Vuosi on lähtenyt liikkeelle todella  vauhdilla ja paljastanut enemmän kuin mitä moni osasi odottaa. Samalla Donald Trump on paljastanut itsestään lopullisen egonsa. Kaikki aiemmat puheet rauhan tavoittelusta näyttävät nyt olleen vain sateenvarjoa ajattelulle, jota ohjaa yksi iskulause: Make America Great Again. Trump saa nyt aivan liikaa minulta palstatilaa, mutta menköön!

Grönlanti-puheissaan Trump on riisunut naamionsa. Kyse ei ole enää rauhasta eikä turvallisuudesta, vaan kylmästä valtapolitiikasta ja saaren luonnonrikkauksien ryöstämisestä. 

Grönlanti, Trump ja etupiirien paluu

Trump väittää Kiinan ja Venäjän laivoja ja sukellusveneitä pyörivän Grönlannin ympärillä. Laivojen seurantajärjestelmien mukaan näin ei ole. Silti hän rakentaa narratiivia, jolla perustellaan Yhdysvaltojen omia tavoitteita. Olkoon asia miten vain. Nyt Trump on tosissaan. 

Herää väistämätön kysymys: Nauttiiko Putin nyt Trumpin puheista, antaa ajan kulua sekä toteuttaa hänen omaa MAGA-ideologiaansa? Putinillakin on todennäköisesti lisäsuunnitelmia Ukrainan jälkeen? Entä mitä ajattelee Kiina? Taiwanin kohtalo?

Jos Trump  pääsee tavoitteeseensa ja toteuttaa omat ”turvallisuusvaateensa” Grönlannin suhteen, mikä estää Putinia tai Kiinan johtoa esittämästä omiaan vuorollaan seuraavaksi? Entä jos Yhdysvallat silloin vaikenee, maailma on käytännössä jaettu etupiireihin. Se on tie, jolle ei pitäisi enää palata.

NATO, Suomi ja luottamuksen mureneminen

Suomi on NATO:ssa – ja hyvä niin. Mutta Trump ehtii vielä sotkea paljon. Naton yhtenäisyys on nyt kovilla. Vaikka Yhdysvallat pysyy sotilasliiton johtavana voimana, luottamus on saanut vakavan kolauksen.

Euroopan on oltava varuillaan Trumpin suhteen. Kyse ei ole vain Yhdysvaltain sisäpolitiikasta, vaan koko Euroopan turvallisuudesta.

YYA-ajasta tähän päivään – historia toistaa itseään eri muodossa

YYA-sopimuksen aikana Suomi uskalsi Urho Kekkosen johdolla ottaa poliittisesti kantaa myös Neuvostoliiton toimiin. Opiskelijaliike oli vasemmiston hallussa, mutta me suomalaiset pidimme Suomen puolta esimerkiksi vierailujen loppuraporttien – niin sanottujen kommunikeoiden – sanamuotoja hiottaessa. Se oli usein kovaa ja turhauttavaa vääntöä.

Ystävyyttä meille ylistettiin. Sen nimissä olisi pitänyt meidän hyväksyä kaikki tarjottu neuvostopropaganda. Muistan hyvin, kuinka itse Janajev oli mukana – meitä huomattavasti vanhempana – opettamassa omasta mielestään meille oikeaa linjaa.

Silloin oikeisto pilkkasi ja suomettuminen oli aikakauden lempisana. Tänään myös oikeistopoliitikot joutuvat valitsemaan sanansa tarkkaan, etteivät suhteet Trumpiin viilene. Kyse ei ole enää pilkasta, vaan koko Euroopan kohtalosta. Tässä mielessä ymmärrän varovaisuuden.

Katsoin hiljattain dokumentteja Stalingradin taisteluista. Ne pysäyttivät. Sodan julmuus ja ihmisen heikkous tulivat iholle tavalla, joka ei jätä tilaa romanttisille harhakuville.

Suomen johto ymmärsi jo vuosina 1942–43, että Saksa tulisi häviämään sodan. Suomi oli valintansa tehnyt ja joutui pohtimaan itse, milloin ja miten sodasta irtaudutaan. Suomen itsenäisyys oli asia numero yksi. 

Euroopan hetki on nyt

Elämme jälleen samantyyppistä murroskohtaa. Olemme NATO:ssa, mutta sen suurin liittolainen ajaa yhä avoimemmin omia etujaan. Euroopan on pysyttävä yhtenäisenä ja tehtävä kaikkensa, jotta Ukrainaan saadaan rauha.

Toivon, että Yhdysvaltojen kansa ymmärtää tilanteen kokonaisvaltaisuuden viimeistään syksyn kongressivaaleissa. Maailma ei kestä enää uutta etupiirien jakoa. Nykyään aseilla pystytään yhdellä napin pinalluksella saamaan aikaan ihmsiskunnalle peruuttamatonta tuhoa.