Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

Sote esiteltiin päättäväisesti

Tiistai 13.10.2020 klo 23:16


 

Valtiovalta käsitteli sote-lakipaketista saadut 800 lausuntoa nopeasti. Tänään maamme hallitus esitteli sote-uudistuksen medialle. Lakipaketti etenee vielä joulukuun aikana eduskuntakäsittelyyn.

Siun sote on ollut aktiivinen lausuntokierroksen aikana. Nostimme esille useita korjausvaatimuksia. Ministeri Kiurukin  vieraili loppukesästä Tikkamäellä ministeriön maakuntakierroksen merkeissä. Tiesimme, että hallituksella on suuria vaikeuksia toteuttaa kaikkia toiveita täysimääräisinä.

Keskusta empi viime eduskuntavaalien tappion jälkeen hallitukseen lähtöä. Jos sote-uudistus toteutuu tämän päivän linjausten mukaisesti, niin hallitukseen lähtö kyllä kannatti. Perustettavat 21 hyvinvointialuetta ja Helsinki pystyvät turvaamaan riittävät sote-palvelut tasapuolisemmin valtion rahoittamina kuin kuntarahoitteisina yksikköinä. Keskusta on aina puolustanut suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia sekä saatavuutta kaikkialla Suomessa.

Terveydenhuollon ammattilaisena ja valtakunnalliset terveydenhuollon erot jotenkin tuntevana uskallan väittää, että kyllä päivällä ministerit  vähän liikaa korostivat palvelujen tasapuolisuutta. Meillä on alueita, joilla ainut palvelun tuottaja on julkinen sektori. Senkään tarjoamiin palveluihin ei ole riittävästi osaajia tai heitä ei saada lainkaan.

Rintamailla työterveyshuolto ja yksityissektori tuottavat paljon palveluita. Lapsia varten ovat sairauskuluvakuutukset. Korvatulehduksen takia ei mennä terveyskeskukseen jonottamaan, vaan varataan netin kautta aika tutulle lääkäriasemalle. Monilla isoilla työnantajilla myös hammashoito kuuluu työterveyshuoltoon.

Siun sote vaati sote-rahoituksessa tarvevakioinnin toteuttamista hallitusohjelman mukaisesti. Nyt se huomioidaan 80 prosenttisesti. Rahoituksen leikkuria on muutettu siten, että Siun soten alue saa 50 €/asukas enemmän kuin alkuperäinen esitys tarjosi. Sehän tarkoittaa meille siirtymäkauden lopulla 8,25 milj. € vuodessa enemmän jo lakiesityksessä luvatun 26 milj. € lisäksi. Siun sote on suurin lisärahan saaja. Maakunnille/hyvinvointialueille on kaavailtu verotusoikeutta vuonna 2026. Hyvinvointiaueet saavat luottamushenkilöhallinnon vuoden 2022 alussa pidettävillä vaaleilla.

Seitsemän vuoden siirtymäaika on pysynyt ennallaan ja se on mielestäni aivan liian pitkä. Kyllä sote-integraatio pitää pystyä tekemään nopeammin. Puolileikillisesti pyysimme ministeriöiden vierailijoita tutustumaan Siun soten toimenpiteisiin, miten sote-kuntayhtymä suunniteltiin, toteutettiin ja otettiin käyttöön muutamassa vuodessa yksissä tuumin Pohjois-Karjalan kuntien kanssa. No pitkä siirtymäaikakin antaa Siun sotelle lähes lähes 40 milj. € enemmän rahaa muutetun leikkurin vuoksi. Siirtymäkauden ajkuvuodet ovat vaikeita, koska alkuvuosina lisärahaa tulee kovin pienillä prosenteilla. Maakuntaverotukseen siirtymistä valmistellessa siirtymäaikaa yritetään vielä lyhentää. 

Pohjois-Karjalan kansanedustajat ansaitsevat kiitokset, kun saatiin muutettua rahoitusta meille edullisemmaksi. Lisämiljoonilla pystytään toimimaan. Myös Siun soten terhakka toiminta on huomioitu. Meillähän kaikki on jo lähes valmiina. Valtion rahoitus ja vaalit vielä puuttuvat. 

Sote-uudistuksessa vasemmisto puolueet korostivat vahvasti julkisen puolen roolia. Näin se toki jatkossa siellä useimmiten onkin. Keskusta ajoi lakiin monituottajuuden. Palveluja voivat tuottaa myös järjestöt, yksityiset yritykset ja elinkeinonharjoittajat. Tuollainen malli turvaa palvelujen riittävän saatavuuden ja sillä on työllistävä vaikutus. Laki purkaa Länsi-Pohjan laajan ulkoistuksen, mutta sallii kuitenkin yhteispäivystyksen jatkamisen vuoteen 2030 asti. Kovin suuria muutoksia nykyiseen käytäntöön ei ole tulossa.

 Seurasin mielenkiinnolla Itä-Savon ja sen keskussairaalan (SOSTERI) kohtaloa. Siinä valtiovalta otti monien lausuntojen toiveet huomioon. Itä-Savo kuuluu jatkossakin Etelä-Savon hyvinvointialueeseen. Savonlinnan sairaalan yhteispäivystys mahdollistetaan vuoden 2032 loppuun asti siirtymäajalla. Tuo kyllä käytännössä vaikeuttaa sairaalan toimintaa. On vaikea saada osaajia töihin. Käytännössä sairaala sulautuu Mikkeliin jo aiemmin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini