Alla olevan tekstin olen kasannut omista muistiinpanoistani ja lehtikirjoituksista sekä muistellut noita aikoja. Joitakin oleellisia asioita voi puuttua. Kirjoitan, kuten asiat koin tuolloin kaupungin luottamushenkilönä ja hankkeelle myönteisten puitteiden luojana. Oleellista koko hankkeessa oli, että me politiikot pysyttelimme mieluummin taka-alalla ja annoimme ison asiakokonaisuuden paremmin tuntevien toimia. 

Jorma Mahasen haastattelu oli 2012 paikallislehdessä. Sain häneltä kuvakaappauksen jutusta 14 vuoden takaa. Kiitos Jorma työstäsi koko kansalaisverkon ajalta eläköitymiseesi asti. Kiitos myös alla olevan kirjoitukseni kommenteista. Mielestäni Nurmeksen viimeiseen historiaan olisi kuulunut tämä vaihe Nurmeksen vuosituhannen vaiheista. 

Vuonna 1997 Ylä-Karjalassa käynnistyi hanke, joka oli aikaansa huomattavasti edellä. Oppiva Ylä-Karjala -pilottihanke oli osa Suomen uuden tietoyhteiskuntastrategian toteuttamista. Sen tavoitteena oli estää syrjäisen ja rakennemuutoksesta kärsineen alueen jääminen digitaalisen kehityksen ulkopuolelle.

Internet oli tuolloin useimmille suomalaisille vielä vieras asia. Kotitietokoneita oli vähän, yhteydet olivat hitaita ja monille koko tietoverkon käsite oli vaikeasti hahmotettava. Silti Nurmeksessa, Valtimolla ja Juuassa ryhdyttiin rakentamaan toimintamallia, jota voidaan näin jälkikäteen pitää eräänlaisena paikallisen sosiaalisen median edeltäjänä.

       Tietokone ja verkkoyhteys kaikkien ulottuville

Hankkeen näkyvin osa oli Ylä-Karjalan kansalaisverkko. Alueelle perustettiin maksuttomia tietokonepisteitä eli kioskeja, joissa kuntalaiset saattoivat käyttää internetiä ja kansalaisverkon palveluja ilman omaa tietokonetta.

Tietokonepisteitä sijoitettiin julkisiin tiloihin ja yritysten yhteyteen. Pelkkien koneiden hankkiminen ei kuitenkaan olisi riittänyt. Ihmisille piti myös opettaa niiden käyttöä.

Hankkeen kouluttajat antoivat atk-opetusta kioskipisteissä ja tarvittaessa ihmisten kodeissa. Erityistä huomiota kiinnitettiin ikääntyneisiin sekä niihin ihmisiin, joille uuden tekniikan omaksuminen ei ollut itsestään selvää. Hankkeen ajatus oli, ettei ketään jätettäisi tietoyhteiskunnan ulkopuolelle. Myös niin sanotut ”peräkamarin pojat” haluttiin saada mukaan verkkoon ja yhteyteen muun maailman kanssa.

Kansalaisverkossa oli omia sähköpostiosoitteita, keskustelupalstoja ja erittäin suosituksi noussut maksuton kirpputori. Se oli tavallaan aikansa Facebook, vaikka sosiaalisen median käsitettä ei vielä tunnettu. Minullakin oli pitkään käytössä oyk.fi-päätteinen sähköpostiosoite.

Jo ensimmäisen toimintavuoden aikana verkkoon liittyi muistikuvani mukaan yli 3 000 käyttäjää. Ylä-Karjalan väkilukuun ja sen ajan tietoteknisiin valmiuksiin suhteutettuna määrä oli huomattava.

         Ilpo Koskikallio oli hankkeen moottori

Oppiva Ylä-Karjala -hankkeen keskeinen ideoija ja käytännön toteuttaja oli Ilpo Koskikallio. Hän oli ennakkoluuloton ajattelija, idealisti ja todellinen rajaseudun tietoyhteiskuntapioneeri.

Koskikallio ymmärsi jo varhain, ettei kyse ollut ensisijaisesti tietokoneista. Kyse oli ihmisistä, yhteyksistä ja alueellisesta tasa-arvosta. Teknologia oli väline, jolla voitiin ehkäistä syrjäytymistä, lisätä ihmisten osallistumismahdollisuuksia ja tuoda uusia palveluja pitkien välimatkojen alueelle.

Hankkeen jälkeen hän jatkoi kansalaisverkon kehittämistä nurmeslaisen Glocal Oy:n toimitusjohtajana. Kaupunki osti  entisen Esson huoltoasemakiinteistön. Siihen yritys sijoittui.   Sinne rakennettiin myös ensimmäisiä paikallisia langattomia verkkoyhteyksiä aikana, jolloin langattomuus oli vielä useimmille ihmisille lähes tuntematon asia.

Koskikallio esitteli Ylä-Karjalan toimintamallia eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Valtakunnalliset tiedotusvälineet kiinnostuivat hankkeesta ja sen poikkeuksellisesta vetäjästä. Minulle on jäänyt muistikuva, että hänet nostettiin jossakin tuon ajan valtakunnallisessa arviossa Suomen merkittävien tulevaisuuden vaikuttajien joukkoon (Suomen Kuvalehti).

https://www.hs.fi/feature/art-2000003702667.html

Me paikalliset emme ehkä silloin osanneet arvostaa hänen työtään riittävästi. Usein oman paikkakunnan edelläkävijän merkitys ymmärretään vasta paljon myöhemmin.

        Sitra kysyi kaupungin sitoutumista

Sitra oli kaksivuotisen kokeilun tärkein rahoittaja. Kyse oli sen ajan mittakaavassa useiden miljoonien markkojen panostuksesta, joten rahoituksen järjestäminen ei ollut yksinkertaista. Kaikki mahdolliset kannot oli käännettävä.

Muistan edelleen Sitran edustajien vierailun Nurmeksessa koulutuskuntayhtymän tiloissa. Olin paikalla kaupunginhallituksen puheenjohtajana yhdessä valtuuston puheenjohtaja, opetusneuvos Jouni Pirisen kanssa. Meiltä kysyttiin suoraan: ”Jos lähdemme rahoittamaan tätä usean miljoonan markan hanketta, sitoutuuko kaupunki olemaan aktiivisesti mukana sen toteuttamisessa?”

Asiaa ei ollut valmisteltu niin pitkälle, että minulla olisi ollut edessäni valmis vastaus. Totesin kuitenkin, että sovitamme yhdessä askelmerkit, laadimme suunnitelmat paperille ja asianmukaisten päätösten jälkeen kaupunki osallistuu hankkeeseen kohtuullisin kustannuksin. Se oli kaupungin poliittisen johdon linjaus. Hanke saattoi edetä.

Kaupunki tarjosi tiloja tietokonepisteille ja osallistui koulutuksen järjestämiseen. Muutamalla koulutusky:n  opettajalla oli merkittävä rooli käytännön toteutuksessa. Nurmeksen silloinen koulutoimenjohteja opetti tietokoneiden ja eri ohjelmien käyttöä. Varsinainen laaja käyttöönotto käynnistyi keväällä 1998.

Oppiva Ylä-Karjala ei ollut yhden ihmisen, puolueen tai organisaation saavutus. Se syntyi Sitran, kuntien, koulutusorganisaatioiden, yritysten ja paikallisten toimijoiden yhteispelinä.

      Poliittista tukea yli puoluerajojen

Keskusta oli tuolloin valtakunnassa oppositiossa. Esko Aho oli pääministerikautensa jälkeen edelleen Keskustan puheenjohtaja ja oppositiojohtaja. Hän oli kiinnostunut tietoyhteiskunnan kehittämisestä ja taantuvien alueiden tulevaisuudesta.

Kävin hänen kanssaan keskusteluja Ylä-Karjalan vaikeasta tilanteesta ja hankkeen merkityksestä. En osaa arvioida keskustelujen suoranaista vaikutusta Sitran rahoituspäätöksiin, mutta valtakunnallinen poliittinen kiinnostus ja tuki eivät ainakaan vaikeuttaneet hankkeen etenemistä. Aho valittiin myöhemmin Sitran yliasiamieheksi (eli johtajaksi) myöhemmin  loppuvuodesta 2003.

Paikallisesti tärkeintä oli, että hankkeen taakse syntyi vahva yhteisymmärrys yli puoluerajojen. Ilpo Koskikalliolla oli taustaa vasemmistolaisena vaikuttajana. Hän oli yhteistyökykyinen visionääri, ja hankkeen sosiaaliset tavoitteet oli helppo hyväksyä eri poliittisissa ryhmissä.

Olimme uuden asian äärellä. Silloin ei kysytty ensimmäiseksi, kuka idean oli esittänyt tai mikä puolue siitä saisi kunnian. Katse suunnattiin siihen, mitä hanke voisi merkitä Ylä-Karjalan ihmisille.

           Kansalaisverkko jäi elämään

Kansalaisverkkoa käytettiin aktiivisesti vielä pitkälle 2010-luvulle. Vähitellen Facebook ja muut maailmanlaajuiset sosiaalisen median palvelut syrjäyttivät paikalliset verkot. Tekniikka muuttui nopeasti, mutta Oppiva Ylä-Karjala -hankkeen historiallinen merkitys ei kadonnut.

Se osoitti jo vuosituhannen vaihteessa, että myös syrjäinen ja väestöltään vähenevä alue voi olla uuden kehityksen kärjessä. Uudistuminen ei aina käynnisty suurista kaupungeista. Joskus rohkeimmat kokeilut syntyvät juuri siellä, missä vanhat toimintatavat eivät enää riitä ja uusia ratkaisuja tarvitaan kaikkein kipeimmin.

           Yhteistyön opetus on edelleen ajankohtainen

Oppiva Ylä-Karjala syntyi aikana, jolloin alueemme kärsi rajusta rakennemuutoksesta. Nurmes menetti vuosituhannen lopulla suuren määrän valtion ja yritysten työpaikkoja. Menetykset olivat paikkakunnan väkilukuun suhteutettuina erittäin suuria.

Tilanteesta oli selvittävä pitkälti omin voimin. Se edellytti kuntapäättäjiltä yhteistyötä, keskinäistä luottamusta ja valmiutta sitoutua vaikeisiinkin ratkaisuihin.

Glocalin jälkeen Koskikallio tuli Vihreiden listoilta takaisin politiikkaan Hän oli ainoana Vihreiden ehdokkaana Keskustan kanssa vaaliliitossa 2008 kuntavaaleissa ja tuli valituksi. Hän muutti heti vaalikauden alussa pois Nurmeksesta ja näin Keskusta sai valtuustoon hänen tilalle valtuutetun vaaliliiton turvin. 

Näin valtuustokaudella 2009 - 2012 Keskustalla oli Nurmeksen 35-jäsenisessä valtuustossa 17 paikkaa. Olen jälkeenpäin pitänyt hyvänä sitä, ettei ryhmällemme tullut yksinkertaista enemmistöä. Nyt kukaan ei voinut  sanella päätöksiä yksin, oli neuvoteltava, kuunneltava muita ja etsittävä kompromisseja. Vaikeat taantumavuodet ja kaupungin tuottavuusohjelmat pystyttiin hoitamaan sopuisassa valtuustossa.

Tämä on Oppiva Ylä-Karjala -hankkeen tärkeä viesti myös nykyhetkeen. Itäisen Suomen kunnat ovat jälleen suurten muutosten edessä. Väestö vähenee ja ikääntyy, talous kiristyy ja Venäjän rajan sulkeutuminen on muuttanut alueen asemaa perusteellisesti. Luottamus, toistemme kunnioitus ja syvä yhteistyö ovat tärkeitä avuja. 

Juuri tällaisessa tilanteessa tarvitaan yhteistä tahtoa. Uudet ratkaisut eivät synny keskinäisellä syyttelyllä eivätkä yhden ryhmän sanelulla. Ne syntyvät samalla tavalla kuin Ylä-Karjalan kansalaisverkko aikanaan: ennakkoluulottomista ajatuksista, rohkeista ihmisistä ja eri toimijoiden kyvystä rakentaa yhdessä jotakin sellaista, mitä kukaan ei pystyisi toteuttamaan yksin.

Oppiva Ylä-Karjala oli oman aikansa rohkea digiloikka. Samalla se oli osoitus siitä, mihin pieni alue kykenee, kun tärkeän asian ympärille syntyy riittävä yksituumaisuus.