Olen aiemmin kuvannut Keskustan kehitystä liberaalimpaan ja kaupunkipainotteisempaan suuntaan. Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi suomii voimakkaasti soten tilannetta ja ehdottaa koviakin toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Muutamia vaihtoehtoja pidän ihan kannatettavina.

Keskustassa ovat seinät leveällä ja katto korkealla, kun puolueen varapuheenjohtaja on valmis hakemaan soteen lisäsäästöjä mm. aikuisten julkisen hammashuollon lopettamisella. Kun luin Lohen haastattelun  Iltalehdestä, tuli lopuksi kuitenkin sellainen tunne, että puheenvuoro tukee enemmän käsitystä puolueen etääntymisestä juuristaan.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e817edd1-6abf-4fe9-9632-4163bc8150ef

Lohi tähtää todennäköisesti uusimaan puolueen varapuheenjohtajuuden. Siksi hän haluaa profiloitua kovemmilla ulostuloilla, joihin myös valtamedia tarttuu.

Menen puoluekokoukseen asianharrastajana enkä osallistu äänestyksiin. Kolmen viikon päästä Tampereella pidettävässä puoluekokouksessa odotan eniten varapuheenjohtajavaalia.

Tällä hetkellä luodaan asetelmia tulevia henkilövalintoja varten. Varapuheenjohtajakisaan mukaan lähtevät tutkailevat mahdollisuuksiaan. Maalaisliittohenkinen varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen on ilmoittanut väistyvänsä. Samansuuntaista ajattelua edustava Markku Siponen vaalipiiristämme on puolestaan lähdössä kisaan mukaan kesäkuun puoluekokouksessa. Hänellä on vielä nuorekkuutta ja rohkeutta. 

Voimmeko historiasta oppia jotain? Moni keskustalainen muistaa edelleen vuoden 2016 puoluekokouksen, jossa saman Savo–Karjalan vaalipiirin ehdokkaina olivat sekä istuva Keskustan vpj, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen että tuolloin piirimme puheenjohtajana toiminut Hanna Huttunen, nyk. Räsänen. Piirimme pj. Hanna tuli kisaan mukaan varsin myöhäisessä vaiheessa. Jälkikäteen moni arvioi, että saman alueen kentän tuki jakaantui kahdelle ehdokkaalle tavalla, joka heikensi lopulta molempien mahdollisuuksia. Heidän oli tyytyminen jäädä varasijoille.  Ainakaan vaalipiirin sisäistä yhteistyötä koettu ei vahvistanut. 

Tilanne kertoo yhdestä asiasta. Keskustan sisällä käydään jälleen kerran kamppailua vallasta ja suunnasta.

     Kannatuksen romahdus ei ole sattumaa

Keskustan kannatus vuoden 2023 eduskuntavaaleissa – 11,3 prosenttia ja 23 kansanedustajaa – ei syntynyt tyhjästä. Se on seurausta pitkästä kehityksestä, jossa osa perinteisestä kannattajakunnasta on kokenut puolueen vieraantuneen itsestään.

Kun puolue ei enää selkeästi puolusta niitä alueita ja ihmisiä, joiden varaan se on rakennettu, syntyy tyhjiö. Ja politiikassa tyhjiöt täyttyvät nopeasti – usein muiden puolueiden toimesta.

Kysymys ei ole vain linjasta, vaan uskottavuudesta

Lohen ulostulo vahvistaa sen, minkä moni kentällä jo tietää. Kyse ei ole pelkästään ohjelmista tai retoriikasta, vaan uskottavuudesta. Keskustan pitäisi pystyä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: kenen puolella se oikeasti on? Ilman tähän vastaamista yksikään strategia ei kanna pitkälle.

       Katse kesäkuun puoluekokoukseen

Tuleva puoluekokous ei ole vain henkilövalintojen paikka. Se on suunnanvalinta.

Onko Keskusta jatkossakin puolue, joka hakee paikkaansa kaupunkien liberaalissa keskikentässä – vai palaako se juurilleen puolustamaan alueellista tasa-arvoa ja maaseudun elinvoimaa?

Tämä ratkaisu määrittää myös sen, palaavatko menetetyt äänestäjät koskaan takaisin.

              Summa summarum

Keskustan ongelma ei ole enää epäselvä – sen sanovat nyt myös puolueen omat johtajat. Kysymys kuuluu: uskalletaanko suuntaa muuttaa, vai jatketaanko tietä, joka vie yhä kauemmas omista juurista?