Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470
EU-vaalit ovat myös kuntavaalitSunnuntai 9.6.2024 klo 11.40 Tänään on EU-vaalien varsinainen äänestyspäivä. Ennakkoäänestysaika oli helteistä aikaa ja monelta äänestää aikovalta se saattoi unohtua. Siksi muistuttelen tällä kirjoituksella, että vielä tänään uurnille ehtii. Olen saanut seurata tämän vaalikauden ajan läheltä kuntaliiton valtuuskunnan jäsenenä myös kuntiin suoraan tai välillisesti kohdistuvia eu-kytköksiä. Niitä on yllättävän paljon. Voimme olla yhtä mieltä, että EU-vaalit ovat myös kuntavaalit. Ihmislähtöisen EU-politiikan aika on nyt! Kunnissa luodaan pohja jokaisen suomalaisen hyvinvoinnille, rakennetaan perusteet hyvinvointiyhteiskunnalle. Kunnissa kohdataan ensimmäisenä hyvinvoinnin haasteet sekä globaalit ilmiöt. Kunnissa toimeenpannaan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. Suomen kunnanhallitusten päätöksistä 45 % liittyy suoraan tai välillisesti EU-säädöksiin (v. 2022-2023). Suomi seuraa, miten eurooppalainen koulujärjestelmä toimii. Suomen PISA-tutkimusten viimeaikaisiin notkahduksiin maamme hallitus on jo reagoinut. Perusopetusta uudistetaan monin tavoin. Tärkeintä on oppimistulosten parantaminen. Perusopetukseen on tulossa 2-3 lisätuntia. Asia on Kuntaliitossa parhaillaan lausunnolla. Kuntaliitto ei suosita juuri paikallisia joustoja. Näin isoihin satsauksiin ennen lopullista päätöstä kaivataan tutkimusperusteisuutta. Oppimisen tukea myös uudistetaan. On selkeytettävä mm. kelpoisuuksilla erityisopettajan ja erityisluokanopettajan antamaa opetusta. Suunnitelmissa taisi tuon paketin rahoitustarve olla vuoden 2026 tasolla noin 100 M€. Kytkökset EU-lainsäädäntöön ovat mukana myös rakennetun ympäristön lainsäädännössä. Meille suomalaisille on tärkeää siinä omat kansalliset näkemykset ja ko. lainsäädännön eheyden säilyminen. Meneillään on rakennuslain korjaussarja. On ehdotus käsittelyajasta (3 kk), joka aiheuttaa monessa kunnassa ongelmia. Hallinnon taakka kasvaa ja resurssit eivät riitä. Myös alueidenkäyttölakia ollaan muokkaamassa uuteen muotoon. Kuntaliitto lähtee siitä, että esim. kaavamonopoli on säilytettävä kunnilla. Kaavajärjestelmän joustava käyttö on meille suomalaisille tärkeää. Pystymme tekemään itse vuorovaikutusten arvioinnin joustavasti tilanteen mukaan. Liian yksityisskohtainen sääntely jäykistää toimintaa ja johtaa turhiin valituksiin. Niin ja virkamiehetkin voisivat käyttää tervettä maalaisjärkeä. Heille ei kuulu poliisin rooli. Yllä vain pari asiakokonausuutta, joilla meillä on vahvat kytkennät EU-lainsäädäntöön. Näin käypä äänestämässä. Jos ei ole vielä ehdokas tiedossa, niin Elsi Kataista voin suositella. Hän tuntee meidän itäsuomalaisten asiat ja elinolot. Numero on 110. |