Koulut alkavat jälleen. Samalla nousee esiin tuttu keskustelu kouluruoasta: miksi niin moni oppilas jättää koululounaan syömättä?

Nuorten vastauksissa toistuu usein sama asia – ruoka ei maistu. Mutta olemmeko pohtineet riittävästi sitä, kuinka suuri merkitys ruoan ulkonäöllä, tuoksulla ja tarjoilutavalla on siihen, maistuuko ateria?

Ruoka on ihmiselle polttoainetta, mutta se on paljon muutakin. Hyvä ateria on kokonaisuus, jonka koemme silmillä, nenällä ja suulla.

        Keskuskeittiö tuo tehokkuutta – mutta mitä tapahtuu ruoalle?

Julkisissa ruokapalveluissa on viime vuosina siirrytty yhä suurempiin keskuskeittiöihin. Kunnissa ja hyvinvointialueilla ruokaa valmistetaan keskitetysti ja kuljetetaan kouluihin, päiväkoteihin, hoivayksiköihin ja muihin ruokailupisteisiin.

Ratkaisu voi olla taloudellisesti ja tuotannollisesti tehokas. Samalla pitäisi kuitenkin kysyä: mitä ruoalle tapahtuu matkalla keittiöstä ruokailijan lautaselle?

Koululaiset puhuvat joskus ”kumiperunoista”. Nimitys kertoo hyvin kokemuksesta. Perunat on saatettu kypsentää jo aikaisemmin, kuljettaa ja lämmittää uudelleen jakelupisteessä. Ruoan rakenne ei enää ole samanlainen kuin juuri valmistettuna.

Sama koskee muutakin ruokaa. Ateria voi seistä lämpöastioissa valmistuksen, kuljetuksen ja tarjoilun aikana pitkään. Vaikka ruoka täyttäisi kaikki ravitsemukselliset ja elintarviketurvallisuuden vaatimukset, onko se enää ruokailijan näkökulmasta houkuttelevaa?

Tällä on merkitystä. Ravitsevastakaan ruoasta ei ole täyttä hyötyä, jos se jää lautaselle – tai jos ruokailija ei tule lainkaan ruokalaan.

        Lautanen kaipaa myös väriä ja vaihtelua

Lisukkeet ovat tärkeä osa ateriaa. Ravintolassa annoksen ulkonäköön kiinnitetään paljon huomiota. Värit, muodot ja eri raaka-aineiden sijoittelu tekevät annoksesta houkuttelevan jo ennen ensimmäistä suupalaa. Laitosruokailussa tällaiseen ei aina ole mahdollisuutta tai aikaa.

      Tarvitseeko näyttävän ruoan välttämättä olla kallista tai isotöistä laittaa?

Pieni värikäs lisuke, tuoreet kasvikset, yrtit tai ruoan tarjoaminen hieman uudella tavalla voivat muuttaa kokemusta. Tuttukin ruoka voi tuntua erilaiselta, kun se tarjotaan toisella tavalla.

Ihminen myös kyllästyy. Jos samat maut, rakenteet ja ulkonäkö toistuvat vuodesta toiseen, ruokailu alkaa helposti tuntua pelkältä välttämättömyydeltä. Siksi tarvitaan vaihtelua ja joskus myös rohkeutta tehdä tuttu asia hieman uudella tavalla.

Ruoka voi parhaimmillaan olla kuin runo. Siinä yhdistyvät ulkonäkö, tuoksu, maku, rakenne ja tunnelma.

Sama asia korostuu ikääntyneiden ruokailussa Ruoan houkuttelevuus ei ole vain kouluruokailun kysymys.

Ikääntyneelle ihmiselle ateria voi olla yksi päivän tärkeimmistä hetkistä. Erityisesti yksin asuvan vanhuksen kohdalla ruokailuun liittyy paljon muutakin kuin energian ja ravintoaineiden saaminen.

Yksinäisyys voi vähentää elämäniloa ja ruokahalua. Kun ruoka ei maistu, ihminen syö liian vähän. Paino voi laskea ja samalla lihaskunto heikentyä, jos energiaa ja erityisesti proteiinia ei saada riittävästi.

Tästä voi syntyä ikävä kierre: kun voimat vähenevät, myös arjessa selviytyminen vaikeutuu. Siksi yhteiskunnan tarjoamissa ruokapalveluissa pitäisi miettiä ravitsemuksen lisäksi myös ruokahalua.

Miltä ruoka näyttää, kun kansi avataan? Miltä se tuoksuu? Ovatko värit houkuttelevia? Tekeekö mieli syödä annos?Näillä kysymyksillä on todellista merkitystä. Silmillä syöminen on osa hyvää hoivaa. Kotihoidossa aterian tuominen asiakkaalle ei saisi tarkoittaa vain ruokapakkauksen toimittamista.

Pienikin panostus tarjoiluun voi piristää ruokailua. Annos voidaan asettaa kauniisti lautaselle, lisätä siihen väriä tuovaa lisuketta ja tehdä ruokailutilanteesta rauhallinen ja miellyttävä.

Kyse on ihmisarvosta, mutta myös ravitsemuksesta. Kun ruoka näyttää ja tuoksuu hyvältä, se herättää ruokahalun. Sylki alkaa erittyä. Tulee vesi kielelle. Kun ruokahalu herää, ihminen todennäköisemmin myös syö.Siksi silmillä syömisen edistäminen pitäisi nähdä osana hyvää kotihoitoa ja hyvää ruokapalvelua.

Sama periaate sopii kouluihin

Jos haluamme lasten ja nuorten osallistuvan kouluruokailuun, ei ehkä riitä, että kysymme, onko ateria ravitsemussuositusten mukainen ja kustannustehokkaasti valmistettu. Meidän pitäisi kysyä myös koululaiselta. Näyttääkö tämä sellaiselta ruoalta, jonka sinä haluat syödä?

Ruoka on polttoainetta. Mutta hyvä ruoka on myös värejä, tuoksuja, makuja, muistoja ja yhdessäoloa.Niin ja ennen kuin otamme ensimmäisen haarukallisen, olemme usein jo maistaneet aterian silmillämme.

Ajatuksen kirjoitukseeni sain, kun olemme yrittäneet saada syödyksi ennen syksyä kaiken pakastetun lihan ja kalan kotona maukkaina aterioina. Mieleen muistui myös opiskeluajat yli viidenkymmenen vuoden takaa. Silloin Turun kauppahallista sai alle kahden markan kilon silakkafilettä. Siitä valmistui silakkalaatikkoa, silakkarullia ja silakkapihvejä usammaksi päivää syödä. Ylioppilaskylän yhteiskeittiössä taiottiin mitä herkullisempia makuelämyksiä.