Olen tyytyväisyydellä seurannut, että Keskustan kannatus on viimein lähtenyt nousuun. Äänestäjiä palaa takaisin “kotiin” Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista. Myös osa viime vaaleissa äänestämättä jättäneistä keskustalaisista on päättänyt jälleen kertoa mielipiteensä. 

Keskustan kannatuksen nousu on merkki siitä, että suomalaiset kaipaavat muutosta, oikeudenmukaisempaa ja tasapainoisempaa politiikkaa sekä ihan uusia avauksia. 

En ole mikään ennustaja, mutta luottavaisena tulevaan uskallan kirjoittaa: Orpo-Purran hallituksen askelmerkit ovat nyt sekaisin sellaisessa asennossa, että Keskusta ohittaa Kokoomuksen ensi kevään hallituksen budjettiriihen jälkeen huhti- toukokuussa.

                 Hallituksen linja jakaa Suomea

Orpo-Purran hallituksen toimintamalli on selväpiirteinen, mutta ongelmallinen.

Ensin säästetään pienituloisilta ja köyhiltä – tehdään leikkauksia sosiaaliturvaan ja arjen tukiin ja korotuksia terveydenhoitomaksuihin. Samalla heikennetään ay-liikkeen toimintaedellytyksiä ja järjestöjen vaikutusvaltaa kavennetaan. 

Käytännössä Suomi jakautuu kahteen todellisuuteen: niihin, joilla menee hyvin, ja niihin, joilta otetaan pois. Tämän politiikan voittajat asuvat Kauniaisissa ja Espoon Westendissä, eivät syrjäseutujen arjessa.

             Historian kaikuja ja opittavaa

Politiikan suunta muistuttaa Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin ajan markkinaliberalismia. Suomessa vastaavanlaisen eriarvoistavan politiikan seuraukset nähtiin jo aiemmin. Torpparikysymys ja maattomien asema ratkesivat vasta 1920-luvulla, kun laajemmasta yhteisymmärryksestä tuli välttämättömyys. Silloin luotiin perusta Suomen sivistysvaltiolle, jonka kehitystä ikäluokkani muistaa yli puolen vuosisadan ajalta.

On huolestuttavaa, että konsensuspolitiikan perinne, joka aikoinaan loi Suomelle vakautta ja menestystä, on vaihtunut jyrkkään blokkipolitiikkaan. Vastakkainasettelu syvenee niin ihmisten kuin alueidenkin välillä ja yhteinen kansallinen suunta hämärtyy.

                 Keskusta tarjoaa vaihtoehdon

Kritiikin rinnalla on kuitenkin syytä nähdä mahdollisuus. Suomalaiset kaipaavat nyt sellaista vaihtoehtoa, joka ei perustu vastakkainasettelulle vaan tasapainolle. Keskusta voi olla se voima, joka tuo ihmiset takaisin samaan pöytään.

Punamulta-ajan opit kertovat, että yhteistyöllä voidaan saavuttaa suuria. Paluuta entiseen en haikaile, mutta hyviä muistoja on koko Suomen kehittämiseltä 1960 ja -70 -luvuilla. Vuoden 2027 vaalien jälkeen on aidosti mahdollista, että suomalaiset valitsevat jälleen yhteistyön ja kohtuuden tien.

                              Lopuksi

Suomi ei saa olla vain menestyvien miesten Suomi, vaan sen täytyy olla myös lapsiperheiden, eläkeläisten ja pienituloisten Suomi, jossa päättävät asioista eri ikäiset vaaleilla valitut miehet ja naiset. 

Yhteiskunnan eheys rakentuu siitä, että jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään. Näistä asioista puhui jo Santeri Alkio oman aikansa Suomessa. Nuo ajatukset on päivitettävä tälle vuosituhannelle.

Siksi Keskustan nousu ei ole vain puolueen sisäinen asia. Se voi olla merkki siitä, että suomalaiset haluavat takaisin oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuun politiikkaan.