Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470
LentokentälläKeskiviikko 26.5.2010 klo 19.53 Tänään oli Itä-Suomen nvk:n kokous eduskunnassa. Siellä kirjattiin alueemme tavoitteet seuraavvaan hallitusohjelmaan. Tässä vaiheessa meidän on oltava aktiivisia. On tärkeää saada syrjäseuduille tärkeitä asioita kirjattua hyvissä ajoin tuleviin ohjelmiin. Huomenna julkaistava gallup lupaa meille kovaa työtä maakunnassa ennen eduskuntavaaleja. sillä kannatuksemme on laskenut ja vuotanut Perussuomalaisiin päin. Samoin on käynyt demareille, mitä kyllä hiukan ihmettelen . Jos tilanne jatkuu samana vaaleihin asti ja emme onnistu saamaan kannattajiamme uurnille, niin emme ole pääministeripuolue. Siksi nyt pitää valvoa, että kansallisesti puolustamme eu:n liittymissopimuksessa kirjattuja syrjäisten aluiden etuuksia. Varsinkin Vihreät näyttävät unohtavan, mitä erityisehtoja Suomi sai liittyessään EU:hun. Emme voi sallia, että kansallisesti omalla politiikallamme rupeamme luopumaan meille aikaisemmin neuvotellusta tukipolitiikasta. Hiiteen koko metropolipolitiikka, josta suurten kaupunkien edustajat mielellään puhuvat. Mikä ihmeellistä - perusteena käytetään tilastokeskusten ennusteita. Matkustin päivällä Markku Rossin kanssa eduskuntaan. Hän on myös ilmoittautunut eduskuntaryhmän varapuheenjohtajakisaan. Lieköhän tuo tosissaan. Nyt meidän yhteistoiminta-alueelta on kolme edustajaa ehdolla ryhmän varapj:ksi. Olen pelannut pelimerkkini Eerolle. Nyt kuuluttavat koneelle. On tällä kännykällä tosi vaikea kerjoittaa paksusormisen ihmisen. - No kärsivälliseksihän tuo opettaa. |
Puoluesihteeripeli koventuuKeskiviikko 26.5.2010 klo 7.32 Kolme piirien toiminnanjohtajaa tuli eilen julkisuuteen ja vaati Jarmo Korhosen eroa tehtävistään. Noista "kapinapiireistä" ovat olleet myös kovimmat Jarmon arvostelijat eduskuntaryhmässä. Ensi viikonloppuna todennäköisesti kuulemme, asettuuko istuva puoluesihteeri laisinkaan tavoittelemaan jatkopestiä. Lähden tänään käymään eduskunnassa Itä-Suomen neuvottelujunnan kokouksessa. Siellä tapaan useita kansanedustajia. Toivottavasti jää aikaa muuhunkin keskusteluun. Rehula siirtyi odotetusti ministeriksi Hyssälän paikalle. Nyt meidän Eero Reijoselle avautuu mahdollisuus tavoitella eduskuntaryhmän varapj:n paikkaa. Samasta postista on varmasti kiinnostunut Etelä-Savon Leppä. Käsittääkseni Eerolla on ryhmässä laajahko kannatus. Tsemppiä Eerolle. Eteläsavolaiset perustelevat vaateitaan sillä, että Kääriäinen on eduskunnan varapuhemies ja meillä on ministeri. Nyt saa muu Suomi ratkaista. |
Puoluehallitus siirtyi ensi maanantaiksiTorstai 20.5.2010 klo 23.12 Tällä viikolla piti olla puoluehallituksen kokous eilen, mutta se siirrettiin ensi maanantaiksi. Onneksi en ehtinyt varata vielä matkalippuja. Maanantainkin kokouksen joudun jättämään työkiireiden takia väliin. On siksi täyteen päivä buukattu asiakkaita, ettei ole järkevää alkaa heitä siirtelemään. Seraavat ajat menisivät tosi kauaksi. Yleensä pidän "Varapäiviä", joille voin siirtää asikkaat pakottavissa tapauksissa. Nyt lomien alla ei ole enää noita varapäiviä. Puoluehallituksen listoilla on maanatain kokouksessa vain puoluekokoukseen liittyviä juoksevia, rutiiniasioita, joita on jo moneen kertaan ruodittu ja viilattu toivottuun muotoon talven ja kevään aikana. Torstaina 3. 6. on sitten viimeinen puoluehallitus ennen puoluekokousta. Sinne menen. Siihen mennessä Jarmo Korhonenkin on ilmoittanut saamieni tietojen mukaan ehdokkuudestaan puoluesihteeriksi. Joten on odotettavissa sähköisempi kokous, on sitten Jarmon päätös myönteinen tai kielteinen ehdokkuudelle? |
Vanhan kauppalan kehittämisohjelma valmisTorstai 20.5.2010 klo 13.50 Eilen luovutettiin vanhan kauppalan kehittämishankkeen lopputyö kaupungille. Se luo uusia mahdollisuuksia tehdä Nurmeksesta houkutteleva kohde viihtyisänä asuinympäristönä. Nuori suunnittelija on käyttänyt luovuuttaan asetellessaan Nurmeksen keskustaa ja Pielisen rantaa uuteen muotoon kunnioittaen vanhoja rakenteita. Toivon, että hanke esiteltäisiin vielä mahdollisimman tarkasti luottamushenkilöille. Meillä on nyt suunnitelmaa moneksi kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Nurmeksen asukasyhdistys on tehnyt arvokasta työtä. |
Lämmin kokousmatka JoensuussaMaanantai 17.5.2010 klo 23.03 Maakuntahallitus kokousti tänään Joensuun kaupungintalolla. Kaupunki tarjosi ravitsevat aamukahvit ja erittäin maukkaan lounaan kokouksen päätteeksi. Samalla vaihdettiin kuulumisia kj Meriläisen ja hallituksen pj. Väistön kanssa. Rahoitus järjestyy ampumahiihdon vuoden 2015 hakuprosessia varten Kontiolahdelle. Kustannusarvio on noin 115 000, joista itse haku maksaa 45 000! Kontiolahti, Joensuu ja maakuntaliitto rahoittavat hakemisen kukin 15 000 euron panoksella. Loput menee sitten 2012 kongressin valmisteluun ja markkinointiin. Koko prosessi tuotiin hirveällä kiireellä mk-liiton hallitukseen. Hakuprosessin kokonaiskulut tulivat meille ýllätyksellisen suurina. Onneksi saimme tehtyä yksimielisen päätöksen. Muussa tapauksessa Lahti olisi korjannut sadon. Osa ampumahiihtoväestä hyvin vastentahtoisesti hyväksyi Kontiolahden arvokisapaikaksi. Kisathan tuovat sitten joskus, kun ne ensin saadaan, kosolti julkisuutta Kontiolahdelle ja myös rahaa maakuntaan. Ongelmallista on kontiolahtelaisten keskinäinen kinastelu ampumahiihtokilpailujen rahoituskuvioiden ympärillä. Tuomareiksi emme rupea. Mk-liitto isona rahoittajana vaatii kisaorganisaatioon vahvan edustuksen. Illalla pidettiin sitten oman kaupungin hallituksen kokous. Saimme kuulla selonteon toimitilayhtiöhankkeen kariutumisesta. Lieksa ei halunnut lähteä vielä mukaan jo aiemmin sovittuun malliin. Itse joudumme kiireesti miettimään uusia kuvioita. |
Hyssälä syksyllä KelaanPerjantai 14.5.2010 klo 10.19 Näyttää kohtalaisen varmalta, että Liisa Hyssälä siirtyy nykyiseltä ministerin paikalta Jorma Huuhtasen tilalle Kelan pääjohtajaksi. Sikäli vahinko, koska opiskelutoverina tunnen Liisan erittäin hyvin. On ollut helppoa viedä hänelle suoraan kansan tuntoja ruohonjuuritasolta. Olemme vuosien mittaan tavatassamme käyneet rakentavia keskusteluja, miten sosiaaliturvaa ja terveydenhopitopalveluja kehitetään. Liisa muistaa Alkoin sanoman köyhän asiasta. Sopii tarkastella tämänkin hallituskauden aikana tehtyjäminimietuuksien korotuksia. Aikoinaan Lipposen aikanahan ne jäädytettiin. Todennäköisenä Liisan seuraajana pidän Juha Rehulan asiantuntemusta vahvana ja oletan hänen astuvan vaikeaan rooliin Risikon kaveriksi sosterv-ministeriöön. Tehtävä on sikäli vaikea, että ministereillä (kok/kesk) on eri näkemykset siitä, millä mallilla palveluja kehitetään. Koko terveydenhoitolakikin näyttää jäävän sitten kompromissien kompromissiksi. Aika näyttää, mitä siitä tulee. |
Uusi tasa-arvoavaus KemppiseltäPerjantai 14.5.2010 klo 7.42 Keskiviikkona kokoontui seutukunnan korkeista virkamiesjohtoa ja luottamushenkilöitä kuntien ja aluehallinnon yhteistapaamiseen Lieksassa. Ylijohtaja Elli Aaltosen johdolla sinne oli saapunut joukko AVI:n päälliköitä kertomaan meille nykyisestä palveluverkostosta. Pielisen Karjalassa monet toiminnat ovat loppuneet tai sitten virastot ovat rajoitetusti auki. Palvelut siirtyvät nettiin. Tosiasia on, etteivät kaikki vanhukset osaa käyttää internettiä. Sitä ei ole kaikilla saatavilla. Tämä on mielestäni iso puute, jota valtion virastojen korkeimmat suunnittelijat eivät ole ottaneet huomioon. Kuinka monelta jää etuuksia saamatta, kun ei voi asioida perinteiseen tapaan? Meillä syntyy 20 - 30 vuoden siirtymäaika. Nuorempi sukupolvi kyllä osaa asioida sähköisesti. Valtimon kj. Pentti Kemppinen esitti omassa puheenvuorossaan naisten eläkeiän nostamista viidellä vuodella. Kemppisen mukaan siihen on täydet perusteet. He elävät keskimäärin viisi vuotta pitempään. Näin myös tasoittuu Kemppisen mukaan naisten ja miesten välinen palkkaero, kun he saavat nauttia palkkaa pitempään!!! Kemppisen esityksen aikana salissa vallitsi suuri hiljaisuus. Kaikki pidättelivät henkeään, mitä sieltä vielä tulee. Ylä-Karjalan toimittaja ei asiasta kirjoittanut. Hän on kuitenkin kertonut uudesta eläkeavauksesta Karjalaisen Nevalaiselle (ei paikalla seminaarissa), joka tämän päivän lehdessä on uutisoinut aiheesta. Itse tilaisuudessa aiheesta ei avattu keskustelua. |
Päivä mökilläSunnuntai 9.5.2010 klo 18.29 Aamupäivä meni mökillä kevätaskareissa. Linnunpöntöt tyhjensin. Joskus sain hommasta sellaisen kutkan tuulisella ja kuivalla säällä, että piti yöllä sauna lämmittää. Jotain lintujen kirppuja lienevät olleet. Nyt olin varovaisempi ja suojasin itseni. Vanha Nuhvi lähti ekastartilla käyntiin talven jäljiltä. Sen äänihän on korvalle sinfoniaa. Siinä puuhastellessa tuli miettineeksi Kreikan talousongelmien vaikutuksia koko EU:n tulevaisuuteen. Tänään ovat valtiovarainministerit hätäkokouksessa. Sieltä varmasti illalla tulee vakauttamisesitys. Koko talousmaailma seuraa nyt tarkkaan EU:ta ja siellä tehtäviä ratkaisuja. Viimeisen viikon pörssikurssit ovat laskeneet rajusti. Suomessa olemme saaneet viime viikolla kuulla monien yritysten tilauskantojen kohentumiisesta 20 - 30% viime vuoteen verrattuna. Se on hyvä uutinen. Kuitenkin Kreikan epävarman tilanteen vuoksi esim. pörssikurssit ovat laskeneet menneellä viikolla rajusti. Ymmärtää kyllä pääministereiden huolen. Tyrehtyykö alkanut nousu? Siihen saamme vastauksen lähitulevaisuudessa. Ensi kevään vaaleissa mellastavat sitten EU-kriitikot. Perussuomalaisillehan se yleensä on tietänyt kannatuksen nousua. Nyt ei saisi peruutuspeiliin vilkuilla eikä vanhoja muistella, vaan on etsittävä järkevät ratkaisut vakauttaa euroopan talous. Uskon, että Suomen kohdalla lama olisi ollut paljon syvempi ilman euroa. Keskustan on kesäkuussa pestävä kasvonsa. Toivoisi vaalirahahoituksesta ja mahdollisesta lahjomaepäilystä vireillä olevien poliisitutkimusten valmistuvan pian, jotta saataisiin jokin tolkku asioiden kulkuun. Muutenhan media näyttää jaksavan penkoa aina vaan uusia käänteitä esille. En varmasti ole kovin väärässä, että jotain jätetään vielä vähän vaalien allekin. Sitten on hyvä kerrata koko arsenaali. Iltapäivällä käytiin Helenan kanssa äitienpäivälounaalla. Olipa Bellassa hyvät pöperöt. |
Kirkkokadun koulut harjassaLauantai 8.5.2010 klo 21.34 Eilen vietettiin Nurmeksessa ehkä pitkään aikaan viimeisiä harjannostajaisia. Kirkkokadun koulukompleksin peruskorjaus on edennyt harjaan. Ensi syksynä meillä kaikki koulaiset pääsevät uusiin tiloihin. Porokylän alakouluhan peruskorjattiin viisi vuotta sitten. Meillä oli 60-luvulla 37 koulua. Valtuustourani aikana olen ollut osallisena monen koulun lakkauttamisessa. Kaikki päätökset ovat olleet vaikeita. Viimeinen laaja koulujen lakkautuspaketti hyväksyttiin muistaakseni v. 2005. Silloin käytiin perusteellinen arvokeskustelu kouluverkostamme. Koulutoimi teki myös perusteellisen tiedottamistyön lapsiperheiden kanssa. Homeongelmat helpottivat päätöksen tekoa. Nyt meillä kaikki alakoululaiset saavat opintonsa Porokylän moderneissa tiloissa. Ensi syksynä aloittaa sitten täysin peruskorjattu Kirkkokadun yhtenäiskoulu. Myös v. 1905 rakennettu, suojeltu, puinen entinen lukio korjataan ja se jatkaa toimintaansa osana uutta yhtenäiskoulukompleksia.
|
Suomi aina mallioppilasTorstai 6.5.2010 klo 23.28 Suomesta näyttää aika helposti järjetyvän 1,5 miljardia euroa Kreikan tukipakettiin. Hallituspuolueet vievät neuvotellun rahoituksen eduskunnassa läpi. Ministeri Väyrynen kyllä eilen mielestäni aika hyvin kyseenalaisti koko asian. Vanhanen oli hyvin kiusaantuneen oloinen toimittajien kysellessä Keskustan rivien pitävyyttä jatkokäsittelyssä. Nyt Paavokin on hyväksymässä hallituksessa rahoituksen myöntämistä. Ymmärrän kyllä nyt opposition kritiikin. Hyvin lyhyellä ajalla on koko Kreikan tukipaketti tuotu käsittelyyn. Katainen toistaa samoja mandroja. Uuden laman ja pankkikriisin pelottelua. Se on varmasti totta. Totta on myös. että juuri nämä pankit ovat myös käärineet suuria voittoja. Miksei heitä panna vastuuseen, kun ovat holtittomasti riskillä Kreikkaa rahoittaneet. Muistaa sopii myös Kreikan valheelliset tiedot sen EMU:un siirtyessä. Yksiin eivät käy esim. yrittäjän ja pankin riskinotosta koituvat seuraukset. Yrittäjä tekee konkurssin ja häpeää. Pankki pelastetaan konkurssilta veromarkoilla! Nyt myönnettävä tukipaketti on varmasti vahvasti esillä ensi kevään vaalipuheissa ja opposition vaaliohjelmissa. Ei varmaan ole mikään suuri yllätys, vaikka sieltä tulla tupsahtaa tarvetta muitakin avun tarvitsijoita (Portugali, Espanja ?????). Nyt on mielenkiintoista seurata, kuinka Saksa käsittelee oman tukipakettinsa. Jos siellä poliittinen yksimielisyys alkaa horjumaan, niin lisää ongelmia on tulossa EU:n sisällä. Saksallahan on suuria ongelmia oman taloutensa kanssa.
|
Maanantaina KolillaKeskiviikko 5.5.2010 klo 13.35 Maanantaina aamupäivällä seurasin Kolilla joukkoliikenneseminaaria. Aiheet oli kasattu kansainvälisestä hankkeesta, jossa on mukana alueemme lisäksi Irlannin, Islannin ja Ruotsin harvaanasuttuja alueita. Tarkoituksena on löytää sellaisia joukkoliikennemalleja, joilla turvataan ihmisten liikkuminen mahdollisimman hyvin ja taloudellisesti. Iltapäivällä teimme sitten maakuntasuunnitelmaa. Lausuntoja oli tullut runsaasti ja osa niistä sitten päätyy lopulliseen maakuntaohjelmaan ja -suunnitelmaan. Kehitysyhtiöt olivat tarkkaan lukeneet lusunnolla olevat paperit. Sen suuntaisia olivat laudunnotkin. Hyvä näin. Päivä täyttyi kaupunginhallituksen kokouksella. Siellä hyväksyttiin Lampisen tekemä vastine Bomban alueen järjestelyistä koskevaan EU:lle tehtyyn valitukseen. Kotivuori on taas vaikeuksissa iltatorin järjestämisessä. Tekn. ltk. epäsi luvan. Kh. ei voi käyttää yhteislautakuntaan otto-oikeutta. Uskon, että ensi perjantaina Jorma saa luvan kesätapahtumalleen. Lautakunta saa silloin eteensä oikaisuvaatimuksen. Mielestäni Nurmeksen torille mahtuu kyllä tapahtumia. Nyt taitaa olla kyse ihan jostain muusta. |
Hannu Mikkilä ehhdolle eduskuntaanLauantai 1.5.2010 klo 19.36 Tänään Nurmeksen kunnallisjärjerjestö järjesti ensimmäisen kerran "Vihreä Vappu"-tapahtuman vanhan sairaalan tontilla. Valitettavasti en itse päässyt mukaan, kun työ kutsui päivystykseen. Sateesta huolimatta paikalla oli käynyt reilusti yli sata vierasta. Tänään julkistettiin Hannu Mikkilän lähtö eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin. Toivon Hannulle onnea ja voimia kampanjointiin. Teemme vielä yhdessä tukiryhmän kanssa vahvan vaalityön. Meidän on saatava äänestysprosentti nousemaan alueellamme. Siten turvaamme ehdokkaallemme hyvän äänimäärän ja Keskustalle maakunnan suurimman puolueen roolin ja kolme edustajaa seuraavalle vaalikaudelle. Tuo tulos edellyttää myös, että onnistumme niin paikallisten kuin maakunnallistenkin yhteisten asioiden hoidossa. |
PäivystämässäLauantai 1.5.2010 klo 12.20 Oltiinpa Siilaisissa päivystämässä. Aika rauhallista. Kaikki asiakkaat olivat avun tarpeessa. Mikä parasta - vapun juhliminen ei ole tuonut pahoinpitelyjen eikä kaatumisten hammasvammoja päivystykseen. Joskus niitäkin on ollut juhlapyhien aikaan. |
Hammashoito ei siirry vielä MediatriciinPerjantai 30.4.2010 klo 8.02 Nurmes - Valtimon ja Joensuun terveyskeskukset siirtyvät ensi vuoden alusta käyttämään maakunnallista Mediatric-tietojärjestelmää. Olen käynyt neuvotteluja Joensuun ja keskussairaalan kollegojen kanssa. Tuli selväksi, että uuden järjestelmän suusairauksien osuutta ei ole kehitetty sellaiseksi, että se voisi palvella meitä riittävän hyvin. Siksi päätimme siirtää mahdollista mukaan menoa vuoden 2012 alkuun. Pienillä henkilöstöresursseilla ei ole mahdollista hukata aikaa kehitystyöhön. Saamieni tietojen mukaan Mediatricin hammaspuolen ohjelmisto on vielä niin raakile, että siitä ei saa tekemälläkään tämän päivän vaateisiin vastaavaa järjestelmää. Me olemme käyttäneet Efficaa lähes 20 vuotta. Olemme olleet kehittämässä ohjelmistoa koko ajan ja se toimii - mikä tärkeintä - nopeuttaa potilastyöskentelyä. Juukahan teki jo alusta lähtien päätöksen pitää Effican hammashoitolassa. Jos me joskus siirrymme käyttämään tuota uutta järjestelmää, maakuntamme hammashoitoloissa vaikeutuu sijaisten saanti. Kaikissa opetuslaitoksissa on käytössä Effica. Sijaisia haettaessa yleensä ensimmäinen kysymys on: "Mikä tietojärjestelmä?" |
Viikolla ministeriöissäPerjantai 30.4.2010 klo 7.44 Lennot taas toimivat. Viikolla käytiin pääkaupungissa eri ministeriöissä esittelemässä maakunnan kärkihankkeita eri ministeriöissä. Hyvin ovat mielissään kansliapäälliköt, kun tullaan maakuinnista käymään. Lämmin meillä oli kyllä kaikissa käydyissä kohteissa vastaanotto. Käytyjen keskustelujen aikana huomasi myös, että isännät olivat tarkoin perehtyneet meiltä etukäteen toimitettuun hankeluetteloon. Erityisesti jäi mieleen MMM:n vastaanotto. Toimme siellä esille vahvasti osaamisemme puunkorjuusta huippututkimukseen asti yliopistotasolla. Erityisesti puurakentamisen esille nostaminen lämmitti kuulijoita. Mehän tarvitsemme kiireesti alan koulutusta. Esimerkiksi Ruotsissa on kahdeksan puurakentamiseen erikoistunutta professuuria. |
Viikonloppu LappeenrannassaTiistai 27.4.2010 klo 7.45 Perjantai-iltana oli puoluehallituksen kokous Lappeenrannassa ennen lauantaina alkavaa puoluevaltuuskunnan kokousta. Kimmo Tiilikainen avasi vielä kerran turhankin voimallisesti vaalirahoituskysymykset. Siellähän esitettiin, että teetettäisiin vielä tutkimus ulkopuolisella taholla puoluetoimiston toiminnasta rahan jaosta eri henkilöille. Poliisitutkintaan vedoten puoluehallitus ei asialle lämminnyt. Puoluekokous tehköön sitten omat johtopäätöksensä asiasta. Lähinnä tulee kyseeseen Korhosen mahdollinen jatko puoluesihteerinä. Lauantai oli sitten tiivistä valiokunta- ja työpajatyöskentelyä. Väliin ehdimme pitää itäisten piirien kokouksen, jossa keskeisenä asiana oli tuleva eduskuntavaaliohjelma. Puolueen ohjelmat kyllä valmistuvat kesäkuuhun mennessä, mutta aika paljon jäi vielä pilkun viilaamista varsinkin sääntöjen osalta. Uskon kuitenkin, että niin säännöt kuin periaareohjelmakin saadaan sellaiseen kuntoon, että ne voidaan hyväksyä puoluekokouksessa yksimielisesti. Mauri oli puoluevaltuuskuntaväen suosikki ovensuukyselyssä sunnuntaisen pj-tentin jälkeen. Mari tuli hyvänä kakkosena perässä. Timo Laaninen ilmoittautui sitten virallisesti mukaan puoluesihteerivaaliin. Hän aloittaa kampanjansa heti ensi viikolla jättäytyen sivuun Suomenmaan päätoimittajan töistä. Hän tulee toukokuun lopulla käymään vieraanamme piiritoimikunnan kokouksessa. |
Kaksi lomapäivääTorstai 22.4.2010 klo 22.40 Mk-hallituksen piti tiistaiaamuna matkastaa Brysseliin. Matka peruttiin vasta maanantaina epävarmojen lento-olosuhteiden vuoksi. Takaisin olisimme tulleet huomenillalla. Tiistain ja eilisen aamupäivän tein sitten h-lääkärin hommia. Eilinen iltapäivä menikin maakuntaliitossa kokoustaessa ja muita jueksevia asioita hoitaesssa. Eilen vuokrasin lattian hiomakoneet ja ajelin remonttihommiin Pörsänmäelle. Siellä olen remontoinut veljeni kanssa 1860 rakennettua syntymäkotiani. Sain hiottua salin lattian (40 neliötä). Tuli muuten siisti. Lankut sain Nurmeksesta Tervaniemen puulta. Nyt on sitten silmät, korvat ja keuhkot ohutta puunpölyä täynnä. Olishan niitä hengityssuojaimiakin, mutta kun ei tule käytettyä. Huomenna lähden hyvissä ajoin ajelemaan Lappeenrantaan puoluehallituksen ja - valtuuskunnan kokouksiin. Näyttää olevan tiivis ja mielenkiintoinen ohjelma. |
Huikuri PKS:n hallitukseenKeskiviikko 21.4.2010 klo 21.45 Tänään kokoontui myös PKS:n yhtiökokous. Joensuun seudulta mm. Esko Jokiniemi (kesk) oli erovuorossa. Häntä ei voitu valita uudelleen yli 65 vuoden iän vuoksi. Tiedettiin, että sekä Liperistä että Polvijärveltä esitetään henkilöä Eskon tilalle. Joensuun kh oli evästänyt edustajaansa Hannu Huikurin ja Riitta Myllerin nimillä. Keskustan ryhmäkokouksessa oli sitten äänestetty ja Hannu Huikuri oli saanut selvän kannatuksen. Hän oli sitten varsinaisessa yhtiökokouksessa tullut sitten myös valituksi. Minusta oli nyt jo aika avata PKS:n hallintoon Jonsuulle ovet. Emme ole piirinä sekaantuneet osakeyhtiön henkilövalintoihin, vaikka meiltä on sitä joskus kovastikin vaadittu. Uskon, että tänään tehty päätös syventää keskustaluottamushenkilöiden keskeistä yhteistyötä. |
Sami Laakkonen yksimielisesti kehittämispäälliköksiKeskiviikko 21.4.2010 klo 21.28 Sami Laakkonen valittiin yksimielisesti P-K:n maakuntaliiton kehittämispäälliköksi. Olisin mielelläni nähnyt paikalla Olli Riikosen, mutta kaikki kolme pol. ryhmää pidättäytyi neuvotteluissa oman ehdokkaansa takana. Oli myös tiedossa, että kokoomus menee Laakkosen taakse, jos lähdemme yksin viemään Ollia äänestykseen. Kokoomustaustainen Esa Mänttäri veti hakemuksensa eilen pois huomattuaan, ettei tule valituksi. Ollin palkkavaatimus oli aivan liian suuri, joten hallituksella ei ollut yksimielistä halukkuutta lähteä nostamaan lähtöpalkkaa. Tuollaisella toimenpiteellä tahtoo olla sitten vaikutus koko taloon. Meillä oli myös muistissa viime hallituskaudelta mk-asiamiehen äänestyspäätös, jossa vastakkain olivat Armi Liinamaa (kesk) ja Ismo Kainulainen (SDP). Armi tuli valituksi, mutta valintaprosessi jätti pitkäksi aikaa jälkensä hallitustyöskentelyyn. Tätä emme nyt halunneet. |
Vihdoin kotonaLauantai 17.4.2010 klo 23.12 Kylläpä kotoinen sauna ja vaimon laittama ruoka maistoivat hyvälle. Kotimatkaan meni aikaa 38 tuntia. Bussi - laiva - bussi - henkilöauto - siinä kulkuvälineet välillä Kööpenhamina - Nurmes. Vaikka matkaan aikaa menikin, niin tunnelma paluumatkalla säilyi leppoisana. Jokainen ymmärsi, ettei luonnon voimille ihminen mitään voi. Aamulla voinkin sitten lukea Suomen lehdistä, että Laanisen Timon lähteminen Keskustan puoluesihteerikisaan on vuotanut jostain ulos. Ihan hyvä niin. Puoluevaltuuskuntaväki voi mutustella asiaa reilun viikon. Pidän lähes 100-varmana, että Timo on mukana kisassa ja jättäytyy Suomenmaan peräsimestä sivuun kenttätyöhön. Näin hän pohjustaa kesäkuun vaalin lopputulosta. Kokemustahan miehellä on. Matkalla oli vähän hankaluuksia pitää yhteyksiä yllä pelkällä kännykällä. Näille sivuillekin kirjoitukset olivat kirjautuneet tuplattuina. Holellissa oli kyllä respan vieressä ilmainen nettipiste, mutta siihen oli aina tungosta. Eikä ole kiva kirjoittaa, jos joku on koko ajan niskassa odottamassa vuoroaan. Minulta taas sormet tuottavat kiireessä paljon ylimääräisiä lyöntejä. |