Jatkan edellisen kirjoituksen aihetta, kun luin  tällä viikolla Karjalaisesta pääministeri Petteri Orpon nimeämän Itä-Suomen erityisedustaja Harri Bromanin esityksen pitkään odotetuksi Itä-Suomi-ohjelmaksi. Moni meistä Pohjois-Karjalassa odotti, että nyt viimein tulisi konkreettisia toimia ja selkeä aikataulu maakuntamme tilanteen helpottamiseksi. Esitys ei kuitenkaan saa hyppimään riemusta.

Pohjois-Karjala ei pääse mukaan mahdolliseen erityistalousalueeseen ensimmäisessä vaiheessa. Tukitoimet kohdistuvat ensin Kainuuseen ja Imatran seudulle. Meidän vuoromme siirtyy tulevaisuuteen – jälleen kerran. Kysymys kuuluu: Tuleeko sitä vuoroa koskaan? Saammeko taas pettyä?

Valitettavasti hallituksen aiemmat ratkaisut eivät anna vahvaa luottamusta siihen, että lupaukset konkretisoituisivat. Olemme nähneet tämän ennenkin. Karjalan radan korjausrahat löytyvät hallitusohjelmasta, mutta käytännön etenemistä ei ole näkynyt. Samoin Karvion kanavan sillasta on puhuttu pitkään ilman rahoituspäätöstä. Epävarmuus nakertaa uskoa.

      Vakava tilanne vaatii vahvaa valtiota

Itäisen Suomen tilanne on kiistatta vakava. Väestön väheneminen ja työttömyyden kasvu ovat jatkuneet. Useat viime vuosien kriisit ovat osuneet erityisen kovaa itäisiin maakuntiin. Geopolitiikan muutos uhkaa jäädä pysyväksi ja on muuttanut rajaseudun arkea ja taloudellista toimintaympäristöä. 

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat antoivat tammikuussa yhteisen kannanoton, jossa korostettiin tilanteen vakavuutta ja vaadittiin konkreettisia toimia. Viesti on selkeä: vain asuttu raja turvaa Euroopan unionin itärajan. Tämä ei ole aluepoliittinen iskulause, vaan turvallisuuspoliittinen tosiasia.

Huippukokouksessa Levillä 14.–15.1. mukana olivat Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. Maakunnat muistuttivat myös pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityistuesta (NSPA), joka ei ole kansallinen toive, vaan osa Suomen EU-jäsenyyden ehtoja. Sen heikentäminen seuraavalla rahoituskaudella vaarantaisi investointeja, huoltovarmuutta ja koko maan kokonaisturvallisuutta.

    EU:n rajamäärittely herättää kysymyksiä

Huolta herättää myös EU-komission tapa määritellä itärajan alueet. Komission tiedonannossa itärajan alueiksi on hallinnollisin perustein luokiteltu Suomessa peräti 12 maakuntaa – osa alueesta ulottuu aina Turkuun saakka. Tässä taitaa näkyä Orpon hallituksen kansallinen ohjaus? Karttaa tarkastellessa herää väistämättä kysymys, hämärtyykö todellisen rajaseudun erityisasema, jos määrittelyä laajennetaan näin väljästi. 

Kun rajaseudun erityisolosuhteet laimenevat hallinnolliseen yleisluokitteluun, vaarana on, että kaikkein konkreettisimmat haasteet jäävät taka-alalle. Pohjois-Karjalassa rajan läheisyys on arjen todellisuutta.

      Elinvoiman ydin on tuotannossa

Maakuntamme tulevaisuus ei rakennu yksinomaan tukijärjestelmien varaan, mutta ilman valtion vahvaa mukanaoloa kehityksen suuntaa on vaikea kääntää. Metsäteollisuus on ollut kansantaloutemme selkäranka. Jos sen toimintaedellytyksiä heikennetään samaan aikaan kun energia- ja raaka-ainemarkkinat mullistuvat, seuraukset näkyvät nopeasti myös maakunnissa.

Uimaharjun tehtaan tulevaisuus puhuttaa aiheellisesti. Suuret metsäyhtiöt ovat varoittaneet kehityssuunnasta, jossa arvokasta puuraaka-ainetta ohjautuu kiihtyvällä vauhdilla polttoon. Kansantalouden näkökulmasta on perusteltua kysyä, käytämmekö rajalliset resurssimme viisaasti.

Palokin voimalaitoksen purkaminen on ollut näkyvä hanke. Se herättää paikallisesti voimakkaita tunteita, sillä aikanaan laitos rakennettiin turvaamaan itäisimmän Suomen sähkönsaantia ja tuomaan kunnille vakaata omistajatuottoa. Moni kokee, että valtion kiinnostus maakuntaan näyttäytyy helpommin purkamisena kuin rakentamisena. Onko Palokki ainut Orpon hallituksen ykkösasia maakunnassamme? Uusia kansallispuistoja myös puuhaillaan. Näin metsiä saadaan pois teollisuudelta!

            Yhteinen asenne ratkaisee

Itä- ja Pohjois-Suomen viesti on lopulta yksinkertainen: tarvitsemme määrätietoista, pitkäjänteistä politiikkaa. Koheesiorahoitus, NSPA-tuki ja kansalliset investoinnit eivät ole vastakkain muun Suomen kehityksen kanssa. Ne ovat osa koko maan etua.

Myönteinen muutos lähtee asenteesta ja yhteisestä tahdosta. Kuuden – nyt seitsemän – maakunnan yhteinen viesti tulisi ottaa vakavasti. Itäisen Suomen vahvistaminen ei ole alueellinen erityispyyntö, vaan strateginen valinta.

Pohjois-Karjala ei pyydä etuoikeuksia. Pyydämme tasapuolista mahdollisuutta rakentaa tulevaisuutta - ennen kaikkea konkreettisia tekoja, ei pelkkiä kirjauksia.