Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

NYP:n lisärahoituspykälät käsitellään uudelleen?

Tiistai 1.2.2022 klo 23.00


Eilen syntyi Nurmeksen kaupunginvaltuuston kokouksessa harvinainen tapaus. Kokouksessa oli esillä kaupungin konserniyhtiön NYP:n toimitilainvestoinnin lisärahoitus ja laiteinvestointi. Valtuustossa on neljä NYP:n hallituksen jäsentä. Heistä kolme ilmoitti esteellisyyden. Vasemmistoliiton valtuutettu ja NYP:n hallituksen jäsen Jussi Hermaja ilmoitti, ettei hän ole jäävi.

Menin vähän hämilleni ja kysyin Hermajalta, että pysyykö hän kannassaan. Yleinen tapa on, että kokouksen osanottaja itse selvittää mahdollisen esteellisyyden. Luotin Hermajan näin toimivan. Hän on monissa asioissa profiloitunut puolustamaan päätöksen teon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä entisenä Valtimon tarkastuslautakunnan puheenjohtajana lain kuuliaisuutta.

Pykälän loppupuolella sain tekstiviestin, jossa kerrottiin valtuustossa syntyvän nyt laiton päätös. Siihen on osallistumassa hallintolain 28.1§5 tarkoittama yhteisöjäävi henkilö eli äsken mainitsemani Jussi Hermaja. Tuossa hetkessä kävi mielessä kokouksen keskeyttäminen ja Hermajan pyytäminen poistumaan kokouksesta. Entäpä jos hän olisi kieltäytynyt? Ei me isoa miestä olisi kantamaankaan ryhdytty. Selkänsä siinä olisi särkenyt.

Hetken siinä fundeerasin ja samaan aikaan Hermaja intoutui puheenvuoroa pyytämättä sanailemaan kaupunginjohtajan kanssa. Silloin napautin nuijalla pöytään ja ilmoitin keskustelun päättyneeksi ja asian tulleen hyväksytyksi esitetyssä muodossa. Asia on loppuun käsitelty. Harmillista oli, että siinä ajatusvirrassa en huomannut yhden perussuomalaisen pyytämää puheenvuoropyyntöä.

Asiaan varmaan palataan heti ensi maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa. Virkamiesjohto saa tarkistaa vielä kuntaliiton juristilta Hermajan yhteisöjääviyden. Käsittelemme asian mahdollisesti uudelleen seuraavassa valtuustossa. Oletan, että Vasemmistoliiton edustaja on lainkuuliainen ja poistuu käsittelyn ajaksi esteellisenä muiden NYP:n hallituksen jäsenten mukana. Kantajia ei kokoukseen varata. Lupaan olla tarkkana ja myöntää kaikki pyydetyt puheenvuorot.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini