Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470
Neljä vuosikymmentä luottaustehtävissä - kiitollisena eteenpäinTorstai 18.9.2025 klo 10.18 Kaksi viikkoa sitten pidettiin Nurmeksen Lämpö Oy:n yhtiökokous, jossa valittiin yhtiölle uusi hallitus. Se oli viimeinen kokous, jonka avasin konserniyhtiömme hallituksen puheenjohtajana – ja samalla viimeinen kokous luottamushenkilönä. Yli neljä vuosikymmentä jatkunut luottamusmiesurani päättyi siihen hetkeen. Kun astuin ensimmäistä kertaa valtuustosaliin vuonna 1985, Suomi oli aivan toisenlainen maa. Maailma ja meidän kaupunkimme ovat muuttuneet valtavasti. Yhtäjaksoinen toiminta 40 vuotta kaupunginvaltuustossa on opettanut enemmän kuin osasin koskaan odottaa. Olen saanut olla mukana kehittämässä koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita, rakentamassa uusia asuinalueita ja puolustamassa meille tärkeitä arvoja – yhteisöllisyyttä, tasavertaisuutta ja itäsuomalaista sitkeyttä. Hyvinvointialueiden haasteet Heti hyvinvointialueiden käynnistyttyä huomasimme, ettei sote-rahoitus riitä. Uudistus on ollut tarpeellinen ja suunta oikea, mutta rahojen riittämättömyys näkyy jo arjessa: terveysasemien aukioloissa, jonojen pituudessa ja henkilöstön jaksamisessa. Kansanterveyslain syntymisen aikoihin opiskelleena on ollut surullista nähdä, kuinka perustuslaillista tasa-arvoa ei pystytä toteuttamaan. Valtakunnan tasolla on tehtävä työtä, jotta peruspalvelujen saatavuus ei rapaudu ja maakunnan laita-alueiden palvelut turvataan. Tutkijat ja tulevaisuuden visionäärit varoittavat synkin tilastoin, mutta pelkkä valtiovallan apu ei riitä. Uusilta päättäjiltä vaaditaan rohkeutta tunnistaa tosiasiat, perehtyä väestö- ja aluerakenne-ennusteisiin ja tehdä ajoissa tarvittavat korjausliikkeet. Kuntatalouden karu todellisuus Kuntamme, kuten moni muukin, on vaikeassa tilanteessa. Tulojen ja menojen välinen kuilu ei kuroudu pelkillä tehokkuustoimilla. Tarvitaan priorisointia, rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä – useamman vaalikauden jänteellä. Kaupunki ei voi jatkaa vuodesta toiseen tekemällä pelkkiä säästöpäätöksiä miettimättä syvempiä rakennemuutoksia. Maakunnan reuna-alueet ovat jo vaikeuksissa: väestö vähenee, palvelut keskittyvät, liikenneyhteydet heikkenevät. On päätettävä, jääkö tämä kehitys oman onnensa nojaan vai ollaanko valmiita tekemään todellisia toimenpiteitä yhdenvertaisuuden ja elinvoiman eteen. Tarvitaan uutta ajattelua – liikkuvia palveluja, etäyhteyksiä hyödyntäviä ratkaisuja ja ennen kaikkea yhteistyötä yli kuntarajojen. Kiitollinen matkasta Tämä ei ole ollut yhden ihmisen taival. Olen saanut ystäviä ja verkostoja, jotka ovat yhä arvokkaita niin maailman menon kuin mielipiteiden vaihdon kannalta. Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja kaupungin viranhaltijoita, jotka ovat muuttaneet päätökset käytännöksi. Erityinen kiitos kuuluu kaupungin asukkaille. Teidän luottamuksenne on ollut suurin kunniani. Oman kirjoituksen vaatisi kiitokset perheelleni. Ilman sen tukea ja lämpöä tämä taival ei olisi ollut mahdollinen. Vuosien varrella puoluerajat ovat madaltuneet. Meitä on yhdistänyt rakkaus tähän alueeseen, vaikka olemme joskus eri mieltä olleetkin. Olen nähnyt, miten vaikeatkin ajat on voitettu yhteistyöllä ja sillä, että katsotaan pidemmälle kuin seuraavaan budjettivuoteen. Katse tulevaisuuteen Jatkossa katson maakuntaamme ja kotikuntaani asukkaana, palvelujen käyttäjänä, äänestäjänä ja veronmaksajana. Toivon, että luottamusmiestyössä katsotaan kokonaisuuksia ja pidemmän aikavälin vaikutuksia, ei vain tämän budjettivuoden paineita. Toivon myös avointa keskustelua päättäjien, järjestöjen ja kuntalaisten kesken – arvomaailmoja kunnioittaen ja ihmisarvon säilyttäen. Nyt on uusien kasvojen aika ottaa vastuuta. Minä lähden luottavaisin mielin. Tiedän, että kaupungin tulevaisuus on hyvissä käsissä. Toivotan luottamushenkilöille viisautta päätöksentekoon, rohkeutta uudistuksiin ja ennen kaikkea sydäntä pitää tämä kaupunki elävänä ja inhimillisenä paikkana myös tuleville sukupolville. |