uhkaavat  jopa moninkertaistua seuraavan viidentoista vuoden aikana. Korkein kuntaverottaja voisi rokottaa vuoteen  2040 mennessä kuntalaistensa tuloista jopa yli 24 prosenttia ja matalin noin 5 prosenttia. 

Kyseessä on konsulttiyhtiö MDI/FCG:n laskelma siitä, millaisiksi veroerot kasvavat pidemmällä aikavälillä, jos mitään muutoksia ei tehdä ja väestö- ja talouskehitys jatkaa aiempaa uraa.

Kunnissa on jo nyt suuret erot verotuksessa. Alin verottaja on Kauniainen, 4,7 prosenttia, ja ylin Pomarkku, 10,9 prosenttia.Kehitys ei ole kenenkään etu. Se vain syventää alueellista eriarvoisuutta ja vastakkainasettelua.

 

Hankintalain uudistusta ei pidä viedä eteenpäin

Vireillä oleva hankintalain uudistus lisäisi varsinkin pienimpien kuntien kustannuksia ja tekisi arjen monimutkaiseksi. Esitys tulisi vetää takaisin, kunnes kuntien rahoituksesta ja tehtävistä on muodostettu selkeä kokonaiskuva. Osaratkaisuilla helposti lisätään alueiden eriarvoisuutta. Tässä linkki Kuntaliiton perusteelliseen senvitykseen: 

https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2025/selvitys-hankintalain-uudistamisesta-satojen-miljoonien-kustannukset-kunnille-huoli

      Parlamentaarinen työ yli vaalikausien

Kaikki kolme uudistusta – sote-rahoitus, valtionosuudet ja hankintalaki – on valmisteltava yhtä aikaa ja parlamentaarisesti. Työ on aloitettava ennen vuoden 2027 vaaleja, jotta seuraava hallitus voi viedä kokonaisuuden maaliin.

        Kuntarakenteeseen on palattava?

On myönnettävä tosiasiat. Nykyinen kuntarakenne ei riitä turvaamaan palveluja kaikkialla 2040-luvulla. PARAS-hankkeen tavoitteissa oli paljon hyvää. Jos kuntaliitoksia ei synny, yhteistyötä on tiivistettävä selvästi – myös yli maakuntarajojen. Ilman tätä veroprosenttien erot karkaavat käsistä.

Suomi tarvitsee koko julkisen sektorin tervehdyttämisohjelman

Kokonaisuudistus on välttämätön. Olemme nyt EU:n tarkkailuluokalla. Maamme kovin erilaiset maakunnat ja pieni veropohja vaikeuttavat sieltä pois pääsyä, mikäli talouskasvu ei piristy. 

Vain vahvalla parlamenttaalisella yhteistyöllä voidaan vahvistaa alueiden elinvoimaa, tasapainottaa kuntatalous ja pysäyttää valtion velkaantuminen. Pienten korjausten aika on ohi. Nyt tarvitaan kokonaisnäkemys koko julkisesta taloudesta. 

Valtionosuusuudistus kaatui ja kuntatalouden epävarmuus jatkuu

Perjantai 21.11.2025 klo 20.42

 

Kuten jo heinäkuussa kirjoitin, valtionosuusuudistus oli pahasti jumissa. https://www.mattikamarainen.com/blogi/2025/07/11/49122   
Nyt se on varmistunut.  Uudistus ei etene tällä vaalikaudella.

Helsingin Sanomien mukaan uudistus kaatui RKP:n vastustukseen.

Puolue ei ollut valmis minkäänlaisiin muutoksiin sote-siirtoeriin, jotka ovat olleet koko uudistuksen ydinongelma. Siirtoerät ovat jakaneet kuntia jyrkästi: Espoo, Kirkkonummi, Porvoo ja Kauniainen ovat olleet suuria hyötyjiä, kun taas monet maakuntakaupungit – kuten Pori, Mikkeli ja Kuopio – ovat jääneet miinukselle.

Kun RKP torjui muutokset, koko uudistus pysähtyi. Näin valtionosuusjärjestelmä jatkaa vanhalla mallilla, joka ei enää vastaa kuntien todellista palvelurakennetta eikä väestön muutosta.

Miksi tällä on merkitystä?

Ensiksi kuntien taloussuunnittelu vaikeutuu. Kunnat ovat parhaillaan laatimassa ensi vuoden talousarvioita, mutta rahoitusperusta jää epäselväksi. Epävarmuus lisää riskejä ja kaventaa mahdollisuuksia tehdä pitkäjänteisiä ratkaisuja.

Toiseksi täällä itäisissä maakunnissa alueelliset  erot syvenevät. Nykyjärjestelmä suosii valmiiksi vahvoja ja kasvavia kuntia. Taantuvien alueiden kunnat joutuvat entistä ahtaammalle, mikä heikentää sekä paikallista palvelutuotantoa että alueiden elinvoimaa.

Hallituksen kyvyttömyys ratkaista asia näkyy nyt selvästi

Valtionosuusuudistus olisi pitänyt viedä loppuun. Kyse ei ole vain teknisestä lakipaketista, vaan koko kuntatalouden vakaudesta. Se, että uudistus kariutui yhden hallituspuolueen sisäisiin kantoihin, kertoo hallituksen rajallisesta kyvystä sovittaa yhteen eri alueiden kohtuullisia tarpeita.

 

Mietteitä ennen Keskustan piirikokousta

Lauantai 15.11.2025 klo 17.02



Elokuun gallupit toivat Keskustalle pitkään kaivatun myönteisen uutisen. Kannatus lähti nousuun ja osa viime vaaleissa muihin puolueisiin siirtyneistä tai äänestämättä jättäneistä keskustalaisista näytti löytävän takaisin kotiin. Olin jo varovaisen optimistinen. Paluu Perussuomalaisista, Kokoomuksesta ja nukkuvien joukosta oli alkanut, ja Keskustan perusviesti näytti edelleen puhuttelevan.

Nyt viimeiset gallupit näyttävät kuitenkin pientä laskua. Alkanutta orastavaa nousua emme saisi antaa valua hukkaan.

Ikärakenteen muutos on kohtalon kysymys

Tutkimusten mukaan puolueen ydinkannatus nojaa vahvimmin vanhempiin ikäpolviin. Erityisesti yli 60-vuotiaat äänestäjät muodostavat Keskustan uskollisinta väkeä, kun taas nuoremmissa ikäluokissa tuki on selvästi heikompaa. Tämä on suuri haaste, sillä 2030-luvun vaaleihin mennessä väestön ikärakenne muuttuu väistämättä. Luonnollisen poistuman myötä osa nykyisestä seniorikannatuksesta katoaa. Tilalle on löydettävä uusia äänestäjiä.

Nuoret tavoitetaan vain muuttamalla toimintatapaa

Siksi Keskustan on nyt pakko uudistua. On löydettävä aidosti kiinnostavia tapoja tavoittaa nuoria. Tämä tarkoittaa rohkeaa läsnäoloa some-kanavissa – TikTokissa, Instagramissa ja X:ssä – siellä, missä nuoret elävät ja keskustelevat. Perinteinen viestintä ei enää riitä. Keskustelua on käytävä nuorten omilla foorumeilla ja heidän kielellään.

On myös osattava kuunnella nuoria heidän ehdoillaan. Ei syötettävä valmista poliittista mantraa, vaan käytävä dialogia, joka tukee alueiden pito- ja vetovoimaa ja lisää luottamusta paikalliseen päätöksentekoon.  

Uudistuminen näkyviin myös johtoon ja   ehdokasasetteluun

Uudistuminen ei voi jäädä vain viestintään. Se koskee myös puolueen johtoa ja keulakuvia niin piiritasolla kuin kunnissakin. Nuoret haluavat nähdä omanikäisiään ja -näköisiään ihmisiä tekemässä politiikkaa – ei vain kertomassa siitä.

Keskustan on uskallettava nostaa eturiviin nuoria, osaavia naisia ja miehiä, joilla on sanottavaa tulevaisuudesta. Samalla ehdokaslistojen on oltava laajoja ja monipuolisia. Pelkät professorit, tohtorit ja korkeasti koulutetut eivät yksin vakuuta nuoria. Tarvitaan myös poliiseja, palomiehiä, sairaanhoitajia ja muita arkensa keskeltä politiikkaan tulevia suomalaisia.

Vaaliohjelmiin tarvitaan uusia, rohkeita nostoja

Nyt on hetki löytää puolueen vaaliohjelmiin realistisia mutta selvästi uudenlaisia avauksia. Aion nostaa tämän esiin omassa puheenvuorossani piirikokouksessa. Vuodesta toiseen toistuva poliittinen jargon ei enää kiinnostaa ketään.  Tarvitaan terävämpää, rohkeampaa ja yksinkertaisesti parempaa sanomista.

Silta menneestä tulevaan

Nyt on aika rakentaa silta menneestä tulevaan: turvata senioreiden luottamus, mutta samalla avata rohkeasti ovi nuorten maailmaan. Jos Keskusta onnistuu tässä, voi nykyinen kannatuskäänne vahvistua kasvuksi, joka kantaa myös 2030-luvun vaaleissa.

Tekoälystä ihmiselle tärkeä apuväline sote-palveluissa

Lauantai 8.11.2025 klo 8.47

Sote-palveluiden rahoitus perustuu yhä vahvemmin diagnooseihin ja hoitokertomusten tietoihin. Ongelmana on kuitenkin, että kaikki hyvinvointialueet eivät ole tiedon hyödyntämisessä tasavertaisia. Suurilla yliopistosairaaloilla on parhaat resurssit ja järjestelmät, kun taas pienemmillä alueilla tiedonkeruu ja analysointi laahaavat perässä.

Tämä epätasaisuus näkyy paitsi rahoituksessa myös palveluiden laadussa. Siksi tekoälyn kehittäminen on nyt avainasemassa. Se ei korvaa ihmistä, vaan vahvistaa hänen päätöksentekoaan ja osaamistaan.

Erityisesti perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa tekoäly voi tuoda suurimman hyödyn. Kun tekoäly tunnistaa riskit ajoissa, voidaan estää sairauksien paheneminen ja vähentää kalliita hoitoja ja huostaanottoja. Preventiivinen, ennakoiva työ säästää sekä ihmisiä että resursseja. Menee vielä aikaa, kun tekoäly tai robotti paikkaa hampaan alusta loppuun.

Suomessa on jo käynnissä lupaavia hankkeita, joissa tutkitaan generatiivisen tekoälyn käyttöä potilaiden etäseurannassa ja hoitotyön tukena. Järjestelmät voivat automaattisesti määrittää potilaskohtaisia raja-arvoja, tunnistaa poikkeamia ja ohjata ammattilaisia oikea-aikaisiin toimenpiteisiin. Moderneissa asiakas-potilastietojärjestelmissä näitä ominaisuuksia jo hyödynnetään. 

Tulevaisuuden sote-järjestelmä on ennakoiva, ei reaktiivinen. Kun tekoäly ja ihminen työskentelevät rinnakkain, syntyy järjestelmä, jossa päätökset perustuvat parempaan tietoon ja jossa hoito on yhtä aikaa tehokkaampaa ja inhimillisempää. Voidaan oikeutetusti puhua tiedolla johtamisesta.

YK:n haastattelu 6.11.2025

Torstai 6.11.2025 klo 6.11

Muutama viikko sitten istuimme paikallislehden päätoimittaja Anu Saarelaisen  kanssa aamupäivän olohuoneessa ja keskustelimme menneistä vuosista ja vähän tulevastakin. Hän kirjoitti pitkästä juttutuokiosta hyvin minunnäköisen henkilökuvan. Alla juttu joiltain osin vähän pidempänä:

Kovia vääntöjä, laman vuosia ja vastamyrkkyjä

Maakuntaneuvos Matti Kämäräinen, 74, on jättänyt taakseen kunta- ja maakuntapolitiikan. Hänet valittiin Nurmeksen kaupunginvaltuustoon keskustan riveistä vuonna 1985, ja hän ehti olla valtuustossa kymmenen kautta. Merkittävillä luottamushenkilöpaikoilla hän istui paitsi omassa kunnassa myös muun muassa maakuntaliitossa ja Siun sotessa. (Tämän vuoden kuntavaaleissa hän ei enää asettunut ehdolle.)

Hän on nähnyt Nurmeksen elinkeinoelämän ja kaupungin talouden ylä- ja alamäet ja kokenut monet kuntaliitosneuvottelut kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. 

Nurmeksen kuntapolitiikassa on eletty välillä varsin vaikeitakin aikoja, mutta siitä huolimatta Matti Kämäräisen mielestä toimiminen Siun soten luottamustehtävissä on ollut paljon vaativampaa kuin oman kunnan johtopaikoilla

– Siinä oli mukana koko maakunta, ja vielä valtakunnan kanssakin piti taiteilla, Siun soten hallituksen puheenjohtajana sen alkuvuosina toiminut Kämäräinen sanoo.

Pohjois-Karjalassa terveyspalvelut, erikoissairaanhoito ja sosiaalipalvelut koottiin yhden organisaation alle jo ennen valtakunnallista sote-uudistusta ja hyvinvointialueita. Siun sote -kuntayhtymä toimi myös mallina muulle maalle. Kritiikkiä uudistamisesta luonnollisesti tuli.

– Kaikki piti jumpata tarkkaan. Muutoksen tekeminen ja henkilöstön mukaan saamisessa oli välillä omat haasteensa. Ei aina ollut aikaa eikä ehkä taitoakaan, kun pilottina sitä tehtiin, Kämäräinen sanoo.

Helppoja aikoja sote-palveluiden järjestämisessä Kämäräinen ei ennusta tuleviinkaan vuosiin. 

– Todella iso luuta on käynyt, mutta kun katsoo väkiluvun kehitystä, niin varmasti kovia kuureja tulee vielä olemaan, hän arvelee. Tämän hetkinen maailman tilanne vaikeuttaa valitettavasti myös sote-rahoitusta.  

Kuntaliitos toi Nurmeksen kuntapolitiikkaan uudenlaista vääntöä, kun Nurmeksen ja Valtimon poliittiset kulttuurit sekoittuivat.

– Kovaa vääntöä oli myös 1980–90-luvuilla. Nurmeksessa ei ole aina osattu hoitaa vaikeita asioita niin, että ei jäisi jälkiseuraamuksia, Kämäräinen harmittelee.

Esimerkiksi hän on ottaa Nurmeksen Sähkön myyntiin liittyvän jupakan 1990-luvulta.

–Siinä  meni yksi vaalikausi niin, että poljettiin paikoillaan ja monilta meni henkilösuhteitakin poikki sen takia, Kämäräinen muistelee.

Tuoreempi esimerkki epäonnistumiseen juuttumisesta on Latviasta ostetun puunkuivurin ja Puustakon tapaus. Ennen sitä Tiiliniemen maankäyttöön liittyvä konflikti oli jo työllistänyt paljon kaupunkia ja kiristänyt henkilösuhteita.                Kämäräistä harmittaa, että asian puiminen söi aikaa kaupungin kehittämiseltä. 

–  Vaalien jälkeisen  kuntaliitosintegration hoitoon ei jäänyt enää riiittävästi resursseja. Myös strategian jalkauttaminen viivästyi, hän sanoo.

Hän toivoo, että Nurmeksessa katsottaisiin rohkeasti ympärille, tulevaisuuteen ja tiivistettäisiin yhteistyötä naapureiden ja koko maakunnan kanssa.

– Keväällä päättyneellä vaalikaudella tuntui välillä, että elämme aivan liian pienessä kuplassa, hän sanoo.

Kiistoja herätti aikoinaan myös matkailubisnes, jossa kaupunki oli mukana. Taustalla oli keskittämispolitiikka, jonka myötä Nurmeksesta katosi mm. osuusmeijeri, Lihakunta ja SOK:n sukkatehdas.

– Siihen piti löytää vastamyrkky, ja meillä se oli matkailu, mutta siitäkin oli oppirahat maksettavana. Bomban kehittämistä olisi pitänyt heti jatkaa. 

Onneksi 2000-luvulla  päästiin kauppajärjestelyillä irti  matkailun vetovastuusta. Samoihin aikoihin mentiin mukaan myös maakunnalliseen matkailumarkkinointiin, Kämäräinen sanoo ja antaa kiitosta puolueiden yhteistyölle ratkaista tämä asia.

Kämäräinen pitää 1990-luvun lamasta selviämistä Nurmeksen isoimpana onnistumisena.

– Silloin oli todella suuret valtionosuusleikkaukset. Menetimme kahden vuoden aikana 40 % valtionosuuksista, ja kaupungin talous oli aika kuralla, hän muistelee.

Kaupunkiin saatiin kuitenkin vahvaa elintarviketeollisuutta ja tukevia kivijalkoja metsätalouden puolelle. Työpaikkoja syntyi myös metalliteollisuuteen ja palvelualoille.

– Sitten 2010-luku oli parempaa aikaa, ihmisillä oli intoa tehdä töitä ja kehittää Nurmesta, Kämäräinen sanoo.

Hän esittelee Tilastokeskuksen tiedostoja, joista selviää, että 2000-luvulla Nurmeksen suhteellinen tulotaso kasvoi useita prosenttiyksiköitä (+7,1) muuhun maahan (-0,2) verrattuna. Vuonna 2022 julkaistussa seutukuntakaupunkien vetovoimatutkimuksessa nousimme monella osa-alueella kymmenen parhaana joukkoon. Samana vuonna syyskuussa kaupunkimme työttömyysaste oli 9,9! 

Iso käänne Matti Kämäräiselle olivat vuoden 2007 eduskuntavaalit. Eduskuntapaikkaan äänet eivät ihan riittäneet, mutta hän keräsi keskustalle huomattavan äänipotin, jolla oli osaltaan merkitystä myös eduskunnan poliittisissa voimasuhteissa.

Tuo kannatus johti Kämäräisen maakunnallisiin luottamustehtäviin, kuten maakuntahallituksen johtoon. Maakunnallisissa tehtävissä hän koki saavansa osakseen syvää luottamusta yli puoluerajojen.

– Tein selväksi että en 2011 vaaleissa eduskuntaan pyri, joten en ollut kenenkään kilpailija, hän sanoo.

Kymmenen vuotta myöhemmin kuntavaalien alla tunnelma oli toisenlainen. Kämäräinen joutui sosiaalisessa mediassa kovan ryöpytyksen kohteeksi kuntaliitoksen jälkimainingeissa. Painetta tuli myös kuntahallinnon sisältä.

– Sellaista on politiikka, hän toteaa hieman surullisena.

Hän oli jo jättäytymässä pois vuoden 2021 vaaleista, mutta päätti kuitenkin vielä kerran asettua ehdolle mittauttaakseen kuntalaisten luottamuksen vaaleissa ja sen äänestäjät hänelle myös antoivat.

– Paineitten alla olen vahvimmillani. Kaikesta on kuitenkin selvitty, Kämäräinen sanoo ja antaa suuren kiitoksen tuesta kotijoukoilleen.

Sote-uudistus ajautuu umpikujaan - rahoitusmalli ei toimi

Perjantai 31.10.2025 klo 15.26

Hyvinvointialueet taistelevat nyt suurenevien alijäämien kanssa. Jo PARAS-hankkeen aikaan oli nähtävissä, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus ei tule kestämään tulevaisuuden palvelutarpeita. Nyt sama ongelma on kasvanut kriisiksi, joka uhkaa koko uudistuksen uskottavuutta.

Erikoissairaanhoidon kulut ovat jo pitkään kasvaneet perusterveyden ja vanhustenhoidon kustannuksella. Kun PARAS-hanke aikanaan kariutui poliittisiin erimielisyyksiin, alkoi keskussairaaloiden kilpavarustelu. Näyttävänä esimerkkinä on Jyväskylän 550 miljoonaa euroa maksanut Nova-sairaala.

Paras-hankkeen jälkeen Sipilän hallitus yritti viedä sote-uudistuksen maaliin, mutta hanke kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Marinin hallitus sai lopulta lain valmiiksi 2022. Hyvinvointialueet pääsivät  aloittamaan toimintansa vuoden 2023 alussa.

Pohjois-Karjalassa oltiin kuitenkin jo pidemmällä. Siun soten toiminta käynnistettiin vuonna 2017 kuntien aloitteesta.  Sitä  pidettiin monilta osin  myöhemmin maamme sote-lainsäädännössä  mallialueena. Meillä kävivät niin ministerit kuin valtion virkamiehetkin tutustumassa palvelujen järjestämiseen. Olin itse Siun soten ky:n hallituksen puheenjohtajana 5,5 vuotta mukana muutamissa seminaareissa ja neuvotteluissa, joissa alleviivattiin erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen välistä työnjakoa samoista resursseista. 

Asiantuntijat varoittivat ajoissa

Professori Martti Kekomäki ja alivaltiosihteeri Tom Pöysti toivat jo vuosia sitten esille, että väestön ikääntyminen ja sairastavuuden kasvu lisäävät painetta juuri lähipalveluihin. Heidän mukaansa hyvinvointialueilta vaaditaan liikaa. Niiltä odotetaan kattavia palveluja ilman riittävää rahoitusta. Kyllä me politiikot toimme aina esille lähipalvelujen merkityksen. 

Jo tuolloin esitettiin mallia, jossa Suomeen olisi muodostettu vain viisi suurta hyvinvointialuetta ja erikoissairaanhoitoa olisi keskitetty vaativimpien toimenpiteiden osalta yliopistollisiin sairaaloihin. Nyt nuo ajatukset ovat palaamassa keskusteluun – valtiovalta on ottamassa ohjat käsiinsä talous edellä.

Viime vuoden 26 miljardin euron sote-kuluista 2–3 miljardia tulisi asiantuntijoiden mukaan suunnata lähipalvelujen vahvistamiseen. Se, tehdäänkö tämä rahoitusta lisäämällä vai erikoissairaanhoitoa keskittämällä, jää poliitikkojen ratkaistavaksi.

Keski-Suomesta Nova-sairaalan valmistumisen jälkeen  joutui lähtemään nyt jo toinen toimitusjohtaja. Ilman tuntuvaa lisärahoitusta ja toiminnallista remonttia Keski-Suomessa tulee katastrofi. Luottamushenkilöt eivät  pysty kokonaisuutta ratkaisemaan. Kilpajuoksu Tampereen ja Kuopion yliopistollisten sairaaloiden kanssa paljastaa nyt hintalappunsa!

Tietopohja on rahoituksen heikko lenkki

Viime viikkojen uutiset Etelä-Karjalan ja Keski-Suomen hyvinvointialueilta paljastavat, että ongelmat ovat syvemmällä kuin pelkässä rahassa. Sote-rahoitus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) raportoituihin diagnoositietoihin. Valitettavasti näiden tietojen laatu ja kattavuus vaihtelevat suuresti.

Keski-Suomessa raportoidaan vain noin 90 prosenttia tehdyistä diagnooseista, mikä aiheuttaa yli 10 prosentin vajauksen rahoituksessa. Lisäksi osa alueista kamppailee vanhentuneiden potilastietojärjestelmien ja ohjelmistoyhtiöiden toimitusvaikeuksien kanssa.

Emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopistosta on todennut, että diagnoositietojen keruu THL:n kautta on työlästä ja kallista – ja johtaa alueelliseen eriarvoisuuteen. Vain suurimmilla, kuten Helsingin alueella, on käytössään riittävät tietovarannot ja tekoälyratkaisut, jotka turvaavat täyden rahoituksen saamisen.

Lisäksi nykyinen rahoitusmalli ei huomioi ihmisten sosioekonomista asemaa, vaikka juuri köyhyys, yksinäisyys ja työttömyys lisäävät palvelutarvetta. Nyt sote-menoista 52,5 prosenttia kohdistuu terveydenhuoltoon ja 47,5 prosenttia sosiaalitoimeen – mutta juuri sosiaalipalveluista leikataan ensimmäisenä.

Lopuksi – tarvitaan rohkeutta korjata suunta

Jo PARAS-hankkeessa esitettiin vähintään 20 000 asukkaan perusterveydenhuollon yksiköitä ja vahvempaa alueellista yhteistyötä. Kun silloin ei löytynyt poliittista yksimielisyyttä, valtiovalta nyt korjaa jälkiä ylhäältä käsin – talous edellä.

Sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite oli turvata tasa-arvoiset palvelut koko maassa. Nyt tuo tavoite on vaarassa hukkua alijäämien, tietojärjestelmäongelmien ja keskittämispaineiden alle. Pohjois-Karjalan osalta hyvinvointialueemme rahoitus tulee kuntoon, kun rahoituslain remontissa kunnioitetaan alueemme sairastavuusindeksejä ja oikaistaan perusteeton 61 miljoonan euron siirtymätasaus. 

Kysynpä vain:

Onko meillä rohkeutta korjata sote-uudistus niin, että riittävät lähipalvelut säilyvät ja kansalainen pysyy keskiössä – vai annammeko järjestelmän ajautua kriisiin omalla painollaan? 

Kuuntelin viime torstaina entisen Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen mietteitä. Hän oli Hjalliksen haastateltavana. Jarmo on nykyään mm. soteasioiden konsultti. Hän tuntee sote-polun hyvin aina PARAS-hankkeesta tämän päivän ongelmiin asti. Miehellä on sana hallussa. En referoi haastattelua, vaan jätän linkin.  Se herättää varmasti tunteita.

https://www.permanto.fi/embed/video/229401409/380186501

Datakeskukset - tukia jättiyhtiöille vai tulevaisuuden investointeja?

Tiistai 28.10.2025 klo 9.30

Suomeen nousee yhä uusia datakeskuksia, joiden rakentamista valtio tukee tuntuvasti. Rakennusvaihe työllistää, mutta toiminnan alettua työpaikkoja jää vähän. Laitteet ja huolto tulevat usein ulkomailta, joten paikallinen hyöty jää rajalliseksi. Olen alkanut miettiä, kenen etu on noissa investoinneissa. Sähkön tuotanto on rajallista. Energian kulutuksen kasvu nostaa myös asukkaiden elinkustannuksia. 

Moni tutkija onkin todennut, että tukien kohdentaminen suurille ylikansallisille yhtiöille – kuten Googlelle ja Microsoftille – on vaikeasti perusteltavissa. Julkinen raha valuu maailman rikkaimmille yrityksille.

       Bitcoin-louhinta ja sähkönkulutus

Osa datakeskuksista keskittyy bitcoinien louhintaan. Käytännössä se tarkoittaa valtavaa määrää laskentatehoa, jolla ratkaistaan matemaattisia ongelmia ja ylläpidetään kryptoverkkoa. Samalla palvelimet kuluttavat suunnattomasti sähköä ja tuottavat lämpöä, joka täytyy jäähdyttää. No, sekin tapahtuu sähköllä.

Kryptalouhinta on monien asiantuntijoiden mielestä ympäristön kannalta kestämätöntä. Energiaa palaa toimintaan, jonka yhteiskunnallinen hyöty on vähäinen. Usein louhinnalla tuotetut varat säilytetään veroparatiiseissa. 

    Aito hyöty vai näennäinen investointi?

Datakeskuksia markkinoidaan tulevaisuuden investointeina, mutta niiden todelliset vaikutukset jäävät usein pieniksi. Kysymys on, pitäisikö valtion tukea ohjata kuitenkin muualle – kotimaisiin hankkeisiin, jotka tuovat pitkäaikaista työtä ja kestävää kasvua? Kukapa tuohon pystyy antamaan luotettavaa vastausta. 

Kesäajan tulevaisuus EU:ssa?

Lauantai 25.10.2025 klo 17.55

Kellon siirto keväällä ja syksyllä on yhä arkipäivää kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina siirretään kelloja tunnilla eteenpäin ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina tunnilla taaksepäin. Poikkeuksena ovat vain eräät EU-maiden merentakaiset alueet, jotka toimivat omilla aikavyöhykkeillään.

Kesäaikaa käytetään Euroopan lisäksi myös Pohjois-Amerikassa, mutta muualla maailmassa sen käyttö on vähäistä. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa suurin osa maista ei ole koskaan ottanut kesäaikaa käyttöön. Etelä-Amerikassa useat maat ovat jo luopuneet siitä.

EU:ssa on keskusteltu kesäajasta luopumisesta jo usean vuoden ajan. Komissio ehdotti vuonna 2018, että kellon siirrot voitaisiin lopettaa ja jäsenmaat saisivat itse päättää, jäävätkö ne pysyvään kesä- vai normaaliaikaan. Kansalaiskyselyn tulos oli selvä. Enemmistö halusi siirroista eroon.

Ehdotus ei kuitenkaan ole edennyt. Jäsenmaat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mikä aika jäisi pysyväksi. Pohjoisessa ja idässä halutaan palata pysyvään normaaliaikaan, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa kesäaikaa pidetään hyödyllisenä erityisesti turismin ja iltojen valoisampien tuntien vuoksi. Tänään hirviporukkakin keskusteli aiheesta. Kesäajasta voitaisiin luopua. Meillä kesällä valoa kyllä riittää. 

Lisäksi useat suuret maat, kuten Saksa ja Ranska, haluavat säilyttää yhteisen aikavyöhykkeen koko alueella, jotta liikenne, kauppa ja yhteistyö eivät vaikeutuisi. Näiden erilaisten näkökulmien vuoksi asia on jäänyt pöydälle, eikä aikataulua päätökselle ole toistaiseksi näkyvissä.

Kellon siirrot jatkuvat siis ainakin toistaiseksi – tuttuun tapaan keväisin ja syksyisin. Huomenna saamme aamutoimet tehdä rauhassa ennen jahtiin lähtöä, koska kelloa on siirretty yöllä tunti taaksepäin. Minulle käy kumpikin aika, mutta ajan siirtelystä voisimme luopua.

Onko kesäajasta lopulta enemmän hyötyä vai haittaa?

Siinä kysymys, johon EU ei ole vielä löytänyt yhteistä vastausta eikä meidän hirviporukan mielipiteellä ole siihen mitään vaikutusta. 

Suomi on jälleen Venäjän kriisin maksumiehenä

Sunnuntai 19.10.2025 klo 21.41

Itä-Suomen yhteistyö Venäjän kanssa on ollut vuosikymmeniä välttämätöntä – ja välillä hyvin tuottavaa. Mutta nyt historia toistaa itseään raskaampana kuin koskaan. Taas Suomi joutuu maksamaan Venäjän kriisin laskua, taloudesta ja turvallisuudesta.

Olen seurannut Suomen ja Venäjän suhteita historiasta, mutta myös jo 1970-luvulta – ensin opiskelijapolitiikan ja myöhemmin maakuntaliiton kautta. Yhteistyö on ollut Itä-Suomen kannalta tärkeää, mutta samalla usein kovin epäsymmetristä.

Meiltä edellytettiin enemmän: suurempia taloudellisia panostuksia, kalliimpia hankkeita, ja usein vastine jäi lähinnä symboliseksi. Tieteessä ja koulutusyhteistyössä oltiin tasavertaisempia, mutta matkailussa, elinkeinoissa ja investoinneissa Suomi kantoi päävastuun.

Nyt sama kuvio toistuu – jälleen raskaammassa muodossa

Trump–Putin–EU: Ukrainan tragedia ja Euroopan heikkous

Trumpin voitto Yhdysvalloissa on avannut Venäjälle oven uusiin, entistä raaempiin iskuihin Ukrainassa.

Heikko ja hajanaisesti reagoiva Euroopan unioni sekä Trumpin ja Putinin hiljainen yhteys muodostavat Ukrainan kannalta kohtalokkaan yhdistelmän.

Putin pelaa aikaa ja suorastaan vedättää Trumpia. Hän uuvuttaa Ukrainaa raketeilla, drooneilla ja tykistöllä, kunnes maa on polvillaan – ei vain rintamalla, vaan myös henkisesti. Se on järjestelmällistä tuhoamista.

Ja kaiken tämän keskellä sotatilassa oleva Venäjä jatkaa vientiään myös Suomeen. Tänne tuodaan yhä nikkeliä, ammoniakkia ja myös muita teollisuutemme tarvitsemia raaka-aineita.

Me olemme mukana, vaikka emme haluaisi

            Historia toistaa itseään

Suomi on joutunut maksamaan osan Venäjän kriisien laskuista jo vuodesta 1918 alkaen.

Sisällissodan jälkipyykki, talvisodan ja jatkosodan tuhot, Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttama 1990-luvun sekasorto, Venäjän kaupan romahtaminen ja nyt 2008–2025 välinen kriisikierre – kaikki toistavat samaa kaavaa.

Aina kun Venäjä oksentaa tuskansa, Suomi siivoaa jäljet. Me maksamme jälleen turvataksemme talouden elpymisen, kansalaisten turvallisuuden ja tulevaisuuden vakauden. Hinta on kova. Se maksetaan yhä velkaantuvasta hyvinvointiyhteiskunnastamme, mutta se on tehtävä.

Venäjän kauppa ja yhteistyö on ollut Suomelle kallista, eikä täydellistä tasapainoa ole saavutettu koskaan. Itä-Suomessa yhteistyö oli kuitenkin elintärkeää. Se toi työtä, liikennettä ja kontakteja. Rajan sulkeutuminen on ollut elinkeinoelämälle kova isku ja nyt näyttää siltä, että valtiovaltakin on unohtanut omat lupauksensa itäisen Suomen tukemisesta.

               Edessä kova todellisuus

Suomen on varauduttava siihen, että Venäjän kriisit eivät lopu vielä pitkään aikaan.

Käymme niitä läpi talouden, turvallisuuden ja ihmisten kautta – emme propagandana, vaan realismina.

Olen nähnyt tämän kuvion monta kertaa, mutta nyt se toistuu entistä kovemmassa mittakaavassa.

Siksi sanon suoraan, vaikka se kuulostaisi karulta:

Suomi on jälleen yksi Venäjän kriisin suurimmista maksumiehistä Euroopassa – väkilukuun suhteutettuna yksi suurimmista.

Ministeri Juuso selittelyjen kehässä

Sunnuntai 12.10.2025 klo 15.10

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on joutunut viime viikkoina vaikeaan paikkaan. Hän puolustaa leikkauksia ja rahoitusvajeita tilanteessa, jossa hyvinvointialueet kamppailevat jo olemassaolostaan. Kokematon ministeri on ajautunut selittelyn kehään. Täällä Itä-Suomessa sen seuraukset näkyvät jo arjessa.

Eilen YLE uutisoi, kuinka ministeri Juuso on ottanut mallia maista, joissa avoimuutta ja sananvapautta on rajoitettu. Hän kielsi alaisiaan ministeriössä antamasta medialle haastatteluja. 

https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20187587

Ministeri Kaisa Juusoa käy jo hieman sääliksi. Hän on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä ja ammatiltaan sosiaalialan taustainen, joten sote-asiat eivät ole hänelle vieraita. Silti hänen otteensa sosiaali- ja terveysministerinä tuntuu haparoivalta – kosketuspinta sote-kentän todellisiin ongelmiin ja ratkaisuihin on jäänyt ohueksi. Toimittajien tiukat tentit eivät ole helppo paikka, kun taustalla on paineita joka suunnasta.

Juuso on määrätietoisesti leikannut hyvinvointialueiden rahoitusta ja toistanut viestiään: alueet päättävät itse, miten palvelunsa järjestävät. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että alueet tasapainoilevat lain velvoitteiden, palvelutason ja uhkasakkojen välimaastossa. Vastuu on sysätty alueille, mutta keinot viedään valtion päätöksillä.

Yöpäivystysten lakkauttamisen ministeri vei kuitenkin eduskuntaan. Tekikö hän tämän siksi, että juuri tässä asiassa alueet eivät osanneet tai uskaltaneet päättää ”oikein” niukoissa rahoitusraameissaan. Pohjois-Karjalassa hyvinvointialue on jo tehnyt ratkaisut: Pielisen Karjalasta ja Kiteeltä ovat viikonloppu-, ilta- ja yövastaanotot loppuneet virkamiespäätöksin ja HVA:n hallituksen siunauksella.

Kun arvostelua satelee, ministeri Juuso vetäytyy toistuvasti saman lauseen taakse: alueet päättävät itse. Näin vastuun kantavat hyvinvointialueiden hallitukset ja valtuustot, joissa keskeiset paikat ovat usein keskustan ja SDP:n luottamushenkilöillä. Perussuomalaiselle ministerille jää rooli, jossa hän voi siirtää syyllisyyden toisten harteille.

Luottamusmiesvuosinani Siun soten aikaan sain osakseni rajua kritiikkiä, kun teimme kuntien ohjauksessa vaikeita talouspäätöksiä. Tiedän, miltä tuntuu kantaa vastuuta epäsuosituista ratkaisuista. Siksi minulla on varsinkin nyt oikeus olla kriittinen – erityisesti valtiovaltaa kohtaan, joka on unohtanut itäisen Suomen.

Suututtaa, kun samoja asioita joutuu toistamaan viikosta toiseen. Mutta kirjoittaminen auttaa – ehkä se on oma tapani pysyä mukana keskustelussa, jota ei saisi jättää vain pääkaupunkiseudun pöydille.

Täällä Pohjois-Karjalassa näkee konkreettisesti, mitä päätökset saavat aikaan. Välimatkat palvelujen ääreen kasvavat, sote-asemat hiljenevät ja työntekijät väsyvät. Siksi en voi olla hiljaa, kun peruspalvelut rapautuvat päätöksillä, jotka tehdään kaukana arjen todellisuudesta.

Uusoikeiston nousu - mihin olemme menossa?

Perjantai 3.10.2025 klo 18.03

Olen huolestuneena seurannut uusoikeistolaisuuden nousua eri puolilla maailmaa. Ilmiö ei ole enää vain Yhdysvaltojen Trumpin ja Venäjän Putinin  politiikkaa. Myös Israelin pääministerin Netanjahun katson kuuluvan tuohon joukkoon. 

Uusoikeisto on saanut laajalti jalansijaa Euroopassa. Olemme saaneet seurata viime vuosina  Unkarin Orbánin toimintaa EU:n ja NATOn jäsenvaltion pääministerinä. Italiassa pääministeri Giorgia Melonin hallitus rakentaa konservatiiviselle arvopohjalle, Ranskassa taas Marine Le Pen on noussut todelliseksi vaihtoehdoksi, Saksassa AfD kasvattaa kannatustaan ja Suomessa Perussuomalaiset ovat vahvassa asemassa hallituksessa.

Yhteistä näille liikkeille on se, että ne näkevät liberalismin vihollisenaan. Liberalismia syytetään yksilöllisyyden ja globalisaation kautta yhteisöjen, perheiden ja paikallisen elinkeinoelämän rapauttamisesta. Tilalle tarjotaan ”palautumista” perinteisiin arvoihin: perheeseen, kansakuntaan ja konservatiiviseen kristillisyyteen.

   Paluuta menneeseen – vai askel taaksepäin?

Uusoikeiston ihanne on yhteisö, jossa yksilön arvo mitataan hänen uskollisuudellaan perheelle ja kansalle, ei niinkään omilla saavutuksilla. Näin kannatus ei ole niin sidottu yhteiskunnalliseen asemaan. Tämä voi kuulostaa harmittomalta, mutta mukana kulkee usein vaatimuksia, jotka rajoittavat naisten oikeuksia, kaventavat sananvapautta ja kyseenalaistavat ihmisoikeuksia.

Esimerkkejä näemme jo nyt. Unkarissa media ja oikeuslaitos on otettu hallinnon valvontaan, Italiassa hallitus nojaa vahvasti konservatiiviseen perhepolitiikkaan ja Puolassa oikeusvaltiota on muokattu hallitsevan puolueen tarpeisiin. Kun perustuslaillisia instituutioita aletaan ohittaa, ollaan jo liukkaalla tiellä. Trump USA:ssa ja Putin Venäjällä ovat yksilön rajoitteissa jo ihan omassa sarjassaan. 

               Miksi tämä vetoaa?

On tärkeää ymmärtää, miksi uusoikeisto saa kannatusta. Moni kokee, että yksilöllisyyttä on korostettu liikaa ja yhteisöllisyys on jäänyt jalkoihin. Tässä on perää. Ihmiset kaipaavat yhteenkuuluvuutta ja turvaa. Uusoikeisto lupaa sen – mutta keinot voivat johtaa juuri päinvastaiseen. Avautuu tie sulkeutuneeseen, autoritaariseen ja jakautuneeseen yhteiskuntaan.

        Uhka demokratialle ja rauhalle

Uusoikeiston nousu ei ole vain sisäpoliittinen kysymys. Kun oikeusvaltioita heikennetään ja kansakunnat sulkeutuvat sisäänpäin, kasvaa samalla jännite maiden välillä. Yhteistyö, kompromissit ja rauhanomaiset ratkaisut vaikeutuvat. Siksi uusoikeistolaisuus on suora haaste paitsi liberalismille, myös maailmanrauhalle. Se sivuuttaa diplomatian ja avaa tien sapelien kalistelulle. 

                 Mitä pitäisi tehdä?

Liberalismia ja demokratiaa puolustavien on syytä ottaa tämä kehitys vakavasti. Ei riitä, että paheksumme uusoikeiston nousua. Meidän on myös kysyttävä, miksi se vetoaa niin moniin. Meidän on vahvistettava myös yhteisöllisyyttä, mutta niin, että yksilönvapaus ja ihmisoikeudet säilyvät. Se on vaikea mutta välttämätön tehtävä.

Lopuksi voin todeta, että uusoikeiston vahvistuminen on todellinen ilmiö Euroopassa ja myös Suomessa. Jos annamme sen edetä kritiikittä, olemme vaarassa menettää demokratian peruspilarit. Vapaus, oikeusvaltio ja avoin yhteiskunta eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne on aina uudelleen puolustettava konfliktien jälkeen. Pitäisiköhän historiasta oppia jotain?