Helsingin Sanomien pääkirjoitus 10.12.2025, ”Sote-uudistus ei kannusta säästöihin”, oli virkistävä poikkeus pitkään jatkuneessa hymistelyssä. Kirjoitus osui olennaiseen: nykyinen rahoitusmalli ei ohjaa hyvinvointialueita järkeviin ratkaisuihin eikä todellisiin säästöihin. Silti pääkirjoituksesta puuttui yksi ratkaiseva näkökulma – Helsingin erityisasema ja se, miten pääkaupunki hyötyy sote-rahoituksesta tavalla, josta muu Suomi voi vain haaveilla.

Olen keskustalaisena pyrkinyt toimimaan sovittelevaan sävyyn omieni keskuudessa. Nyt, kun koko kaari on nähty ja harjoitetun politiikan seuraukset realisoituvat reuna-alueilla, ei vaikeneminen ole enää vastuullista. Terve itsearviointi ja avoin kritiikki puolueen toimintaa kohtaan on ainoa tie takaisin uskottavuuteen.

Itäsuomalaisena ja keskustalaisena en voi osoittaa syyttävää sormea vain nykyiseen Orpon hallitukseen. Kyllä vastuuta on myös Marinin hallituksella – ja aivan erityisesti Keskustalla, joka oli myös keskeisessä roolissa sote-lainsäädännön valmistelussa. Eniten hoivaa ja hoitoa tarvitsevien alueiden puolustaminen jäi silloin pahasti vajaaksi.

Lisäaikaa ilman lisärahaa – tie kriisiin

Orpon hallitus antoi hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Rahaa ei kuitenkaan tullut euroakaan lisää. Samalla poliittinen todellisuus on tämä: SDP ja Keskusta eivät ole valmiita puuttumaan hyvinvointialueiden määrään tai keskussairaaloiden palvelutasoon. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kriisihyvinvointialueilla toteutetaan mittavat yt-neuvottelut.

Kokemus kertoo, mihin tämä johtaa. Eniten supistetaan perusterveydenhuollosta, ja kaikkein eniten kärsivät reuna-alueet – harvaan asutut, ikääntyneet ja jo ennestään palveluköyhät seudut. Juuri ne alueet, joiden vuoksi koko sote-uudistusta alun perin perusteltiin. Todennäköinen tie on kuitenkin arviointimenettelyjen kautta HVA:n vähentämiseen. Sen toteuttaa maamme  seuraava hallitus. 

Helsingin rahavirrat vaietaan kuoliaaksi

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ei sanallakaan käsitelty sitä, miten Helsinki rahoittaa omat sote-palvelunsa – tai oikeammin, miten anteliaasti valtio niitä rahoittaa. Kun HS kirjoittaa rahoituslain epäkohdista, katse kohdistuu muuhun Suomeen. Helsinki jää tarkastelun ulkopuolelle, vaikka juuri siellä rahoitusmallin vinoumat näkyvät räikeimmin.

Helsingin kaupunki saa vuonna 2026 siirtymätasausta yli 116 miljoonaa euroa. Lisäksi Helsinkiä ei koskenut vuokra-asetus 3+1, joka toi muille hyvinvointialueille yli sadan miljoonan euron lisäkustannukset. Tämäkin on puhdasta säästöä Helsingille.

Vuonna 2024 Helsingissä asui yli 142 000 vieraskielistä. Heistä maksetaan kaupungille noin 122 miljoonaa euroa. Ruotsinkielisyys tuo lähes 20 miljoonaa. Lisäksi yliopistosairaalalisä on vielä 28 miljoonaa euroa ja  jokainen vieraskielinen asukas tuo Helsinkiin 4 504 euroa.

Yhteensä Helsinki saa vieraskielisyydestä vuonna 2026 yli 639 miljoonaa euroa. Summa on vain hieman pienempi kuin koko Etelä-Savon hyvinvointialueen valtionrahoitus.

Kasvu palkitaan, kurjistuminen ei

Helsingin väkiluku kasvoi vuonna 2024 yli 9 500 henkilöllä. Se tarkoittaa yli 42 miljoonan euron lisärahaa kaupungin kassaan. Samalla monet Itä- ja Pohjois-Suomen alueet menettävät väkeä – ja rahoitusta – vuosi toisensa jälkeen. Malli palkitsee kasvun ja rankaisee taantumasta, vaikka palvelutarve usein kasvaa juuri siellä, missä väki vähenee ja ikääntyy.

Helsinki teki ainoana hyvinvointialueena ylijäämää vuonna 2023, reilut 40 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – se sai vuonna 2025 muiden alueiden 1,4 miljardin euron alijäämien vuoksi yli 138 miljoonaa euroa lisää rahoitusta. Tätä logiikkaa on tavallisen kansalaisen vaikea ymmärtää.

Miksi rahoituslakia ei korjata?

Kun tämän kokonaisuuden hahmottaa, on helppo ymmärtää, miksi Kokoomus ei ole ollut innokas korjaamaan hyvinvointialueiden rahoituslakia. Helsingin saamat rahat ovat erittäin hyvä peruste olla koskematta järjestelmään.

Ilman Helsingissä asuvia 142 000 vieraskielistä kaupungin väkiluku olisi noin 540 000. Lähes kolmannes pääkaupunkimme asukkaista on vieraskielisiä – ja tämä näkyy suoraan rahoituksessa.

Keskustan karvas perintö

Kaiken tämän toteutti Marinin hallitus, jossa myös Keskustalla oli vahva rooli. Valtionvarainministerinä toimi Annika Saarikko, Keskustan puheenjohtaja. Hänen tukenaan olivat koko Keskustan hallitusryhmä Kaikkonen, Kurvinen, Honkonen, Leppä, Lohi  ja ministeri Lintilä sekä hänen valtiosihteeri Aula. Sote-lakeja sorvattiin hartiavoimin. 

Uskallan sanoa, että tämä on oman poliittisen urani aikana Keskustan suurin Helsingin eteen tehty työ. Mitä saimme vastineeksi? Tällä hetkellä Keskustalla ei ole yhtään kansanedustajaa Helsingistä ja vain kaksi kaupunginvaltuutettua. Kiitos tuli nopeasti – SDP:ltä ja Kokoomukselta.

Sote-uudistuksen suurimmat häviäjät löytyvät reuna-alueilta. Suurimmat voittajat löytyvät Helsingistä. Tätä asetelmaa ei enää voi sivuuttaa, jos hyvinvointivaltiosta halutaan pitää kiinni koko Suomessa – ei vain pääkaupungissa.