Sininen Fordson Major siivitti koulutielle

Perjantai 18.9.2026 klo 12.14

 

Kirjoitin Iisalmen lyseosta ylioppilaaksi vuonna 1971. Kun koulu nyt täyttää 130 vuotta, huomaan palaavani ajatuksissani yhä useammin noihin vuosiin – ja siihen, miten pienestä oma koulutieni lopulta oli kiinni.

Synnyin Iisalmen maalaiskunnassa Pörsänmäen kylässä kahdeksanlapsiseen maanviljelijäperheeseen. Vanhin lapsista oli sisko, ja seitsemästä veljeksestä olin vanhin. Talon töihin osallistuttiin pienestä pitäen. Suuressa lapsikatraassa oppi myös huolehtimaan toisista. Myöhemmin tuo oppi laajeni välittämiseksi ja vastuunkannoksi myös kodin ulkopuolella.

Koulunkäynti oli minulle helppoa, ja kansakoulun neljänneltä luokalta pyrin oppikouluun. Pääsykokeessa minulla ei ollut omaa kelloa, josta olisin voinut seurata ajan kulumista. Äidinkielen kokeessa kirjoitin jo yhtä ainetta, mutta päätin vaihtaa aihetta ja pyyhin tekstini pois. Uutta ehdin kirjoittaa vain muutaman rivin, kun kello soi. Oppikoulun ovet eivät sillä kertaa auenneet.

Isäni totesi: ”Ei sinusta herraa taida tullakaan.” Hän lienee ajatellut, että vanhimpana poikana jatkaisin aikanaan kotitilan viljelyä. Olinhan kiinnostunut maatöistä ja etenkin koneista. 

Kansakoulun viidennellä luokalla opettajani Atso Lukkari kuitenkin kannusti minua yrittämään uudelleen. Vanhempani eivät olleet ajatuksesta erityisen innostuneita. Minusta piti tulla maanviljelijä, ja nuoremmat veljet saisivat aikanaan kokeilla oppikoulua paremmalla onnella. Voisin hankkia sitten myöhemmin maatalousalan koulutusta. 

           Sitten kohtalooni puuttui sininen Fordson Major

Toukokuun lopulla olin muokkaamassa peltoja ja upotin traktorin suoniitylle niin syvälle, ettei se omin voimin noussut ylös. Itkua vääntäen menin kertomaan asiasta isälle. Keskellä kevään kiireisimpiä töitä hän kuunteli ja totesi rauhallisesti: ”Ei sinusta maanviljelijäksi taida olla. Menepäs kuitenkin pyrkimään sinne oppikouluun.” Siitä aukesi tieni Iisalmen lyseoon.

Käyn vielä nykyäänkin joskus tuolla pellolla katselemassa maisemia ja muistelemassa. Harva koulutie lienee alkanut traktorin juuttumisesta suoniittyyn.

           Opettajia, jotka jäivät mieleen

Toisella luokalla saimme luokanvalvojaksemme Immo Kuutsan. Hänen tiedettiin olevan kova hiihtomies. Itsekin hiihdin kohtalaisesti ja korkeushypyssä olin ikäluokkani piirin kärkeä, joten tulimme Immon kanssa hyvin toimeen. Urheilunumerokin taisi olla kymppi.

Immo osasi kannustaa poikia, mutta myös pitää järjestystä. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt yksi terveysopin tunti, jolla saimme sukupuolivalistusta. Meitä poikia tietysti välillä hymyilytti. Immo komensi yhden pojista nurkkaan rauhoittumaan.

Jonkin ajan kuluttua me muut pojat aloimme seurata kiinnostuneina, mitä nurkassa tapahtui. Immo hermostui ja huomasi, että rangaistu poika oli vetänyt taululle tukkimiehen kirjanpidolla jo pitkän rivin viivoja.

”Toistanko minä jotain sanaa?” Immo tivasi.

"Kirjuri” vastasi rauhallisesti, että opettajalla melkein joka toinen sana on ”sanotaan”. No nauruksihan se Immoltakin mieli muuttui. 

Immo oli luokanvalvojani seitsemän vuotta. Hän tunsi meidät pojat ja osasi myös neuvoa, kuinka eri opettajien kanssa pärjättiin. Kerran hän korosti tuntiosaamisen merkitystä ja antoi käytännön ohjeen ruotsin tunneille:

”Jos olet vastannut oikein, voit seuraavaan kysymykseen viitata huoleti, mikäli joku toinenkin poika viittaa. Viittaa siinäkin tapauksessa, vaikket tietäisikään. Jösse ei kysy kahta kertaa peräkkäin samalta oppilaalta.”

            Koulusta lypsykilpailuun

Koulun ohella osallistuin kotona maatilan töihin. Erityisesti konelypsy kiinnosti, ja kävin lypsykilpailuissa. Joskus koulu häiritsi. Harrastus vähän hävettikin minua, sillä kaupunkilaispojat tahtoivat siitä pilailla. Joskus taisivat vaatteetkin vielä koulussa pölähtää navetalta.

Kerran lähdin kesken koulupäivän kotiin mahaani valittaen. Todellinen syy oli se, että 4H:n kerho-ohjaaja tuli hakemaan minua Lapinlahden kunnan navetalle lypsykilpailuun. Sijoituin siellä aivan kärkeen. Seuraavana päivänä Iisalmen Sanomissa oli kilpailusta kuva. Käry kävi.

Immo puhutteli minua hieman toruvasti ja totesi, että tämä mahakivun takia koulusta lähtenyt poika olikin ollut ”tissejä koettelemassa”. Luokkatovereita nauratti. Itse pelkäsin joutuvani vielä rehtorin puhutteluun. Asia jäi siihen. 

           Vaativa rehtori näytti toisenkin puolensa

Rehtorimme Eeva Porri oli arvostettu ja vaativa opettaja. Hän ehti ennen eläköitymistään opettaa minulle pitkää matematiikkaa lukion ensimmäisen vuoden. Kotiläksyt piti osata eikä arvailla saanut.

”Fortuna on aina puolellani”, kuului kimakka ääni, kun vastaus oli pelkkä arvaus. Erityisesti sanallisten probleemojen matemaattiset ratkaisut olivat hänen sydäntään lähellä.

Koulussa Eeva Porri oli vaativa, mutta koulun ulkopuolella näin hänestä toisenlaisen puolen. Olin lukion ensimmäisellä luokalla teinikunnan rahastonhoitaja. Keväällä hän kutsui hallituksen jäseniä kotiinsa, ja kävimme kirjanpidon yhdessä läpi kuitti kuitilta. Kyllä siinä nuorta rahastonhoitajaa hieman jännitti.

Lopuksi saimme kuitenkin kiitosta teinikunnan toiminnasta. Eeva oli tehnyt meille voileipiä, ja keskustelimme opiskelusta ja ammatinvalinnasta. Meitä pitkän matematiikan lukijoita hän tuntui erityisesti arvostavan.

       Eväitä paljon koulua pidemmälle

Kahdeksan vuotta Iisalmen lyseossa olivat paljon muutakin kuin oppitunteja. Koulu kasvatti elämää varten ja antoi hyvät eväät jatko-opintoihin, työelämään ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Historian tunneilla minussa heräsi kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin.

Opiskeluaikoina politiikka veikin mukanaan. Olin lähes neljä vuotta Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa. Vappuna 1976 pidin ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana puheen elämäni suurimmalle yleisölle Turun taidemuseon mäellä. Näky oli vaikuttava, kun puheeni lopuksi lähes kahdeksantuhatta kuulijaa pani valkolakin päähänsä.

Hammaslääkärinä työskentelin tasan 50 vuotta. Muutin Sonkajärveltä Nurmekseen vuonna 1979, ja olen ollut suuren osan elämästäni mukana erilaisissa luottamustehtävissä niin kunta- kuin maakuntatasolla. Se kaikki on avartanut maailmaa.

Eläkepäivinä on ollut enemmän aikaa miettiä, kuinka suuri merkitys koululla ja yksittäisillä opettajilla on ollut oman elämän suunnalle.

Eeva Porrin vaativuus ja hänen edustamansa arvot opettivat ahkeruutta ja sitä, että työnsä pitää tehdä kunnolla. Immo Kuutsa puolestaan kannusti voittamaan vaikeuksia ja ottamaan epäonnistumisista opiksi. Niihin ei saanut jäädä makaamaan.

Ehkä ensimmäisen oppitunnin siitä sain jo ennen lyseota, sinisen Fordson Majorin juututtua suoniittyyn.

        Noilla opeilla on pärjäilty.

Olen Iisalmen lyseolle kiitollinen. Sieltä saadut tiedot, kokemukset, ystävyydet ja elämänohjeet ovat kantaneet paljon koulua pidemmälle – aina näihin päiviin saakka.

Blogini saa olla muistelmani

Torstai 17.9.2026 klo 12.10

Pari ystävääni on kannustanut minua kirjoittamaan elämäni vaiheista muistelmakirjan. Olen pohtinut ajatusta, mutta päätynyt siihen, etten ryhdy kokoamaan erillistä teosta. Niitä pitäisi kirjoittaa useampi. 

Olen pitänyt blogia vuodesta 2006 lähtien. Kahdenkymmenen vuoden aikana sinne on kertynyt runsaasti kirjoituksia elämästä, yhteiskunnasta ja politiikasta. Tavallaan blogista on jo muodostunut omaelämäkerrallinen ajankuva – ei jälkikäteen rakennettu kertomus vaan tapahtumien mukana syntynyt päiväkirja.

Mietin ja pohdin eri askareissa edelleen maailman menoa ja keskustelen säännöllisesti eri aiheista verkostojeni kanssa. Usein hyvän keskustelun jälkeen kirjaan tärkeimmät pointit kännykälle muistiin ja teen niistä sitten tälle foorumille julkaisun. Tuo aivotyö antaa yleensä hyvät yöunet. Kai se lisää elimistöön endorfiinejä!

On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokainen kirjoitus on syntynyt oman aikansa tiedon ja tunnelmien pohjalta. Maailma on vuosien kuluessa muuttunut, uusia näkökulmia on avautunut ja myös omat käsitykseni ovat voineet tarkentua. Se, mitä kirjoitin aikanaan, kertoo ennen kaikkea siitä hetkestä.

Nyt, kun olen jättänyt työelämän ja politiikan aktiiviset tehtävät, kirjoittaminen on monella tavalla helpompaa. Aiemmin asioita oli joskus vaikea käsitellä loppuun asti, kun itse eli tapahtumien keskellä ja kantoi vastuuta päätöksistä. Etäisyyden myötä tapahtumia pystyy tarkastelemaan objektiivisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

Kun on itse ollut mukana päätöksenteossa, mennyttä ei voi arvioida vain sivustakatsojana. Tehdyt ratkaisut on hyväksyttävä osaksi historiaa – samoin ne virheet, joita matkan varrella on tehty. Jälkiviisaus on helppoa, mutta rehelliseen arviointiin kuuluu myös oman vastuun tunnustaminen.

Tulevina vuosina haluan kirjoittaa enemmän myös lapsuudestani, perheestäni ja muista yksityiselämäni vaiheista. Ne tuovat blogiin vaihtelua poliittisesti ja yhteiskunnallisesti painottuneiden kirjoitusten rinnalle. Ne täydentävät samalla kuvaa eletystä elämästä.

Blogi saa aikanaan jäädä elämään jälkeeni. Jälkikasvun päätettäväksi jää, kuinka pitkään sen ylläpidosta huolehditaan. Siihen saakka jatkan kirjoittamista, kun aihetta ja ajatuksia riittää.

Miten hyvinvointialueet voivat vastata pelastustoimen kasvaviin tarpeisiin?

Keskiviikko 9.9.2026 klo 5.44

 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka on ilmaissut huolensa pelastustoimen voimavaroista ja valmiudesta. Huoli on perusteltu, mutta samalla on kysyttävä, mistä tarvittavat lisävarat otetaan.

IL 30.8. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b3956fb5-01f5-464b-b0ea-c302f5a3b856

Pelastustoimi kuului aikaisemmin kuntien vastuulle. Pohjois-Karjalassa se siirrettiin vuonna 2017 osaksi Siun sote -kuntayhtymää. Sama toimintamalli jatkui, kun vastuu sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta siirtyi hyvinvointialueille koko maassa.

           Jaossa liian vähän rahaa

Vuonna 2027 hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa noin 340 miljoonalla eurolla. Tästä Helsinki ja Vantaa–Kerava saavat yhteensä noin 148 miljoonaa euroa. Kaikkien muiden hyvinvointialueiden kesken jaettavaksi jää siten vain noin 192 miljoonaa euroa. 

Toivon, että Keskusta tuo heti sote-alibudjetoinnin vaikutukset maakuntien Suomessa esille. Jo nyt monella manner-Suomen hyvinvointialueella pelastuslaitokset joutuvat venyttämään lain tulkintaa. 

Summa ei riitä kattamaan edes kustannusten normaalia kasvua. Hyvinvointialueiden menojen arvioidaan kasvavan vuonna 2027 yli miljardilla eurolla ilman pelastustoimen mahdollisia lisätarpeitakin. Samanaikaisesti alueiden pitäisi kattaa kertyneitä alijäämiään ja vähentää menojaan yli kahdella miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä.

Pelastustoimi ei ole säästöjen ulkopuolella. Senkin rahoitukseen kohdistuu arviolta yli sadan miljoonan euron leikkauspaine vuoteen 2030 mennessä.

          Turvallisuudesta ei saa tinkiä

Useat hyvinvointialueet ovat jo joutuneet arviointimenettelyyn. Todellisuudessa lähes kaikki alueet kamppailevat tavalla tai toisella riittämättömän rahoituksen kanssa. Niiden mahdollisuudet vastata pelastusylijohtajan esittämään huoleen ovat siksi hyvin rajalliset. Siun sotekin käynnisti mittavat yt:t.

Poliisi, suojelupoliisi ja nyt myös pelastustoimi joutuvat perustelemaan lisärahoituksen tarvetta pahimpien mahdollisten uhkakuvien kautta. Turvallisuusviranomaisten tarpeet ovat todellisia, mutta rahaa ei synny pelkillä vaatimuksilla. Jos yhdelle toimialalle osoitetaan lisää, se on nykyisessä rahoitusmallissa helposti pois sosiaali- ja terveyspalveluista – tai päinvastoin.

Hallitus ja eduskunta eivät voi siirtää vastuuta pelkästään hyvinvointialueille. Jos pelastustoimen valmiutta halutaan vahvistaa, sille on myös osoitettava riittävä ja selkeästi kohdennettu rahoitus. On kyse ihan perustuslain takaavasta perusturvallisuudesta.

Muuten hyvinvointialueille annetaan tehtävä, jota niiden on nykyisillä voimavaroilla mahdotonta hoitaa.

Verotulot ovat kasvaneet koko maakunnassa

Torstai 3.9.2026 klo 10.09

 

Nurmeksen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kuluvan vuoden talousarviota ja päätti alentaa verotuloarviota. Päätöksen taustalla oli kesäkuussa päivitetty kuntien veroennustekehikko. 

Valtuuston valmistelutekstissä asia todetaan näin:  ”Vuoden 2026 talousarvioon on viety verotulot elokuun 2025 veroennustekehikon perusteella. Verokehikon tietoja päivitetään vuoden mittaan ja viimeksi kesäkuussa 2026 saatiin uusin verokehikko, jonka mukaan Nurmeksen kaupungin verokertymä vuonna 2026 olisi vain 19 778 000 euroa.” 

 Talousarvioon oli merkitty verotuloja 20,51 miljoonaa euroa. Kaupunki joutuu siis alentamaan omaa arviotaan noin 3,5 prosentilla. 

Huomasin valmistelutekstissä myös yhden pikku näppäilyvirheen. Jos luvut ovat 20,510 milj. € ja 19,778 milj. €, niiden erotus on 732 000 euroa, ei 722 000 euroa.  

Tässä on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan kaksi asiaa: talousarvioon tehtävä muutos ja verotulojen todellinen kehitys edelliseen vuoteen verrattuna. Ne eivät ole sama asia. 

Valmistelutekstistä ei käy ilmi vuoden 2025 vastaava verokertymä. Siksi valtuuston kokousta seuraavalle saattoi helposti syntyä käsitys, että Nurmeksen verotulot olisivat olennaisesti laskeneet. Näin ei ole. 

Asia alkoi kiinnostaa minua.  Sadepäivän ratoksi ryhdyin tutkimaan Pohjois-Karjalan kuntien verotilityksiä tarkemmin.  

Paras lähde tähän on Verohallinnon Veronsaajien palvelu. Sieltä voidaan tarkastella kuntien toteutuneita verontilityksiä kuukausittain. Mukana ovat kunnallisvero, yhteisövero ja kiinteistövero. 

Kuntaliiton veroennustekehikko puolestaan pyrkii arvioimaan verotulojen tulevaa kehitystä. Ennuste ja jo toteutunut verotilitys kertovat siis hieman eri asioista. 

Verohallinnon lukujen perusteella kaikkien Pohjois-Karjalan kuntien verotulot ovat tammi–kesäkuussa kehittyneet viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa paremmin. Erot kuntien välillä ovat kuitenkin huomattavia. 

Maakunnan kunnallisveron tilitykset kasvoivat noin 7,8 prosenttia ja yhteisöveron noin 12,2 prosenttia. Kiinteistöveron alkuvuoden tilitykset sen sijaan jäivät selvästi viime vuotta pienemmiksi. Kaikkien kolmen verolajin yhteenlaskettu kertymä kasvoi arviolta noin 7,2 prosenttia eli noin 11,7 miljoonaa euroa. 

        Nurmeksen kehitys maakunnan hitainta 

Nurmeksen kohdalla kuva on kaksijakoinen. Verotulot ovat kasvaneet, mikä on hyvä asia. Kasvu on kuitenkin ollut muuta maakuntaa hitaampaa. Tammi–kesäkuun kunnallisverotilitykset olivat noin 7,62 miljoonaa euroa ja yhteisöverotilitykset 1,94 miljoonaa euroa. Kaikkien kolmen verolajin yhteenlaskettu kertymä oli noin 9,56 miljoonaa euroa. 

Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli laskelman mukaan noin 3,9 prosenttia. Se on Pohjois-Karjalan kunnista pienin kasvuprosentti. 

Myös kunnallisveron noin kolmen prosentin kasvu jää maakunnan hitaimmaksi. Yhteisöveron kehitys on ollut selvästi parempaa, mutta siinäkin Nurmes sijoittuu maakunnan kuntien heikompaan päähän. 

Tämä on mielestäni olennaisempi havainto kuin se, että kaupungin omaa talousarvioennustetta joudutaan alentamaan. 

Nurmeksen tilanteessa on myös mielenkiintoinen ristiriita. Heinäkuun työttömyysaste oli noin 13 prosenttia ja maakunnan kolmanneksi alhaisin. Siihen nähden kunnallisverotulojen vaatimaton kehitys herättää kysymyksiä. Työllisyys ja kunnallisverot eivät tietenkään kulje kuukausitasolla käsi kädessä, mutta pidemmällä aikavälillä niiden kehitystä kannattaa seurata rinnakkain.  

Yhden vuosipuoliskon verotilityksistä ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tilitysten ajoitukset vaihtelevat. Lisäksi erityisesti kiinteistöveron kertymään vaikuttaa se, milloin veroja tilitetään kunnille. 

Luvuista voidaan kuitenkin tehdä yksi varsin selvä havainto: Nurmeksen verotulot eivät ole laskeneet, mutta ne ovat kasvaneet selvästi hitaammin kuin Pohjois-Karjalassa keskimäärin. 

Kaupungin talouden kannalta verotuloarvion heikkeneminen on vakava viesti. Alijäämäisen vuoden jälkeen talousarvion tulojen ja menojen pitäisi perustua mahdollisimman realistisiin arvioihin. Nurmeksen tilikauden 2025 tulos oli noin 2,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2026 talousarvio puolestaan on laadittu noin 2 000 euroa ylijäämäiseksi.

Kun maanantaina päivitetty verotuloarvio siirretään talousarvioon, kuluvan vuoden tulos painuu arviolta noin 730 000 euroa alijäämäiseksi.

Huomio kiinnittyy talousarvion seurantavuosiin. Vuosille 2027 ja 2028 on ennakoitu kummallekin lähes kolmen miljoonan euron alijäämää. Näin kaupungin tilinpäätös, talousarvio ja taloussuunnitelma osoittavat paperilla neljää peräkkäistä tappiollista vuotta: toteutunutta vuotta 2025, kuluvaa vuotta 2026 sekä seurantavuosia 2027 ja 2028.

Toimiessani viime vaalikaudella kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kiinnitin erityisesti vuonna 2022 huomiota myös seurantavuosien lukuihin. Ne eivät ole vain talousarvion liitteenä olevia numeroita, vaan kertovat ulospäin kaupungin taloussuunnittelun uskottavuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Kirjoitin aiheesta jo joulukuussa 2022:

https://www.mattikamarainen.com/blogi/2022/12/24/42905 

Pohjois-Karjalan kuntien verontilitykset 1–6/2026. Tässä tilastossa esitän vain kokonaisverotilitykset ja muutoksen viime vuoden vastaavaan aikaan.  

 

Kunta               Tilitykset M€           Muutos % 

Heinävesi             3,7                   +11,7 

Ilomantsi             5,3                    +8,7 

Joensuu               84,1                  +6,8 

Juuka                  4,3                     +6,9 

Kitee                   8,7                 +5,6                      

Kontiolahti           18,3                  +10,1 

Lieksa                  11,5                 +4,6 

Liperi                   13,6                 +9,0 

Nurmes                9,6                   +3,9 

Outokumpu          6,5                    +9,7 

Polvijärvi             3,8                     +6,7 

Rääkkylä             1,9                     +7,4 

Tohmajärvi         4,0                      +5,8 

Pohj-Kar  yht      175,6          noin +7,2  

Kokonaismuutos on laskettu Verohallinnon ilmoittamista verolajikohtaisista muutosprosenteista, joten se on pyöristyksen vuoksi suuntaa antava. 

Lähde: Verohallinnon Veronsaajien palvelut, kuntien kausitilitykset. Luvut ovat verontilityksiä, eivät kuntien kirjanpidon lopullisia verotuloja.

Nurmeksen Lämpö Oy:n uusi kattila vihittiin käyttöön

Lauantai 29.8.2026 klo 18.25

Eilen illalla maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vihki käyttöön Nurmeksen Lämpö Oy:n uuden lämpölaitoksen.

Ministeri korosti puheessaan, kuinka Suomi on viime vuosikymmeninä onnistunut siirtymään kotimaisten uusiutuvien polttoaineiden käyttöön ja samalla vähentämään riippuvuuttaan ulkomaisesta tuontienergiasta. Nurmeksessa tästä kehityksestä on hyvä ja konkreettinen esimerkki.

Ministeri antoi tunnustusta Nurmekselle, kun olemme rohkeasti investoineet tulevaisuuteen. Uusi lämpökattilainvestointi lisää kaupungin huoltovarmuutta. Hän totesi myös, että viime aikoina lämpöä on alettu tuottamaan myös sähkökattiloiden avulla. 

Toimin viime vaalikaudella Nurmeksen Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtajana aikana, jolloin pitkään suunniteltu, noin 12 miljoonan euron investointi käynnistettiin. Siksi otin erityisen ilolla vastaan kutsun uuden laitoksen vihkimistilaisuuteen. Oli hienoa nähdä nyt valmiina hanke, jonka valmistelua sain aikanaan olla läheltä seuraamassa.

Samalla oli mukava vaihtaa kuulumisia kaupungin nykyisen luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon sekä monien muiden tuttujen kanssa.

Lämminhenkinen juhla järjestettiin uuden laitoksen tiloissa. Paikalla oli hankkeen suunnittelijoita ja rakentajia sekä Nurmeksen Lämpö Oy:n nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Monen ihmisen työ ja osaaminen näkyvät nyt valmiissa laitoksessa.

Uusi lämpölaitos on merkittävä investointi Nurmekseen, paikalliseen energiantuotantoon ja huoltovarmuuteen. On hienoa nähdä, että vuosien suunnittelu ja työ ovat kantaneet hedelmää.

Sähkönsiirron hinta jakaa Pohjois-Karjalaa

Lauantai 15.8.2026 klo 13.01

Sähkön hinnasta puhuttaessa huomio kiinnittyy usein energian hintaan. Monelle pohjoiskarjalaiselle suuri osa laskusta muodostuu kuitenkin sähkönsiirrosta ja kiinteästä perusmaksusta. Erityisesti vähän sähköä käyttävällä kesämökillä perusmaksu voi muodostaa suuren osan koko sähkölaskusta.

Pohjois-Karjalassa sähkönsiirron hinnoissa on huomattava alueellinen ero. Joensuun keskustan verkosta vastaa Caruna Espoo Oy, kun taas suuressa osassa muuta maakuntaa verkkoyhtiönä on PKS Sähkönsiirto.

    Tavallisen 3 x 25 ampeerin yleissiirtoliittymän vuoden 2026 hinnat kertovat paljon:

PKS Sähkönsiirrolla perusmaksu on 42 euroa kuukaudessa ja siirtomaksu 5,463 senttiä kilowattitunnilta. Joensuun keskustassa Caruna Espoo Oy:n vastaavat hinnat ovat 8,18 euroa kuukaudessa ja 2,77 senttiä kilowattitunnilta.

Pelkästään perusmaksussa eroa syntyy noin 406 euroa vuodessa. PKS:n perusmaksu on yli viisinkertainen ja kulutukseen perustuva siirtomaksukin lähes kaksinkertainen.

Hintaerolle on ymmärrettävä selitys. Tiheässä kaupunkiverkossa samalla verkkomäärällä palvellaan paljon enemmän asiakkaita. PKS puolestaan ylläpitää noin 22 000 kilometriä sähköverkkoa laajalla ja harvaan asutulla alueella.

Mutta asiakkaan kukkarossa lopputulos on sama. Välttämättömän peruspalvelun hinta riippuu voimakkaasti siitä, missä päin maakuntaa sattuu asumaan. Kuinka paljon toimitusvarmuudesta kannattaa maksaa?

   Nyt tähän jo ennestään suureen hintaeroon liittyy toinen tärkeä kysymys.

PKS Sähkönsiirto esittää valtiolle sähkön toimitusvarmuutta koskevien vaatimusten lieventämistä. Yhtiö haluaa siirtää säävarman verkon toteuttamisen määräaikaa vuodesta 2036 vuoteen 2044. Lisäksi harvaan asutulla maaseudulla poikkeustilanteen sallittu enimmäiskatkoaika pitenisi 36 tunnista 72 tuntiin.

PKS Sähkönsiirron toimitusjohtaja Sami Kervinen arvioi tämän päivän Karjalaisessa, että nykyisten toimitusvarmuusvaatimusten toteuttaminen edellyttäisi noin 690 miljoonan euron investointeja.

Investoinnit rahoitetaan sähkön siirtomaksuilla. PKS:n laskelman mukaan nykyisten vaatimusten toteuttaminen voisi pitkällä aikavälillä merkitä jopa 83 prosentin nousua siirtomaksuihin.

Jos yhtiön ehdottama lakimuutos toteutuisi, investointitarve vuosina 2026–2036 olisi noin 370 miljoonaa euroa.

Kyse ei siis ole siitä, ettei verkkoon enää investoitaisi. Kysymys on siitä, kuinka nopeasti ja millä hinnalla kaikkein harvimmin asutut alueet pitää saada nykyisten toimitusvarmuusvaatimusten piiriin.

       Omalla mökilläni valinta olisi helppo

Minulla on kesämökki Nurmeksessa. Sähköliittymä rakennettiin sinne noin 35 vuotta sitten, jolloin liittymä maksoi noin 9 000 markkaa. Nykyisin olen käytännössä mökkiä palvelevan muuntajan ainoa säännöllinen sähkönkäyttäjä. Toinen käyttäjä käy mökillään enää muutaman kerran kesässä.

Tänään sähkö korpeen maksaa maltaita. Äskettäin naapurijärveltä tuttavani osti sähköttömän mökin. Hän selvitti, mitä sähköliittymän rakentaminen sinne maksaisi. Arvio oli ollut noin 30000 - 50000 euroa. Hän päätyi ymmärrettävästi muihin ratkaisuihin.

Monena kuukautena sähköä kuluu niin vähän, että lasku muodostuu lähes kokonaan perus- ja siirtomaksuista. Minun vuokseni mökilleni ei tarvitse kaivaa kallista maakaapelia vain siksi, että sähköt saadaan poikkeuksellisen rajun myrskyn jälkeen varmasti takaisin 36 tunnissa.

Jos sähkö on joskus kaksi tai kolme vuorokautta poikki, pärjään. Pakastinta en ole mökille hankkinut ja myrskylyhtyihin saa edelleen valopetroolia. 

Vakituinen asunto, maatila tai yritys on tietenkin eri asia. Siksi toimitusvarmuudesta ei pidä luopua. Lainsäädännössä pitäisi kuitenkin olla enemmän mahdollisuuksia ottaa huomioon alueen olosuhteet ja sähkön käyttötarkoitus.

PKS on tehnyt asiakaskyselyn. Yli 11 000 vastausta kerännyt tiedustelu kertoo samansuuntaisesta ajattelusta. Asiakkaat pitävät siirtomaksujen kohtuullisuutta tärkeämpänä kuin sähköverkon muuttamista nopeasti kokonaan säävarmaksi.

     Tämä on myös aluepoliittinen kysymys

Joensuun ja muun Pohjois-Karjalan sähkönsiirron hintaeroa ei voi sivuuttaa pelkkänä verkkoteknisenä kysymyksenä. Toivon, että ensi kevään vaalikentillä asiasta keskustellaan. Nyt näyttää maakuntamme sähkökekustelua hallitsevan Palokki. No se on helpompi. Riittää, kun on puolesta tai vastaan perehtymämättä tosiasioihin. Orpolle asia näyttää olevan tärkeä. 

Harvaan asutulla alueella verkon kustannukset jakautuvat pienemmälle asiakasmäärälle. Väestön vähentyessä maksajia on tulevaisuudessa vielä vähemmän, mutta sähkölinjojen kilometrit eivät vähene samassa suhteessa.

Siitä voi syntyä huono kierre: väestö vähenee, kustannukset jakautuvat yhä harvemmille, siirtomaksut nousevat ja maaseudulla asuminen kallistuu entisestään.

Siksi pidän PKS Sähkönsiirron esitystä toimitusvarmuusvaatimusten joustamisesta perusteltuna.

Säävarma sähköverkko on hyvä tavoite, mutta silläkin on hintansa. Jos nykyisten vaatimusten toteuttaminen merkitsee 690 miljoonan euron investointeja ja pahimmillaan jopa 83 prosentin painetta jo ennestään korkeisiin siirtomaksuihin, pitää voida kysyä, onko sama toimitusvarmuuden taso välttämätön kaikkialla.

Harvinainen 72 tunnin sähkökatko voi joillakin harvaan asutuilla alueilla olla pienempi paha kuin huomattavasti korkeampi sähkönsiirtolasku vuoden jokaisena kuukautena.

Sähköverkon pitää olla luotettava. Mutta sen pitää olla myös sellainen, että asiakkailla on varaa maksaa siitä.

     Maakuntakeskuksessa moni asia on jo halvempaa. 

Enpä halua sitä nostaa esille. Toteanpahan  vaan. Hintaero on monilla tahoilla maakuntakeskuksen ja reuna-alueiden välillä huomattava. Tämän olen huomannut viime vuosien aikana. Työssäni opin hankinnat kilpailuttamaan. Niinpä hintatasoja seuraa ”siviilissäkin”. Euro on hyvä konsultti. 

Olen seurannut esimerkiksi polttoaineiden hintoja Joensuun ja Nurmeksen välillä. Joensuussa polttoaineen hinta sunnuntaisin on läheisellä ABC:llä 10–15 senttiä litralta halvempaa kuin Nurmeksessa. Eroa löytyy monista muistakin tavaroista ja palveluista. Vuositasolla niistä kehkeytyy huomattava summa ihan päivittäistavaroiden osalta. 

Kilpailu toimii siellä, missä asiakkaita on paljon. Juuri äskettäin julkaistut väestöluvut vuoden ensimmäiseltä puolikkaalta kertovat, että väki vähenee viime vuoden tahtiin. Silloin juuri maakuntamme pohjoisten kuntien väki väheni 2 - 2,5%! Hälytyskellojen pitäisi soida. 
https://www.mattikamarainen.com/blogi/2026/01/28/50131

Yksi merkittävä poikkeus ovat asuntojen hinnat. Maakunnan reuna-alueilla asuntojen hinnat ovat laskeneet tuntuvasti, kun tarjontaa on paljon ja kysyntää vähän. Halpa asunto ei kuitenkaan yksin ratkaise asumisen kustannuksia, jos liikkuminen, energia ja muut välttämättömät palvelut maksavat jatkuvasti enemmän. 

Ruoan ulkonäkö on osa hyvää ruokaa - syömme myös silmillämme

Keskiviikko 12.8.2026 klo 4.42

 

Koulut alkavat jälleen. Samalla nousee esiin tuttu keskustelu kouluruoasta: miksi niin moni oppilas jättää koululounaan syömättä?

Nuorten vastauksissa toistuu usein sama asia – ruoka ei maistu. Mutta olemmeko pohtineet riittävästi sitä, kuinka suuri merkitys ruoan ulkonäöllä, tuoksulla ja tarjoilutavalla on siihen, maistuuko ateria?

Ruoka on ihmiselle polttoainetta, mutta se on paljon muutakin. Hyvä ateria on kokonaisuus, jonka koemme silmillä, nenällä ja suulla.

        Keskuskeittiö tuo tehokkuutta – mutta mitä tapahtuu ruoalle?

Julkisissa ruokapalveluissa on viime vuosina siirrytty yhä suurempiin keskuskeittiöihin. Kunnissa ja hyvinvointialueilla ruokaa valmistetaan keskitetysti ja kuljetetaan kouluihin, päiväkoteihin, hoivayksiköihin ja muihin ruokailupisteisiin.

Ratkaisu voi olla taloudellisesti ja tuotannollisesti tehokas. Samalla pitäisi kuitenkin kysyä: mitä ruoalle tapahtuu matkalla keittiöstä ruokailijan lautaselle?

Koululaiset puhuvat joskus ”kumiperunoista”. Nimitys kertoo hyvin kokemuksesta. Perunat on saatettu kypsentää jo aikaisemmin, kuljettaa ja lämmittää uudelleen jakelupisteessä. Ruoan rakenne ei enää ole samanlainen kuin juuri valmistettuna.

Sama koskee muutakin ruokaa. Ateria voi seistä lämpöastioissa valmistuksen, kuljetuksen ja tarjoilun aikana pitkään. Vaikka ruoka täyttäisi kaikki ravitsemukselliset ja elintarviketurvallisuuden vaatimukset, onko se enää ruokailijan näkökulmasta houkuttelevaa?

Tällä on merkitystä. Ravitsevastakaan ruoasta ei ole täyttä hyötyä, jos se jää lautaselle – tai jos ruokailija ei tule lainkaan ruokalaan.

        Lautanen kaipaa myös väriä ja vaihtelua

Lisukkeet ovat tärkeä osa ateriaa. Ravintolassa annoksen ulkonäköön kiinnitetään paljon huomiota. Värit, muodot ja eri raaka-aineiden sijoittelu tekevät annoksesta houkuttelevan jo ennen ensimmäistä suupalaa. Laitosruokailussa tällaiseen ei aina ole mahdollisuutta tai aikaa.

      Tarvitseeko näyttävän ruoan välttämättä olla kallista tai isotöistä laittaa?

Pieni värikäs lisuke, tuoreet kasvikset, yrtit tai ruoan tarjoaminen hieman uudella tavalla voivat muuttaa kokemusta. Tuttukin ruoka voi tuntua erilaiselta, kun se tarjotaan toisella tavalla.

Ihminen myös kyllästyy. Jos samat maut, rakenteet ja ulkonäkö toistuvat vuodesta toiseen, ruokailu alkaa helposti tuntua pelkältä välttämättömyydeltä. Siksi tarvitaan vaihtelua ja joskus myös rohkeutta tehdä tuttu asia hieman uudella tavalla.

Ruoka voi parhaimmillaan olla kuin runo. Siinä yhdistyvät ulkonäkö, tuoksu, maku, rakenne ja tunnelma.

Sama asia korostuu ikääntyneiden ruokailussa Ruoan houkuttelevuus ei ole vain kouluruokailun kysymys.

Ikääntyneelle ihmiselle ateria voi olla yksi päivän tärkeimmistä hetkistä. Erityisesti yksin asuvan vanhuksen kohdalla ruokailuun liittyy paljon muutakin kuin energian ja ravintoaineiden saaminen.

Yksinäisyys voi vähentää elämäniloa ja ruokahalua. Kun ruoka ei maistu, ihminen syö liian vähän. Paino voi laskea ja samalla lihaskunto heikentyä, jos energiaa ja erityisesti proteiinia ei saada riittävästi.

Tästä voi syntyä ikävä kierre: kun voimat vähenevät, myös arjessa selviytyminen vaikeutuu. Siksi yhteiskunnan tarjoamissa ruokapalveluissa pitäisi miettiä ravitsemuksen lisäksi myös ruokahalua.

Miltä ruoka näyttää, kun kansi avataan? Miltä se tuoksuu? Ovatko värit houkuttelevia? Tekeekö mieli syödä annos?Näillä kysymyksillä on todellista merkitystä. Silmillä syöminen on osa hyvää hoivaa. Kotihoidossa aterian tuominen asiakkaalle ei saisi tarkoittaa vain ruokapakkauksen toimittamista.

Pienikin panostus tarjoiluun voi piristää ruokailua. Annos voidaan asettaa kauniisti lautaselle, lisätä siihen väriä tuovaa lisuketta ja tehdä ruokailutilanteesta rauhallinen ja miellyttävä.

Kyse on ihmisarvosta, mutta myös ravitsemuksesta. Kun ruoka näyttää ja tuoksuu hyvältä, se herättää ruokahalun. Sylki alkaa erittyä. Tulee vesi kielelle. Kun ruokahalu herää, ihminen todennäköisemmin myös syö.Siksi silmillä syömisen edistäminen pitäisi nähdä osana hyvää kotihoitoa ja hyvää ruokapalvelua.

Sama periaate sopii kouluihin

Jos haluamme lasten ja nuorten osallistuvan kouluruokailuun, ei ehkä riitä, että kysymme, onko ateria ravitsemussuositusten mukainen ja kustannustehokkaasti valmistettu. Meidän pitäisi kysyä myös koululaiselta. Näyttääkö tämä sellaiselta ruoalta, jonka sinä haluat syödä?

Ruoka on polttoainetta. Mutta hyvä ruoka on myös värejä, tuoksuja, makuja, muistoja ja yhdessäoloa.Niin ja ennen kuin otamme ensimmäisen haarukallisen, olemme usein jo maistaneet aterian silmillämme.

Ajatuksen kirjoitukseeni sain, kun olemme yrittäneet saada syödyksi ennen syksyä kaiken pakastetun lihan ja kalan kotona maukkaina aterioina. Mieleen muistui myös opiskeluajat yli viidenkymmenen vuoden takaa. Silloin Turun kauppahallista sai alle kahden markan kilon silakkafilettä. Siitä valmistui silakkalaatikkoa, silakkarullia ja silakkapihvejä usammaksi päivää syödä. Ylioppilaskylän yhteiskeittiössä taiottiin mitä herkullisempia makuelämyksiä. 

Keskustan on löydettävä jälleen oma linjansa

Perjantai 7.8.2026 klo 12.58

Olen nähnyt Keskustalla paremmatkin ajat. Olen nähnyt myös sen, kuinka puolue on noussut vaikeasta oppositioasemasta vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi. Siksi en usko, että nykyinen kannatus olisi mikään pysyvä olotila. Mutta nousu ei tapahdu itsestään.

Odotin, että Keskustan kannatus olisi lähtenyt nousuun kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Ainakaan toistaiseksi näin ei ole tapahtunut. Olen nostanut huoleni esiin aiemminkin, sillä nyt olisi syytä pysähtyä kysymään, miksi kannatus ei liiku.

Maailma on muuttunut. Liikkuvia äänestäjiä on enemmän kuin koskaan, ja mielialat vaihtuvat nopeasti. Sosiaalinen media kiihdyttää ilmiötä entisestään. Politiikassa menestyy usein se, jonka teemoista kulloinkin puhutaan.

             Keskustelu käydään muiden ehdoilla

Viime viikkojen politiikka on pyörinyt lähes kokonaan perussuomalaisten nostamien teemojen ympärillä. Kun julkinen keskustelu keskittyy heidän vahvimpiin aiheisiinsa, hyöty valuu luonnollisesti heille. Tämä näkyy myös gallupeissa. PS on ennenkin onnistunut taitavasti omilla ulostuloillaan ennen vaaleja nostamaan kannatustaan. Orpolla menee aikaa tulipalojen sammuttamuseen ja se on syönyt myös Kokoomuksen kannatusta.

Keskustan ei kuitenkaan pidä lähteä kilpailemaan samoilla aseilla. Persujen haukkuminen ei nosta Keskustan kannatusta – se hyödyttää vain perussuomalaisia. Sen sijaan Keskustan pitäisi nostaa määrätietoisesti esiin omat ratkaisunsa Suomen ongelmiin.

Tarvitaan vahva, toistuva ja helposti tunnistettava viesti siitä, mikä on Keskustan vaihtoehto. Ei pelkkää hallituksen arvostelua, vaan uskottava “kolmas tie”, joka yhdistää taloudellisen vastuun, alueellisen oikeudenmukaisuuden ja toimivat peruspalvelut.

            Missä on Keskustan yhteinen linja?

Juuri tässä näen tällä hetkellä Keskustan suurimman ongelman. Mikä on se selkeä poliittinen linja, jonka suomalaiset tunnistavat Keskustan linjaksi?

Aiemmin puolueen johdolla oli linja, josta pidettiin kiinni ja jota puolustettiin yhdessä. Erimielisyyksiä oli varmasti silloinkin, mutta ne ratkaistiin ensisijaisesti ryhmäkokouksissa – ei julkisuudessa. Nyt kuva on liian usein päinvastainen. Puolueesta välittyy vaikutelma, että eri vaikuttajat eri puolilla Suomea vetävät eri suuntiin.

Sote-politiikka on tästä hyvä esimerkki. Kansalaisen pitäisi tietää, mitä Keskusta todella tavoittelee. Hajanaisella viestillä luottamusta ei rakenneta. Joskus sama henkilö tuntuu valitsevan sanat kuulijoiden mukaan. Jos yrittää miellyttää koko maan väkeä, on maalattava leveällä pensselillä.

            Maakunnissa pettymys on todellinen

Keskustan kannatusalhossa ei ole mitään ihmeellistä. Juuri niillä alueilla, joissa puolue on ollut vahva, koetaan nyt, että palvelut siirtyvät yhä kauemmas. Soten piti turvata palvelut koko maassa, mutta monen kokemus on ollut aivan toinen. On mielenkiintoista nähdä, miten hyvinvointialueiden syksyn yt-neuvottelujen tulokset realisoituvat palveluverkkoihin. 

Samaan aikaan etenkin Itä-Suomessa asuntojen ja kiinteistöjen arvot ovat laskeneet, rahoituksen saatavuus on vaikeutunut ja usko tulevaisuuteen horjuu. Kun oma koti menettää arvoaan ja palvelut etääntyvät, aluepolitiikka ei ole enää teoriaa vaan ihmisten arkea.

Myös julkisia peruspalveluja on puolustettava johdonmukaisesti. Esimerkiksi julkinen hammashoito on ollut yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan onnistumisista. Se on parantanut suunterveyttä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Tästä linjasta ei kannata luopua.

            Menneiden virheiden varjo on pitkä

Keskustan heikko kannatus kertoo myös siitä, että vanhoja pettymyksiä ei ole unohdettu. Juha Sipilän vaalivoitto synnytti maaseudulla ja maakunnissa suuren toivon. Valtiontalouden kannalta tehtiin monia välttämättömiä ratkaisuja, mutta liian moni Keskustan peruskannattaja koki, ettei hänen oma elämänsä tai kotiseutunsa tilanne parantunut. Pettymys näkyi vähitellen äänestyskäyttäytymisessä, ja moni siirtyi perussuomalaisten taakse.

Viime hallituskausi vahvisti tätä kehitystä entisestään. Menetetyn luottamuksen palauttaminen ei ole helppo tehtävä, mutta se ei ole mahdoton.

          Rakentavuus ei saa tarkoittaa näkymättömyyttä

Keskustan pitää haastaa hallitusta nykyistä rohkeammin. Ei pidä aristella kertoa tosiasioita. Tuntuu välillä, että aristellaan tulevaa pääministeripuoluetta. Myös SDP:n vaihtoehtoja pitää arvioida kriittisesti. Rakentava politiikka ei tarkoita sitä, että ollaan aina sovittelevia ja varovaisia. Ihmisten pitää nähdä, että Keskusta on aidosti huolissaan Suomen suunnasta.

Se ei kuitenkaan tarkoita populismia. Keskustan vahvuus ei ole räksyttäminen eikä iskulausepolitiikka, vaan perustellut ratkaisut, yhteistyökyky ja vastuunkanto. Niitä ominaisuuksia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Yksittäisten gallupien prosenttikymmenykset eivät ratkaise mitään. Tärkeintä on seurata suuntaa. Tämän hetken gallup kertoo ennen kaikkea siitä, että suomalaiset etsivät edelleen vaihtoehtoa.

    Kysymys kuuluu, onko Keskusta valmis tarjoamaan sen?

Jos puolue löytää jälleen yhden selkeän linjan, puhuu siitä yhtenäisesti ja tarjoaa ratkaisuja ihmisten todellisiin ongelmiin, nousu on täysin mahdollinen. 

Näin on tapahtunut ennenkin – eikä ole mitään syytä uskoa, etteikö niin voisi tapahtua uudelleen.

Uusi vaihe - sukupolvia yhdistämässä

Sunnuntai 2.8.2026 klo 16.53

Kulunut viikko Rantasalmella vahvisti ajatusta, joka on kypsynyt mielessäni jo pidempään.

Kun jättäydyin  keväällä 2025 pois poliittisista luottamustehtävistä, tiesin syntyneen tyhjän tilan täyttyvän. Liike jatkuu. 

Paikoilleni en jäänyt. Sen jälkeen kalenteriin on tullut tilaa, mutta ennen kaikkea tilaa ajatella, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Se on mukavinta, kun on viikossa iltoja, kun en vielä tiedä, mitä huomenna teen. Sitten aamulla usein sää ratkaisee päivän askareet. 

Vastaus on löytynyt läheltä: ihmisistä, juurista ja yhteisöistä.

Kämäräisten sukuseuran kokous Järvisydämessä ei ollut vain sääntömääräinen kokous. Sen keskeinen teema oli tulevaisuus. Kuulimme näkemyksiä Rantasalmen tulevaisuudesta ja keskustelimme myös sukuseuran omasta suunnasta. Keväällä tehdyn jäsenkyselyn viesti oli selvä: toimintaa on uudistettava, jotta se puhuttelee myös nuorempia sukupolvia.

Olen saanut tähän ajatteluun paljon vaikutteita perheeltäni, omilta lapsiltani ja lastenlapsiltani. Heidän suhteensa sukuun, perinteisiin ja yhdessäoloon on erilainen kuin meidän seniorien. Se ei kuitenkaan tarkoita vähäisempää kiinnostusta – kiinnostuksen kohteet ovat vain toisenlaisia. Jos haluamme sukuseuran elävän myös tulevina vuosikymmeninä, meidän on osattava rakentaa toimintaa heidän näkökulmastaan.

Sama ajatus on noussut esiin myös toisessa minulle tärkeässä yhteisössä, Sepalusklubissa.

Vaikka sukuseura ja Sepalusklubi ovat tarkoitukseltaan erilaisia, niiden haasteet ovat yllättävän samanlaisia. Molemmat vaalivat arvokasta perintöä, mutta eivät voi elää pelkästään menneisyydestä. Perinteitä kunnioitetaan parhaiten silloin, kun niille löydetään merkitys myös nykyajassa.

Sepalusklubin tehtävä on vaalia Iisalmen lyseon perinteitä alumnijärjestönä. Samalla se kantaa laajempaa yhteiskunnallista vastuuta muistuttamalla Iisalmen merkityksestä seudun koulutuksen keskuksena. Sekin työ tarvitsee uusia tekijöitä ja uusia näkökulmia.

Yhdistykset eivät menesty vain hyvillä säännöillä tai vakaalla taloudella. Ne menestyvät, kun ihmiset kokevat ne omikseen. Siksi eri sukupolvien kohtaaminen on tulevaisuuden tärkein tehtävä. Nuoret eivät tule mukaan vain jatkamaan vanhaa, vaan rakentamaan yhdessä jotain uutta.

Rantasalmella oli ilo nähdä mukana myös nuorempaa väkeä. Se antoi uskoa siihen, että olemme oikealla tiellä. Seuraava askel on tarjota heille enemmän mahdollisuuksia osallistua omalla tavallaan.

Minulla on nyt mahdollisuus käyttää enemmän aikaa tällaisen työn tekemiseen. Kummankaan yhdistyksen hallituksissa ei puhuta politiikkaa. Olemme joukkueita, joissa keskustellaan paljon ja yhdessä toimitaan. Koen, että tässä elämänvaiheessa haluankin  antaa enemmän juuri yhdistystoiminnassa – rakentamalla siltoja sukupolvien välille, vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja pitämällä huolta siitä, että juuret kantavat myös tulevaisuuteen. Tuohon työhön minulla on ihan riittävät verkostot. Se on hiljainen lasku ansaittuun vanhuuteen. 

Se on työtä, joka ei ehkä näy suurissa otsikoissa, mutta jonka merkitys toivottavasti näkyy tulevaisuudessa. 

Sukukokouksen avauspuhe on alla olevassa linkissä:

https://www.mattikamarainen.com/3

Helsinki Garden - pelastuiko hallitus viime hetkillä?

Maanantai 20.7.2026 klo 21.58

Helsinki Garden -areenan rahoitukseen liittynyt kohu näyttää saaneen yllättävän käänteen. Hanke on pitkään herättänyt voimakasta poliittista keskustelua.  Sen yhteydessä on esitetty myös väitteitä kokoomusvaikuttajien roolista sekä epäilyjä hankkeen taustavaikuttamisesta. Näitä epäilyjä ei kuitenkaan ole osoitettu toteen.

Kohu on ollut Kokoomukselle kiusallinen. Pääministeri Petteri Orpo on joutunut useaan otteeseen vastaamaan rahoitusta ajankohtaisohjelmissa koskeviin kysymyksiin ja on myöntänyt, että asiassa tehtiin virhearviointeja.

Viikonlopun aikana poliittisissa piireissä liikkui myös tietoja, joiden mukaan perussuomalaiset olisivat harkinneet kansanedustajilleen vapaita käsiä mahdollisessa hallituksen luottamusäänestyksessä. Jos näin olisi tapahtunut, hallituksen enemmistö olisi voinut olla vaarassa ja hallitus olisi kaatunut.

Kun päämisteri Orpo tänään maanantaina ilmoitti vetäytyvänsä Helsinki Garden -hankkeen valtionrahoituksesta, tilanne muuttui. Ratkaisu näyttää ainakin toistaiseksi rauhoittaneen hallituksen rivejä.

Seuraavaksi huomio kohdistuu ministeri Wille Rydmaniin ja hänen toimintaansa järjestöjen ja yliopistojen rahoitukseen liittyvissä päätöksissä. Jos tästä käytävä keskustelu äkillisesti hiipuu, moni tulee pohtimaan, liittyvätkö nämä kaksi poliittista kysymystä toisiinsa. Toistaiseksi tällaisista mahdollisista kytköksistä ei kuitenkaan ole julkista tietoa. Pian kuitenkin saamme kuulla, palaammeko entisaikojen lehmäkauppojen aikaan. 

Tiistain tapahtumat näyttävät, oliko kyse vain yhdestä poliittisesta kriisistä – vai onnistuneesta hallituksen pelastusoperaatiosta.

Kiitos - ja hyvää kesää

Lauantai 11.7.2026 klo 17.01

 

Haluan lämpimästi kiittää kaikkia blogini lukijoita kuluneesta alkuvuodesta. Kiitos suorasta palautteesta ja ajatuksia herättäneistä viesteistä. Ne ovat antaneet myös minulle paljon.

Nyt on aika pitää pieni kesätauko. Palaan kirjoittamisen pariin jälleen elokuussa.

Moni on kysynyt, mitä eläkepäiväni ovat tuoneet tullessaan. Voin rehellisesti sanoa, että olen nauttinut tästä uudesta elämänvaiheesta täysin rinnoin. Keväällä päättyi myös 50 vuotta kestänyt työurani hammaslääkärinä, ja nyt aikaa on enemmän perheelle, läheisille ja niille asioille, jotka ovat vuosien varrella jääneet odottamaan.

Mökillä aloitin 30 vuotta kypsyneen projektin toteuttamisen. Rakennan sinne polttopuille varastoksi rakoliiterin eli perinteisen entisajan heinäladon pari vuotta sitten myrskyn kaatamista puista. Malli on pörsänmäkeläinen. Hirret ovat kuivinakin raskaita nostella. No ei ole aikataulua. Täytyy keskittyä näillä kymmenillä ensisijaisesti työturvallisuuteen. 

Operatiiviseen politiikkaan minulla ei enää ole kaipuuta. Viimeinen vaalikausi oli raskas. Vaalien aikaan osallistun kuitenkin vaalityöhön mielelläni talkoolaisena ja tuen ehdokkaita, mutta varsinainen päätöksentekijän rooli kuuluu nyt nuoremmille sukupolville.

Olen joskus todennut, että seebra ei pääse raidoistaan. Se pitää edelleen paikkansa. Seuraan kotimaista ja kansainvälistä politiikkaa aktiivisesti, luen paljon ja pidän yhteyttä vuosikymmenten aikana syntyneisiin verkostoihin. On aina yhtä antoisaa vaihtaa ystävien kanssa ajatuksia menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. 

Neuvomaan en kuitenkaan ketään ala. Tiedän omasta kokemuksestani, kuinka vaativaa päätöksenteko on. Luotan siihen, että maamme eri hallinnon tasoilla päätöksiä tekevät ihmiset pyrkivät rakentamaan ratkaisunsa mahdollisimman hyvän valmistelun ja käytettävissä olevan tiedon varaan.

Elämme monella tavalla haastavaa aikaa. Siksi tarvitsemme ennen kaikkea viisautta, malttia ja kykyä nähdä myös oman aatemaailman ulkopuolelle. Demokratia antaa meille jokaiselle oikeuden arvioida ja myös arvostella päätöksiä, mutta parhaimmillaan se tapahtuu rakentavassa hengessä, yhteisöllisyyttä vahvistaen eikä sitä murentaen.

Kesä on hyvää aikaa hengähtää, kerätä uusia ajatuksia ja viettää aikaa läheisten kanssa. Sitä aion tehdä minäkin.

Toivotan teille kaikille aurinkoista, levollista ja turvallista kesää. Tavataan jälleen elokuussa uusien ajatusten ja uusien kirjoitusten merkeissä.

Historian painolasti näkyy Ukrainan sodassa

Tiistai 23.6.2026 klo 11.37

 

Olen viime aikoina pohtinut Venäjän vaikeaa tilannetta ja erityisesti sitä, kuinka voimakkaasti historia näyttää vaikuttavan maan nykyiseen johtoon. Venäjällä menneisyys ei ole vain historiaa, vaan myös osa nykyistä politiikkaa. Nyt Putininilla on vaikeuksia irrottautua sodasta. Kansalle on pystyttävä uskottelemaan, että Venäjä on voittaja ja se on saavuttanut kaikki sodalle asetetut tavoitteet. 

Presidentti Vladimir Putin on asettanut Ukrainan sodalle tavoitteita, jotka eivät ole toteutuneet toivotulla tavalla. Sodan aloittaminen oli yksi asia, mutta sen päättäminen on osoittautunut paljon vaikeammaksi. Jokainen suurvalta tarvitsee kansalleen kertomuksen onnistumisesta, ja Venäjän johdon näkökulmasta sodan lopputuloksen pitäisi näyttää voitolta. Samalla maan johto haluaa osoittaa estäneensä Ukrainan länsi-integraation ja erityisesti NATO-jäsenyyden.

Moni lännessä tarkastelee nykytilannetta vain tämän päivän tapahtumien kautta. Venäläisessä ajattelussa historian merkitys on kuitenkin huomattavasti suurempi. Venäjän valtiolliset juuret ovat Kiovan Venäjällä. Myös ortodoksisen kirkon historialliset lähtökohdat liittyvät Ukrainaan. Vuosien ja vuosisatojen aikana poliittinen sekä hengellinen keskus siirtyivät Moskovaan, mutta historiallinen yhteys on säilynyt vahvana. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, miksi Ukraina on Venäjälle paljon enemmän kuin tavallinen naapurimaa.

          Näkemyksiä myös valtavirrasta poiketen

Suomalaisessa keskustelussa on usein vallinnut melko yhtenäinen näkemys Ukrainan sodasta ja siihen liittyvistä ratkaisuista. Siksi on ollut mielenkiintoista seurata esimerkiksi Paavo Väyrysen esittämiä arvioita. Hänhän on blogissaan ottanut kantaa jo yli neljä vuotta kestäneen sodan taustoihin. Pitkän poliittisen uransa aikana hän on perehtynyt Neuvostoliiton ja Venäjän historiaan sekä suurvaltojen välisiin suhteisiin, minkä vuoksi hän on uskaltanut tuoda esiin näkemyksiä, jotka poikkeavat länsieurooppalaisesta valtavirrasta.

Eriävienkin mielipiteiden esittäminen kuuluu demokratiaan. Juuri vaikeina aikoina tarvitaan avointa keskustelua siitä, millaisilla ratkaisuilla Euroopassa voidaan joskus päästä takaisin vakaampaan turvallisuustilanteeseen. Niin Suomen kuin Euroopankin poliittisessa johdossa on keskeisillä paikoilla henkilöitä, joilla Venäjän historian opiskelu on jäänyt vähemmälle. 

            Suomen etu on vakaa naapuruus

Suomen näkökulmasta olisi tärkeää, että joskus tulevaisuudessa itäraja voitaisiin jälleen avata ja suhteita Venäjään normalisoida. Maiden välillä on ollut vuosisatojen ajan kauppaa, kanssakäymistä ja käytännön yhteistyötä. Maantiedettä ei voi muuttaa, vaikka politiikka muuttuu.

On vielä liian varhaista arvioida, millä aikataululla suhteiden normalisoituminen voisi tapahtua. Meidän suomalaisten on uskottava, että Suomen NATO-jäsenyys ei vaikuta kielteisesti esim. kauppasuhteiden normalisoitumiseen. Selvää kuitenkin on, että turvallisuus ja vakaat naapurisuhteet ovat Suomen pitkäaikaisen edun mukaisia.

              Kunnioitusta ilman hyväksyntää

Kansojen välillä voi olla erilaisia arvoja, perinteitä ja näkemyksiä historiasta. Niitä on syytä pyrkiä ymmärtämään, vaikka niistä ei olisikaan samaa mieltä. Naapureiden kulttuurin ja historian tunteminen auttaa usein ymmärtämään myös heidän toimintaansa.

Ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita hyväksymistä. Itsenäiseen valtioon kohdistuva hyökkäyssota on tuomittava. Kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen on perusta, jonka varaan Euroopan turvallisuus on rakennettu.

Ehkä kestävän rauhan löytyminen edellyttääkin kahta asiaa yhtä aikaa: historian tuntemista ja nykyhetken moraalista selkärankaa. Vain niiden avulla voidaan rakentaa tulevaisuutta, jossa aseet joskus vaikenevat ja naapurit voivat jälleen elää rinnakkain ilman sodan varjoa.

Kunniajäsenyyden äärellä Tampereella

Maanantai 8.6.2026 klo 10.16

 

Tampereella pidettiin viikonloppuna Keskustan 120-vuotisjuhlapuoluekokous. Juhlavuoden kunniaksi puolue kutsui eri puolilta Suomea yhteensä 60 kunniajäsentä mukaan juhlaan.

Sain suuren kunnian, kun Keskustan Pohjois-Karjalan piiri esitti minut kunniajäseneksi yhdessä Eila Piipon ja Matti Väistön kanssa. Lämmin kiitos tästä arvokkaasta huomionosoituksesta piirihallitukselle. Kunniajäsenyys on puolueen korkein tunnustus, ja otan sen vastaan suurella kiitollisuudella. 

Suuri ja nöyrä kiitos myös äänetäjille.  Te olette mahdollistaneet useat vaalien tuloksen perusteella kohdalleni tulleet luottamustoimet, joiden kautta olen verkostoitunut ja hoitanut tehtäviäni vuosikymmenet. 

Kiitos kuuluu myös perheelleni. Vuosikymmenten aikana moni kokous, seminaari ja luottamustehtävä on vienyt aikaa yhteisiltä hetkiltä. Ilman vaimoni ja lasteni tukea tämä matka ei olisi ollut mahdollinen.

Puoluekokouksia on vuosien varrella kertynyt lähes kaksikymmentä. Ensimmäiseen osallistuin opiskelijana Helsingissä vuonna 1976 puolueen 70-vuotisjuhlakokouksessa. Siitä on kuljettu pitkä matka ja nähty melkoinen pala suomalaista politiikan historiaa.

Tällä kertaa olin mukana tarkkailijan roolissa. Se antoi mahdollisuuden tavata vanhoja tuttuja, vaihtaa ajatuksia ja seurata tapahtumia hieman tavallista rauhallisemmin.

Keskustalaisuus otti minusta niskalenkin 1968 syksyllä, kun opetusministeri Johannes Virolainen vieraili Iisalmen lyseossa ja olimme teinikunnan hallituksen kanssa yhteiskuvassa seuraavan päivän Iisalmen Sanomissa. 

          Puoluekokouksesta kohti vaaleja

Lauantain henkilövalinnat olivat jälleen puoluekokouksen seuratuin osuus. Moni itäsuomalainen on pohtinut, miksi Kainuun Tuomas Kettunen ei asettunut ehdolle varapuheenjohtajavaaliin. Hän hoiti tehtävänsä kahden vuoden ajan mallikkaasti ja piti tiiviin yhteyden puoluekenttään.

Puoluekokouksessa Kettunen kukitettiin, ja kiitospuheessaan hän muisteli lämmöllä kahta vuottaan puoluejohdossa. Samalla hän vakuutti jatkavansa itäsuomalaisten edunvalvontaa täydellä tarmolla myös tulevaisuudessa.

Minulla on tapana tarkastella politiikan tapahtumia myös kulissien takaa. Voisiko olla niin, että on tehty askelmerkit jo seuraavaan siirtoon ja viestikapulaa nyt siirrettiin hyvässä yhteisymmärryksessä eteenpäin? Jos Keskusta onnistuu tulevissa vaaleissa tavoitteidensa mukaisesti, tarjoaa toinen varapuheenjohtajuus Markku Siposelle entistä vahvemman ponnahduslaudan mahdollisiin hallitustehtäviin. Opetusministerin salkku voisi sopia hänelle hyvin, eikä maatalousministerinkään tehtävä olisi vieras. Nämä ovat Keskustalle tärkeitä. 

Kainuun vaikutus politiikassa ei myöskään rajoitu vain puolueorganisaatioon. Maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen tuntee valtakunnan politiikan toimintatavat poikkeuksellisen hyvin. Hänen uransa on kulkenut Kainuun maakuntajohtajaksi europarlamentaarikkojen ja kansanedustajien avustajatehtävistä Keskustan puoluesihteeriksi, Pohjois-Savon Keskustan piirin puheenjohtajaksi sekä Iisalmen kaupunginvaltuutetuksi. Hänellä on myös vahvat yhteydet Pohjois-Karjalaan.

Niin ja Pohjois-Savon maakuntajohtajana aloitti tämän vaalikauden alussa Tytti Määttä. Hän siirtyi sinne Kuhmon kaupunginjohtajan tehtävistä. Pohjos-Karjalalle on suurta viisautta olla mukana tuossa tiimissä!

            Yhteisöllisyyttä ja uusia kohtaamisia

Puoluekokouksessa oli mukanani myös tyttäreni kahden ystävänsä kanssa. He olivat paikalla työtehtävissä edunvalvonnan parissa. Kaksi juristia ja toimittaja muodostivat tehokkaan tiimin, joka edusti Uuden Median Liittoa ja Supercelliä.

Lauantai-illan juhlan aikana minun tehtäväkseni muodostui ryhmän pisimpänä jäsenenä auttaa heitä löytämään puolueen keskeisiä vaikuttajia ja yhteistyökumppaneita. Illan aikana he sopivat  useita tapaamisia kesäkuun lopulla järjestettävään SuomiAreenaan Poriin. 

Vieraani pitivät erityisesti puoluekokouksemme ilmapiiristä. Tunnelma oli välitön, avoin ja yhteisöllinen. Ääntenlaskun aikana pohjoiskarjalaiset ja kainuulaiset virittelivät leikkimielistä maakuntalaulujen mittelöä, joka nostatti tunnelmaa entisestään. Se teki vaikutuksen myös vieraisiini.

He olivat kiertäneet useita puoluekokouksia eri puolilla Suomea ja saapuivat lauantaina Tampereelle suoraan Kokoomuksen puoluekokouksesta Jyväskylästä. Heidän arvionsa mukaan Tampereen tunnelma oli selvästi elävämpi, välittömämpi ja yhteisöllisempi kuin Jyväkylässä ja viikko sitten olleessa demarien puoluekokouksessa.

Kun viikonlopun tapahtumia nyt jälkikäteen miettii, jäi päällimmäiseksi tunteeksi kiitollisuus. Kunniajäsenyys oli suuri ja henkilökohtaisesti merkittävä tunnustus. Samalla puoluekokous muistutti siitä, että politiikka on lopulta ennen kaikkea ihmisten kohtaamista, yhteisten asioiden hoitamista ja uskoa siihen, että myös tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa. Suomessa vaalivuosi on jo käynnistynyt. Tampereella otettiin siihen ensimmäiset askeleet.

Itäradan kehittäminen on aluepolitiikkaa, matkailua ja huoltovarmuutta

Keskiviikko 3.6.2026 klo 21.35

Itäisen Suomen rautatieyhteyksien kehittämisestä on puhuttu lähes koko tämän vuosituhannen ajan. Nyt keskusteluun on otettava perusteena vakavasti myös huoltovarmuus. Kyse ei ole enää pelkästään alueellisesta saavutettavuudesta tai matkailusta, vaan myös Suomen huoltovarmuudesta ja varautumisesta muuttuneessa turvallisuustilanteessa.

Karjalan rata on Suomen itäisin pohjois-eteläsuuntainen rautatieyhteys. Tällä hetkellä henkilöjunaliikenteen päätepysäkki on Nurmeksessa. Pohjois-Karjalassa väestö ikääntyy nopeasti, mutta samalla monet seniorit ovat aktiivisia matkustajia. Pitkät automatkat eivät enää houkuttele samalla tavalla kuin ennen, ja junasta on tullut monelle miellyttävä vaihtoehto.

                 Nykyiset junat matkalaiselle miellyttäviä

Olen itsekin huomannut käyttäväni junaa yhä useammin matkustaessani lasten luo pääkaupunkiseudulle. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että henkilöliikenne toimii paitsi etelään myös pohjoiseen. Matkalla olisivat luontevasti myös matkailukohteet.

Tavoitteena tulisi olla henkilöjunaliikenteen palauttaminen Nurmeksen ja Kontiomäen välille ensi vuosikymmenellä. Näinhän oli vielä ennen vuotta 1993, jolloin säännöllinen henkilöliikenne tällä rataosuudella lakkautettiin. Pohjois-Karjalan ja Kainuun yhteinen tavoite on ollut jo vuosien ajan radan kunnostaminen ja sähköistäminen.

Ensiaskeleita on jo otettu. Hallitus on luvannut rahoitusta Vuokatin ja Kontiomäen välisen rataosuuden sähköistämiseen sekä Joensuu–Uimaharju-radan sähköistyksen suunnitteluun. Kun Joensuun ja Kontiomäen välinen yhteys aikanaan sähköistetään, voidaan dieselkalustosta luopua ja liikennöintiä tehostaa merkittävästi.

Hyödyt eivät rajoitu henkilöliikenteeseen. Tavarakuljetukset tällä rataosuudella ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina, erityisesti metsäteollisuuden tarpeiden vuoksi. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntaliittojen selvityksissä Oulu–Kontiomäki–Joensuu-yhteys nähdään keskeisenä kuljetusreittinä, joka yhdistää itäisen Suomen pohjoisiin satamiin sekä edelleen Ruotsiin ja Norjaan.

Matkailulle vaikutukset olisivat myös merkittäviä. Sujuvat junayhteydet toisivat uusia mahdollisuuksia Kolin, Bomban ja Vuokatin matkailulle. Tällä hetkellä Vuokattiin ei pääse junalla, vaan lähin henkilöliikenteen asema sijaitsee Kajaanissa noin 35 kilometrin päässä. Paremmat raideyhteydet tekisivät matkustamisesta helpompaa sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoille.

Viime vuosien turvallisuuspoliittinen kehitys antaa hankkeelle kuitenkin vielä yhden, aiempaa painavamman perustelun. Suomen on varauduttava erilaisiin kriiseihin myös liikennejärjestelmän näkökulmasta. Jos Itämeren liikenne häiriintyisi vakavan kansainvälisen kriisin seurauksena, olisi pohjoisten yhteyksien merkitys entistä suurempi.

                Useampia väyliä pohjois-eteläsuunnassa

Nykyaikaisessa sodankäynnissä liikenneväylät, rataverkot ja sähkönsiirtojärjestelmät ovat haavoittuvia. Siksi maalla on oltava vaihtoehtoisia kuljetusreittejä lännen, keskisen Suomen ja itäisen Suomen kautta. Huoltovarmuus ei rakennu yhden väylän varaan, vaan useiden rinnakkaisten yhteyksien verkostoon.

Karjalan radan kehittäminen Helsingistä Joensuun kautta Nurmekseen ja edelleen Kontiomäen kautta Ouluun ei ole vain itäisen Suomen hanke. Se on investointi koko Suomen toimintakykyyn, matkailuun, elinkeinoelämään ja turvallisuuteen.

Olisikin jo aika, että vuosikymmeniä jatkunut puhe muuttuisi vihdoin teoiksi. Itäinen Suomi on odottanut tätä kädenojennusta valtiovallalta pitkään. Nyt perusteet hankkeen toteuttamiselle ovat vahvemmat kuin koskaan.

Ympyrä sulkeutui

Perjantai 29.5.2026 klo 17.07

Tällä viikolla päättyi yksi pitkä elämänvaihe. Hoidin 75-vuotiaana viimeisen asiakkaani kotitaloni alakerrassa toimineella yksityisvastaanotollani.

Aloitin ammatissani ansaita elantoni Sonkajärvellä 1.6.1976. Valmistuin hammaslääkäriksi keväällä 1977. Nurmekseen muutin 1979. Näihin lähes 47 vuoteen on mahtunut paljon enemmän kuin hampaita ja porakoneen ääntä. 

Olen ollut monella tavalla etuoikeutettu. Työtä on ollut aina tarjolla, ja olen saanut kehittää ammattitaitoani aivan uusiinkin toimenpiteisiin asti työn muuttuessa vuosikymmenten aikana.

Nykyinen maailma on toisenlainen. Moni joutuu vaihtamaan ammattiaan ja etsimään paikkaansa uudelleen työelämän kovassa vauhdissa. Siksi tunnen erityistä kiitollisuutta siitä, että sain rakentaa pitkän työuran tutulla paikkakunnalla ihmisten keskellä.

Vuosien myötä ymmärrän myös yhä paremmin hyvän työyhteisön merkityksen. Nuoruuden vuosina elämä kulki välillä liian kovalla vauhdilla ja yksityiselämässäni oli omat vaikeutensa. Työyhteisön tuki auttoi silloin enemmän kuin ehkä osasin sillä hetkellä edes sanoiksi pukea. Siksi on ollut aina mukava poiketa vielä myöhemminkin vaihtamassa kuulumisia ja tapaamassa entisiä työkavereita.

Kiitos Nurmekselle, asiakkailleni, työtovereille ja yhteistyökumppaneille näistä vuosikymmenistä. Vastaanotolla ei hoidettu vain hampaita — siellä jaettiin myös elämää, iloja, suruja, hirvitarinoita ja joskus vähän kalavaleitakin.

Näistä muistoista jää lämmin mieli.

Kriiseistä kasvuun - Kunnan menestys tehdyillä valinnoilla ja yhteistyöllä

Sunnuntai 24.5.2026 klo 16.45

 

Jyväskylässä menneellä viikolla järjestetyssä Suomen Yrittäjien kunnallisjohdon seminaarissa linjattiin, että kuntien elinvoiman ja yrittäjämyönteisen ilmapiirin ylläpitäminen on kriittisen tärkeää. Koronan ja Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen jälkeisessä muuttuneessa toimintaympäristössä elinvoimayhtiöiden, yrittäjien ja kuntajohdon tiivis yhteistyö on noussut arvoon arvaamattomaan. Kuntapäättäjien on pystyttävä reagoimaan ympäristön muutoksiin ja luomaan päätöksillään kannustava ja yrittäjämyönteinen ilmapiiri.

Seminaarin yhteydessä julkaistiin tuorein Yrittäjien Kuntabarometri, joka mittaa kuntien ja yrittäjien välistä yhteistyötä ja elinkeinopolitiikan tilaa.      Yrittäjien kuntabarometri 2026 - Yrittajat.fi 

Tulokset on jaettu kolmeen asukaslukuluokkaan: suuret (yli 50 000 asukasta), keskisuuret (10 000- 50 000 asukasta) ja pienet (alle 10 000 asukasta) kunnat. Olen vuosia seurannut noita julkaisuja ja tehnyt omia tilastoja kuntein kesken. Seuraavassa luon katsauksen siihen, miten kunnat ovat sijoittuneet vertailussa vuosina 2020, 2022, 2024 ja 2026.

Suuret kaupungit (yli 50 000 asukasta): Joensuu vs. Kuopio (yht. 21 kaupunkia)

Suurten kaupunkien sarjassa naapurukset ja perinteiset kilpakumppanit Joensuu ja Kuopio tarjoavat mielenkiintoisen vertailuparin. Vuoden 2026 Kuntabarometrissä Kuopio on hienosti valtakunnallisessa vertailussa sijalla yhdeksän. Kuopion yrittäjät saivat kiitosta erityisesti päätöksenteon yrityslähtöisyydestä ja elinkeinopolitiikan vahvasta asemasta kaupungissa.

Joensuu on puolestaan kamppaillut pitkään itäisen Suomen elinvoiman puolesta Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamassa uudessa geopoliittisessa tilanteessa. Se, miten Joensuun sijoitus kehittyy suhteessa Kuopion vakiintuneeseen TOP 10 -paikkaan, paljastaa paljon siitä, miten kaupunkien strategiat ja elinvoimayhtiöiden panostukset purevat yrittäjien arkeen. Nyt Joensuun sijoitus on luokassaan 13.

Keskisuuret (10 000-50 000) kunnat - Lieksa, Kontiolahti, Liperi ja Sotkamo lähellä:(mukana 74 kuntaa)

Keskisuurten kuntien ryhmässä nähdään kovaa keskinäistä kilpailua, jossa Pohjois-Karjalan kunnat haastavat Kainuun veturin, Sotkamon. 

• Kontiolahti ja Liperi ovat profiloituneet vahvoina Joensuun kehyskuntina, ja ne vahvistavat maakunnan asemaa yrittäjämyönteisten kuntien joukossa. Erityisesti Liperissä on tehty tietoista työtä elinkeinoyhtiön kautta yritysilmapiirin parantamiseksi.
• Lieksa puolestaan painii seutukaupunkina erilaisten haasteiden kanssa, ja yrittäjien antama palaute peilaa usein suoraan teollisuuden rakennemuutosta ja työvoiman saatavuutta.
• Sotkamo tuo tähän vertailuun vahvan matkailu- ja kaivosteollisuuden värittämän verrokin, jonka elinkeinopoliittinen onnistuminen on perinteisesti ollut korkealla tasolla. Sotkamon kehityksen vaiheita olen seurannut yli 30 vuoden aikana muodostuneiden verkostojen kautta, kun vietän vuosittain kolme viikkoa Katinkullassa. 

Pienet kunnat (alle 10 000 asukasta): Nurmes, Rautavaara, Kitee, Juuka, Kuhmo ja Kiuruvesi, (mukana 183 kuntaa)

Pienten kuntien sarjassa yrittäjäystävällisen ilmapiirin merkitys korostuu entisestään, sillä resursseja on vähemmän ja tiivis yhteistyö on elinehto.

• Kiuruvesi erottuu edukseen Ylä-Savosta, sillä se ylsi pienten kuntien sarjassa kymmenen parhaan joukkoon.
• Rautavaara puolestaan edustaa pientä ja ketterää kuntaa, jossa jokaisen yrityksen painoarvo kunnan taloudelle on valtava.
• Nurmes, Kitee ja Lieksa muodostavat Pohjo-Karjalan sisäisen kolmikon, jossa erityisesti Nurmeksen ja Kiteen kaltaiset rajasuunnan kunnat etsivät uutta kasvua muuttuneessa maailmantilanteessa.
• Kuhmo Kainuun puolelta täydentää vertailun vahvalla puutuoteteollisuuden ja kulttuurin brändillään, mikä näkyy usein myös paikallisten yrittäjien tyytyväisyydessä.
• Pienten kuntien joukossa on myös Outokumpu kohentanut sijoitustaan seurantajakson aikana tuntuvasti. Sijoitukset ovat 74, 54, 55 ja tänä vuonna 6. heti Kiuruveden tuntumassa!

Politiikka tulosten takana: Katse virheistä tulevaisuuteen

Kun tarkastelemme Kuntabarometrin tuloksia pidemmällä aikavälillä vuosina 2020–2026, huomaamme, että pelkät suhdanteet tai maantiede eivät ratkaise kunnan menestystä. Suurimmat muutokset selittyvät kunnissa harjoitetulla politiikalla, johtajuudella ja ennen kaikkea päätöksentekokulttuurilla. Haastavina aikoina mitataan kuntajohdon ja luottamushenkilöiden kyky puhaltaa yhteen hiileen. 

Luottamusmiesurani on vielä niin lähellä ja siellä on mukana päättäjinä paljon ystäviä ja entisiä yhteistyökumppaneita vuosien varrelta, että en vielä pysty arvioimaan menneitä vuosia. Jätän sen somen tehtäväksi.

Seurantajakson, 2020 - 2026, aikana kaksi paikkakuntaa nousee esiin kehityskuluilla, jotka herättävät ansaitusti huomiota:

• Kiuruveden huikea loikka sijalta 140 aina valtakunnan kärkeen sijalle 5 osoittaa, mitä saadaan aikaan, kun kuntaan syntyy uutta, eteenpäin katsovaa virtaa. Nuoren, aktiivisen kunnanjohtajan ja verkostoituneen, terhakan kansanedustajan saumaton yhteistyö on luonut Kiuruvedelle yrittäjäystävällisen ilmapiirin, joka kantaa nyt hedelmää. Kj. Juha-Pekka Rusanen toi kunnan tervehdyksen vuonna 2024 Kämäräisten sukuseuran kokoukseen. Hän viihtyi seurassamme koko iltapäivän. Siinä ehdimme puhua politiikkaakin. 

• Nurmeksen iso pudotus sijalta 35 sijalle 148 on puolestaan varoittava ja surullinen esimerkki siitä, miten sisäinen epävakaus heijastuu ulospäin. Vielä vuonna 2022 Nurmes loisti seutukaupunkitutkimusten kärkikymmenikössä, mutta viime kesän tutkimus vuodelta 2024 vahvisti sijoituksen valuneen kauas kärjestä.

Nurmeksessa taustalla on vaikuttanut osittain haastava kuntaliitos ja toimintakulttuurien erilaisuus. Kuntajohtajan eroamisen  jälkeen vuonna 2022 kuntaliitosintegraatiotyö jäi kesken. Tilannetta vaikeutti entisestään vuosien 2021 ja 2022 vaalisumassa (kunta- ja aluevaalit) sosiaalisessa mediassa vellonut repivä pienen porukan käymä keskustelu maalittaminen ja vihakirjoittelu. Ehkä vähempikin olisi riittänyt. 

Jotta kunta voi menestyä, sen on kyettävä houkuttelemaan parhaita mahdollisia osaajia sekä virkamiesjohtoon että yrittäjiksi. Sosiaalisen median kärjistetty ilmapiiri ja henkilövaihdokset syövät kunnan pito- ja vetovoimaa tavalla, josta toipuminen vie vuosia. Tänä päivänä varsinkin kuntien johtotehtäviä hakevat ja urallaan eteenpäin pyrkivät henkilöt ottavat selkoa kunnan päätöksentekokulttuuristakin. 

Alla olevaan taulukkoon otan mukaan vain kaksi kaupunkia. Muiden mainitsemieni kuntien luvut ovat muutoshaarukassa laajuudeltaan näiden välissä. Blogin alussa olevasta linkistä lukija voi seurata kaikkia kuntia eri vuosina. 

Nurmes ja Kiuruvesi 2020-2022-2024-2026

Politiikka vaatii jatkuvuutta, mutta se vaatii myös uutta energiaa. Nyt tilastoissa alas tippuneiden kuntien on aika katsoa peiliin, analysoida rehellisesti se, mikä on mennyt pieleen, ja suunnata rohkeasti eteenpäin. On osattava antaa arvoa myös onnistumisille. 

Menneitä virheitä ei pidä jäädä murehtimaan, vaan niistä on opittava. Tulevaisuuden menestys rakennetaan palauttamalla keskinäinen kunnioitus, avoin keskustelu ja luomalla vakaa, yrittäjäystävällinen maaperä. Vain siten itäisen Suomen kunnat pysyvät elinvoimaisina myös tulevina vuosikymmeninä.

Keskusta hakee uutta nousua Tampereella

Sunnuntai 17.5.2026 klo 11.09

 

Olen aiemmin kuvannut Keskustan kehitystä liberaalimpaan ja kaupunkipainotteisempaan suuntaan. Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi suomii voimakkaasti soten tilannetta ja ehdottaa koviakin toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Muutamia vaihtoehtoja pidän ihan kannatettavina.

Keskustassa ovat seinät leveällä ja katto korkealla, kun puolueen varapuheenjohtaja on valmis hakemaan soteen lisäsäästöjä mm. aikuisten julkisen hammashuollon lopettamisella. Kun luin Lohen haastattelun  Iltalehdestä, tuli lopuksi kuitenkin sellainen tunne, että puheenvuoro tukee enemmän käsitystä puolueen etääntymisestä juuristaan.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e817edd1-6abf-4fe9-9632-4163bc8150ef

Lohi tähtää todennäköisesti uusimaan puolueen varapuheenjohtajuuden. Siksi hän haluaa profiloitua kovemmilla ulostuloilla, joihin myös valtamedia tarttuu.

Menen puoluekokoukseen asianharrastajana enkä osallistu äänestyksiin. Kolmen viikon päästä Tampereella pidettävässä puoluekokouksessa odotan eniten varapuheenjohtajavaalia.

Tällä hetkellä luodaan asetelmia tulevia henkilövalintoja varten. Varapuheenjohtajakisaan mukaan lähtevät tutkailevat mahdollisuuksiaan. Maalaisliittohenkinen varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen on ilmoittanut väistyvänsä. Samansuuntaista ajattelua edustava Markku Siponen vaalipiiristämme on puolestaan lähdössä kisaan mukaan kesäkuun puoluekokouksessa. Hänellä on vielä nuorekkuutta ja rohkeutta. 

Voimmeko historiasta oppia jotain? Moni keskustalainen muistaa edelleen vuoden 2016 puoluekokouksen, jossa saman Savo–Karjalan vaalipiirin ehdokkaina olivat sekä istuva Keskustan vpj, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen että tuolloin piirimme puheenjohtajana toiminut Hanna Huttunen, nyk. Räsänen. Piirimme pj. Hanna tuli kisaan mukaan varsin myöhäisessä vaiheessa. Jälkikäteen moni arvioi, että saman alueen kentän tuki jakaantui kahdelle ehdokkaalle tavalla, joka heikensi lopulta molempien mahdollisuuksia. Heidän oli tyytyminen jäädä varasijoille.  Ainakaan vaalipiirin sisäistä yhteistyötä koettu ei vahvistanut. 

Tilanne kertoo yhdestä asiasta. Keskustan sisällä käydään jälleen kerran kamppailua vallasta ja suunnasta.

     Kannatuksen romahdus ei ole sattumaa

Keskustan kannatus vuoden 2023 eduskuntavaaleissa – 11,3 prosenttia ja 23 kansanedustajaa – ei syntynyt tyhjästä. Se on seurausta pitkästä kehityksestä, jossa osa perinteisestä kannattajakunnasta on kokenut puolueen vieraantuneen itsestään.

Kun puolue ei enää selkeästi puolusta niitä alueita ja ihmisiä, joiden varaan se on rakennettu, syntyy tyhjiö. Ja politiikassa tyhjiöt täyttyvät nopeasti – usein muiden puolueiden toimesta.

Kysymys ei ole vain linjasta, vaan uskottavuudesta

Lohen ulostulo vahvistaa sen, minkä moni kentällä jo tietää. Kyse ei ole pelkästään ohjelmista tai retoriikasta, vaan uskottavuudesta. Keskustan pitäisi pystyä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: kenen puolella se oikeasti on? Ilman tähän vastaamista yksikään strategia ei kanna pitkälle.

       Katse kesäkuun puoluekokoukseen

Tuleva puoluekokous ei ole vain henkilövalintojen paikka. Se on suunnanvalinta.

Onko Keskusta jatkossakin puolue, joka hakee paikkaansa kaupunkien liberaalissa keskikentässä – vai palaako se juurilleen puolustamaan alueellista tasa-arvoa ja maaseudun elinvoimaa?

Tämä ratkaisu määrittää myös sen, palaavatko menetetyt äänestäjät koskaan takaisin.

              Summa summarum

Keskustan ongelma ei ole enää epäselvä – sen sanovat nyt myös puolueen omat johtajat. Kysymys kuuluu: uskalletaanko suuntaa muuttaa, vai jatketaanko tietä, joka vie yhä kauemmas omista juurista?

Kun historia ei vielä kertonut todellista nimeään

Maanantai 11.5.2026 klo 19.10

 

Olen järjestellyt vuosikymmenten ajalta muistiinpanojani. Nyt vapulta innostuin perkkaamaan muutamia opiskeluajan mielenkiintoisia tapahtumasarjoja. Samalla houkuttelen vähän nuoruutta takaisin. 

1970-luvun puolivälissä opiskelijapolitiikka oli paljon enemmän kuin järjestötoimintaa. Se oli osa kylmän sodan hiljaista näyttämöä – paikka, jossa ystävyyden, ideologian ja vaikuttamisen rajat sekoittuivat. 

Tapasin noina vuosina kahdesti miehen nimeltä Gennadi Janajev. Hän kuului neuvostoliittolaiseen opiskelijadelegaatioon, joka vieraili Suomessa syksyllä 1975 TYY:n vieraana. Tapasin hänen myös vastavierailulla keväällä 1976 Leningradissa ja Moskovassa. Hän oli vaikutusvaltainen nuorisojohtaja. Janajev toimi Neuvostoliiton nuorisojärjestöjen komitean (KMO) puheenjohtajana vuosina 1968–1980. Tässä roolissa hän matkusti usein muutoinkin Suomeen. Meihin muihin verrattuna hän oli selvästi vanhempi. Ei pelkästään iältään, vaan olemukseltaan. Vaikutti kuin hän olisi tullut eri tasolta samaan pöytään.

Vierailujen päätteeksi laadimme yhteisen kommunikean. Se oli aikakauden rituaali: ystävyyttä ja yhteistyötä korostava teksti, jonka jokainen sana punnittiin. Mutta Janajev ei tyytynyt muotoiluun – hän kontrolloi sitä. Hän väänsi sanamuotoja sitkeästi, jopa tinkimättömästi. Jokaisella sanalla tuntui olevan merkitys, joka ulottui paljon pöytäkirjaa pidemmälle.

Ja vaikka me olimme tarkkoja, peli jatkui vielä käännöksissä. Heidän tulkkinsa saattoivat hienovaraisesti siirtää merkityksiä siihen suuntaan, jota Janajev halusi. Meidän omat tulkkimme olivat silloin kullanarvoisia. Siinä oppi nopeasti, että kieli ei ole vain viestintää – se on valtaa.

Illanistujaisissa Janajev erottui joukosta. Hän ei ollut rentoutuja vaan tarkkailija. Hän seurasi keskusteluja, mutta myös omaa delegaatiotaan. Jälkikäteen ajatellen hänen roolinsa muistutti enemmän ryhmän valvojaa kuin pelkkää osallistujaa. 

Erityisesti muistan Janajevista vielä, että hänellä oli meitä Suomen nuoria huomattavasti kovempi  viinapää. Vodka ei tuntunut häntä horjuttavan, korkeintaan nenänpää hieman punoitti. Sekin saattoi olla osa hänen roolia. 

Keskustelut eivät olleet kevyitä. Hän kyseli suomalaisesta teollisuudesta, opiskelusta, yhteiskunnasta ja sisäpolitiikasta. Silloin pidimme sitä kiinnostuksena – ehkä jopa kohteliaisuutena. Nyt katsoen kysymykset olivat poikkeuksellisen tarkkoja. Hän suoritti tiedustelutyötään. 

Kylmän sodan todellisuudessa ei ollut epätavallista, että opiskelijavaihto, kulttuuriyhteistyö ja tiedonhankinta kulkivat rinta rinnan. Pehmeä vaikuttaminen ei näyttänyt vaikuttamiselta.  Siksi se juuri toimi. 

     Historia antoi myöhemmin tälle kaikelle lähes ironisen käänteen.

Sama mies nousi elokuussa 1991 Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen keskiöön August Coupin kautta. Hänestä tuli käytännössä vuorokaudeksi maan johtaja – yrityksessä pysäyttää järjestelmän hajoaminen. Yritys epäonnistui, mutta samalla se paljasti jotakin olennaista: järjestelmän sisällä oli pitkään elänyt ajattelutapa, jossa kontrolli, muotoilut ja valvonta olivat keskeisiä.

Kun muistelee 1970-luvun keskusteluja, niissä on nyt tunnistettavissa sama sävy –tarve hallita sanoja, tilanteita ja ihmisiä.

Kuulin myöhemmin, että Vladimir Putin olisi vieraillut myös Turussa. Vierailut ajoittuivat nimenomaan Turkuun 1990-luvulle. Se ei olisi lainkaan yllättävää. Suomi oli Neuvostoliitolle tärkeä ikkuna länteen. Nuoriso- ja opiskelijavaihto olivat yksi sen huomaamattomimmista kanavista.

Kun tätä kaikkea ajattelee nyt, tunne on kaksijakoinen. Toisaalta kyse oli nuoruuden kansainvälisyydestä ja vilpittömästä vuorovaikutuksesta. Toisaalta samassa pöydässä saattoi istua ihminen, joka edusti paljon kovempaa todellisuutta.

Me keskustelimme, kirjoitimme ja uskoimme yhteistyöhön. Ehkä Janajev tarkkaili, arvioi – ja raportoi. Historia ei silloin vielä kertonut nimeään. Se oli jo paikalla.

Kepun vallanvaihto Lahdessa - miksi se ei onnistunut?

Keskiviikko 6.5.2026 klo 15.44

Olen seurannut Keskustan sisäistä elämää poikkeuksellisen pitkältä ajalta. Oma poliittinen polkuni alkoi jo vuonna 1968 teinikunnassa ja jatkui 1970-luvulta lähtien puolueen luottamustehtävissä. Näihin vuosikymmeniin mahtuu monenlaista valtakamppailua ja suunnan hakemista. 

Nyt minulla on aikaa ajatella, pohtia koettua elämää ja kirjoittaa ajatuksiani julki. Tämä kaikki on enemmän tai vähemmän koettua. Nyt on pelko ja huoli, että poliittisesti minua kantaneella aatteella ei ole enää riittävää painoarvoa yhteiskunnassamme näinä vaikeina aikoina. 

Yksi kovimmista koitoksista oli vuoden 1981 Kuopion ylimääräinen puoluekokous, jossa presidenttiehdokkaaksi valittiin Johannes Virolainen Ahti Karjalaisen sijaan. Myöhemmin 1980-luvun lopulla Liberaalinen Kansanpuolue sulautui vähitellen Keskustaan – ratkaisu, jonka uskottiin vahvistavan kannatusta erityisesti kaupungeissa.

              Kaupunkikannatus - ikuinen haaste

Keskusta on vuosikymmeniä yrittänyt murtautua suurten kaupunkien puolueeksi – vaihtelevalla menestyksellä. Erityisesti pääkaupunkiseutu on pysynyt vaikeana. Liberaalien mukaan tuloa pidettiin aikanaan käännekohtana, mutta odotettu nousu jäi lopulta vajaaksi.

Samalla puolueen nuoremmat sukupolvet veivät Keskustaa liberaalimpaan ja vihreämpään suuntaan. Perinteinen alkiolaisuus ja köyhän asian ajaminen jäivät taka-alalle. Monelle pitkäaikaiselle keskustalaiselle tämä muutos ei ollut kivuton.

              Lahden puoluekokous 2010 – ratkaisu ilman sovintoa

Vuoden 2010 Lahden puoluekokous oli yksi näistä vedenjakajista. Taustalla painoi vaalirahakohu, joka kiristi tunnelmaa entisestään. Olin itse tuolloin aktiivisesti mukana puolueen päätöksenteossa, piirimme pj, puoluehallituksen ja -valtuuston jäsen. Ilmapiiri oli aistittavissa - jännitteitä oli.

Kokouksessa tehtiin täydellinen vallanvaihto. Suurimman  henkilökohtaisen pettymyksen koki puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hän ehti kehittää kaudellaan puoluetta kypsäksi 2000-luvulle. Mari Kiviniemen puheenjohtajakausi alkoi vaikeissa olosuhteissa.  Lähtötilanne ei luvannut helppoa tietä.  Mielestäni varsinainen ongelma ei ollut pelkästään vallanvaihto, vaan tapa, jolla se tehtiin.

            Keskusta ei osaa hävitä eikä voittaa arvokkaasti

Keskustan pitkäaikainen ongelma on ollut kyvyttömyys hoitaa muutostilanteet arvokkaasti. Henkilövalinnat eivät synny avoimen keskustelun kautta, vaan kulisseissa. Kun ratkaisut tehdään, voittajat eivät rakenna siltoja hävinneisiin. Monien puoluekokousten alla termi ”pitkien puukkojen yö” on meille senioreille tuttu käsite. 

Lahdessa tämä näkyi kahdella tavalla:

• väistyville ei annettu arvokasta ulospääsyä
• ei kiitosta, ei positiivista palautetta
• uusi johto rakensi omaa asemaansa osin vanhaa johtoa arvostelemalla

Tällainen toimintatapa karkottaa väkeä. Politiikka on kilpailua, kyllä – mutta Suomessa sitä on perinteisesti käyty tietyillä pelisäännöillä. Lahdessa nämä säännöt venyivät äärimmilleen.

                    Mitä jäi käteen?

Puoluekokouksista jää tavalliselle äänestäjälle usein ohut muistijälki. Henkilövalinnat, johtajan nimi ja ehkä jokin yleisluonteinen ohjelma muistetaan. Syvemmät linjakeskustelut eivät kanna kentälle asti.

Siksi Keskustalla on nyt keskeinen kysymys edessään. Kuka pystyy kiteyttämään puolueen suunnan niin selkeästi, että jokainen suomalainen sen ymmärtää? Vaaliohjelmiin tarvitaan konkretiaa. Entisillä teemoilla ei menestytä. 

     Kadonneet äänestäjät on saatava takaisin

Keskustan kannatus romahti Sipilän hallituskauden jälkeen, eikä sitä ole saatu kunnolla palautettua. Suuri haaste on saavuttaa  nuorempien sukupolvien luottamus, mutta vielä suurempi tehtävä on vanhojen äänestäjien takaisin saaminen.

Tässä kohtaa puolueen sisäinen linjajako nousee jälleen esiin. Perinteisen maalaisliittolaisen ajattelun edustajia on eduskuntaryhmässä vähän, ja heidät usein muokataan liberaalimman linjan mukaisiksi. Kyllä minä petyin, kun edustaja Tuomas Kettunen ei enää asetu ehdolle varapuheenjohtajakisaan. Onneksi meidän vaalipiiristä, edustaja Markku Siponen ilmoitti eilen tavoittelevansa puolueen varapuheenjohtajuutta. 

                       Lopuksi

Keskustan ongelma ei ole pelkästään linja, vaan tapa toimia. Ilman keskinäistä kunnioitusta ja kykyä käsitellä erimielisyyksiä rakentavasti puolue ei pysty uudistumaan.

Vallanvaihto Lahdessa oli mahdollisuus. Se jäi vajaaksi, koska sovinto jäi tekemättä. Siellä vaihdettiin johto, mutta ei toimintatapaa. Siksi muutos jäi puolitiehen.

Vaa`ankielen voima - opiskelijapolitiikkaa Turussa 1970-luvulla

Lauantai 2.5.2026 klo 9.45

 

Tämän vapun tunnelmissa palasin yli viidenkymmenen vuoden taakse Turun opiskelijapolitiikkaan. Se oli vahvaa vaikuttamisen aikaa. Opiskelijaliike oli voimissaan. 

1970-luvun alkupuolen opiskelijapolitiikka Turun Yliopiston Ylioppilaskunnassa (TYY) oli kaikkea muuta kuin harmaata hallintoa. Se oli ideologioiden taistelukenttä, jossa marxismi, leninismi ja käytännön valtapolitiikka kohtasivat päivittäin. Se oli nuorelle keskustalaiselle yläsavolaiselle teinikunnassa aatteellisesti heränneelle opiskelijalle aivan uusi monisäikeinen toimintaympäristö. 

Ylioppilaskunnassa yhteisten asioiden hoitoon osallistuivat  äänekkäät taistolaiset ja niin sanotut revisionistit, joista kumpikin näki maailman omalla tavallaan. Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue oli merkittävä voima. Toisella laidalla Kansallinen Kokoomus kokosi suurimman yksittäisen ryhmän TYY:n edustajistossa. Sitten välissä olimme me - Suomen Keskustan opiskelijat, 4-5 edustajiston jäsenen aktiivisella ryhmällä.

Me keskustaopiskelijat toimme päätöksentekoon ja toimintaamme desentralismin unohtamatta alkiolaisuutta. ”Vihreä aalto” muistutti jo tuolloin keskustalaisista arvoista yhteiskuntaa kehitettäessä. 

          Pieni ryhmä, suuri vaikutus

Olimme määrältämme pieni ryhmä, mutta asemamme oli strateginen. Olimme usein se kuuluisa vaa’ankieli, jonka ratkaisuilla oli merkitystä. Se opetti nopeasti yhden asian. 

Politiikassa voima ei ratkaise, vaan miten pystytään tekemään yhteistyötä muiden ryhmien kanssa. 

Keskustalaisina lähdimme liikkeelle omasta ajattelustamme: hajauttamisesta, yhteistyöstä ja käytännöllisyydestä. Emme lähteneet ideologiseen huutokilpailuun, vaan pyrimme rakentamaan siltoja. Kunnioitimme yhteistyökumppaneidemme näkemyksiä, mutta samalla puolustimme omaa arvomaailmaamme  sekä olimme valmiita kovienkin vääntöjen jälkeen kompromisseihin. 

Harjoitimme silloin valtakunnan poliittisen linjauksen vuoksi sitä, mitä silloin kutsuttiin kansanrintamayhteistyöksi – kuuntelimme vasemmalle, mutta emme sulkeneet korviamme oikealle. Keskusteluyhteys Kokoomuksen suuntaan oli meille tärkeä, vaikka näkemykset monista asioista erosivat. Minusta joskus tuntui, että turkulaisen tuhatkuntalaisen kehitysalue alkoi jo Aurajoen pohjoispuolella (tois puol jokkee)! 

Juuri tämä tasapainottelu yhteisten asioiden hoidossa mahdollisti sen, että pystyimme vaikuttamaan enemmän kuin ryhmämme koko olisi antanut olettaa.

         Vastuuta ja vaikuttamisen paikkoja

Yhteistyö ja luottamus avasivat myös ovia. Keskustalaisilla opiskelijoilla oli merkittäviä tehtäviä ylioppilaskunnassa:

-  ylioppilaslehden päätoimittajuus

-  TYY:n pääsihteerin tehtävä

-  omalla kohdallani mahdollisuus toimia

 TYY:n hallituksen varapuheenjohtajana ja vielä sen puheenjohtajana keväällä 1976. Lisäksi toimin kaksi vuotta ison opiskelijaravintolan Iskeri Oy:n hallituksen puheenjohtajana. 

Erityisenä muistona on vappupuhe Taidemuseon mäellä. Edessäni oli 8500 - 9000 valkolakkipäistä kuulijaa – nuorta ja myös varttuneempaa Suomea, joka uskoi tulevaisuuteen, kukin omasta aatteellisesta kulmastaan. He olivat tulleet kuuntelemaan vappupuhetta. 

Opiskeluajan poliittinen toiminta opetti myös nöyryyttä. Vaikka näkemykset erosivat, olimme kaikki saman yhteisön jäseniä.

        Ideologioiden keskellä – yhteinen etu

Jälkikäteen ajatellen yksi asia nousee yli muiden. Vaikka ympärillä käytiin kovaa ideologista kamppailua, pystyimme silti ajamaan konkreettisia opiskelijoiden asioita:

-  opintotukea

-  asumista

-  opiskelijoiden arkea helpottavia ratkaisuja

-  uudistaa hallintoa 

-  otimme vahvasti kantaa kansainväliseen ja 

    kotimaan politiikkaan

Ne eivät olleet vasemmiston tai oikeiston kysymyksiä. Ne olivat yhteisiä asioita. 

           Oppi, joka kantaa edelleen

Tuon ajan tärkein oppi ei ollut yksittäinen päätös tai puhe, vaan toimintatapa. Yhteistyö ei ole heikkoutta – se on vaikuttamisen edellytys. Sitten omilla tahoillamme verkostuimme keskustan nuorisojärjestöjen kautta valtakunnallisesti myös muiden puolueiden vastaavien elinten kautta. Tuolloin syntyneet verkostot ovat olleet iso rikkaus kunta- ja maakuntatasolla koko poliittisen urani ajan. Nyt seniorina voidaan muistella menneitä.

Kun ei lukkiudu omaan poteroonsa, voi saada aikaan enemmän. Pienikin ryhmä voi olla ratkaiseva, jos se osaa kuunnella, neuvotella ja nähdä kokonaisuuden. Siinä myös poliittinen hoksnokka kehittyy. 

Ehkä juuri sitä nykyinenkin keskustelu kaipaisi: vähemmän poteroita, enemmän toistemme kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä kokoussaleihin. 

Niin ja oppisimme somesta sen hyvät puolet. Kritiikkiä tuli yhteistyökumppaneilta ennekin. Ei aina osannut arvata, millaista pleijaria kaduilla ja jopa luentosalien penkeille levitetään. 

1970-luvulla Turun yliopiston ylioppilaskunnassa pieni  keskustalainen porukka pystyi vaa’ankieliasemasta käsin rakentamaan ratkaisuja vasemmiston ja oikeiston puristuksessa. Ei siksi, että olisimme olleet viisaampia – vaan siksi, että uskalsimme tehdä yhteistyötä ja olimme sitkeitä neuvottelijoita. 

Erityisesti muistan Samuli Pohjamon taktiikkapalaverit ennen neuvotteluja. Teimme askelmerkit. Hänestä tulikin myöhemmin europarlamentaarikko. Lauri Palmusen veimme eduskuntaan. Mieleen jäivät myös Kaarina Kaunismaa, Elisa Mikola ja Jukka Kaikkonen (Antin isä) ja monet muut keskustalaiset ja muiden puolueiden toimijat. Erityisesti muistan taistolaisten Aki Lindenin, jonka kanssa vaihdoin usein ajatuksia Siun sote vuosien aikana. Hänhän on nykyään SDP:n sote-ammattilaisia. 

Tänään tuntuu siltä, että liian moni haluaa mieluummin olla oikeassa kuin saada aikaan. Poteroista huudetaan, mutta sillanrakentajia on vähän.

Politiikka ei kuitenkaan ole huutokilpailu. Se on tuloslaji. Lisäksi sen opin haluan muistettavan.

Vaikuttaminen ei synny äänenvoimasta – vaan kyvystä tehdä toisten kanssa.