Olen seurannut Keskustan sisäistä elämää poikkeuksellisen pitkältä ajalta. Oma poliittinen polkuni alkoi jo vuonna 1968 teinikunnassa ja jatkui 1970-luvulta lähtien puolueen luottamustehtävissä. Näihin vuosikymmeniin mahtuu monenlaista valtakamppailua ja suunnan hakemista. 

Nyt minulla on aikaa ajatella, pohtia koettua elämää ja kirjoittaa ajatuksiani julki. Tämä kaikki on enemmän tai vähemmän koettua. Nyt on pelko ja huoli, että poliittisesti minua kantaneella aatteella ei ole enää riittävää painoarvoa yhteiskunnassamme näinä vaikeina aikoina. 

Yksi kovimmista koitoksista oli vuoden 1981 Kuopion ylimääräinen puoluekokous, jossa presidenttiehdokkaaksi valittiin Johannes Virolainen Ahti Karjalaisen sijaan. Myöhemmin 1980-luvun lopulla Liberaalinen Kansanpuolue sulautui vähitellen Keskustaan – ratkaisu, jonka uskottiin vahvistavan kannatusta erityisesti kaupungeissa.

              Kaupunkikannatus - ikuinen haaste

Keskusta on vuosikymmeniä yrittänyt murtautua suurten kaupunkien puolueeksi – vaihtelevalla menestyksellä. Erityisesti pääkaupunkiseutu on pysynyt vaikeana. Liberaalien mukaan tuloa pidettiin aikanaan käännekohtana, mutta odotettu nousu jäi lopulta vajaaksi.

Samalla puolueen nuoremmat sukupolvet veivät Keskustaa liberaalimpaan ja vihreämpään suuntaan. Perinteinen alkiolaisuus ja köyhän asian ajaminen jäivät taka-alalle. Monelle pitkäaikaiselle keskustalaiselle tämä muutos ei ollut kivuton.

              Lahden puoluekokous 2010 – ratkaisu ilman sovintoa

Vuoden 2010 Lahden puoluekokous oli yksi näistä vedenjakajista. Taustalla painoi vaalirahakohu, joka kiristi tunnelmaa entisestään. Olin itse tuolloin aktiivisesti mukana puolueen päätöksenteossa, piirimme pj, puoluehallituksen ja -valtuuston jäsen. Ilmapiiri oli aistittavissa - jännitteitä oli.

Kokouksessa tehtiin täydellinen vallanvaihto. Suurimman  henkilökohtaisen pettymyksen koki puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hän ehti kehittää kaudellaan puoluetta kypsäksi 2000-luvulle. Mari Kiviniemen puheenjohtajakausi alkoi vaikeissa olosuhteissa.  Lähtötilanne ei luvannut helppoa tietä.  Mielestäni varsinainen ongelma ei ollut pelkästään vallanvaihto, vaan tapa, jolla se tehtiin.

            Keskusta ei osaa hävitä eikä voittaa arvokkaasti

Keskustan pitkäaikainen ongelma on ollut kyvyttömyys hoitaa muutostilanteet arvokkaasti. Henkilövalinnat eivät synny avoimen keskustelun kautta, vaan kulisseissa. Kun ratkaisut tehdään, voittajat eivät rakenna siltoja hävinneisiin. Monien puoluekokousten alla termi ”pitkien puukkojen yö” on meille senioreille tuttu käsite. 

Lahdessa tämä näkyi kahdella tavalla:

• väistyville ei annettu arvokasta ulospääsyä
• ei kiitosta, ei positiivista palautetta
• uusi johto rakensi omaa asemaansa osin vanhaa johtoa arvostelemalla

Tällainen toimintatapa karkottaa väkeä. Politiikka on kilpailua, kyllä – mutta Suomessa sitä on perinteisesti käyty tietyillä pelisäännöillä. Lahdessa nämä säännöt venyivät äärimmilleen.

                    Mitä jäi käteen?

Puoluekokouksista jää tavalliselle äänestäjälle usein ohut muistijälki. Henkilövalinnat, johtajan nimi ja ehkä jokin yleisluonteinen ohjelma muistetaan. Syvemmät linjakeskustelut eivät kanna kentälle asti.

Siksi Keskustalla on nyt keskeinen kysymys edessään. Kuka pystyy kiteyttämään puolueen suunnan niin selkeästi, että jokainen suomalainen sen ymmärtää? Vaaliohjelmiin tarvitaan konkretiaa. Entisillä teemoilla ei menestytä. 

     Kadonneet äänestäjät on saatava takaisin

Keskustan kannatus romahti Sipilän hallituskauden jälkeen, eikä sitä ole saatu kunnolla palautettua. Suuri haaste on saavuttaa  nuorempien sukupolvien luottamus, mutta vielä suurempi tehtävä on vanhojen äänestäjien takaisin saaminen.

Tässä kohtaa puolueen sisäinen linjajako nousee jälleen esiin. Perinteisen maalaisliittolaisen ajattelun edustajia on eduskuntaryhmässä vähän, ja heidät usein muokataan liberaalimman linjan mukaisiksi. Kyllä minä petyin, kun edustaja Tuomas Kettunen ei enää asetu ehdolle varapuheenjohtajakisaan. Onneksi meidän vaalipiiristä, edustaja Markku Siponen ilmoitti eilen tavoittelevansa puolueen varapuheenjohtajuutta. 

                       Lopuksi

Keskustan ongelma ei ole pelkästään linja, vaan tapa toimia. Ilman keskinäistä kunnioitusta ja kykyä käsitellä erimielisyyksiä rakentavasti puolue ei pysty uudistumaan.

Vallanvaihto Lahdessa oli mahdollisuus. Se jäi vajaaksi, koska sovinto jäi tekemättä. Siellä vaihdettiin johto, mutta ei toimintatapaa. Siksi muutos jäi puolitiehen.