Istun hirvipassissa. Ympärillä on suomalaisen syysmetsän rauha. Aikaa on ajatella maailman menoa. Maailmalla rauhasta ei sen sijaan ole tietoakaan. Sodat, poliittiset ristiriidat ja yhteiskunnalliset levottomuudet hallitsevat uutisia. Viime päivinä olen seurannut erityisesti Ranskan tapahtumia. Eilenkin Pariisiissa suuri joukko nuorisoa yltyi mellakointiin Halloween humussa.

Kaksi vuotta sitten tein matkan Prahaan. Siellä muistelin nuoruuttani ja teinikunta-aikoja, jolloin kiinnostukseni politiikkaan ja maailman tapahtumiin heräsi. Elettiin 1960-luvun loppua. Euroopassa kuohui, nuoriso nousi vastustamaan vanhoja valtarakenteita ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Prahan kevät vuonna 1968 ja sen väkivaltainen tukahduttaminen jättivät pysyvän jäljen oman sukupolveni ajatteluun.

Prahassa muistelureissulla | Matti Kämäräinen

Nyt, lähes kuusikymmentä vuotta myöhemmin, historia näyttää ainakin jossain määrin toistavan itseään.

Ranskan levottomuudet ovat vakava viesti

Ranskan viimeaikaiset levottomuudet ovat herättäneet ajatuksia. Nuorten tyytymättömyys koulutukseen, toimeentuloon ja tulevaisuudennäkymiin on yksi yhteiskunnallisen liikehdinnän taustalla vaikuttavista tekijöistä. Mukana on myös kapitalismin vastustajia, anarkisteja ja monenlaisia yhteiskunnalliseen kehitykseen pettyneitä ihmisiä.

Ranskan tapahtumia ei kannata vähätellä. Historiasta tiedämme, että juuri Ranskassa nuorten käynnistämät liikkeet ovat toisinaan kasvaneet koko Eurooppaa ravistelleiksi yhteiskunnallisiksi ilmiöiksi. Vuoden 1968 tapahtumat ovat tästä hyvä muistutus.

Levottomuuksien taustalla saattaa olla paljon enemmän kuin yksittäisiä poliittisia vaatimuksia. Kyse voi olla yleisestä turhautumisesta ja kokemuksesta, ettei omaan tulevaisuuteen voi enää vaikuttaa.

Pääomien kasautuminen herättää vastustusta

Yksi aikamme suurista ristiriidoista liittyy varallisuuden jakautumiseen. Samalla kun monien ihmisten toimeentulo on vaikeutunut, maailman rikkaimpien omaisuudet ovat kasvaneet valtavasti.

Ranskassakin keskustellaan varallisuuden keskittymisestä. Samaan aikaan osa kansalaisista kokee jääneensä taloudellisen kehityksen ulkopuolelle. Tässä tyytymättömyydessä on paljon ymmärrettävää.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin politiikka ja kansainvälisen talouden epävarmuus voivat osaltaan lisätä vastakkainasettelua. Myös Euroopassa taloudellista eriarvoisuutta vastustavat ajatukset saavat kannatusta.

Suomikaan ei ole tästä kehityksestä irrallaan. Nuorisotyöttömyys on korkealla tasolla, opiskelijoiden tulevaisuudennäkymät ovat epävarmoja ja julkisen talouden säästötoimet koskettavat laajoja kansalaisryhmiä. 

Myös eläkkeisiin liittyvä keskustelu aiheuttaa ajoittain tarpeetonta epävarmuutta. Ministeriöistä nostetaan julkisuuteen erilaisia vaihtoehtoja, joiden vaikutuksia ei ole riittävästi selvitetty kansalaisille.

Kun ihmisten turvallisuudentunne horjuu, syntyy helposti maaperää yhteiskunnalliselle tyytymättömyydelle.

Ilman yksityistä pääomaa ei synny hyvinvointia

Vaikka ymmärrän varallisuuden keskittymiseen kohdistuvaa arvostelua, haluan korostaa myös asian toista puolta.

Nykyaikainen markkinatalous tarvitsee yksityistä pääomaa. Tarvitsemme ihmisiä ja yrityksiä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä, investoimaan, kehittämään uutta teknologiaa ja luomaan työpaikkoja. Onnistuneet investoinnit synnyttävät taloudellista kasvua, verotuloja ja hyvinvointia.

Niistä syntyy myös pääomatuloja. Se kuuluu markkinatalouden luonteeseen.

Varallisuuden kasautumiseen liittyvät ongelmat on tunnistettava, mutta ratkaisu ei voi olla yksityisen pääoman ja yrittäjyyden vastustaminen.

En usko yhteiskuntaan, jossa valtio toimisi pääasiallisena investoijana ja päättäisi poliittisin perustein, mitkä yritykset ja hankkeet ansaitsevat rahoituksen. Sellainen järjestelmä olisi tehoton ja altis myös korruptiolle.

Valtiolla on toki tärkeä tehtävä. Sen pitää luoda vakaat olosuhteet yritystoiminnalle, huolehtia koulutuksesta, infrastruktuurista ja turvallisuudesta sekä tarvittaessa tukea yhteiskunnan kannalta strategisesti tärkeitä investointeja.

Markkinatalouden vahvuudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät ole toistensa vastakohtia. Parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan.

Kun luottamus tulevaisuuteen katoaa

Ranskan levottomuuksissa minua huolestuttaa erityisesti se, ettei tapahtumista välity yhtä selkeää yhteiskunnallista tavoitetta. Tyytymättömyyttä on paljon, mutta yhteinen näkemys ratkaisuista näyttää puuttuvan.

Osittain kyse lienee myös pettymyksestä presidentti Emmanuel Macronin politiikkaan ja kykyyn ratkaista maan pitkään jatkuneita ongelmia. Lähestyvät presidentinvaalit lisäävät poliittisia jännitteitä.

Ehkä kaikkein huolestuttavinta on kuitenkin ihmisten kokema voimattomuus.

Kun kansalainen alkaa ajatella, ettei hänen mielipiteillään, työllään tai osallistumisellaan ole enää merkitystä, ollaan demokratian kannalta vaarallisella tiellä.

Yhteiskunnalliset levottomuudet eivät synny tyhjästä. Niiden taustalla on usein pitkään kasautuneita pettymyksiä, epävarmuutta ja kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta.

Väkivaltaa ja omaisuuden tuhoamista ei tietenkään voi hyväksyä. Mutta pelkkä mellakoiden tuomitseminen ei ratkaise niiden taustalla olevia ongelmia.

Suomalainen yhteiskuntarauha on arvokas asia

Olen saanut seurata yhteiskunnallista päätöksentekoa läheltä vuosikymmenten ajan. Sen kokemuksen perusteella arvostan suomalaista neuvottelukulttuuria ja kykyämme löytää ratkaisuja vaikeissakin tilanteissa.

Meilläkin on vakavia ongelmia. Talous ei kasva toivotulla tavalla, julkinen velka lisääntyy ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on kovassa paineessa. Varsinkin itäisen Suomen alueiden kehitys on jäänyt muun Suomen varjoon. 

Silti uskon, että vaikeistakin asioista voidaan sopia demokraattisesti ja toisiamme kunnioittaen.

Yhteiskunnan pitää antaa ihmisille mahdollisuus rakentaa omaa tulevaisuuttaan ja luottaa siihen, että ahkeruudella, yrittämisellä ja kouluttautumisella voi edelleen menestyä. Samalla meidän on huolehdittava niistä, joiden omat voimavarat eivät riitä.

Palaan ajatuksissani vielä 1960-luvun lopun tapahtumiin. Silloinkin maailma tuntui olevan suurten mullistusten keskellä. Paljon muuttui, mutta eurooppalainen demokratia osoitti myös kykynsä uudistua.

Toivottavasti näin tapahtuu nytkin.

Täällä hirvimetsässä on edelleen rauhallista. Metsä ei tiedä mitään maailman poliittisista ristiriidoista. Meidän ihmisten on kuitenkin syytä niistä välittää.

Yhteiskuntarauha ei ole itsestäänselvyys. Se perustuu viime kädessä ihmisten keskinäiseen luottamukseen ja uskoon siitä, että huominen voi olla tätä päivää parempi.