Kuntien kohtalonkysymykset odottavat ratkaisuja

Keskiviikko 26.11.2025 klo 22.11

Orpon hallitukselta on jäämässä kesken kolme koko kuntakentän kannalta ratkaisevaa uudistusta: sote-rahoituslain oikaisu, valtionosuusuudistus ja juuri nyt keskusteluun noussut hankintalaki. Nämä kysymykset koskevat erityisesti pieniä maakuntien reuna-alueiden kuntia, joissa väestö ja veronmaksajat vähenevät sekä talouspohja kapenee. Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka kantavat yli vaalikausien.

Kuntien rahoitus on arvioitava kokonaisuutena

Valtionosuusuudistus on aloitettava parlamentaarisesti, mikäli aiotaan saada jotain valmista. Kyse ei ole vain peruspalvelujen valtionosuuksista, vaan kuntien koko rahoitusjärjestelmästä: valtionosuuksista, maksuista ja veroista. Kuntien väliset erot kasvavat nyt nopeasti, eikä nykyjärjestelmä enää takaa tasapainoista kehitystä. Osa kunnista joutuu jo maksajiksi valtionosuuksissa. Tämä kummallisuus on selvä merkki siitä, että järjestelmässä on nyt jotain pahasti pielessä.

         Veroprosenttien repeämä uhkaa

Maamme kuntaveroprosentit uhkaavat  jopa moninkertaistua seuraavan viidentoista vuoden aikana. Korkein kuntaverottaja voisi rokottaa vuoteen  2040 mennessä kuntalaistensa tuloista jopa yli 24 prosenttia ja matalin noin 5 prosenttia. 

Kyseessä on konsulttiyhtiö MDI/FCG:n laskelma siitä, millaisiksi veroerot kasvavat pidemmällä aikavälillä, jos mitään muutoksia ei tehdä ja väestö- ja talouskehitys jatkaa aiempaa uraa.

Kunnissa on jo nyt suuret erot verotuksessa. Alin verottaja on Kauniainen, 4,7 prosenttia, ja ylin Pomarkku, 10,9 prosenttia.Kehitys ei ole kenenkään etu. Se vain syventää alueellista eriarvoisuutta ja vastakkainasettelua.

 

Hankintalain uudistusta ei pidä viedä eteenpäin

Vireillä oleva hankintalain uudistus lisäisi varsinkin pienimpien kuntien kustannuksia ja tekisi arjen monimutkaiseksi. Esitys tulisi vetää takaisin, kunnes kuntien rahoituksesta ja tehtävistä on muodostettu selkeä kokonaiskuva. Osaratkaisuilla helposti lisätään alueiden eriarvoisuutta. Tässä linkki Kuntaliiton perusteelliseen senvitykseen: 

https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2025/selvitys-hankintalain-uudistamisesta-satojen-miljoonien-kustannukset-kunnille-huoli

      Parlamentaarinen työ yli vaalikausien

Kaikki kolme uudistusta – sote-rahoitus, valtionosuudet ja hankintalaki – on valmisteltava yhtä aikaa ja parlamentaarisesti. Työ on aloitettava ennen vuoden 2027 vaaleja, jotta seuraava hallitus voi viedä kokonaisuuden maaliin.

        Kuntarakenteeseen on palattava?

On myönnettävä tosiasiat. Nykyinen kuntarakenne ei riitä turvaamaan palveluja kaikkialla 2040-luvulla. PARAS-hankkeen tavoitteissa oli paljon hyvää. Jos kuntaliitoksia ei synny, yhteistyötä on tiivistettävä selvästi – myös yli maakuntarajojen. Ilman tätä veroprosenttien erot karkaavat käsistä.

Suomi tarvitsee koko julkisen sektorin tervehdyttämisohjelman

Kokonaisuudistus on välttämätön. Olemme nyt EU:n tarkkailuluokalla. Maamme kovin erilaiset maakunnat ja pieni veropohja vaikeuttavat sieltä pois pääsyä, mikäli talouskasvu ei piristy. 

Vain vahvalla parlamenttaalisella yhteistyöllä voidaan vahvistaa alueiden elinvoimaa, tasapainottaa kuntatalous ja pysäyttää valtion velkaantuminen. Pienten korjausten aika on ohi. Nyt tarvitaan kokonaisnäkemys koko julkisesta taloudesta. 

Valtionosuusuudistus kaatui ja kuntatalouden epävarmuus jatkuu

Perjantai 21.11.2025 klo 20.42

 

Kuten jo heinäkuussa kirjoitin, valtionosuusuudistus oli pahasti jumissa. https://www.mattikamarainen.com/blogi/2025/07/11/49122   
Nyt se on varmistunut.  Uudistus ei etene tällä vaalikaudella.

Helsingin Sanomien mukaan uudistus kaatui RKP:n vastustukseen.

Puolue ei ollut valmis minkäänlaisiin muutoksiin sote-siirtoeriin, jotka ovat olleet koko uudistuksen ydinongelma. Siirtoerät ovat jakaneet kuntia jyrkästi: Espoo, Kirkkonummi, Porvoo ja Kauniainen ovat olleet suuria hyötyjiä, kun taas monet maakuntakaupungit – kuten Pori, Mikkeli ja Kuopio – ovat jääneet miinukselle.

Kun RKP torjui muutokset, koko uudistus pysähtyi. Näin valtionosuusjärjestelmä jatkaa vanhalla mallilla, joka ei enää vastaa kuntien todellista palvelurakennetta eikä väestön muutosta.

Miksi tällä on merkitystä?

Ensiksi kuntien taloussuunnittelu vaikeutuu. Kunnat ovat parhaillaan laatimassa ensi vuoden talousarvioita, mutta rahoitusperusta jää epäselväksi. Epävarmuus lisää riskejä ja kaventaa mahdollisuuksia tehdä pitkäjänteisiä ratkaisuja.

Toiseksi täällä itäisissä maakunnissa alueelliset  erot syvenevät. Nykyjärjestelmä suosii valmiiksi vahvoja ja kasvavia kuntia. Taantuvien alueiden kunnat joutuvat entistä ahtaammalle, mikä heikentää sekä paikallista palvelutuotantoa että alueiden elinvoimaa.

Hallituksen kyvyttömyys ratkaista asia näkyy nyt selvästi

Valtionosuusuudistus olisi pitänyt viedä loppuun. Kyse ei ole vain teknisestä lakipaketista, vaan koko kuntatalouden vakaudesta. Se, että uudistus kariutui yhden hallituspuolueen sisäisiin kantoihin, kertoo hallituksen rajallisesta kyvystä sovittaa yhteen eri alueiden kohtuullisia tarpeita.

 

Mietteitä ennen Keskustan piirikokousta

Lauantai 15.11.2025 klo 17.02



Elokuun gallupit toivat Keskustalle pitkään kaivatun myönteisen uutisen. Kannatus lähti nousuun ja osa viime vaaleissa muihin puolueisiin siirtyneistä tai äänestämättä jättäneistä keskustalaisista näytti löytävän takaisin kotiin. Olin jo varovaisen optimistinen. Paluu Perussuomalaisista, Kokoomuksesta ja nukkuvien joukosta oli alkanut, ja Keskustan perusviesti näytti edelleen puhuttelevan.

Nyt viimeiset gallupit näyttävät kuitenkin pientä laskua. Alkanutta orastavaa nousua emme saisi antaa valua hukkaan.

Ikärakenteen muutos on kohtalon kysymys

Tutkimusten mukaan puolueen ydinkannatus nojaa vahvimmin vanhempiin ikäpolviin. Erityisesti yli 60-vuotiaat äänestäjät muodostavat Keskustan uskollisinta väkeä, kun taas nuoremmissa ikäluokissa tuki on selvästi heikompaa. Tämä on suuri haaste, sillä 2030-luvun vaaleihin mennessä väestön ikärakenne muuttuu väistämättä. Luonnollisen poistuman myötä osa nykyisestä seniorikannatuksesta katoaa. Tilalle on löydettävä uusia äänestäjiä.

Nuoret tavoitetaan vain muuttamalla toimintatapaa

Siksi Keskustan on nyt pakko uudistua. On löydettävä aidosti kiinnostavia tapoja tavoittaa nuoria. Tämä tarkoittaa rohkeaa läsnäoloa some-kanavissa – TikTokissa, Instagramissa ja X:ssä – siellä, missä nuoret elävät ja keskustelevat. Perinteinen viestintä ei enää riitä. Keskustelua on käytävä nuorten omilla foorumeilla ja heidän kielellään.

On myös osattava kuunnella nuoria heidän ehdoillaan. Ei syötettävä valmista poliittista mantraa, vaan käytävä dialogia, joka tukee alueiden pito- ja vetovoimaa ja lisää luottamusta paikalliseen päätöksentekoon.  

Uudistuminen näkyviin myös johtoon ja   ehdokasasetteluun

Uudistuminen ei voi jäädä vain viestintään. Se koskee myös puolueen johtoa ja keulakuvia niin piiritasolla kuin kunnissakin. Nuoret haluavat nähdä omanikäisiään ja -näköisiään ihmisiä tekemässä politiikkaa – ei vain kertomassa siitä.

Keskustan on uskallettava nostaa eturiviin nuoria, osaavia naisia ja miehiä, joilla on sanottavaa tulevaisuudesta. Samalla ehdokaslistojen on oltava laajoja ja monipuolisia. Pelkät professorit, tohtorit ja korkeasti koulutetut eivät yksin vakuuta nuoria. Tarvitaan myös poliiseja, palomiehiä, sairaanhoitajia ja muita arkensa keskeltä politiikkaan tulevia suomalaisia.

Vaaliohjelmiin tarvitaan uusia, rohkeita nostoja

Nyt on hetki löytää puolueen vaaliohjelmiin realistisia mutta selvästi uudenlaisia avauksia. Aion nostaa tämän esiin omassa puheenvuorossani piirikokouksessa. Vuodesta toiseen toistuva poliittinen jargon ei enää kiinnostaa ketään.  Tarvitaan terävämpää, rohkeampaa ja yksinkertaisesti parempaa sanomista.

Silta menneestä tulevaan

Nyt on aika rakentaa silta menneestä tulevaan: turvata senioreiden luottamus, mutta samalla avata rohkeasti ovi nuorten maailmaan. Jos Keskusta onnistuu tässä, voi nykyinen kannatuskäänne vahvistua kasvuksi, joka kantaa myös 2030-luvun vaaleissa.

Tekoälystä ihmiselle tärkeä apuväline sote-palveluissa

Lauantai 8.11.2025 klo 8.47

Sote-palveluiden rahoitus perustuu yhä vahvemmin diagnooseihin ja hoitokertomusten tietoihin. Ongelmana on kuitenkin, että kaikki hyvinvointialueet eivät ole tiedon hyödyntämisessä tasavertaisia. Suurilla yliopistosairaaloilla on parhaat resurssit ja järjestelmät, kun taas pienemmillä alueilla tiedonkeruu ja analysointi laahaavat perässä.

Tämä epätasaisuus näkyy paitsi rahoituksessa myös palveluiden laadussa. Siksi tekoälyn kehittäminen on nyt avainasemassa. Se ei korvaa ihmistä, vaan vahvistaa hänen päätöksentekoaan ja osaamistaan.

Erityisesti perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa tekoäly voi tuoda suurimman hyödyn. Kun tekoäly tunnistaa riskit ajoissa, voidaan estää sairauksien paheneminen ja vähentää kalliita hoitoja ja huostaanottoja. Preventiivinen, ennakoiva työ säästää sekä ihmisiä että resursseja. Menee vielä aikaa, kun tekoäly tai robotti paikkaa hampaan alusta loppuun.

Suomessa on jo käynnissä lupaavia hankkeita, joissa tutkitaan generatiivisen tekoälyn käyttöä potilaiden etäseurannassa ja hoitotyön tukena. Järjestelmät voivat automaattisesti määrittää potilaskohtaisia raja-arvoja, tunnistaa poikkeamia ja ohjata ammattilaisia oikea-aikaisiin toimenpiteisiin. Moderneissa asiakas-potilastietojärjestelmissä näitä ominaisuuksia jo hyödynnetään. 

Tulevaisuuden sote-järjestelmä on ennakoiva, ei reaktiivinen. Kun tekoäly ja ihminen työskentelevät rinnakkain, syntyy järjestelmä, jossa päätökset perustuvat parempaan tietoon ja jossa hoito on yhtä aikaa tehokkaampaa ja inhimillisempää. Voidaan oikeutetusti puhua tiedolla johtamisesta.

YK:n haastattelu 6.11.2025

Torstai 6.11.2025 klo 6.11

Muutama viikko sitten istuimme paikallislehden päätoimittaja Anu Saarelaisen  kanssa aamupäivän olohuoneessa ja keskustelimme menneistä vuosista ja vähän tulevastakin. Hän kirjoitti pitkästä juttutuokiosta hyvin minunnäköisen henkilökuvan. Alla juttu joiltain osin vähän pidempänä:

Kovia vääntöjä, laman vuosia ja vastamyrkkyjä

Maakuntaneuvos Matti Kämäräinen, 74, on jättänyt taakseen kunta- ja maakuntapolitiikan. Hänet valittiin Nurmeksen kaupunginvaltuustoon keskustan riveistä vuonna 1985, ja hän ehti olla valtuustossa kymmenen kautta. Merkittävillä luottamushenkilöpaikoilla hän istui paitsi omassa kunnassa myös muun muassa maakuntaliitossa ja Siun sotessa. (Tämän vuoden kuntavaaleissa hän ei enää asettunut ehdolle.)

Hän on nähnyt Nurmeksen elinkeinoelämän ja kaupungin talouden ylä- ja alamäet ja kokenut monet kuntaliitosneuvottelut kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. 

Nurmeksen kuntapolitiikassa on eletty välillä varsin vaikeitakin aikoja, mutta siitä huolimatta Matti Kämäräisen mielestä toimiminen Siun soten luottamustehtävissä on ollut paljon vaativampaa kuin oman kunnan johtopaikoilla

– Siinä oli mukana koko maakunta, ja vielä valtakunnan kanssakin piti taiteilla, Siun soten hallituksen puheenjohtajana sen alkuvuosina toiminut Kämäräinen sanoo.

Pohjois-Karjalassa terveyspalvelut, erikoissairaanhoito ja sosiaalipalvelut koottiin yhden organisaation alle jo ennen valtakunnallista sote-uudistusta ja hyvinvointialueita. Siun sote -kuntayhtymä toimi myös mallina muulle maalle. Kritiikkiä uudistamisesta luonnollisesti tuli.

– Kaikki piti jumpata tarkkaan. Muutoksen tekeminen ja henkilöstön mukaan saamisessa oli välillä omat haasteensa. Ei aina ollut aikaa eikä ehkä taitoakaan, kun pilottina sitä tehtiin, Kämäräinen sanoo.

Helppoja aikoja sote-palveluiden järjestämisessä Kämäräinen ei ennusta tuleviinkaan vuosiin. 

– Todella iso luuta on käynyt, mutta kun katsoo väkiluvun kehitystä, niin varmasti kovia kuureja tulee vielä olemaan, hän arvelee. Tämän hetkinen maailman tilanne vaikeuttaa valitettavasti myös sote-rahoitusta.  

Kuntaliitos toi Nurmeksen kuntapolitiikkaan uudenlaista vääntöä, kun Nurmeksen ja Valtimon poliittiset kulttuurit sekoittuivat.

– Kovaa vääntöä oli myös 1980–90-luvuilla. Nurmeksessa ei ole aina osattu hoitaa vaikeita asioita niin, että ei jäisi jälkiseuraamuksia, Kämäräinen harmittelee.

Esimerkiksi hän on ottaa Nurmeksen Sähkön myyntiin liittyvän jupakan 1990-luvulta.

–Siinä  meni yksi vaalikausi niin, että poljettiin paikoillaan ja monilta meni henkilösuhteitakin poikki sen takia, Kämäräinen muistelee.

Tuoreempi esimerkki epäonnistumiseen juuttumisesta on Latviasta ostetun puunkuivurin ja Puustakon tapaus. Ennen sitä Tiiliniemen maankäyttöön liittyvä konflikti oli jo työllistänyt paljon kaupunkia ja kiristänyt henkilösuhteita.                Kämäräistä harmittaa, että asian puiminen söi aikaa kaupungin kehittämiseltä. 

–  Vaalien jälkeisen  kuntaliitosintegration hoitoon ei jäänyt enää riiittävästi resursseja. Myös strategian jalkauttaminen viivästyi, hän sanoo.

Hän toivoo, että Nurmeksessa katsottaisiin rohkeasti ympärille, tulevaisuuteen ja tiivistettäisiin yhteistyötä naapureiden ja koko maakunnan kanssa.

– Keväällä päättyneellä vaalikaudella tuntui välillä, että elämme aivan liian pienessä kuplassa, hän sanoo.

Kiistoja herätti aikoinaan myös matkailubisnes, jossa kaupunki oli mukana. Taustalla oli keskittämispolitiikka, jonka myötä Nurmeksesta katosi mm. osuusmeijeri, Lihakunta ja SOK:n sukkatehdas.

– Siihen piti löytää vastamyrkky, ja meillä se oli matkailu, mutta siitäkin oli oppirahat maksettavana. Bomban kehittämistä olisi pitänyt heti jatkaa. 

Onneksi 2000-luvulla  päästiin kauppajärjestelyillä irti  matkailun vetovastuusta. Samoihin aikoihin mentiin mukaan myös maakunnalliseen matkailumarkkinointiin, Kämäräinen sanoo ja antaa kiitosta puolueiden yhteistyölle ratkaista tämä asia.

Kämäräinen pitää 1990-luvun lamasta selviämistä Nurmeksen isoimpana onnistumisena.

– Silloin oli todella suuret valtionosuusleikkaukset. Menetimme kahden vuoden aikana 40 % valtionosuuksista, ja kaupungin talous oli aika kuralla, hän muistelee.

Kaupunkiin saatiin kuitenkin vahvaa elintarviketeollisuutta ja tukevia kivijalkoja metsätalouden puolelle. Työpaikkoja syntyi myös metalliteollisuuteen ja palvelualoille.

– Sitten 2010-luku oli parempaa aikaa, ihmisillä oli intoa tehdä töitä ja kehittää Nurmesta, Kämäräinen sanoo.

Hän esittelee Tilastokeskuksen tiedostoja, joista selviää, että 2000-luvulla Nurmeksen suhteellinen tulotaso kasvoi useita prosenttiyksiköitä (+7,1) muuhun maahan (-0,2) verrattuna. Vuonna 2022 julkaistussa seutukuntakaupunkien vetovoimatutkimuksessa nousimme monella osa-alueella kymmenen parhaana joukkoon. Samana vuonna syyskuussa kaupunkimme työttömyysaste oli 9,9! 

Iso käänne Matti Kämäräiselle olivat vuoden 2007 eduskuntavaalit. Eduskuntapaikkaan äänet eivät ihan riittäneet, mutta hän keräsi keskustalle huomattavan äänipotin, jolla oli osaltaan merkitystä myös eduskunnan poliittisissa voimasuhteissa.

Tuo kannatus johti Kämäräisen maakunnallisiin luottamustehtäviin, kuten maakuntahallituksen johtoon. Maakunnallisissa tehtävissä hän koki saavansa osakseen syvää luottamusta yli puoluerajojen.

– Tein selväksi että en 2011 vaaleissa eduskuntaan pyri, joten en ollut kenenkään kilpailija, hän sanoo.

Kymmenen vuotta myöhemmin kuntavaalien alla tunnelma oli toisenlainen. Kämäräinen joutui sosiaalisessa mediassa kovan ryöpytyksen kohteeksi kuntaliitoksen jälkimainingeissa. Painetta tuli myös kuntahallinnon sisältä.

– Sellaista on politiikka, hän toteaa hieman surullisena.

Hän oli jo jättäytymässä pois vuoden 2021 vaaleista, mutta päätti kuitenkin vielä kerran asettua ehdolle mittauttaakseen kuntalaisten luottamuksen vaaleissa ja sen äänestäjät hänelle myös antoivat.

– Paineitten alla olen vahvimmillani. Kaikesta on kuitenkin selvitty, Kämäräinen sanoo ja antaa suuren kiitoksen tuesta kotijoukoilleen.

Sote-uudistus ajautuu umpikujaan - rahoitusmalli ei toimi

Perjantai 31.10.2025 klo 15.26

Hyvinvointialueet taistelevat nyt suurenevien alijäämien kanssa. Jo PARAS-hankkeen aikaan oli nähtävissä, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus ei tule kestämään tulevaisuuden palvelutarpeita. Nyt sama ongelma on kasvanut kriisiksi, joka uhkaa koko uudistuksen uskottavuutta.

Erikoissairaanhoidon kulut ovat jo pitkään kasvaneet perusterveyden ja vanhustenhoidon kustannuksella. Kun PARAS-hanke aikanaan kariutui poliittisiin erimielisyyksiin, alkoi keskussairaaloiden kilpavarustelu. Näyttävänä esimerkkinä on Jyväskylän 550 miljoonaa euroa maksanut Nova-sairaala.

Paras-hankkeen jälkeen Sipilän hallitus yritti viedä sote-uudistuksen maaliin, mutta hanke kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Marinin hallitus sai lopulta lain valmiiksi 2022. Hyvinvointialueet pääsivät  aloittamaan toimintansa vuoden 2023 alussa.

Pohjois-Karjalassa oltiin kuitenkin jo pidemmällä. Siun soten toiminta käynnistettiin vuonna 2017 kuntien aloitteesta.  Sitä  pidettiin monilta osin  myöhemmin maamme sote-lainsäädännössä  mallialueena. Meillä kävivät niin ministerit kuin valtion virkamiehetkin tutustumassa palvelujen järjestämiseen. Olin itse Siun soten ky:n hallituksen puheenjohtajana 5,5 vuotta mukana muutamissa seminaareissa ja neuvotteluissa, joissa alleviivattiin erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen välistä työnjakoa samoista resursseista. 

Asiantuntijat varoittivat ajoissa

Professori Martti Kekomäki ja alivaltiosihteeri Tom Pöysti toivat jo vuosia sitten esille, että väestön ikääntyminen ja sairastavuuden kasvu lisäävät painetta juuri lähipalveluihin. Heidän mukaansa hyvinvointialueilta vaaditaan liikaa. Niiltä odotetaan kattavia palveluja ilman riittävää rahoitusta. Kyllä me politiikot toimme aina esille lähipalvelujen merkityksen. 

Jo tuolloin esitettiin mallia, jossa Suomeen olisi muodostettu vain viisi suurta hyvinvointialuetta ja erikoissairaanhoitoa olisi keskitetty vaativimpien toimenpiteiden osalta yliopistollisiin sairaaloihin. Nyt nuo ajatukset ovat palaamassa keskusteluun – valtiovalta on ottamassa ohjat käsiinsä talous edellä.

Viime vuoden 26 miljardin euron sote-kuluista 2–3 miljardia tulisi asiantuntijoiden mukaan suunnata lähipalvelujen vahvistamiseen. Se, tehdäänkö tämä rahoitusta lisäämällä vai erikoissairaanhoitoa keskittämällä, jää poliitikkojen ratkaistavaksi.

Keski-Suomesta Nova-sairaalan valmistumisen jälkeen  joutui lähtemään nyt jo toinen toimitusjohtaja. Ilman tuntuvaa lisärahoitusta ja toiminnallista remonttia Keski-Suomessa tulee katastrofi. Luottamushenkilöt eivät  pysty kokonaisuutta ratkaisemaan. Kilpajuoksu Tampereen ja Kuopion yliopistollisten sairaaloiden kanssa paljastaa nyt hintalappunsa!

Tietopohja on rahoituksen heikko lenkki

Viime viikkojen uutiset Etelä-Karjalan ja Keski-Suomen hyvinvointialueilta paljastavat, että ongelmat ovat syvemmällä kuin pelkässä rahassa. Sote-rahoitus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) raportoituihin diagnoositietoihin. Valitettavasti näiden tietojen laatu ja kattavuus vaihtelevat suuresti.

Keski-Suomessa raportoidaan vain noin 90 prosenttia tehdyistä diagnooseista, mikä aiheuttaa yli 10 prosentin vajauksen rahoituksessa. Lisäksi osa alueista kamppailee vanhentuneiden potilastietojärjestelmien ja ohjelmistoyhtiöiden toimitusvaikeuksien kanssa.

Emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopistosta on todennut, että diagnoositietojen keruu THL:n kautta on työlästä ja kallista – ja johtaa alueelliseen eriarvoisuuteen. Vain suurimmilla, kuten Helsingin alueella, on käytössään riittävät tietovarannot ja tekoälyratkaisut, jotka turvaavat täyden rahoituksen saamisen.

Lisäksi nykyinen rahoitusmalli ei huomioi ihmisten sosioekonomista asemaa, vaikka juuri köyhyys, yksinäisyys ja työttömyys lisäävät palvelutarvetta. Nyt sote-menoista 52,5 prosenttia kohdistuu terveydenhuoltoon ja 47,5 prosenttia sosiaalitoimeen – mutta juuri sosiaalipalveluista leikataan ensimmäisenä.

Lopuksi – tarvitaan rohkeutta korjata suunta

Jo PARAS-hankkeessa esitettiin vähintään 20 000 asukkaan perusterveydenhuollon yksiköitä ja vahvempaa alueellista yhteistyötä. Kun silloin ei löytynyt poliittista yksimielisyyttä, valtiovalta nyt korjaa jälkiä ylhäältä käsin – talous edellä.

Sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite oli turvata tasa-arvoiset palvelut koko maassa. Nyt tuo tavoite on vaarassa hukkua alijäämien, tietojärjestelmäongelmien ja keskittämispaineiden alle. Pohjois-Karjalan osalta hyvinvointialueemme rahoitus tulee kuntoon, kun rahoituslain remontissa kunnioitetaan alueemme sairastavuusindeksejä ja oikaistaan perusteeton 61 miljoonan euron siirtymätasaus. 

Kysynpä vain:

Onko meillä rohkeutta korjata sote-uudistus niin, että riittävät lähipalvelut säilyvät ja kansalainen pysyy keskiössä – vai annammeko järjestelmän ajautua kriisiin omalla painollaan? 

Kuuntelin viime torstaina entisen Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen mietteitä. Hän oli Hjalliksen haastateltavana. Jarmo on nykyään mm. soteasioiden konsultti. Hän tuntee sote-polun hyvin aina PARAS-hankkeesta tämän päivän ongelmiin asti. Miehellä on sana hallussa. En referoi haastattelua, vaan jätän linkin.  Se herättää varmasti tunteita.

https://www.permanto.fi/embed/video/229401409/380186501

Datakeskukset - tukia jättiyhtiöille vai tulevaisuuden investointeja?

Tiistai 28.10.2025 klo 9.30

Suomeen nousee yhä uusia datakeskuksia, joiden rakentamista valtio tukee tuntuvasti. Rakennusvaihe työllistää, mutta toiminnan alettua työpaikkoja jää vähän. Laitteet ja huolto tulevat usein ulkomailta, joten paikallinen hyöty jää rajalliseksi. Olen alkanut miettiä, kenen etu on noissa investoinneissa. Sähkön tuotanto on rajallista. Energian kulutuksen kasvu nostaa myös asukkaiden elinkustannuksia. 

Moni tutkija onkin todennut, että tukien kohdentaminen suurille ylikansallisille yhtiöille – kuten Googlelle ja Microsoftille – on vaikeasti perusteltavissa. Julkinen raha valuu maailman rikkaimmille yrityksille.

       Bitcoin-louhinta ja sähkönkulutus

Osa datakeskuksista keskittyy bitcoinien louhintaan. Käytännössä se tarkoittaa valtavaa määrää laskentatehoa, jolla ratkaistaan matemaattisia ongelmia ja ylläpidetään kryptoverkkoa. Samalla palvelimet kuluttavat suunnattomasti sähköä ja tuottavat lämpöä, joka täytyy jäähdyttää. No, sekin tapahtuu sähköllä.

Kryptalouhinta on monien asiantuntijoiden mielestä ympäristön kannalta kestämätöntä. Energiaa palaa toimintaan, jonka yhteiskunnallinen hyöty on vähäinen. Usein louhinnalla tuotetut varat säilytetään veroparatiiseissa. 

    Aito hyöty vai näennäinen investointi?

Datakeskuksia markkinoidaan tulevaisuuden investointeina, mutta niiden todelliset vaikutukset jäävät usein pieniksi. Kysymys on, pitäisikö valtion tukea ohjata kuitenkin muualle – kotimaisiin hankkeisiin, jotka tuovat pitkäaikaista työtä ja kestävää kasvua? Kukapa tuohon pystyy antamaan luotettavaa vastausta. 

Kesäajan tulevaisuus EU:ssa?

Lauantai 25.10.2025 klo 17.55

Kellon siirto keväällä ja syksyllä on yhä arkipäivää kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina siirretään kelloja tunnilla eteenpäin ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina tunnilla taaksepäin. Poikkeuksena ovat vain eräät EU-maiden merentakaiset alueet, jotka toimivat omilla aikavyöhykkeillään.

Kesäaikaa käytetään Euroopan lisäksi myös Pohjois-Amerikassa, mutta muualla maailmassa sen käyttö on vähäistä. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa suurin osa maista ei ole koskaan ottanut kesäaikaa käyttöön. Etelä-Amerikassa useat maat ovat jo luopuneet siitä.

EU:ssa on keskusteltu kesäajasta luopumisesta jo usean vuoden ajan. Komissio ehdotti vuonna 2018, että kellon siirrot voitaisiin lopettaa ja jäsenmaat saisivat itse päättää, jäävätkö ne pysyvään kesä- vai normaaliaikaan. Kansalaiskyselyn tulos oli selvä. Enemmistö halusi siirroista eroon.

Ehdotus ei kuitenkaan ole edennyt. Jäsenmaat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mikä aika jäisi pysyväksi. Pohjoisessa ja idässä halutaan palata pysyvään normaaliaikaan, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa kesäaikaa pidetään hyödyllisenä erityisesti turismin ja iltojen valoisampien tuntien vuoksi. Tänään hirviporukkakin keskusteli aiheesta. Kesäajasta voitaisiin luopua. Meillä kesällä valoa kyllä riittää. 

Lisäksi useat suuret maat, kuten Saksa ja Ranska, haluavat säilyttää yhteisen aikavyöhykkeen koko alueella, jotta liikenne, kauppa ja yhteistyö eivät vaikeutuisi. Näiden erilaisten näkökulmien vuoksi asia on jäänyt pöydälle, eikä aikataulua päätökselle ole toistaiseksi näkyvissä.

Kellon siirrot jatkuvat siis ainakin toistaiseksi – tuttuun tapaan keväisin ja syksyisin. Huomenna saamme aamutoimet tehdä rauhassa ennen jahtiin lähtöä, koska kelloa on siirretty yöllä tunti taaksepäin. Minulle käy kumpikin aika, mutta ajan siirtelystä voisimme luopua.

Onko kesäajasta lopulta enemmän hyötyä vai haittaa?

Siinä kysymys, johon EU ei ole vielä löytänyt yhteistä vastausta eikä meidän hirviporukan mielipiteellä ole siihen mitään vaikutusta. 

Suomi on jälleen Venäjän kriisin maksumiehenä

Sunnuntai 19.10.2025 klo 21.41

Itä-Suomen yhteistyö Venäjän kanssa on ollut vuosikymmeniä välttämätöntä – ja välillä hyvin tuottavaa. Mutta nyt historia toistaa itseään raskaampana kuin koskaan. Taas Suomi joutuu maksamaan Venäjän kriisin laskua, taloudesta ja turvallisuudesta.

Olen seurannut Suomen ja Venäjän suhteita historiasta, mutta myös jo 1970-luvulta – ensin opiskelijapolitiikan ja myöhemmin maakuntaliiton kautta. Yhteistyö on ollut Itä-Suomen kannalta tärkeää, mutta samalla usein kovin epäsymmetristä.

Meiltä edellytettiin enemmän: suurempia taloudellisia panostuksia, kalliimpia hankkeita, ja usein vastine jäi lähinnä symboliseksi. Tieteessä ja koulutusyhteistyössä oltiin tasavertaisempia, mutta matkailussa, elinkeinoissa ja investoinneissa Suomi kantoi päävastuun.

Nyt sama kuvio toistuu – jälleen raskaammassa muodossa

Trump–Putin–EU: Ukrainan tragedia ja Euroopan heikkous

Trumpin voitto Yhdysvalloissa on avannut Venäjälle oven uusiin, entistä raaempiin iskuihin Ukrainassa.

Heikko ja hajanaisesti reagoiva Euroopan unioni sekä Trumpin ja Putinin hiljainen yhteys muodostavat Ukrainan kannalta kohtalokkaan yhdistelmän.

Putin pelaa aikaa ja suorastaan vedättää Trumpia. Hän uuvuttaa Ukrainaa raketeilla, drooneilla ja tykistöllä, kunnes maa on polvillaan – ei vain rintamalla, vaan myös henkisesti. Se on järjestelmällistä tuhoamista.

Ja kaiken tämän keskellä sotatilassa oleva Venäjä jatkaa vientiään myös Suomeen. Tänne tuodaan yhä nikkeliä, ammoniakkia ja myös muita teollisuutemme tarvitsemia raaka-aineita.

Me olemme mukana, vaikka emme haluaisi

            Historia toistaa itseään

Suomi on joutunut maksamaan osan Venäjän kriisien laskuista jo vuodesta 1918 alkaen.

Sisällissodan jälkipyykki, talvisodan ja jatkosodan tuhot, Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttama 1990-luvun sekasorto, Venäjän kaupan romahtaminen ja nyt 2008–2025 välinen kriisikierre – kaikki toistavat samaa kaavaa.

Aina kun Venäjä oksentaa tuskansa, Suomi siivoaa jäljet. Me maksamme jälleen turvataksemme talouden elpymisen, kansalaisten turvallisuuden ja tulevaisuuden vakauden. Hinta on kova. Se maksetaan yhä velkaantuvasta hyvinvointiyhteiskunnastamme, mutta se on tehtävä.

Venäjän kauppa ja yhteistyö on ollut Suomelle kallista, eikä täydellistä tasapainoa ole saavutettu koskaan. Itä-Suomessa yhteistyö oli kuitenkin elintärkeää. Se toi työtä, liikennettä ja kontakteja. Rajan sulkeutuminen on ollut elinkeinoelämälle kova isku ja nyt näyttää siltä, että valtiovaltakin on unohtanut omat lupauksensa itäisen Suomen tukemisesta.

               Edessä kova todellisuus

Suomen on varauduttava siihen, että Venäjän kriisit eivät lopu vielä pitkään aikaan.

Käymme niitä läpi talouden, turvallisuuden ja ihmisten kautta – emme propagandana, vaan realismina.

Olen nähnyt tämän kuvion monta kertaa, mutta nyt se toistuu entistä kovemmassa mittakaavassa.

Siksi sanon suoraan, vaikka se kuulostaisi karulta:

Suomi on jälleen yksi Venäjän kriisin suurimmista maksumiehistä Euroopassa – väkilukuun suhteutettuna yksi suurimmista.

Ministeri Juuso selittelyjen kehässä

Sunnuntai 12.10.2025 klo 15.10

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on joutunut viime viikkoina vaikeaan paikkaan. Hän puolustaa leikkauksia ja rahoitusvajeita tilanteessa, jossa hyvinvointialueet kamppailevat jo olemassaolostaan. Kokematon ministeri on ajautunut selittelyn kehään. Täällä Itä-Suomessa sen seuraukset näkyvät jo arjessa.

Eilen YLE uutisoi, kuinka ministeri Juuso on ottanut mallia maista, joissa avoimuutta ja sananvapautta on rajoitettu. Hän kielsi alaisiaan ministeriössä antamasta medialle haastatteluja. 

https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20187587

Ministeri Kaisa Juusoa käy jo hieman sääliksi. Hän on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä ja ammatiltaan sosiaalialan taustainen, joten sote-asiat eivät ole hänelle vieraita. Silti hänen otteensa sosiaali- ja terveysministerinä tuntuu haparoivalta – kosketuspinta sote-kentän todellisiin ongelmiin ja ratkaisuihin on jäänyt ohueksi. Toimittajien tiukat tentit eivät ole helppo paikka, kun taustalla on paineita joka suunnasta.

Juuso on määrätietoisesti leikannut hyvinvointialueiden rahoitusta ja toistanut viestiään: alueet päättävät itse, miten palvelunsa järjestävät. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että alueet tasapainoilevat lain velvoitteiden, palvelutason ja uhkasakkojen välimaastossa. Vastuu on sysätty alueille, mutta keinot viedään valtion päätöksillä.

Yöpäivystysten lakkauttamisen ministeri vei kuitenkin eduskuntaan. Tekikö hän tämän siksi, että juuri tässä asiassa alueet eivät osanneet tai uskaltaneet päättää ”oikein” niukoissa rahoitusraameissaan. Pohjois-Karjalassa hyvinvointialue on jo tehnyt ratkaisut: Pielisen Karjalasta ja Kiteeltä ovat viikonloppu-, ilta- ja yövastaanotot loppuneet virkamiespäätöksin ja HVA:n hallituksen siunauksella.

Kun arvostelua satelee, ministeri Juuso vetäytyy toistuvasti saman lauseen taakse: alueet päättävät itse. Näin vastuun kantavat hyvinvointialueiden hallitukset ja valtuustot, joissa keskeiset paikat ovat usein keskustan ja SDP:n luottamushenkilöillä. Perussuomalaiselle ministerille jää rooli, jossa hän voi siirtää syyllisyyden toisten harteille.

Luottamusmiesvuosinani Siun soten aikaan sain osakseni rajua kritiikkiä, kun teimme kuntien ohjauksessa vaikeita talouspäätöksiä. Tiedän, miltä tuntuu kantaa vastuuta epäsuosituista ratkaisuista. Siksi minulla on varsinkin nyt oikeus olla kriittinen – erityisesti valtiovaltaa kohtaan, joka on unohtanut itäisen Suomen.

Suututtaa, kun samoja asioita joutuu toistamaan viikosta toiseen. Mutta kirjoittaminen auttaa – ehkä se on oma tapani pysyä mukana keskustelussa, jota ei saisi jättää vain pääkaupunkiseudun pöydille.

Täällä Pohjois-Karjalassa näkee konkreettisesti, mitä päätökset saavat aikaan. Välimatkat palvelujen ääreen kasvavat, sote-asemat hiljenevät ja työntekijät väsyvät. Siksi en voi olla hiljaa, kun peruspalvelut rapautuvat päätöksillä, jotka tehdään kaukana arjen todellisuudesta.

Uusoikeiston nousu - mihin olemme menossa?

Perjantai 3.10.2025 klo 18.03

Olen huolestuneena seurannut uusoikeistolaisuuden nousua eri puolilla maailmaa. Ilmiö ei ole enää vain Yhdysvaltojen Trumpin ja Venäjän Putinin  politiikkaa. Myös Israelin pääministerin Netanjahun katson kuuluvan tuohon joukkoon. 

Uusoikeisto on saanut laajalti jalansijaa Euroopassa. Olemme saaneet seurata viime vuosina  Unkarin Orbánin toimintaa EU:n ja NATOn jäsenvaltion pääministerinä. Italiassa pääministeri Giorgia Melonin hallitus rakentaa konservatiiviselle arvopohjalle, Ranskassa taas Marine Le Pen on noussut todelliseksi vaihtoehdoksi, Saksassa AfD kasvattaa kannatustaan ja Suomessa Perussuomalaiset ovat vahvassa asemassa hallituksessa.

Yhteistä näille liikkeille on se, että ne näkevät liberalismin vihollisenaan. Liberalismia syytetään yksilöllisyyden ja globalisaation kautta yhteisöjen, perheiden ja paikallisen elinkeinoelämän rapauttamisesta. Tilalle tarjotaan ”palautumista” perinteisiin arvoihin: perheeseen, kansakuntaan ja konservatiiviseen kristillisyyteen.

   Paluuta menneeseen – vai askel taaksepäin?

Uusoikeiston ihanne on yhteisö, jossa yksilön arvo mitataan hänen uskollisuudellaan perheelle ja kansalle, ei niinkään omilla saavutuksilla. Näin kannatus ei ole niin sidottu yhteiskunnalliseen asemaan. Tämä voi kuulostaa harmittomalta, mutta mukana kulkee usein vaatimuksia, jotka rajoittavat naisten oikeuksia, kaventavat sananvapautta ja kyseenalaistavat ihmisoikeuksia.

Esimerkkejä näemme jo nyt. Unkarissa media ja oikeuslaitos on otettu hallinnon valvontaan, Italiassa hallitus nojaa vahvasti konservatiiviseen perhepolitiikkaan ja Puolassa oikeusvaltiota on muokattu hallitsevan puolueen tarpeisiin. Kun perustuslaillisia instituutioita aletaan ohittaa, ollaan jo liukkaalla tiellä. Trump USA:ssa ja Putin Venäjällä ovat yksilön rajoitteissa jo ihan omassa sarjassaan. 

               Miksi tämä vetoaa?

On tärkeää ymmärtää, miksi uusoikeisto saa kannatusta. Moni kokee, että yksilöllisyyttä on korostettu liikaa ja yhteisöllisyys on jäänyt jalkoihin. Tässä on perää. Ihmiset kaipaavat yhteenkuuluvuutta ja turvaa. Uusoikeisto lupaa sen – mutta keinot voivat johtaa juuri päinvastaiseen. Avautuu tie sulkeutuneeseen, autoritaariseen ja jakautuneeseen yhteiskuntaan.

        Uhka demokratialle ja rauhalle

Uusoikeiston nousu ei ole vain sisäpoliittinen kysymys. Kun oikeusvaltioita heikennetään ja kansakunnat sulkeutuvat sisäänpäin, kasvaa samalla jännite maiden välillä. Yhteistyö, kompromissit ja rauhanomaiset ratkaisut vaikeutuvat. Siksi uusoikeistolaisuus on suora haaste paitsi liberalismille, myös maailmanrauhalle. Se sivuuttaa diplomatian ja avaa tien sapelien kalistelulle. 

                 Mitä pitäisi tehdä?

Liberalismia ja demokratiaa puolustavien on syytä ottaa tämä kehitys vakavasti. Ei riitä, että paheksumme uusoikeiston nousua. Meidän on myös kysyttävä, miksi se vetoaa niin moniin. Meidän on vahvistettava myös yhteisöllisyyttä, mutta niin, että yksilönvapaus ja ihmisoikeudet säilyvät. Se on vaikea mutta välttämätön tehtävä.

Lopuksi voin todeta, että uusoikeiston vahvistuminen on todellinen ilmiö Euroopassa ja myös Suomessa. Jos annamme sen edetä kritiikittä, olemme vaarassa menettää demokratian peruspilarit. Vapaus, oikeusvaltio ja avoin yhteiskunta eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne on aina uudelleen puolustettava konfliktien jälkeen. Pitäisiköhän historiasta oppia jotain?

Perussuomalaisten niskurointi onnistui - Kokoomus seuraa nyt perässä

Torstai 2.10.2025 klo 19.20

Tänään julkaistu YLE:n puoluegallup kertoo karun totuuden. Perussuomalaisten kannatus on noussut 2,1 prosenttiyksikköä. Kokoomus junnaa paikoillaan ja näyttää olevan hallituksessa lähinnä panttivanki. 

Riikka Purra on löytänyt tavan johtaa hallitusta sisältäpäin. Perussuomalaisten taktiikka on yksinkertainen. He nöyryyttävät kokoomusta ja pääministeri Orpoa. Niin ja Orpo hyväksyy sen, koska pelkää hallituksen kaatumista.

               Hallitus ilman johtajaa

Käytännössä hallitusta ei johda kokoomus, vaan perussuomalaiset. He kulkevat omalla linjallaan, pitäen omat teemat otsikoissa ja pakottaen muut nielemään sen. Orpo seisoo sivussa, kun PS käyttää valtaa. En voi ymmärtää, että persujen nousun takana olisi Teemu Keskisarjan parin viikon takaiset kannanotot.

On vain ajan kysymys, milloin tämä yhtälö räjähtää. Ensi kevään budjettiriihi on viimeinen testi. Kun välit kiristyvät, hallitus hajoaa ja edessä ovat ennenaikaiset eduskuntavaalit jo ensi kesänä.

   Ulkopolitiikka perussuomalaisten käsissä

Perussuomalaisten valta näkyy myös ulkopolitiikassa. Kokoomuksen värisuora ei auta, kun Palestiinan tunnustaminen torpataan PS:n kivijalaksi. Näin puolue osoittaa, kuka todella johtaa Suomen ulkopolitiikkaa.

     Keskusta ei saa jumittua Itä-Suomeen 

Keskusta sinnitteli viisi kuukautta gallupeissa kolmantena, mutta nyt vauhti loppui kesken. Puolue on hyvin nostanut hallituksen Itä-Suomen unohtamisen ansiokkaasti esille. Pelkkä ohjelman julistus ei riitä. Nyt olisi aika nostaa pöytään uusia avauksia – erityisesti työttömyyden torjunnassa. Siitä onkin tulossa hallitukselle välikysymys. Suomi on EU:n toiseksi synkin työttömyysmaa Espanjan jälkeen.  Myös nuorten perheiden ja koululaisten ongelmat Keskusta voisi nostaa voimakkaammin esille. 

           Gallupin todellinen viesti

Taloustutkimuksen Tuomo Turja kiteyttää tilanteen: perussuomalaiset pitävät vanhat kannattajansa ja saavat uusia kokoomuksesta ja nukkuvien puolueesta. Kannatus nousee erityisesti naisissa, työikäisissä ja eläkeläisissä.

SDP pysyy kärjessä, mutta sen kannatus on jo 25 prosentissa. Kokoomus pysyy paikallaan, mutta menettää mieskannattajia – ja samalla johtajuutensa. 

Trump ja sananvapauden kaventamisen varjo

Lauantai 20.9.2025 klo 11.19

Yhdysvaltoja on yli kahden vuosisadan ajan pidetty demokratian ja sananvapauden majakkana. Nyt tämä perusta horjuu, kun Donald Trump on avoimesti uhannut maan uutistoimistoja ja vihjaillut toimilupien poistamisella kriittiseltä medialta. Tällaiset lausunnot eivät ole pelkkää poliittista retoriikkaa, vaan ne muistuttavat vaarallisen paljon autoritaaristen valtioiden toimintatapoja. 

Trump näyttää unohtaneen, miten häikäilemättömästi hän itse aikoinaan hyökkäsi presidentti Joe Bidenin kimppuun vaalikampanjassa. Sivistyneen keskustelun sijaan kuultiin alatyylisiä ja höperöitä syytöksiä, jotka eivät sopineet maailman johtavan valtion arvolle. Häntä ei koske viestinnän eettiset periaatteet.

Venäjän liittolaiset – yhteinen nimittäjä              diktatuurissa

Kun tarkastelee Venäjän lähipiiriä, kuva on synkkä. Kiina, Valko-Venäjä, Iran, Serbia, Pohjois-Korea, Syyria, Eritrea, Mali ja Nicaragua ovat maita, joita yhdistää selkeä demokratiavaje. Näissä valtioissa vaalitulokset tiedetään etukäteen, sananvapaus on tukahdutettu ja toisinajattelijat vaiennetaan vankiloiden tai väkivallan avulla. Näennäisesti puhutaan rehellisistä vaaleista, mutta todellisuudessa kyse on kulissista, jonka läntinen maailma näkee läpi.

Trumpin nykyinen puhe- ja johtamistapa kytkeytyy huolestuttavalla tavalla tähän autoritaariseen perinteeseen. Hän ei ole yksiselitteisesti kääntänyt selkäänsä Venäjän presidentti Vladimir Putinille, vaan on monin tavoin liittymässä Venäjän ystäväpiiriin, jota yhdistää demokratian halveksunta.

       Läntisen maailman on vedettävä raja

Demokraattisten maiden on nyt löydettävä toisensa entistä tiiviimmin sananvapauden ja demokratian puolustajina. Viesti on tehtävä selväksi myös Yhdysvalloille. Trumpin kausi on poikkeus, ei uusi normaali. Lännen on laadittava strategia, jolla kestetään hänen tämä vaalikausi loppuun.  Pidetään kiinni niistä arvoista, joiden varaan vapaa maailma on rakentunut ja tehdään nämä läntisen sivistyksen arvot selviksi USA:lle. Kyllä siellä kansan enemmistö erottaa oikean väärästä. 

Trumpin uudet uhkaukset eivät ole vain Yhdysvaltain sisäinen asia. Ne ovat haaste koko sivistyneelle maailmalle, joka on tähän asti katsonut Amerikkaa esikuvanaan. Sananvapauden puolustaminen on nyt yhteinen tehtävä – ennen kuin majakan valo hiipuu kokonaan.

Neljä vuosikymmentä luottaustehtävissä - kiitollisena eteenpäin

Torstai 18.9.2025 klo 10.18

Kaksi viikkoa sitten pidettiin Nurmeksen Lämpö Oy:n yhtiökokous, jossa valittiin yhtiölle uusi hallitus. Se oli viimeinen kokous, jonka avasin konserniyhtiömme hallituksen puheenjohtajana – ja samalla viimeinen kokous luottamushenkilönä. Yli neljä vuosikymmentä jatkunut luottamusmiesurani päättyi siihen hetkeen.

Kun astuin ensimmäistä kertaa valtuustosaliin vuonna 1985, Suomi oli aivan toisenlainen maa. Maailma ja meidän  kaupunkimme ovat muuttuneet valtavasti. Yhtäjaksoinen toiminta 40 vuotta kaupunginvaltuustossa on opettanut enemmän kuin osasin koskaan odottaa. Olen saanut olla mukana kehittämässä koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita, rakentamassa uusia asuinalueita ja puolustamassa meille tärkeitä arvoja – yhteisöllisyyttä, tasavertaisuutta ja itäsuomalaista sitkeyttä.

            Hyvinvointialueiden haasteet

Heti hyvinvointialueiden käynnistyttyä huomasimme, ettei sote-rahoitus riitä. Uudistus on ollut tarpeellinen ja suunta oikea, mutta rahojen riittämättömyys näkyy jo arjessa: terveysasemien aukioloissa, jonojen pituudessa ja henkilöstön jaksamisessa. Kansanterveyslain syntymisen aikoihin opiskelleena on ollut surullista nähdä, kuinka perustuslaillista tasa-arvoa ei pystytä toteuttamaan.

Valtakunnan tasolla on tehtävä työtä, jotta peruspalvelujen saatavuus ei rapaudu ja maakunnan laita-alueiden palvelut turvataan. Tutkijat ja tulevaisuuden visionäärit varoittavat synkin tilastoin, mutta pelkkä valtiovallan apu ei riitä. Uusilta päättäjiltä vaaditaan rohkeutta tunnistaa tosiasiat, perehtyä väestö- ja aluerakenne-ennusteisiin ja tehdä ajoissa tarvittavat korjausliikkeet.

       Kuntatalouden karu todellisuus

Kuntamme, kuten moni muukin, on vaikeassa tilanteessa. Tulojen ja menojen välinen kuilu ei kuroudu pelkillä tehokkuustoimilla. Tarvitaan priorisointia, rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä – useamman vaalikauden jänteellä. Kaupunki ei voi jatkaa vuodesta toiseen tekemällä pelkkiä säästöpäätöksiä miettimättä syvempiä rakennemuutoksia.

Maakunnan reuna-alueet ovat jo vaikeuksissa: väestö vähenee, palvelut keskittyvät, liikenneyhteydet heikkenevät. On päätettävä, jääkö tämä kehitys oman onnensa nojaan vai ollaanko valmiita tekemään todellisia toimenpiteitä yhdenvertaisuuden ja elinvoiman eteen. Tarvitaan uutta ajattelua – liikkuvia palveluja, etäyhteyksiä hyödyntäviä ratkaisuja ja ennen kaikkea yhteistyötä yli kuntarajojen.

               Kiitollinen matkasta

Tämä ei ole ollut yhden ihmisen taival. Olen saanut ystäviä ja verkostoja, jotka ovat yhä arvokkaita niin maailman menon kuin mielipiteiden vaihdon kannalta. Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja kaupungin viranhaltijoita, jotka ovat muuttaneet päätökset käytännöksi. Erityinen kiitos kuuluu kaupungin asukkaille. Teidän luottamuksenne on ollut suurin kunniani. Oman kirjoituksen vaatisi kiitokset perheelleni. Ilman sen tukea ja lämpöä tämä taival ei olisi ollut mahdollinen.

Vuosien varrella puoluerajat ovat madaltuneet. Meitä on yhdistänyt rakkaus tähän alueeseen, vaikka olemme joskus eri mieltä olleetkin. Olen nähnyt, miten vaikeatkin ajat on voitettu yhteistyöllä ja sillä, että katsotaan pidemmälle kuin seuraavaan budjettivuoteen.

               Katse tulevaisuuteen

Jatkossa katson maakuntaamme ja kotikuntaani asukkaana, palvelujen käyttäjänä, äänestäjänä ja veronmaksajana. Toivon, että luottamusmiestyössä katsotaan kokonaisuuksia ja pidemmän aikavälin vaikutuksia, ei vain tämän budjettivuoden paineita. Toivon myös avointa keskustelua päättäjien, järjestöjen ja kuntalaisten kesken – arvomaailmoja kunnioittaen ja ihmisarvon säilyttäen.

Nyt on uusien kasvojen aika ottaa vastuuta. Minä lähden luottavaisin mielin. Tiedän, että kaupungin tulevaisuus on hyvissä käsissä. Toivotan luottamushenkilöille viisautta päätöksentekoon, rohkeutta uudistuksiin ja ennen kaikkea sydäntä pitää tämä kaupunki elävänä ja inhimillisenä paikkana myös tuleville sukupolville.

Ennenaikaiset eduskuntavaalit?

Tiistai 9.9.2025 klo 15.26

Kekkonen vs. nykyjärjestelmä – ennenaikaisten vaalien mahdollisuus?

Minun ikäluokkani muistaa Kekkosen ajan, kun Suomessa presidentillä oli lähes rajaton valta hajottaa eduskunta. Kun poliittinen tilanne ajautui solmuun, Kekkonen käytti tätä oikeuttaan kolme kertaa. Viimeksi ennenaikaiset vaalit pidettiin vuonna 1975.

Nyky-Suomessa tilanne on täysin toinen. Vuoden 2000 perustuslain myötä presidentiltä vietiin yksipuolinen valta hajottaa eduskunta. Nyt eduskunnan ennenaikaiset vaalit voivat tulla kyseeseen vain tietyllä tavalla:

• Aloitteen tekee pääministeri

• Presidentti voi päättää eduskunnan hajottamisesta vain pääministerin esityksestä

• Eduskuntaryhmiä kuullaan ennen päätöstä

Käytännössä ennenaikaiset vaalit ovat siis mahdollisia vain, jos hallitus menettää toimintakykynsä eikä uusia toimivia voimasuhteita synny nykyisen eduskunnan pohjalta. Silloin pääministerin on kannettava vastuu ja tehtävä esitys hajottamisesta.

Perinne Suomessa on ollut, että hallitus yritetään aina koota uudelleen ilman vaaleja. Siksi vuoden 2000 jälkeen yhtään eduskuntaa ei ole hajotettu kesken kauden. Jokainen vaalikausi on viety loppuun, vaikka pääministerit ovat välillä vaihtuneet. 

Nyt  Perussuomalaisten maahanmuuttolinja haastaa hallituksen yhtenäisyyttä. Tuo palauttaa mieliimme Kekkosen ajat. Orpon hallituksessa tilanne on viime kuukausina muuttunut entistä jännittyneemmäksi. Perussuomalaiset pitävät maahanmuuttovastaisuutta yllä ja sallivat Teemu Keskisarjan kaltaiset kärkevät esiintymiset. Tämä on puolueen tietoinen linja, joka puhuttelee heidän äänestäjäkuntaansa. Sama ilmiö näkyy muuallakin Euroopassa. Maahanmuuttovastaiset voimat ovat pärjänneet Euroopan vaalikentillä. USA:n nykyinen presidentti on monelle täällä hyvä kannustaja. 

Vaikka hallitus sai juuri sovittua budjettiriihestä, sopu Orpon ja Purran välillä ei välttämättä kestä. Perussuomalaiset voivat jopa tarkoituksellisesti ajaa hallituksen kriisiin. Jos näin käy, Orpo voi ajautua tilanteeseen, jossa toimivaa hallitusta ei enää saada kasaan nykyisestä eduskunnasta. Tällöin ennenaikaiset vaalit ensi kesäkuussa eivät olisi mahdottomuus. Tilanne voi kärjistyä viimeistään ensi kevään budjettiriihessä.

Miksi ennenaikaisia vaaleja vältellään Suomessa?

Suomessa vallitsee ajatus poliittisesta vakaudesta. Hallitus saa toimia eduskunnan antamalla valtakirjalla koko vaalikauden ajan. Jos hallitus kaatuu, sen tilalle etsitään uusi kokoonpano samasta eduskunnasta. Tätä pidetään vastuullisempana kuin usein toistuvia vaaleja.

Monissa muissa Euroopan maissa – esimerkiksi Italiassa tai Espanjassa – ennenaikaiset vaalit ovat tavallisia ja osin jopa odotettuja. Nyt Ranskassa on vaikeat ajat saada maalle toimiva hallitus. Suomessa sen sijaan pyritään viimeiseen asti välttämään niiden järjestämistä, koska ne nähdään poliittisen järjestelmän epäonnistumisena.

Mutta mitä tapahtuu, jos hallitus ajautuu umpikujaan ja Perussuomalaiset jatkavat painostuslinjaansa? Onko Orpon hallituksella kanttia ja kykyä löytää ratkaisuja vai päädymmekö todella Kekkosen ajan kaltaiseen tilanteeseen, jossa ennenaikaiset vaalit nousevat ainoaksi vaihtoehdoksi?

Onko Suomi valmis ennenaikaisiin vaaleihin jo ensi kesänä?

Budjettiriihi unohti Itä-Suomen

Torstai 4.9.2025 klo 15.21

Maan hallituksen budjettiriihi jätti jälleen Itä-Suomen odottamaan. Viime vuosien aikana olemme saaneet kuulla monissa foorumeissa ja seminaareissa vakuutteluja siitä, että Itä-Suomen asiat otetaan vakavasti ja että maakuntiemme erityisolosuhteet tunnustetaan. Kun nyt hallituksen esitys ensi vuoden talousarvioksi on julkaistu, näyttää kuitenkin siltä, että nuo lupaukset valuvat kuin vesi hanhen selästä.

Toivon, että Itä-Suomen erityisedustaja Harri Broman jaksaa viedä sitkeästi eteenpäin ajatusta siitä, että Itä-Suomi tulee nimetä erityistukialueeksi. On tärkeää, että  maakuntaliitot, kunnat, järjestöt, Itä-Suomen Unioni, kansanedustajamme sekä monet muut alueen edunvalvontaa tekevät tahot jaksavat tehdä työtään. Se ei saa katketa, vaikka pettymyksiä tulee kerta toisensa jälkeen.

                       Mitä Pohjois-Karjala sai?

Kun katsoo valtion ensi vuoden budjettia Pohjois-Karjalan kannalta, merkittäviä investointeja löytyy oikeastaan vain Lieksanjoen sillasta. Se on toki tärkeä, mutta mittakaavaltaan pieni hanke. Sitä ei ole karsittu pois, sillä päätös hankkeesta on tehty jo viime keväänä. Kuljetustuki, joka alun perin oltiin kokonaan lakkauttamassa, jatkuu sentään – tosin 30 prosentin leikattuna. Kyseinen tuki on monille harvaan asutuilla alueilla toimiville pk-yrityksille elinehto, sillä pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvat rahtikustannukset ovat suuri rasite.

Liikennehankkeista Savon rata sai rahoitusta nopeuttamiseen. Meidän näkökulmastamme se on epäreilua. Itä-Suomessa on yhdessä todettu, että Karjalan radan heikko kunto pitäisi korjata ensin. Yhteistyötä ja yhteistä linjaa on yritetty hakea, mutta aina se ei näytä toimivan. Savolaisilla tuntuu olevan enemmän poliittista voimaa. Se myös näkyy päätöksissä. Jo meneillään olevat hankkeet, kuten Syväsalmen sillan rakentaminen, viedään toki suunnitellusti loppuun. 

                      Työllisyys ja verotus

Pohjois-Karjala kuuluu edelleen maamme korkeimpien työttömyyslukujen alueisiin. Sen vuoksi työllisyyteen ja verotukseen liittyvillä päätöksillä on täällä erityinen painoarvo. Pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen on toki tervetullut päätös. Se näkyy myös pohjoiskarjalaisien kukkarossa. Myös nuorten työllistämisseteli on hyvä avaus. Nuoret ovat aina se ryhmä, joka kärsii eniten, kun työttömyys nousee. Mutta kokonaisuutena nämä eivät muuta sitä tosiasiaa, että alueemme tulevaisuus näyttää hallituksen silmissä kovin harmaalta.

Iso kuva hallituksen budjetista vahvistaa kertomusta sen suurten tavoitteiden epäonnistumisesta. Talouden tasapainottamisesta, velan pienentämisestä ja työllisyyden kasvusta on puhuttu kauniisti, mutta käytännössä tulokset ovat laihoja. Kun hallituspuolueet joutuvat toistuvasti palaamaan jopa omiin pelisääntöihinsä ja yhteiseen käytökseen. Herää kysymys, miten tällainen hallitus voi hoitaa suuria kokonaisuuksia?

Itä-Suomen osalta kuva on vielä lohduttomampi. Hallituspuolueet eivät tunnu näkevän idässä muuta kuin menoja ja ongelmia, joihin ei ole halua etsiä ratkaisuja. Rajamaakuntien asemaa ei tunnusteta, vaikka olemme vuosikymmenien ajan tehneet kaikkemme pitääksemme Suomen itärajan asuttuna ja elinvoimaisena.

                Epätoivolle ei saa antaa tilaa

On myönnettävä, että tällaiset päivät tuntuvat tympäiseviltä. Kun yhdessä niin monessa tilaisuudessa nostimme Itä-Suomen asiat esille, olisi kohtuullista nähdä edes pieniä konkreettisia tuloksia. Nyt budjettiriihen jälkeen jää maku, ettei itäisimmällä Suomella ja rajamaakunnilla ole valtakunnan politiikassa sitä arvoa, mitä täällä puheissa usein luvataan. Viime syksynä maaseutuparlamentin päätössanoissa pyysin ministeriön virkamiehiä kertaamaan parin vuoden päästä siellä pidetyt, taltioidut esitykset ja paneelikeskustelut ja vertaamaan, mitä on puheista toteutunut. 

Silti periksi ei saa antaa. Edunvalvontatyö on pitkäjänteistä. Joskus tulokset kypsyvät vasta vuosien kuluttua. Itse jättäydyin keväällä pois kaikista kotikaupunkini ja maakuntani luottamustoimista. Olen nyt innokas seniorikirjoittaja ja politiikan seuraaja. Kantaa otan yleisellä tasolla. Ei seebra raidoistaan pääse – eikä itäisen Suomen puolesta puhuminen minulta lopu. Nämä kirjoitukset jäävät minulta muistiinpanoiksi, jotka kuvastavat sen eletyn hetken tunnelmaa.

Kansanäänestys hallituksen jatkosta - kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja

Tiistai 2.9.2025 klo 13.30

Maahanmuuton onnistuminen on yksi lähivuosien suurimpia kysymyksiä Suomessa. Sen vaikutukset eivät rajoitu vain työvoimaan ja talouteen, vaan myös yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja poliittiseen jakautumiseen. 

Tällä hetkellä noin 11 prosenttia suomalaisista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Tämä osuus kasvaa koko ajan. Se muokkaa väistämättä myös puoluekenttää sekä vaalituloksia. 

Suomen puoluepolitiikassa on nähty viime aikoina teräviä ristiriitoja erityisesti maahanmuutosta. Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarjan esiintyminen A-studiossa 26.8. toi jälleen näkyväksi sen, miten rajusti puolueessa suhtaudutaan maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen. Rasistisiksi tulkitut puheet eivät kuitenkaan auta Perussuomalaisten kannatusta, vaan pikemminkin vahvistavat vastakkainasettelua ja karkottavat puolueen maltillisempia äänestäjiä.

Sen sijaan vasemmistoliitto, vihreät ja SDP saattavat hyötyä tilanteesta. Ne profiloituvat entistä selvemmin vaihtoehdoksi hallituksen nykyiselle linjalle, joka on monen mielestä kovin kylmä ja kova. Myös Keskusta on onnistunut oppositiopolitiikassaan. Puolue ei ole lähtenyt pelkkään hallituksen arvosteluun, vaan on pyrkinyt tarjoamaan myös vaihtoehtoja ja esiintymään rakentavasti. Tämä näkyy hiljalleen myös kannatusluvuissa.

        Hallituksen linjan hinta

Orpon hallitus on kulkenut tiukan talouskurin tietä. Moni suomalainen kokee, että vastuu säästöistä kaatuu liiaksi pienituloisten, työttömien ja perheiden harteille, samalla kun hyvin toimeentulevat pääsevät helpommalla. Samalla leikkaukset koulutukseen, sosiaaliturvaan ja palveluihin alkavat tuntua arjessa yhä kipeämmin.

Hallituspuolueet ovat puhuneet paljon “välttämättömistä päätöksistä”. Kuitenkin välttämättömyyden varjoon on jäänyt kysymys oikeudenmukaisuudesta. Onko oikein, että kansalaiset maksavat laskun, samalla kun suuryrityksille ja varakkaille suunnatut verohelpotukset jatkuvat? Tämä ristiriita voi nousta vuoden 2027 vaalien suurimmaksi kysymykseksi.

      Kohti korkeampaa äänestysprosenttia

Uskon, että vuoden 2027 eduskuntavaaleista tulee poikkeuksellisen vilkkaat. Äänestysprosentti voi kohota jopa yli 70 prosentin. Harvoin suomalaisessa politiikassa nähdään tilannetta, jossa vaalit muistuttavat näin suoraan kansanäänestystä hallituksen jatkosta.

Historiasta löytyy esimerkkejä. Vuonna 1966 vasemmisto saavutti enemmistön eduskunnassa. Monet pitivät sitä suurena käänteenä Suomen poliittisessa elämässä. Vastaava tilanne voi toteutua uudelleen, mikäli SDP, vasemmistoliitto ja vihreät yhdessä ylittävät 50 prosentin kannatuksen. Tällöin poliittinen kartta piirtyisi uudelleen. Samalla hallituksen kokoonpano voisi muistuttaa 1960-luvun lopun asetelmaa.

Samaan aikaan hallituspuolueissa alkaa hiipiä pelko. Jos vasemmiston nousu näyttää mahdolliselta, se voi synnyttää toivottomuutta ja jopa pakokauhua. Juuri siksi seuraavat vuodet tulevat olemaan poliittisesti poikkeuksellisen kiihkeitä.

            Vaalit vedenjakajana

Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa, mutta asetelmat hahmottuvat jo. Tämä syksy ja ensi kevät ovat ratkaisevia. Talousarvio ja budjettiriihi eivät ole vain numeroita ja prosentteja, vaan ne määrittävät koko poliittisen suunnan. Kansalaiset seuraavat tarkasti, kuka kantaa vastuuta ja kuka tarjoaa vaihtoehtoja.

Vuoden 2027 vaaleista voi tulla eräänlainen vedenjakaja. Silloin ratkaistaan, jatkaako Suomi Orpon hallituksen linjalla, jossa painopiste on säästöissä ja leikkauksissa vai avautuuko tie uuteen, inhimillisempään ja oikeudenmukaisempaan suuntaan?

Henkilökohtainen muisto ja näkymä eteenpäin

Itse muistan hyvin vuoden 1966, jolloin Suomi sai vasemmistoenemmistöisen eduskunnan. Aloittelevana teinipoliitikkona se tuntui suurelta poliittiselta käänteeltä, joka muutti ilmapiiriä monella tasolla. Nyt, yli puoli vuosisataa myöhemmin, näen mahdollisuuden samanlaiseen murrokseen. Historia ei koskaan toistu sellaisenaan, mutta sen rytmi voi olla tuttu.

Vuoden 2027 vaaleissa ei ratkaista vain hallituksen kohtaloa, vaan myös kansalaisten luottamusta siihen, että demokratia pystyy uudistumaan ja kantamaan vastuuta. Jos äänestysprosentti todella nousee yli 70 prosentin, se kertoo suomalaisista, jotka haluavat olla mukana päättämässä maan suunnasta. Minusta se on demokratian juhlaa – riippumatta siitä, kuka hallituksen lopulta muodostaa.

Kannattaa seurata tätä syksyä tarkalla silmällä. Se on jo osa vuoden 2027 vaalien historiaa.

Kirkkoherramme läksiäiset ja liitosten muistoja

Sunnuntai 31.8.2025 klo 20.09

 

Tänään kävin kuuntelemassa  eläkkeelle siirtyvän kirkkoherramme Markus Kontiaisen läksiäissaarnan. Sen jälkeen nautimme maukkaan kenttälounaan kirkkomäellä vielä kauniissa kesäsäässä. 

Markus  ehti palvella seurakuntaamme yhdeksän vuoden ajan. Hän oli tutustunut Pielisen Karjalaan  Valtimon seurakunnassa jo vuosina 2008–2009. Hänen aikakauteensa osui paljon muutoksia, jotka koskettivat niin seurakuntaa kuin kuntaakin.

Vuoden 2020 alusta Valtimon seurakunta lakkautettiin kuntaliitoksen yhteydessä ja seurakunta liittyi osaksi Nurmeksen seurakuntaa. Itse toimin liitoksen selvitystyön aikoihin Nurmeksen kirkkoneuvoston jäsenenä ja seurasin läheltä liitoksen valmistelua ja toteutusta. Voin sanoa, että prosessi sujui varsin sopuisasti. Molempia seurakuntia kuultiin. Kokonaisuus syntyi hyvässä yhteistyössä ja liittymissopimusta kunnioitettiin. 

Samoihin aikoihin olin kaupungin luottamustehtävissä. Toimin Nurmeksen kaupunginhallituksen puheenjohtajana kaksi kautta peräkkäin vuosina 2013–2021 ja sen jälkeen valtuuston puheenjohtajana 2021–2025. Seurasin Valtimon ja Nurmeksen kuntaliitoksen etenemistä aivan aitiopaikalta. Aloite kuntaliitoksen valmisteluun tuli Valtimolta 19.9.2019:

https://www.mattikamarainen.com/blogi/2018/09/19/26352

Nurmeksen kaupunginvaltuusto hyväksyi liitossopimuksen yksimielisesti. Valtimolla tilanne oli toinen. Siellä valtuusto päätti kuntaliitoksen puolesta äänin 11–10. Päätös oli siis äärimmäisen tiukka. Kuntaliitos toteutui 1.1.2020, mutta jälkipyykkiä pestiin vielä ainakin seuraavissa vuoden 2021 kuntavaaleissa. Lähdin niihin vielä ehdokkaaksi lähinnä hyvien ystävien kannustamana.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa oli useammassa puolueessa ehdolla henkilöitä, jotka olivat vastustaneet kuntaliitosta. Niinpä vaalien alla käytiin varsinkin somessa keskustelua, joka varjosti kuntaintegraatiotyön jatkamista. 

Seurakunnan puolella liitos tapahtui huomattavasti kivuttomammin. Ehkä se kertoo siitä, että hengellisessä yhteisössä painotettiin enemmän yhteistyötä ja yhteistä hyvää. Kaupunkien ja kuntien liitokset sen sijaan koskettavat arjen palveluita ja päätöksentekoa niin laajasti, että ne herättävät väistämättä enemmän tunteita ja jakolinjoja. Kirkkolain mukaan seurakunnat olisivat yhdistyneet kuntaliitoksen yhteydessä muutenkin. 

Nyt katson tätä kaikkea vapaana luottamushenkilön vastuusta kuntalaisena, veronmaksajana ja äänestäjänä, mutta kokemukset ja muistot ovat jääneet elämään. Markuksen eläkkeelle siirtyminen on yksi etappi tällä matkalla. Hän on tehnyt työnsä hyvin ja jättänyt jälkeensä toimivan seurakunnan sekä paljon hyviä muistoja. 

Jokaisella hetkellä on oma aikansa. Tänään on aika kiittää Markus Kontiaista hänen työstään ja toivottaa hänelle siunausta ja hyviä, levollisia eläkevuosia.

Väitöskirja lääkäreiden johtamistyöstä ja tavoitteista

Perjantai 29.8.2025 klo 18.51

Kuuntelin tänään etänä Heli Parviaisen väitöstilaisuutta Tampereen Yliopistosta. Varsinkin nyt sote-uudistuksen aikoihin väitöskirja on johtamisen kannalta ajankohtainen ja mielenkiintoinen. 

Heli Parviaisen väitöstutkimus tarkastelee erikoistuvien lääkärien ja hammaslääkärien johtamiskoulutusta, joka tuli pakolliseksi kaikille erikoisaloille vuoden 2009 opetusuudistuksessa. 

Tutkimuksen mukaan erikoistuvat lääkärit ovat tyytyväisiä johtamisopintoihin ja pitävät niitä välttämättöminä. Opinnot tarjoavat valmiuksia esihenkilötyöhön, henkilöstöjohtamiseen, viestintään, terveystalouteen ja juridiikkaan. Erikoistuvat kokevat, että johtamiskoulutus madaltaa kynnystä hakeutua johtotehtäviin ja edistää kliinisen asiantuntijuuden ja johtajuuden yhdistämistä. 

Johtamiskoulutuksella näyttää olevan terveydenhuollon johtamiskulttuuria uudistava merkitys ja moni erikoistuva on kiinnostunut toimimaan tulevaisuudessa myös johtajana. Toisaalta opintoihin kaivataan lisää sisältöä erityisesti henkilöstöjohtamisesta ja talousosaamisesta.

Heli Parviaisen väitöskirja nostaa esiin lääkärien johtamistaidot, joita on pitkään pidetty liian auktoritäärisinä. Usein lääkärit ovat keskittyneet kliiniseen työhön ja johtaminen on jäänyt taka-alalle.

Väitöstilaisuudessa Heli totesi hienotunteisesti, että aiemmin jopa armeijatausta riitti johtajan meriiteiksi miesvaltaisella alalla.

Siun soten kuntayhtymässä huomasin itse hallituksen puheenjohtajana, että joskus  lääkäriesimehelle oli vastenmielistä kertoa henkilöstölle ikäviä asioita. Totutusta poiketen heidän piti moniammatillisessa organisaatiossa ottaa huomioon myös muiden ammattiryhmien näkemykset. 

Muutamat arvostetut kliinikot johtajina esiintyivät usein maakuntalehden palstoilla arvostellen ja moittien tehtyjä hallinnollisia päätöksiä. Kun sitten vaaleilla valitun hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajana jatkoi talon sisältä erikoislääkäri, kollegojen kirjoittelu lehdissä loppui. Kuitenkin hallitus on joutunut tekemään välillä koviakin tuttavuusohjelmia. Muutosjohtaminen ei ole helppoa. 

Olin itse lähes 15 vuotta vastaavana hammaslääkärinä lähiesimiehenä. Kliininen työ oli ykkösasia. Johtamiskoulutukseni aikana eräs opettajani totesi, että ammattiryhminä lääkärit ja opettajat ovat haastavia johtajakoulutettavia. Työ on itsenäistä ja suorittavaa. Johtamiselle ei jää aikaa.

Parviainen on toiminut johtamisopintojen yliopisto-opettajana vuosina 2008–2023 Tampereen yliopistossa. Hän on syntynyt Rantasalmella ja asuu Pälkäneellä. 

Tunnen Helin hyvin Kämäräisten sukuseuran hallituksen kautta. Onnea Helille!

Oikeisto ja vasemmisto eivät enää kulje vanhoja latuja

Torstai 28.8.2025 klo 10.47

Tarkastelen menneisyyttä ja tulevaisuutta lähes 75- vuotiailla silmillä. Nuoruudessani poliittinen kartta oli paljon selkeämpi kuin nyt. Ikäluokkani on saanut nähdä kiihtyvän kehityksen kulun tiedonvälityksessä nykyiseen globaaliin maailmaan. Olen lajitellut muistiinpanojani vuosikymmenten ajalta. Tähän kirjoitukseen sain sysäyksen Teiniliiton syyskokouksesta vuodelta 1968. Sillloin tein ensimmäisen matkan Helsinkiin.

Useimmiten työväestö kuului vasemmistoon – työläisperheistä tulleet äänestivät sosialidemokraatteja tai kommunisteja.

Oikeisto taas oli paremmin toimeentulevien kauppiaiden, virkamiesten ja viljelijöiden puolella. Opiskeluajan taistolaisaktiiveissa oli kuitenkin paljon mukana oikeistolaisperheiden nuoria. Sekin oli selvä viesti, että maailmassa kaikki ei ollut hyvin ja nuoriso kyseenalaisti oikeudenmukaisuuden. Saimme olohuoneisiin television kautta tietoa maailmalta. 

Nyt raja-aitoja ei enää ole samalla tavalla. Tunnen itsekin nuoria, jotka elävät hyvin niukasti, mutta ajattelevat silti oikeistolaisesti – jopa äärioikeistolaisesti. Heillä ei ole varaa ylellisyyksiin, mutta arvot ja identiteetti ohjaavat heidän politiikkaansa enemmän kuin taloudellinen asema. 

Vastaavasti vasemmisto ei ole enää yksiselitteisesti työväenluokan leiri. SDP, vihreät ja vasemmisto saavat kannattajansa yhä useammin koulutetusta keskiluokasta, opettajista, hoitoalan ihmisistä ja akateemisista piireistä. Työväenluokasta osa taas on siirtynyt oikeistopopulistien, esimerkiksi perussuomalaisten, tukijoiksi.

    Muutos on globaali - ei vain suomalainen

Yhdysvalloissa Donald Trumpin kannattajissa on paljon ihmisiä, jotka taistelevat taloudellisten vaikeuksien kanssa.  Heillä ei ole varaa terveydenhoitoon eikä lastensa kouluttamiseen. Joukossa on myös maahanmuuttajia, erityisesti konservatiivisia latinalaisamerikkalaisia.

Euroopassa oikeistopopulistiset puolueet saavat kannatusta niiltä, jotka kokevat jäävänsä globalisaation ja kaupungistumisen varjoon.

Tutkijoiden mukaan vanhan luokkajaon tilalle on tullut arvokonflikti.  Suhtautuminen maahanmuuttoon, kansallisuuteen, sukupuolirooleihin ja uskonnollisiin kysymyksiin jakaa kansaa nyt enemmän kuin varallisuus.

Ronald Inglehartin ja Pippa Norrisin tutkimus Cultural Backlash kiteyttää asian hyvin. Politiikkaa ei enää jaeta vain taloudellisen oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan arvojen puolesta ja vastaan. Sama näkyy myös suomalaisissa tutkimuksissa. 

Meillä Suomessa TV:stä tuttu Hanna Wass ja myös muut poliittisen osallistumisen tutkijat ovat todenneet, että luokkaäänestäminen on heikentynyt. Tilalle on tullut koulutusperusteinen jakolinja (korkeasti koulutetut ovat usein liberaaleja, matalammin koulutetut konservatiivisempia).

Yhteenvetona voisin todeta, että vasemmisto ei ole enää työväen puolue eikä oikeisto ole enää vain hyvin toimeentulevien turvasatama. Lisäksi jokolinjat näiden välillä kulkevat nyt ennen kaikkea arvoissa ja identiteeteissä.

Muutos on suuri verrattuna omaan nuoruuteeni. Politiikka on monimutkaistunut. Juuri siksi sitä on entistä kiinnostavampaa seurata ja myös kirjoittaa. Onneksi myös omat arvot ovat muuttuneet ajan mukana suvaitsevampaan suuntaan. Nyt asiat Suomessa ja maailmalla ovat siinä mallissa, että uskon vuoden 2027 ek-vaaleissa äänestysprosentin nousevan tuntuvasti.