Pari ystävääni on kannustanut minua kirjoittamaan elämäni vaiheista muistelmakirjan. Olen pohtinut ajatusta, mutta päätynyt siihen, etten ryhdy kokoamaan erillistä teosta. Niitä pitäisi kirjoittaa useampi. 

Olen pitänyt blogia vuodesta 2006 lähtien. Kahdenkymmenen vuoden aikana sinne on kertynyt runsaasti kirjoituksia elämästä, yhteiskunnasta ja politiikasta. Tavallaan blogista on jo muodostunut omaelämäkerrallinen ajankuva – ei jälkikäteen rakennettu kertomus vaan tapahtumien mukana syntynyt päiväkirja.

Mietin ja pohdin eri askareissa edelleen maailman menoa ja keskustelen säännöllisesti eri aiheista verkostojeni kanssa. Usein hyvän keskustelun jälkeen kirjaan tärkeimmät pointit kännykälle muistiin ja teen niistä sitten tälle foorumille julkaisun. Tuo aivotyö antaa yleensä hyvät yöunet. Kai se lisää elimistöön endorfiinejä!

On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokainen kirjoitus on syntynyt oman aikansa tiedon ja tunnelmien pohjalta. Maailma on vuosien kuluessa muuttunut, uusia näkökulmia on avautunut ja myös omat käsitykseni ovat voineet tarkentua. Se, mitä kirjoitin aikanaan, kertoo ennen kaikkea siitä hetkestä.

Nyt, kun olen jättänyt työelämän ja politiikan aktiiviset tehtävät, kirjoittaminen on monella tavalla helpompaa. Aiemmin asioita oli joskus vaikea käsitellä loppuun asti, kun itse eli tapahtumien keskellä ja kantoi vastuuta päätöksistä. Etäisyyden myötä tapahtumia pystyy tarkastelemaan objektiivisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

Kun on itse ollut mukana päätöksenteossa, mennyttä ei voi arvioida vain sivustakatsojana. Tehdyt ratkaisut on hyväksyttävä osaksi historiaa – samoin ne virheet, joita matkan varrella on tehty. Jälkiviisaus on helppoa, mutta rehelliseen arviointiin kuuluu myös oman vastuun tunnustaminen.

Tulevina vuosina haluan kirjoittaa enemmän myös lapsuudestani, perheestäni ja muista yksityiselämäni vaiheista. Ne tuovat blogiin vaihtelua poliittisesti ja yhteiskunnallisesti painottuneiden kirjoitusten rinnalle. Ne täydentävät samalla kuvaa eletystä elämästä.

Blogi saa aikanaan jäädä elämään jälkeeni. Jälkikasvun päätettäväksi jää, kuinka pitkään sen ylläpidosta huolehditaan. Siihen saakka jatkan kirjoittamista, kun aihetta ja ajatuksia riittää.