Olen huolestuneena seurannut uusoikeistolaisuuden nousua eri puolilla maailmaa. Ilmiö ei ole enää vain Yhdysvaltojen Trumpin ja Venäjän Putinin  politiikkaa. Myös Israelin pääministerin Netanjahun katson kuuluvan tuohon joukkoon. 

Uusoikeisto on saanut laajalti jalansijaa Euroopassa. Olemme saaneet seurata viime vuosina  Unkarin Orbánin toimintaa EU:n ja NATOn jäsenvaltion pääministerinä. Italiassa pääministeri Giorgia Melonin hallitus rakentaa konservatiiviselle arvopohjalle, Ranskassa taas Marine Le Pen on noussut todelliseksi vaihtoehdoksi, Saksassa AfD kasvattaa kannatustaan ja Suomessa Perussuomalaiset ovat vahvassa asemassa hallituksessa.

Yhteistä näille liikkeille on se, että ne näkevät liberalismin vihollisenaan. Liberalismia syytetään yksilöllisyyden ja globalisaation kautta yhteisöjen, perheiden ja paikallisen elinkeinoelämän rapauttamisesta. Tilalle tarjotaan ”palautumista” perinteisiin arvoihin: perheeseen, kansakuntaan ja konservatiiviseen kristillisyyteen.

   Paluuta menneeseen – vai askel taaksepäin?

Uusoikeiston ihanne on yhteisö, jossa yksilön arvo mitataan hänen uskollisuudellaan perheelle ja kansalle, ei niinkään omilla saavutuksilla. Näin kannatus ei ole niin sidottu yhteiskunnalliseen asemaan. Tämä voi kuulostaa harmittomalta, mutta mukana kulkee usein vaatimuksia, jotka rajoittavat naisten oikeuksia, kaventavat sananvapautta ja kyseenalaistavat ihmisoikeuksia.

Esimerkkejä näemme jo nyt. Unkarissa media ja oikeuslaitos on otettu hallinnon valvontaan, Italiassa hallitus nojaa vahvasti konservatiiviseen perhepolitiikkaan ja Puolassa oikeusvaltiota on muokattu hallitsevan puolueen tarpeisiin. Kun perustuslaillisia instituutioita aletaan ohittaa, ollaan jo liukkaalla tiellä. Trump USA:ssa ja Putin Venäjällä ovat yksilön rajoitteissa jo ihan omassa sarjassaan. 

               Miksi tämä vetoaa?

On tärkeää ymmärtää, miksi uusoikeisto saa kannatusta. Moni kokee, että yksilöllisyyttä on korostettu liikaa ja yhteisöllisyys on jäänyt jalkoihin. Tässä on perää. Ihmiset kaipaavat yhteenkuuluvuutta ja turvaa. Uusoikeisto lupaa sen – mutta keinot voivat johtaa juuri päinvastaiseen. Avautuu tie sulkeutuneeseen, autoritaariseen ja jakautuneeseen yhteiskuntaan.

        Uhka demokratialle ja rauhalle

Uusoikeiston nousu ei ole vain sisäpoliittinen kysymys. Kun oikeusvaltioita heikennetään ja kansakunnat sulkeutuvat sisäänpäin, kasvaa samalla jännite maiden välillä. Yhteistyö, kompromissit ja rauhanomaiset ratkaisut vaikeutuvat. Siksi uusoikeistolaisuus on suora haaste paitsi liberalismille, myös maailmanrauhalle. Se sivuuttaa diplomatian ja avaa tien sapelien kalistelulle. 

                 Mitä pitäisi tehdä?

Liberalismia ja demokratiaa puolustavien on syytä ottaa tämä kehitys vakavasti. Ei riitä, että paheksumme uusoikeiston nousua. Meidän on myös kysyttävä, miksi se vetoaa niin moniin. Meidän on vahvistettava myös yhteisöllisyyttä, mutta niin, että yksilönvapaus ja ihmisoikeudet säilyvät. Se on vaikea mutta välttämätön tehtävä.

Lopuksi voin todeta, että uusoikeiston vahvistuminen on todellinen ilmiö Euroopassa ja myös Suomessa. Jos annamme sen edetä kritiikittä, olemme vaarassa menettää demokratian peruspilarit. Vapaus, oikeusvaltio ja avoin yhteiskunta eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne on aina uudelleen puolustettava konfliktien jälkeen. Pitäisiköhän historiasta oppia jotain?