Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

On palattava arkeen

Perjantai 20.9.2024 klo 11.01


Alla oleva kirjoitus on laadittu Brahan lentokentän kansainvälisellä alueella kahvikupin ääressä kotimatkaa odotellessa. Matka on ollut yksi parhaimmista kaupunkilomista. 

Valmistelimme matkan Ebookersin kautta. Kaikki tilaamamme palvelut ovat toimineet 100 %:sti. Kaikki matkan asiakirjat ovat kulkeneet hyvin kännykässä. Sinne ovat tulleet viesteinä muistutukset tilaamistamme palveluista ajallaan. Lisäksi Praha tähän aikaan vuodesta on edukseen. Siellä on paljon nähtävää. Nyt vaihdan paikallis- ja maakuntapolitiikon moodin päälle hyvin levänneenä.Praha_200924_Bligin_tekoa

Olen seurannut Sipilän, Marinin ja Orpon hallitusten sote-uudistustietä. Marinin hallituksessa myös keskusta oli mukana. En ole juuri arvostellut hallitusten päätöksiä, koska olen ollut niitä toteuttamasa hyvinvointialueemme vaaleilla valittuna luottamushenkilönä. 

Sote-uudistuksessa Siun sotea pidettiin mallina operatiivisella puolella. Mielestäni  itäisen Suomen edunvalvojat eivät onnistuneet saamaan rahoituslakeihin tavoitteitaan läpi. 

Puhuimme valtiovallan edustajille myös lainsäädännön vaikuttavuuden arvioinnista. Suomen hyvinvointialueet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Mielestäni kovassa kiireessä sitä ei ole tehty riittävällä vakavuudellla.  

Me itäsuomalaiset olemme  kärsijöitä. Pohjois-Karjalassa sote-palvelut on hoidettu kustannustehokkaasti noin 15 prosenttia maan keskiarvoa pienemmillä euromäärillä.  Sitä ei huomioitu riittävästi nykyisessä rahoitusmallissa eikä Orpo lupaa yhtään parempaa. 

Nyt esitetyssä korjausmallissa jälkikäteistarkastus uhkaa vaarantaa toimivan sote-huoltojärjestelmän. 

Korjausmalli tuodaan kaksi vuotta myöhässä. Se ei jakaudu siinä suhteessa, miten hyvinvointialueiden alijäämiä on syntynyt. 

Maamme hallitus rankaisee nyt juuri niitä hyvinvoitialueita, jotka ovat harvaanasuttuja ja kärsivät muuttotappioista. Kompensaatio jää vajaaksi. Marinin hallituksen aloittama ja Orpon jatkama keskittämistä ja kasvukeskuksia suosiva rahanjako jatkuu. 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kertyneet alijäämät ovat viimevuodelta 23 M€. Tälle vuodelle arvioitiin niitä kertyvän vielä elokuussa 32 M€. Mediassakin on esitetty HVA:n hallituksen tavoite painaa tämän vuoden alijäämä kakkosella alkavaan lukuun. Ei onnistu. 

Tämän vuoden alijäämä voi kasvaa vielä elokuun arviosta huomattavasti. Lisäksi on vielä riskitekijöitä, jotka toteutessaan syövät suunniteltua tuottavuusohjelmaa. Vuosien 2025 - 26 talousarvioissa meidän syntyneet alijäämät on katettava.

Ensi keväänä valitaan myös hyvinvointialueille uudet valtuustot. Meidän on nyt ymmärrettävä, millaisen perinnön jätämme uudelle luottamusmieshallinnolle. Lähiaikoina päätämme toistamiseen palveluverkosta ja samalla valmistelemme jo vuoden 2025 talousarviota. Yhtälö ei ratkea pikalaastarilla. Kirugin puukossakin pitää olla hyvä terä, jos aiomme tehdä realistisen talouden tasapainottamisohjelman!

Tietävätköhän meidän vastuuministerit, että Helsingin kaupungin sote-alue teki ylijäämää vuonna 2023 yhteensä noin 31 M€? Muut HVA:t tekivät alijäämää yhteensä 1400 M€! Hyväksytystä lainsäädännöstä johtuen Helsingin kaupungin sote saa vuonna 2025 jälkitarkistuksen vuoksi muiden alueiden alijäämästä johtuen 150 M€ lisää.

Pääkaupunkiseudun tuotantojärjestelmä mahdollistaa tuon. Jos asiaa tarkasteltaisiin koko laajan konsernin osalta, niin asiakokonaisuuden sisälle pääsisi paremmin. Herää kysymys, menikö Marinin hallitus tarkoituksella tuohon retkuun.

Lapin HVA teki alijäämää 2023 noin 90 ME. Se saa jälkikäteistarkistuksen avulla 2025 noin 45 M€ eli noin puolet alijäämästä. Helsinki saa 31 M€:n ylijäämästä lisää 150 M€! Tämä on kyllä niin väärin kuin vain voi olla!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini