Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470
Maanantaina arki vastassaLauantai 17.9.2011 klo 22.23 Maanantaina lähden ajoissa Joensuuhun. Aamulla jo klo 7:30 mk-liiton puheenjohtajisto kokoontuu valmistelemaan seuraavaa hallituksen kokousta. Aamupäivällä on kansanedustajien evästystilaisuus. Siellä kuulemme esitelmiä eri toimialoilta. Varmasti kuntatalous on keskeiseti esillä unohtamatta synkkeneviä tietoja yrityselämän puolelta. Illalla onkin sitten kaupunginhallituksen kokous. Viikkolla toimittajat jo kyselivät listalla olevasta radan 100-vuotisjuhlan valmistelusta. Tiedustelu tuli sikäli puun takaa, etten ollut nähnyt koko valmistelusta mitään dokumenttejä. Tapahan muistuttaa hyvin paljon viime vuotista joulupukin konserttia. Viime tipassa luottamushenkilöille tuodaan aivan juhlan kynnyksellä valmis paketti (nyt kohtalaisen kallis) hyväksyttäväksi. Radan vuosijuhlan työryhmä perustettiin vajaa vuosi sitten. Aikaa on kyllä ollut. Maanantaina on viimeinen kh:n kokous ennen syyskuun valtuustoa. Mikä asiassa on kaupunginhallituksen ja valtuuston rooli? Kyllä se tässä tapauksessa jää kumileimasimeksi - valitettavasti. Koko juhlan arvioidut kustannukset ovat noin 45.000 euroa. Kustannukset jakautuisivat seuraavasti: 20.000 euroa Nurmeksen kaupunki ja maakuntaliitto sekä 5000 euroa VR. Maanantaiaamuna keskustelemme mk-liiton mahdollisesta avustuksesta puheenjohtajistossa. Viime vuotisen joulupukin konsertin avustuksen maakuntajohtaja toi hallitukseen, vaikka hän olisi voinut tehdä virkamiespäätöksen. Samaa latua taitaa kulkea myös tämä VR:n juhlan avustus. Avoimella valmistelulla asia hoituisi paljon helpommin. Maakuntaliitossa valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistot käsittelevät lista-asiat yhdessä esittelijöiden ja mahdollisten asiantuntijoiden kanssa. Näin virkamiesjohto saa tiedon ennen varsinaista kokousta luottamushenkilöiden kannoista tuleviin joskus kiperiinkin asioihin. Voin sanoa, että homma toimii hyvin. Käytäntö helpottaa niin virkamiesten kuin luottamushenkilöiden työtä. Kokoukset ovat sitten vain asioiden hoitamista. Rata on meille tärkeä ja olemme tyytyväisiä, että se saatiin peruskorjattua. Minusta on kyllä suuruudenhulluutta pistää 45.000 euro kohtalaisen pienen porukan tapahtumaan. Kuntatalous tiukkenee. Joudumme tekemään vielä hyvin kiusallisia kaikkia kuntalaisia koskevia päätöksiä. Saamieni tietojen mukaan höyryveturilla ajelu tapahtuman yhteydessä maksaa 20.000 euroa. Mukaan mahtuu 200 matkustajaa, joista valtaosa on todennäköisesti kutsuvieraita. Tavan rahvaalla on kyllä mahdollisuus nähdä höyryveturi. Juhla tietysti järjestetään. Uskon, että kh maanantaina karsii vähän ohjelmaa. Kyseessä on kuitenkin 40.000 euroa veronmaksajilta kerättyjä varoja. Summa jakaantuu puoliksi Nurmeksen kaupungin ja maakuntaliiton kesken. Meille esimiesasemassa oleville kaupungin ja kuntayhtymän viranhaltijoille on usein korostettu hyvää hallintotapaa. Näin olemme toimintastrategioihimme kirjanneet. Koskevatko annetut ohjeet kaikkia johtavia virkamiehiä? |
Viikko SotkamossaLauantai 17.9.2011 klo 21.39 Olen ollut tämän viikkoa Katinkullassa Helenan kanssa lomailemassa. Tosin keskiviikkona piipahdin maakuntaliiton 75-vuotisjuhlassa. Joka päivä olemme päässeet pelaamaan golfia. Vaikka ilmat ovat olleet epävakaisia, emme ole kentällä kastuneet. Eilen pelasin tasoituskierroksen niin hyvin, että uusi tasoitus on nyt 10,6. Lomilla pääsen loppukesästä sinuiksi mailojeni kanssa. Alkukesä on monasti liian kovaa yrittämistä. Silloin tulosta ei tule. Lähipelissä on vielä petraamista. Tänään kävimme katsomassa aurinkoisessa säässä pesiksen ratkaisuottelun. Ensimmäisellä jaksolla Jymy pelasi unelmapeliä. Kokeneet pelaajat onnistuivat viemään jakson Sotkamolle juoksuin 8 - 1. Poika palasi Kainuuseen tasatolokseen (1 - 1) päättymeen toisen jakson jälkeen. Jymyn joukkue tulee vielä tänne Katinkultaan joskus klo 22:30 jälkeen yökerhoon juhlimaan.
|
Tasavallan Presidentti maakuntaliiton vieraanaKeskiviikko 14.9.2011 klo 21.34 Tänään vietimme Pohjois-Karjalan maakuntaliiton 75-vuotisjuhlaa Joensuun konservatorion tiloissa. Kutsuvieraita oli saapunut tilaisuuteen koko maakunnan alueelta. Juhlapuheen piti presidentti Tarja Halonen. Pidimme pienimuotoisen juhlan. Ohjelma oli rakennettu Lieksan nuorisopuhallinorkesterin konsertin ympärille. Alussa pidettiin puheet. Väliajalla nautittiin pohjoiskarjalaisia pöydän antimia. Naapurikaupungin nuoret puhaltajat esittivät hyvin pirteän konsertin. Esitetyt kappaleet edustivat maakunnan musiikkituotantoa. Päivän puheita en rupea kommentoimaan. Ei siellä suuria uusia avauksia tehty. Oma puheeni on omassa osiossa näillä sivuilla. Päivän juhlan jälkeen ajelin takaisin Katinkultaan jatkamaan lomaa. Sateinen päivä oli paikallaan viettää yhteisten asioiden parissa. Huomenna lähdetään jo aikaisin golf-kentälle.
|
Paavo presidenttiehdokkaaksiLauantai 10.9.2011 klo 9.45 Eilen illalla Keskustan puoluehallitus ehdottaa ylimääräiselle puoluekokoukselle (29.10.) Paavo Väyrystä puolueen presidenttiehdokkaaksi. Muita ehdokkaita ei ilmaantunut ja näin vältyttiin esivaalilta. Paavo on kiertänyt kenttää puoli vuotta omilla vahvoilla alueillaan ja siellä kannatus on vahva. Jos jäsenäänestys olisi tullut, niin Paavo olisi sen voittanut. Kukaan ei lähtenyt Paavolle häviämään. Paavo otti eilen puoluehallituksessa ja lehdistötilaisuudessa koko tilan haltuunsa. Hän tyypillisellä huumorillaan ja erityisen vahvalla asiatietoudellaan oli vakuuttava. Paavo Väyrynen ottaa nyt puolueen eheyttäjänä suuren roolin. Sen hän teki 1980-luvulla nostaessaan Keskustan suurten puolueiden joukkoon. Ongelmana on nyt nuorten ja kaupunkikepulaisten tuen saaminen Paavolle talven vaaleissa. Pressan vaaleista tulee hyvin mielenkiintoiset. Kisa käydään kahden Paavon ja Niinistön kesken. Soinilla ei ole kompetenssia osallistua talvella käytävään kekusteluun ulko- ja talouspolitiikan alueilla. Kreikan tukipaketilla vaaleja ei käydä. Parin viikon sisällä Soini tekee päätöksen ehdokkuudestaan. Minulle ei ole yllätys, vaikka Soini ei asettuisikaan vaaliin ehdolle. Hän pelkää puolueensa kannatuksen laskevan presidentin vaaleissa. Se taas ei tietäisi hyvää ensi syksyn kuntavaaleja ajatellen. Talven vaalikampanjassa kerrataan vielä tarkkaan Suomen EMU-päätökset ja mahdollinen Nato-jäsenyys. Lipponen ja Niinistö veivät Suomea vahvasti euroon.Myös kunta ja palvelurakennepolitiikka saattaa nousta talvela vahvasti esille lvaalikampanjan aikana. Presidentillä on huoli myös kansalaisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Väyrynen ja Keskusta vastustivat ja pitivät euro-päätöstä liian aikaisena. Keskusta toivoi Suomen menevän euroon Ruotsin ja Tanskan kanssa yhtäaikaa. Nyt on tapahtunut juuri niin kuin Väyrynen yli 10 vuotta sitten sanoi. Lipponen ja Niinistö ovat viemässä Suomea Natoon. Väyrynen on taas kovin Nato-kriittinen. |
Mikä on pisteytyksen merkitys?Lauantai 10.9.2011 klo 9.18 Alueellinen koordinaatioryhmä äänesti menneellä viikolla äänin 13 - 9 asettua tukemaan Lahtea Metsäkeskuksen keskuspaikan sijoituspaikaksi. Poliittisesti valitut hallituspuolueiden edustajat tukivat Joensuuta. Valtion virkamies jäsenet oli tiukasti ohjeistettu tukemaan ministeri Koskisen pohjaesitystä (Lahti). Luotettavista lähteistä sain tietää, että viime keväänä Metsäkeskuksen keskuspaikkaa hakeneet kaupungit pisteytettin. Sen mukaan Lahti oli toiseksi viimeinen. Joensuu taas ihan kärjessä. Ministeriön virkamiehet ovat salanneet tehdyn pisteytyksen AKT:ltä. Tuota seikkaa on ihmetellyt mm. entinen asian vastuuministeri. Nyt olemme työskennelleet pisteytyksen saamineksi julkisuuteen. Meidän on herätettävä julkinen keskustelu koko pisteytyksen merkityksestä. On täysin käsittämätöntä, että ministeriö voi toimia vastoin yleisiä periaatteita ja toimia mielivaltaisesti. Täällä kentällä joudumme pisteyttämään ja kilpailuttamaan hankinnat, valinnat jne tiukan lainsäädännön mukaisesti. Samaa voimme odottaa myös lainsäätäjiltä. Nyt toivomme, että ehdimme toimia ja saamme tietyt henkilöt tulemaan julkisuuteen ja puolustamaan lainsäädäntöön pohjautuvaa käytäntöä. Näin maan hallitus joutuu ensi viikolla ahtaalle. Sen on ratkaistava puolustaako se yleistä tapaa ja lakia vai alistuuko se ministerin mielivaltaisesti tekemän esityksen taakse. |
Mk-liitto lausui kiinteistöverotulojen tasauksestaTorstai 8.9.2011 klo 23.03 Tällä viikolla maakuntaliitosa on ruodittu tarkkaan, miten hallitusohjelman linjaukset vaikuttavat meidän kuntien talouteen. Kuntakehityspäällikkö Seppo Tiainen on tehnyt laskelmia. Eilen kuntatalousryhmä piti kokouksenja tarkasteli erityisesti kiinteistöverotuksen vaikutusta maakunnassa. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto vastustaa jyrkästi kiinteistöveron tuoton siirtämistä verotulojen tasauksen ulkopuolelle. Toimenpide kohtelee kuntia erilailla. Suurimpina menettäjinä ovat Väli-Suomen kunnat. Pohjois-Karjala menettää 6 milj pelkästään kiinteistäverotuloja, mikäli hallitusohjelman kaavailut toteutuvat. Veroprosentiksi muutettuna se on keskimäärin 0,3 yksikköä. |
Urpilaisen piinaviikot jatkuvatKeskiviikko 7.9.2011 klo 7.25 Tämän viikkoa suomalaiset seuraavat mielenkiinnolla, kuinka valtionvarainministeri Jutta Urpilainen selviää Kreikan tukipaketin vakuusneuvotteluista Saksan kanssa. Eilen kuulimme uutisista Saksan tiukasta linjasta. Meidän ministerimme ei ole pystynyt tuomaan mitään uusia avauksia. Hän toistaa vaan samaa mantraa vakuuksista. Paineet kasvavat koko hallituksen sisällä. Suomi saa yksin seuraukset kontolleen, jos koko paketti kaatuu. Onko meillä siihenkin varaa? Keskusta tekee kuntapolitiikasta välikysymyksen. Viime viikon lopulla kuulimme ministeri Virkkusen kuntapolitiikan viimeiset linjaukset. Ei niissä oikeastaan mitään muuta uutta ollut kuin 6000 asukasta pienempien kuntien liittäminen isompiin. Näin kuntamääräksi tulisi esityksen mukaan 141. Miksi juuri tuo luku? Kreikan tukipaketti hallitsee voimakkaasti maan mediaa ja poliittista keskustelua. Toivon, että eduskunnan budjetti keskusteluissa päästään kunnolla paneutumaan maan sisäpolitiikkaan. Maan talousarvio antaa askelmerkit monelle meille epäedulliselle kehityssuunnalle täällä Pohjois-Karjalassa. Kuntarakenneuudistuksen lausuntokierroksesta tulee hallitukselle vaikea. Kuntaliittokin on aktivoitunut. Pidän mahdollisena, että pääsemme vielä noin 200 kuntaan tällä vuosikymmenellä. Toivottavaa olisi, että valtimolaiset tarkastelisivat uudelleen kuntaliitoskysymystä. Ihanne olisi, että tekisimme kuntaliitoksen vuoden 2013 alusta. Ensi syksynä pidettäisiin yhteiset kuntavaalit. Tulloin meillä Pielisen Karjalass olisi hyvät neuvotteluasetelmat sote-palvelujen tuottamisneuvotteluissa. Vielä on kirjoitettava konditionaalissa. |
Nurmeksen elokuvajuhlat alkoivatPerjantai 2.9.2011 klo 23.10 Tänään alkoivat Nurmeksen elokuvajuhlat. Iltapäivällä kävin kuuntelemassa VR:n viljamakasiinilla Heikki Turusen, Kai Lehtisen ja Markku Pölösen paneelikeskustelua. ´Toimittaja Lauri Karhuvaara juonsi keskustelun. Saimme kuulla hyvin korkeatasoisen taiteilijoiden ajatuksen vaihdon askeettisessa ympäristössä. Reilu tunti kului todella nopeasti. Illalla avajaisiin saapui väkeä ihan mukavasti - paljon enemmän kuin viime vuonna. Toivottavasti paikallinen väki löytää elokuvaesitykset ja juhlateltan huomenna ja ylihuomenna. Festareiden jatkuvuus on pitkälti kiinni siitä, kuinka niiden talousarvio pitää. Minusta ne ovat paikkansa Nurmeksessa ansainneet. Näitten sivujen puheita-osiossa on viemäni kaupungin ja maakuntaliiton tervehdyksen runko. |
Itä-Suomen huippukokous SavonlinnassaKeskiviikko 31.8.2011 klo 12.19
Olemme pitäneet eilisestä alkaen Itä-Suomen maakuntaliittojen huippukokousta Savonlinnassa. Perehdyimme uuteen hallitusohjelmaan. Kansanedustaja Jouni Backman esitteli sen kokousväelle. Hän on hallituksen nimittämän Itä- ja Pohjois-Suomen ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja. Hallitusohjelman nihkeä suhtautuminen perinteiseen aluepolitiikkaan tuo hänelle työssä suuria haasteita. Niistä kirjoittelen myöhemmin, kun eduskunta pääsee budjettia tarkemmin käsittelemään. Uusi loppuvuodesta säädettävä rakennelaki korvaa puitelain. Meidän lähettämät poikkeushakemukset 20 000 asukkaan väestöpohjasta sote-alueen muodostamiseksi ei aiheuta ministeriön taholta sanktioita. Henna Virkkusen ministeriö piirtää koko maan kunta- ja palvelurakenteesta luonnoksen lähiviikkoina keskustelun pohjaksi. Seinäjoen reissun jälkeen avasin jo hiukan asiaa. Valtimon kanssa olemme oikealla tiellä. Nyt on tärkeää, että meidän neuvottelukumppanit perehtyvät lähiaikojenn haasteisiin. Nyt saimme aikaiseksi yhteisen kannanoton viiden maakunnan kanssa Joensuun metsäkeskusasiassa. Käymme uuden alueellistamisen koordinaatioryhmän kimppuun. Työskentelemme loppuun asti Joensuun hyväksi. AKR:n jäsenistä osa on jo kääntämässä selkänsä ministeri Koskisen esitykselle. Kokous heillä on 7.9. Jos he lähtevät tukemaan Joensuuta, niin sitten joku ministeri tekee hallituksessa uuden esityksen. Tämä polku on teoreettinen, mutta kuitenkin mahdollinen. Koskisen esitys Metsäkeskuksen pääpaikan siirtäminen Lahteen on sikäli ihmeellinen, että siirto tapahtuu saman työssäkäyntialueen sisällä. Tämä asia on nyt tajuttu myös hallituspuolueissa. Sieltä päin on kannustettu meitä vielä vahvasti työskentelemään asian puolesta - viimeinkin Itä-Suomi yksimielisenä. Yksimielisyyttä ei kyllä helpolla löydetty. Kannanottoluonnosta kiikutettiin tänä aamuna tiuhaan hallitusten kokouksissa. Meillä kaikilla oli omat kokoukset aamulla samaan aikaan. Viimeinen vääntö käytiin Pohjois-Savon ja Kainuun välillä. Maakuntaliiton hallitus päätti tämän aamun kokouksessa järjestää uuden vuoden vastaanoton Nurmeksessa. Tilaisuus järjestetään nyt kolmannen kerran mk-liiton toimesta. Aikaisemmin maaherra kutsui läänin alueelta kerran vuodessa alueen ihmisiä vastaanotolleen. Läänien hävittyä maakuntaliitto päätti järjestää kemut omalla alueellaan. Kaupunginjohtaja Pertti Vainionpään siirtyminen eläkkeelle tuo maakunnan väkeä heti vuoden vaihteen jälkeen Bomballe. Mk-liitto vastaa kustannuksista
|
Helli lakkautetaanMaanantai 29.8.2011 klo 7.38 Keski-Karjala on lakkauttamassa liikelaitos Hellin. Se on tuottanut Keski-Karjalan terveys- ja sosiaalipalvelut. Koko yrityksen taival on ollut kovin riitaisaa pakertamista. Hallintomalli ei siellä tyydyttänyt kaikkia. Lisäksi koko ajan on ollut vakavaa lääkärivajetta. Reppufirmojen kautta vajetta on korjattu. Helli on pysynyt koko historiansa ajan lehtien palstoilla. Rääkkylä on kulkenut omia latujaan. Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen on junaillut nykyisen mallin, joka toimii isäntäkuntamallin pohjalta. Kitee ottaa vastaan palvelujen tuottamisen. Lehtitietojen mukaan valmistelut ovat edenneet hyvin yksimielisesti. Tilaaja- tuottajamallista luovutaan. Palvelut tuotetaan kysynnän mukaan. Hallinto uudessa Keski-Karjalan palveluyksikössä järjestetään mahdollisimman tasapuolisesti. Osakaskuntien hallitusten puheenjohtajat ja joitakin valtuutettuja ovat mukana lautakunnassa. Kuulin, että jokaisesta kunnasta olisi saman verran edustajia. Jos Kiteellä onnistuu uusi hallitusmalli, jossa ei lautakuntapaikkoja jaeta suoraan asukasluvun mukaan, niin meillä lieksalaisten kanssa on syytä tehdä opintomatka Kiteelle. Nurmes - Valtimo - Lieksa yhteisen terveydenhoitokuntayhtymä kariutui pari vuotta sitten erimielisyyteen hallinnon voimasuhteista osakaskuntien kesken. Lieksa vaati asukaslukuun pohjautuvaa edustavuutta, mikä olisi taannut naapureille yksinkertaisen enemmintön hallinnossa. Viime perjantaina kokoontui Nurmeksen kaupunginjohtajan viran täyttämistä valmisteleva työryhmä. Nurmes lähtee hakemaan omaa kaupunginjohtajaa. Kävimme laajan keskustelun tulevan kaupunginjohtajan toimenkuvasta sekä pätevyysvaatimuksista. Työryhmän esitys tulee seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen. Siellä sovitaan tarkemmat askelmerkit. |
Metsäkeskus LahteenPerjantai 26.8.2011 klo 15.39 Ministeri Koskisen johtama MMM esittää syyskuun 7. päivänä kokoontuvalle alueellistamisen koordinaatiryhmälle Metsäkeskuksen pääpaikan sijoittamista Lahteen. Näin muu Suomi jäi nuolemaan näppejään. Kuitenkin taistelemme loppuun asti Joensuun puolesta. Koordinaatiotyöryhmään yritetään vaikuttaa ensi viikolla yksittäisten kansanedustajien kautta. Koskisen räikeä esitys etenee nyt AKR:än ja lausuntokierrokselle. Lopullisen päätöksen tekee sitten valtioneuvosto. Se voisi perehtyä alueellistamisohjelman sisältöön ja tavoitteisiin. Mikähän lie ko. ohjelmien sitovuusaste. Lahden sijoituksen perustelut ovat kyllä tekaistuja. Ensinnäkin kaupunki on menestynyt jo riittävän hyvin ALKU-hankkeen aikana. Seuraavassa sinne tulleet uudet toiminnot: Lahti yhteensä 165 htv
PLM Sotilaslääketieteen keskus 80
MMM Maanmittauslaitos 20
YM Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 65
Siellä ei ole puualalta kuin huonekaluteollisuutta ja sahaustoimintaa. Yksi vahva syy ministerin päätökselle on varmaan Helsingin henkilöstön kova vastustaminen. Nyt Lahteen on nopeat kulkuyhteydet ja valtaosa voi käydä töissä myös nykyiseltä kotiseudultaan. Vahva kotiin päin vetämisen tuntu on kyllä ilmeinen. Ministerin vaalipiiri on Lahti.
Itä-Suomeen Metsäkeskusta tuskin olisi saatu nykyisen ministerin esityksestä, vaikka olisimme olleet kuinka vahvasti yhdessä jonkun sijoituspaikan puolesta. Turha jossittelu ei kuulu tapoihini. Nyt on oppirahat maksettu. Kuitenkin meidän on itäsuomalaisten maakuntaliittojen kanssa terävöitettävä yhteistyötä ja pystyttävä tulevien uusien asioiden kohdalla jo varhaisessa vaiheessa löytämään yhteinen sävel. Helppoa se ei taatusti ole.
|
Jutan vaalilupaukset käyvät vielä kalliiksiTorstai 25.8.2011 klo 8.54 Alkukesästä Katainen halusi välttämättä pääministeriksi. Hän oli eu-tukimyönteinen. Persut lensivät ulos hallitusneuvotteluista, koska he tiukasti vastustivat kaikkia kuralla olevien eu-maiden tukemista. SDP asettti vakuusehdon. Hallitusohjelman linjaukset tapahtuivat pääosin SDP:n ehdoilla.Vaalilupauksilla ja hallitusohjelmalla lähdettiin Kreikan kanssa neuvottelemaan. Kokoomuksesta tuli hallituksen apupuolue. Eilen Saksa ilmoitti selkokielisesti, ettei heille käy Suomen ja Kreikan välinen vakuusjärjestely. Tuollainen päätös oli odotettavissa, kun muutkin korkean luottoluokituksen maat (AAA) alkoivat vaatia vakuuksia. Merkel voi vain ihmetellä, kuinka yhden populistipuolueen suuri vaalivoitto voi muuttaa koko Suomen eu-politiikkaa. Ihmeellisintä Urpilaisen ja Kataisen toiminnassa oli, että he ilman muitten maitten "lupaa" menivät Kreikan kanssa kahdenkeskisiin neuvotteluihin ja sopimukseen. Varmaan olisi ollut suurta viisautta ennakkoon neuvotella kaikkien eu-maiden kanssa. Nyt valmis paketti taisi tulla muille yllätyksenä. Nyt on aika vaikea löytää ratkaisua, kun jo alussa on kompasteltu. Mielestäni Kataiselta oli suuri virhe ottaa vakuusvaatimus hallitusohjelmaan. Nyt se aiheuttaa monenlaista harmia. Edellisen hallituksen valtiovarainministerinä hän on täysin tietoinen, että pelkkien vaalilupausten takia vakuuksien kirjaaminen hallitusohjelmaan on vastuuttonta. Omiin populistisiin linjauksiin takertuminen voi tulla Suomen kansalle vielä kalliiksi. Näin kävi sille entiselle ukolle. Hän osti vitosen kengät ja päätti kävellä pitemmillä askelilla, jotta kengät kestäisivät pitempään. Seurauksena sitten kahdenkympin housut ratkesivat korjauskelvottomiksi haaroista! Kiltistä Suomesta on nyt tullut niskuroija - änkyrä. Miten meidän käytöksen muutos vaikuttaa ensi sopimuskauden tukipoliittisiin neuvotteluihin? Olemme tähän asti olleet Itä-Suomessa vahvoja hyytyjiä EU:n eri alueellisten tukien ansiosta. Monet aluetuet ovat eri hankkeiden kautta tuoneet paljon meille työtä. Paljon vakavampi juttu on sitten maataloustukien mahdollinen pieneneminen. Hallitushan on jo pienentänyt kansallista maataloustukea budjettiesityksessään.
|
Joensuun Elojuhlassa Paavo ykkönenKeskiviikko 24.8.2011 klo 7.48 Viime lauantaina ajelin moottoripyörällä katsomaan Joensuun kunnallisjärjestön järjestämää Elojuhlaa. Paikalla olivat puhumassa eduskuntaryhmän pj. Kimmo Tiilikainen ja kansanedustaja Anu Vehviläinen. Lohisoppa ja hyvät puheet houkuttelivat mukavasti yleisöä. YLE oli paikalla ja iltauutisista saimmekin seurata tapahtumasta raportin. Järjestäjät olivat unohtaneet ilmoittaa asiasta maakuntalehdelle. Se oli harmillista, koska lehti olisi kyllä jutun tapahtumasta julkaissut. Tilaisuudessa oli kysely Keskustan presitenttiehdokkaiden paremmuudesta. Olen aistinut jo Paavon kannatuksen nousun. Ei tullut yllätyksenä, että Paavo sai 21, Olli 19 ja Anneli 19 prosenttia annetuista äänistä. Ollihan on kieltäytynyt. Annelin toivomnme lähtevän kisaan mukaan. Viime päivinä on kentältä tullut minulle ihan tuntemattomilta puolueen jäseniltä Paavon kannatusyhteydenottoja. Yhteistä näille soittajille on, että he eivät ole keväällä äänestäneet Keskustaa. Äänet ovat menneet Soinille. Heidän mielestään juuri Paavon ehdokkuus palauttaa uskon puolueeseen. Nyt on hallituksella Kreikan tukipaketti niin sekaisin, että Kataisella ei hiki otsalta pääse kuivumaan. Pelko mahdollisista epäonnistumisesta ja myöhemmistä seuraamuksista Suomelle on aistittavissa. Kokoomuksen sisällä alkaa tulla hajaannusta. Myös budjettiesitys ahdistaa. SDP vie Kokoomusta. Mielenkiinnolla seuraan, miten kauan hallitus kestää. Mikä hurjinta - uusien vaalien peikkokin tässä välillä mielessä käy. Siksi vaikealta hallituksen tie näyttää. |
Kivinen tie pressan vaaleihinSunnuntai 21.8.2011 klo 22.52 Tänä iltana komissaari Olli Rehn ilmoitti, ettei lähde tavoittelemaan Keskustan ehdokkuutta ensi talven presidentin vaaleissa. Asia ei tullut minulle yllätyksenä. Ilmoitus olisi voinut tulla kyllä jo aikaisemmin Mikkelin Suurella Pojalla on hyvin vaativa työ EU:n talouskomissaarina. Tehtävä on Suomenkin kannalta haastava, koska Suomen hallitus on saanut Kreikalta vakuudet lainalleen. Nyt muutamien maitten pyytäessä myös vakuuksia omille lainoilleen tilanne on muuttunut vielä monimutkaisemmaksi. Koko Kreikan pelastusoperaatio on vaarassa kaatua. Nyt ei kovin montaa potentiaalista nimeä ole enää käytettävissä, mikäli meinaamme saada aikaiseksi kunnon jäsenäänestyksen. Paavo on yksin kampanjoinut kohta puoli vuotta. Kyllä aika läheltä seuranneena on tullut sellainen kuva, että nykyinen puoluejohto ei ole ottanut Väyrysen ehdokkuutta riittävän vakavasti. Puoluejohdon välinpitämättömyys on pakottanut Paavon ylilyönteihin. Viimeisenä esimerkkinä Suomen mahdollinen kruunuun siirtyminen. Persujen ehdokkaaksi Keskustan kunniapuheenjohtaja ei ole pyrkiytymässä. Hän on todennut, että Kepusta on siirtynyt 200 000 äänestäjää tukemaan Soinin politiikkaa. Noitten äänestäjien luottamus Keskustaa kohtaa on palautettava ja hän toivoo pressaehdokkaana tukea myös tuolta suunnalta. Olen tuntenut Paavon vuodesta 1975 alkaen. Kerran olen ollut hänen valitsijamiesehdokkaanakin muistaakseni v. 1988. Hän on varmasti pätevä Suomen presidentiksi. Hän on vaan niin vahvasti mielipiteitä jakava persoona, että riittävän kannatuksen saaminen päämäärään saattaa olla vaikeaa. Joskus olen sanonut, ettei Paavossa ole muuta vikaa kuin aina oikeassa oleminen. Anttilan en usko ilmoittautuvan jäsenvaaaliin. Ainoa toivo on sitten enää Anneli Jäätteenmäki. Jos hän lähtee, niin hän myös voittaa jäsenäänestyksen. Kevään 2003 eduskuntavaalien IRAK-vuodon asiat käydään tammikuussa satavarmasti uudelleen läpi Lipposen kanssa. Anneli Jäätteenmäen ura Suomen ensimmäisenä naispääministerinä jäi hyvin lyhyeksi. Keskustan oli pakko vaihtaa Anneli, mikäli pysyä pääministeripuolueena. Tuolloin oli aistittavissa, että Annelista tuli puolueväen keskuudessa marttyyri. Seuraavissa EU-vaaleissa hänet valittiin suurella äänimäärällä eu-parlamenttiin. Sitä nostetta puolue juuri nyt kaipaisi peruskannattajakunnan herättämiseksi.
|
Kainuu tarvitsee lisää maksajiaKeskiviikko 17.8.2011 klo 23.29 Eilen Nurmeksen ja Valtimon kunnanhallitukset kokoontuivat Valtimolla odotettuun yhteiseen neuvonpitoon. Lieksalaisten poissaolosta saimme lukea eilen aamulla maakuntalehdestä - olivat ihan hallituksessa tehneet asiasta linjauksen. Poisjäänti-ilmoitus kokoonkutsujalle oli kyllä heiltä unohtunut. Yhteistyökumppanimme pelaa nyt jotain peliä, mikä ei ole minulle täysin selvinnyt. Nythän meillä kaikilla maakunnan pohjoisimmilla kunnilla on erillisvapaushakemus puitelain 20 000 asukkaan väestöpohjavaatimukseen terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämiseksi. Heti avauspuheenvuorossaan kunnanjohtaja Kemppinen esitti Kainuun tarjonneen eilen yhteistyötä. Uusi tieto herätti kyllä kovasti keskustelua valtimolaisten keskuudessa. Minulla on vielä hyvässä muistissa muutaman vuoden takaa Kainuu-kortin vilautus Valtimolta. Silloin kunta kilpailutti erikoissairaanhoidon. Valtimo tekee kuntaliitos selvityksen Sotkamon kanssa varmaan vielä tämän syksyn aikana. Jos valtomolaissyntyinen kunnanjohtaja Kauppinen saa valtimolaiset muuttumaan kainuulaisiksi, niin meillä ei ole enää seutukuntaa. Tuolloin meidän on otettava maakunnalliset palveluntuotantomallit vakavasti tarkasteluun. Paljon ovat valtimolaisten mielet muuttuneet, jos kuntaliitos Sotkamon kanssa toteutuu. Siksi hyvin heidät tunnen yli 30 vuoden kokemuksella yhteisen kuntayhtymän palvelujen tuottajana. Kainuu tarvitsee uusia maksajia. Maakunnan keskussairaala on täydellisen peruskorjauksen tarpeessa ja se vaatii tuntuvia taloudellisia uhrauksia. Kainuussa on muistaakseni noin 80 000 asukasta. Se on hyvin pieni väestäpohja erikoissairaanhoitopiirille. Näin jokainen uusi veronmaksaja pienentäisi asukasta kohti tulevia kuluja. Eilinen tilaisuus oli mielestäni avaus uusille toimenpiteille palvelujen tuottamiseksi kahden kunnan alueella. Kaikilla mukana olevilla oli selvä näkemys, että sosiaalipalvelut on nivottava terveydenhuoltokuntayhtymään. Lukiokysymys on myös ratkaistava lähivuosina. Harmillista oli, ettemme pystyneet aikatauluttamaan hankkeita. On vaara, että useissa kannanotoissa esille tulleet kehittämistoimenpiteet jäävät vain puheasteelle. Kunnallisvaalien läheisyys aiheuttaa monille tuskaa. Haikailen nyt poliittista johtajuutta. Se ei tarkoita junttausta, vaan vastuun kantamista tulevaisuudesta ja määrätietoista sitoutumista asiakokonaisuuksien viemistä maaliin asti. Isoissa asioissa on mukavampi olla ladun aukaisijana kuin perässähiihtäjänä. Suoraa kuntaliitostakin eilen esitettiin. Se ei saanut tällä hetkellä valtimolaisilta kovin lämmintä vastaanottoa. Myös yhteinen kuntajohtaja oli esillä. Katson nyt tässä tilanteessa, että Nurmes käynnistää pikapuoliin oman kaupunginjohtajan haun. Sitten myöhemmin voidaan keskustella uusista kuvioista naapurin kanssa. Lapinlahti ja Varpaisjärvi toimivat muutaman vuoden yhteisellä kuntajohtajalla ennen kuntaliitosta. Jos vielä päädymme yhteiseen kuntajohtajaan, niin samalla pitää tehdä myös päätös kuntaliitoksen ajankohdasta. Kunnanjohtaja Kemppinen on minua noin viisi vuotta vanhempi. Jos hän kulkee meidän Pertin jälkiä, niin työuraa on vielä lähes kolme vuotta jäljellä. Olen Nurmeksen kaupunginjohtajan hakua valmistelevan työryhmän koollekutsuja. Ensimmäinen tapaaminen on viikon päästä perjantaina. Teemme esityksen kaupungin hallitukselle hakuprosessista. Totesin jo aikaisemmin, että nyt on mahdollista tutkailla eri vaihtoehtoja. Otan työryhmässä esille vaihtoehdon, jossa Valtimon kj. jatkaa meidän yhteisenä kaupunginjohtajana. Silloin kuntaliitos pitää tehdä jo 2013 vuoden alusta. Ensi syksyn vaaleissa valittaisiin jo meille yhteinen valtuusto. Meidän kaupunginhallitus saa ratkaista, miten prosessissa edetään. Jos päädymme kuntaliitokseen, niin siitä on tehtävä päätös viimeistään ensi maaliskuussa. Jos tuohon suuntaan lähdetään menemään, niin syksyksi pukkaa kiirettä. Vaikka eilisen anti jäi aika kevyeksi, meidän on syytä jatkaa yhtyeisiä tilaisuuksia. Tunnelmahan oli hyvin leppoisa ja uskalsimme ottaa asioita esille keskusteluun. Uskon, että ensi vuoden talousarvion laadinnan jälkeen molempien kuntien halu tuottaa palveluja yhdessä tiivistyy.
|
Outo käänne Metsäkeskus-asiassaLauantai 13.8.2011 klo 19.57 Eilen maakuntaliittomme antoi jo aamulla julkisuuteen tiedon, että itäisen Suomen viisi maakuntaliittoa tukevat Joensuuta Metsäkeskuksen pääsijoituspaikaksi. Minulla oli kaikilta puheenjohtajilta sähköpostissa kirjalliset vahvistukset sitovuudesta perjantain allekirjoituksiin Seinäjoella. Yhteistyökumppanit myös tiesivät, että olemme lähettäneet asiasta tiedotteen medialle. Myös ministeriöön laitettiin samainen paperi. Itäisen Suomen mk-liittojen puheenjohtajista oli eilen Seinäjoella paikalla kolme: Kakriainen (E-Savo), Jokelainen (Kainuu) ja minä. P-Savon Rossi oli lähettänyt jo omaan liittoonsa sähköisen allekirjoituksen ja E-Karjajalan Arvelalle vetoomus Joensuun Metsäkeskus-asian puolesta olisi lähetetty postissa myöhemmin ensi viikolla allekirjoitettavaksi. Kopio ministeriöön lähetettiin jo perjantaiaamupäivällä, koska tietomme mukaan ei ollut aikaa hukattavaksi. Lopullinen vetoomus allekirjoituksineen olisi mennyt ministeriöön joskus ensi viikon lopulla. Olin täysin yllättynyt, kun paperit levitettyäni pöydälle allekirjopitusta varten Kainuun edustaja ilmoitti tukevansa Joensuuta, muttei vielä pistä papereihin nimeään. Ministeri Jari Koskisen ministeriön virkamies oli ilmoittanut kainuulaiselle kansanedustaja Eero Suutarille (kok.), että hallitus päivittää alueellistamiskysymykset uudelleen. Keskustalainen edustaja Timo Korhonen säesti asiaa puhelimen välityksellä. Näin kaikki Metsäkeskuksen pääpaikaksi hakeneet kaupungit olisivat tasavertaisina mukana. Tällöin myös Kakriainen pakitti ja minulle jäivät paperit syliin ilman nimikirjoituksia. Kyllähän siinä sappi sisällä kiehahti. Viikko tehtiin Sami Laakkosen kanssa töitä maakunnan hyväksi ja tässä on lopputulos. Minä olen tottunut myös luottamaan annettuun sanaan. MMM:n uusi käänne tuli meille kaikille aivan yllätyksenä. En ole vielä pystynyt vahvistamaan väitteiden pitävyyttä. Meillä oli vahva tieto, että ministeri tekee päätöksen parin viikon sisällä ja vain Joensuulla on mahdollisuus kilpailla Jyväskylän ja Helsingin kanssa. Jos Kainuun kansanedustajilta saatu viesti osoittautuu ankaksi, niin kyllä teen heidän asioiden hoitotavoista omat johtopäätökseni. Ei siinä kainuulainen kollega (Jokelainen) voinut muuten toimia kahden edustajan puristuksessa. Ensi viikolla jatkamme asioiden tarkastelua uudelleen ja uskon, että kaikki viisi mk-liittoa tukevat vielä Joensuuta. Viimeistään tämän kuun lopulla Itä-Suomen huippukokouksessa saamme asian ruotuun, mikäli ministeri niin kauan odottaa. Viijalainen (E-Savon mk-johtaja) lupasi heti maanantaiaamuna ottaa yhteyttä meidän mk-liittoon. Me kaikki koimme tilanteen erittäin harmillisena ja kiusallisena. Sen pahanolon tunteen voi ihan aistia. Kyllä tuo eilinen seikkailu opetti, ettei pidä iloita onnistumisista ennen kuin nimet ovat paperissa. Politiikassa kaikki on mahdollista eikä tässäkään asiassa ollut sen kummempaa dramatiikkaa. Minä en kyllä vielä anna periksi, vaan etsin yhdessä kumppaneiden kanssa koko Itä-Suomelle myönteistä ratkaisua. Se on kuitenkin varmaa, jos Itä-Suomen päättäjät ovat hajallaan, niin Metsäkeskuksen "pääkonttori" menee jonnekin muualle. Joensuu on maalimme. Tulomatkalla informoin mk-liittoa uudesta käänteestä ja enkä lähtenyt medialle asiaa sen kummemmin kommentoimaan. Pentti hoiti rutiinilla sen puolen.
|
Rakennelaki korvaa puitelainLauantai 13.8.2011 klo 19.22 Eilen aamulla lähdin jo varhain Hesasta kohti Seinäjokea. Alkumatkalla koin sellaisen aamusumu, jossa näkyvyyttä oli aamuradion varoitusten mukaan Tampereen tiellä paikkapaikopin vain 20 - 30 metriä. Näkyvyyttä en mitannut, mutta tarkkana piti olla ja matkan kalusto pysyi ehjänä. Seinäjoella kuuntelimme VM:n ylijohtaja Päivi Laajalan kuntajohtajille pitämän esitelmän uudesta hallitusohjelmasta ja kuntalaista. Pohjois-Karjalasta oli mukana tuttuja kuntajohtajia. Ensi viikon tiistain neuvottelijoista tunnistin kolmisatapäisestä luentoporukasta ainakin Lehdon ja Kemppisen. Oletan, että meidän kaupunginjohtaja on myös ollut mukana. Esillä olleet asiakokonaisuudet kyllä löytyvät hallitusohjelmasta, mutta eri asioiden tulkintoja esitelmä kuulijoille avasi. Tuleva kuntareformi pohjautuu vahvoihin peruskuntiin, jotka muodostuvat luonnollisista työssäkäyntialueista. Hallitus määrittelee kuntauudistuksen tarkemmat kriteerit ja palvelurakennekehityksen etenemisen vuoden 2011 loppuun mennessä. Tuolloin annetaan uusi rakennelaki, joka korvaa voimassa olevan puitelain. Pielisen Karjalasta kaikki kunnat anovat erillisvapautta puitelain velvoittamasta 20 000 asukkaan väestöpohjasta. Luulen, että tuskin valtiovalta kovin paljon aikaa käyttää meidän anomusten käsittelyyn. Uusi rakennelaki astuu voimaan ja sitten sen hengessä kaikki seutukuntamme kunnat neuvottelevat tasavertaisina kumppaneina. Meillä ei välttämättä tärkein tavoite ole saada yhtä työssäkäyntialueen kuntaa, vaan palvelujen tuottaminen järkevästi ja asiakaslähtöisesti. Väestökehitys negatiivinen, huoltosuhteen heikkeneminen ja kuntatalouden vaikeutuminen ovat faktoja, jotka puoltavat palvelujen tuottamista joko kuntayhtymillä tai sitten vastuukuntamallilla. Demokratian kannalta kuntayhtymä on parempi, koska siinä on edustus kaikista palveluja käyttävistä kunnista. Meillähän on kokemusta yhteisestä lautakunnasta Lieksan kanssa. Se vaan ei oikein sovellu eurooppalaiseen demokratiakäsitteeseen. |
Onnistunut loma kohta lusittuTorstai 11.8.2011 klo 14.44 Loma alkaa lähestyä uhkaavasti loppuaan. Olimme siitä kaksi viikkoa Helenan kanssa Katinkullassa. Tosi liikunnallinen ajanjakso. Ilmojen viilennettyä kävin tällä viikolla kaksi päivää Pörsänmäellä metsätöissä. Oli tosi märkää: päältä kasteli sade ja sisältä hiki. Ei se häirinnyt - sen verran masokisti olen. Nyt olen Helsingissä lasteni luona. Timo laittoi studion asuntonsa alakertaan. Viimeistelypuuhia oleme yhdessä tehneet. Nyt hänellä on yksi työpaikka tosi lähellä. Kerrostalossa äänieristykseen on joutunut kiinnittämään huomiota, jotta taloyhtiö on asialle antanut siunauksen. Huomena meillä on Seinäjoella mk-liittojen hallitusten puheenjohtajien ja mk-johtajien yhteinen seminaaripäivä. Siellä paneudumme nykyisen hallitusohjelman vaikutuksiin alue- ja kuntatalouteen. Ensi viikolla Pielisen Karjalan kunnat tapaavat Valtimolla. Esityslistaa en ole vielä nähnyt. Asiakokonaisuudet ovat meille kyllä tuttuja, mutta nyt pitää aloittaa konkreettinen työ. Tulopohjan kaventuessa koemme muuten suuria vaikeuksia palvelurakenteen ylläpitämisessä. Nyt on luottamushenkilöjohdon jämäköidyttävä. On myös mielenkiintoista nähdä, pystyvätkö kaksi eläköityvää kuntajohtajaa tuomaan uusia avauksia neuvotteluihin. Metsäkeskuksen pääpaikka ratkeaa ihan lähiviikkoiuna. Ministeri Koskinen tekee yksin päätöksen. Jyväskylä on noussut taas vahvasti Joensuun kilpailijaksi. Sain viestiä, että meidän asema on heikentynyt, koska Itä-Suomella ei ole selvää yksimielistä kantaa. Myös Kuopio, Savonlinna ja Kajaani ovat olleet asiasta kiinnostuneita. Ei ole varmaan mikään yllätys, että ministeri tekee päätöksen sellaisen alueen puolesta, jolla vallitsee asiasta suuri yksimielisyys. Nyt meillä on valmistumassa yhteinen kannanotto Metsäkeskuksen keskuspaikan sijoittamiseksi Joensuuhun. Sen allekirjoittavat kaikki Itä-Suomen yhteistoiminta-alueen mk-hallituksen puheenjohtajat. Sitä on tässä harrastusten välissä Sami Laakkosen kanssa melkein viikko väännetty. Jää vain niin pirun viimetippaan tärkeät asiat. Huomenna on paperin alekirjoitus Seinäjoella.
|
Sepalus Open tänäänTorstai 28.7.2011 klo 16.22 Aamupäivällä pelasimme Katinkullassa Sepalus Open (Sen Eeva Porrin Aikaiset Lyseon Uljaat Sankarit) golf-kisan. Kilpailu käytiin jo yhdennentoista kerran. Tällä kertaa meitä Iisalmen lyseon kasvatteja yli 40 vuoden takaa oli kisassa mukana vain neljä: Markku Savolainen, Hannu Korolainen Olavi Alanen ja minä. Oli mukava tavata taas kavereita. Siinä kilpailun touhinassa ehdimme muistella rehtoriamme Eeva Porria. Hän hyvin voimakkaana ja vähän omalaatuisenakin kasvattajana sai kyllä matematiikan meidän koviin päihin uppoamaan ja samassa kurikin pysyi kunnossa. Itse kilpauilussa minulla oli hyvää tuuria. Voitin sekä lyöntipelin että tasoituksellisen kisan. Kiertopalkinnon lisäksi nyt on tavaraa kotiin vietäväksi. Kerran olen vuonna 2005 voittanut tasoituksellisen kisan. Katinkullan kentän väylät ovat tänä vuonna hyvässä kunnossa. Samaa ei voi sanoa viheriöistä. Ne ovat laadultaan eritasoisia ja paikoin huonossa nurmessa. Oma kotikenttä (Pielis Golf) on kaikin puolin tuntuvasti paremmassa kunnossa - joskin sen käyttökin on sesonkiaikaan vähäisempää. |
Norjan terroriteot sairaan ihmisen tekemiäKeskiviikko 27.7.2011 klo 18.13 Lomareissulla olen seurannut lähinnä uutisten välityksellä Norjan terroritekoja, jotka ovat järkyttäneet koko maailmaa. Tuollaiset teot ovat nykyään mahdollisia Pohjoismaissakin. Onhan mukana ollut ainakin yksi suomalaistaustainen nuori. Tekijän täytyy olla pahasti mieleltään sairas. Hän on elänyt omissa fantasioissaan. Hän ei näytä katuvan tekojaan. Terroristi haluaa selitellä tekoaan jonkinlaisena Euroopan ja ihmiskunnan pelastusoperaationa. Juuri siksi hän halusi jäädä henkiin puolustamaan kauheaa aiheuttamaansa verilöylyä. Raakalaisen asianajaja ilmoitti päämiehensä olevan mielisairas. En ole tuomari, vaan Hippokrateen valan tehnyt terveydenhuollon ammattilainen. Asianajajalla tuskin on käytettävissä mitään diagnoosia tai mielentilatutkimuksen loppuraporttia väittämänsä tueksi. Pahemman sortin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kuitenkin varmaan on kysymys. Kaikki selviää aikanaan. Kaikki varmasti tuomitsevat tuollaiset viattomiin ihmisiin ja yhteiskuntaa vastaan kohdistuvat raakuudet. Nyt helposti syytellään viranomaisia mahdollisista laimminlyönneistä. Tosiasia lienee, ettei millään keinoin voida täysin estää raakuuksia. Emme kuitenkaan halua elää tiukassa poliisivaltiossa. Silloin julmuudet vain muuttaisivat muotoaan. Viime kuukausina iltapäivälehdet ovat saaneet runsaasti kirjoittamisaiheita. Mielestäni juuri median pitäisi ymmärtää roolinsa ja vastuunsa Norjan verilöylyn kaltaisten tapahtumien uutisoimisessa. Kovin tarkka ja yksityiskohtainen päivittäinen kirjoittaminen voi jossain tapauksissa rohkaista ääriaineksia vastaaviin tekoihin. Luulen, että vastuulliset päätoimittajat kirjoittavatkin jatkossa itse tekijästä, hänen motiiveistaan ja idealogiastaan mahdollisimman vähän. Itse tekijähän halusi teoillaan saada mahdollisimman paljon media-aikaa. Siinä hän on valitettavasti pirun hyvin onnistunutkin. Nyt ovat suomalaispolitiikot kilvan tuominneet Norjan väkivallan teot. Kun jotain pitää sanoa ennaltaehkäisystäkin, niin aselain kiristäminen entisestään on lähes kaikilla listalla. Sillähän ei yksin ongelmaa ratkaista. Mielivaltaisen terrorismin torjuntaa on tehtävä myös kotien ja koulun kautta. Yhteiskunnallista eriarvoisuutta on pystyttävä tasaamaan. Ihmisten yksinäisyys ja syrjäytyminen saa ihmispäässä syntymään monenlaisia ajatuksia. Sitten kun kaikkein hurjimmissa fantasioissa on aikansa elänyt, alkaaa itsekin niihin uskoa. Hurjimmat ryhtyvät sitten tosi toimiin. Seuraukset voivat olla suuri katastrofi.
|