Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on joutunut viime viikkoina vaikeaan paikkaan. Hän puolustaa leikkauksia ja rahoitusvajeita tilanteessa, jossa hyvinvointialueet kamppailevat jo olemassaolostaan. Kokematon ministeri on ajautunut selittelyn kehään. Täällä Itä-Suomessa sen seuraukset näkyvät jo arjessa.

Eilen YLE uutisoi, kuinka ministeri Juuso on ottanut mallia maista, joissa avoimuutta ja sananvapautta on rajoitettu. Hän kielsi alaisiaan ministeriössä antamasta medialle haastatteluja. 

https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20187587

Ministeri Kaisa Juusoa käy jo hieman sääliksi. Hän on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä ja ammatiltaan sosiaalialan taustainen, joten sote-asiat eivät ole hänelle vieraita. Silti hänen otteensa sosiaali- ja terveysministerinä tuntuu haparoivalta – kosketuspinta sote-kentän todellisiin ongelmiin ja ratkaisuihin on jäänyt ohueksi. Toimittajien tiukat tentit eivät ole helppo paikka, kun taustalla on paineita joka suunnasta.

Juuso on määrätietoisesti leikannut hyvinvointialueiden rahoitusta ja toistanut viestiään: alueet päättävät itse, miten palvelunsa järjestävät. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että alueet tasapainoilevat lain velvoitteiden, palvelutason ja uhkasakkojen välimaastossa. Vastuu on sysätty alueille, mutta keinot viedään valtion päätöksillä.

Yöpäivystysten lakkauttamisen ministeri vei kuitenkin eduskuntaan. Tekikö hän tämän siksi, että juuri tässä asiassa alueet eivät osanneet tai uskaltaneet päättää ”oikein” niukoissa rahoitusraameissaan. Pohjois-Karjalassa hyvinvointialue on jo tehnyt ratkaisut: Pielisen Karjalasta ja Kiteeltä ovat viikonloppu-, ilta- ja yövastaanotot loppuneet virkamiespäätöksin ja HVA:n hallituksen siunauksella.

Kun arvostelua satelee, ministeri Juuso vetäytyy toistuvasti saman lauseen taakse: alueet päättävät itse. Näin vastuun kantavat hyvinvointialueiden hallitukset ja valtuustot, joissa keskeiset paikat ovat usein keskustan ja SDP:n luottamushenkilöillä. Perussuomalaiselle ministerille jää rooli, jossa hän voi siirtää syyllisyyden toisten harteille.

Luottamusmiesvuosinani Siun soten aikaan sain osakseni rajua kritiikkiä, kun teimme kuntien ohjauksessa vaikeita talouspäätöksiä. Tiedän, miltä tuntuu kantaa vastuuta epäsuosituista ratkaisuista. Siksi minulla on varsinkin nyt oikeus olla kriittinen – erityisesti valtiovaltaa kohtaan, joka on unohtanut itäisen Suomen.

Suututtaa, kun samoja asioita joutuu toistamaan viikosta toiseen. Mutta kirjoittaminen auttaa – ehkä se on oma tapani pysyä mukana keskustelussa, jota ei saisi jättää vain pääkaupunkiseudun pöydille.

Täällä Pohjois-Karjalassa näkee konkreettisesti, mitä päätökset saavat aikaan. Välimatkat palvelujen ääreen kasvavat, sote-asemat hiljenevät ja työntekijät väsyvät. Siksi en voi olla hiljaa, kun peruspalvelut rapautuvat päätöksillä, jotka tehdään kaukana arjen todellisuudesta.