Trumpin puheet menevät päivä päivältä hulluimmiksi. Huolestuttavinta on, että myös hänen käytöksensä näyttää yhä useammin irtautuvan sekä kansainvälisistä pelisäännöistä että Yhdysvaltojen omasta valtiosäännöllisestä perinteestä.

Kun hän ei ole onnistunut Ukrainan eikä Gazan rauhantyössä sillä nopeudella ja niillä näyttävillä tuloksilla, joita hän on omille kannattajilleen ja maailmalle luvannut, on etsittävä uusia “kovia tekoja”. Ulkopoliittinen uhmakkuus näyttää nyt korvaavan diplomatian. Kyse ei ole niinkään ratkaisuista kuin mielikuvista siitä, miltä vahva johtaja näyttää.

Toivottavasti Donald Trump jää amerikkalaisille varoittavaksi esimerkiksi eikä pysyväksi malliksi. Mahdollisesti syksyn välivaalit tarjoavat vielä toivonkipinän siitä, että vallan tasapaino ja oikeusvaltioperiaate  kestävät tämänkin myrskyn.

Grönlanti, Nato ja vaarallinen ajattelu

Trumpin tuore haastattelu The New York Timesille on tästä kehityksestä pysäyttävä esimerkki. Presidentti totesi, että Naton ja Grönlannin välillä saatetaan joutua tekemään valinta. Ajatus on jo itsessään absurdi. Grönlanti ei ole nappula suurvaltojen pelilaudalla, vaan osa Tanskaa ja Eurooppaa, kansainvälisen oikeuden piirissä!

Erityisen huolestuttavaa on Trumpin tapa perustella Grönlannin “haltuun saamisen” tärkeyttä psykologisilla syillä ja omistajuuden eduilla. Yhdysvalloilla on saarella jo sotilaallinen tukikohta. Se ei kuitenkaan näytä riittävän. Nyt puhutaan suoraan omistamisesta - ikään kuin 1800-luvun imperialismi olisi jälleen salonkikelpoista.

Kun Trump vielä toteaa, etteivät kansainväliset lait estä häntä toimimasta globaalilla kentällä haluamallaan tavalla ja että ainoa todellinen rajoite on hänen oma moraalinsa, ollaan jo vaarallisilla vesillä. Tämä ei ole pelkkää retoriikkaa. Tämä on suora haaste koko sodanjälkeiselle kansainväliselle järjestelmälle.

Kongressi vastaan presidentti

Tilannetta ei rauhoita se, että Trump ei vaikuta lainkaan huolestuneelta helmikuussa raukeavasta Venäjän ja Yhdysvaltojen ydinasesopimuksesta. Päinvastoin näyttää, että välinpitämättömyys strategisesta vakaudesta tuntuu olevan osa hänen poliittista tyyliään.

Ironista kyllä, samaan aikaan Yhdysvaltain senaatti hyväksyi päätöslauselman, jolla pyritään estämään presidenttiä käynnistämästä uusia sotilasoperaatioita ilman kongressin hyväksyntää. Tämä kertoo siitä, että huoli ei ole vain Euroopassa, vaan se on syvällä myös Yhdysvaltojen omassa järjestelmässä.

Saa nähdä, kuinka kauan amerikkalainen oikeusvaltio kestää, jos presidentti ei piittaa kongressin tahdosta. Onko edessä vielä jonkinlainen uusi Capitol – tällä kertaa poliittisena, ei fyysisenä tapahtumana?

Mikä on Suomen ja Euroopan vastuu?

Ymmärrän Suomen varovaisen linjan. Pienen maan on harkittava sanansa tarkkaan. Presidentti Alexander Stubb avasi viikolla Euroopan johtajien yhteisiä näkemyksiä. Se oli tarpeellista. Suomen on oltava yhtenäinen Euroopan kanssa ja uskallettava puolustaa kansainvälistä oikeutta – myös silloin, kun se on epämukavaa.

Sen sijaan ulkoministeri Elina Valtosen toteamus siitä, että Suomen pitää “ottaa vakavasti” Trumpin puheet Grönlannista, jää löperöksi. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Nyökätään ja todetaan tapahtuneen? Vakavasti ottaminen ilman kannanottoa ei ole politiikkaa, se on vain varovainen huomio.

Tässä ajassa tarvitaan muutakin kuin tilannekuvia. Tarvitaan selkeitä periaatteita. Kansainvälinen oikeus ei ole mielipidekysymys, eikä sitä voi soveltaa tilanteen ja vallanpitäjän mielialan mukaan.

Trumpin puheet eivät ole vain sanoja. Ne testaavat järjestelmää, liittolaisia ja lopulta koko käsitystä siitä, elämmekö vielä sääntöihin perustuvassa maailmassa vai palaammeko aikaan, jossa voima määrittää oikeuden.